Herkku-puhelin
Eräs elämä, osa 6
zzz

Jatko osaan 5

Käteni olivat sidottuna melko tiukkaan yhteen ja vielä vyöhön kiinni, joten niitä ei oikein paljoa voinut liikutella. Pienikin liikuttelu alkoi tuntua siltä, että naru vain pureutui syvemmälle. Ilta alkoi jo hämärtää eikä mistään kuulunut edes auton ääniä. Aloin vähän jo huolestua, jos joutuisin odottamaan siellä aamuun asti. Naru munasta ei ollut tiukalla, mutta kuitenkin niin tiukalla, että makaamaan en pääsisi vaan joutuisin seisomaan koko ajan. Lopulta alkoi kuulua moottorin ääni ja pian tuli näkyviin myös auton valot. Ne eivät kuitenkaan pysähtyneet kohdalleni vaan jatkoivat matkaa. Jonkin ajan kuluttua auto tuli takaisin samaa tietä pitkin ja tällä kertaa pysähtyi kohdalleni. Olivat käyneet ilmeisestikin kääntymässä jossain. Autosta nousi kaksi nuorehkoa naista, jotka lähestyivät minua. Mitään sanomatta toinen laittoi hupun päälleni ja kiristi pussin nyörit kaulasta toisen irrottaessa munani. Minut talutettiin auton luokse ja työnnettiin takatilaan tai oikeastaan pakettiauton tavaratilaan, jonka jälkeen auto lähti liikkeelle. Koetin pysyä jotenkin paikoillani, jotten kolhisi itseäni paljoa, mutta aika hankalaa se oli sidottuna ja sokeana. Lisäksi kyyti oli melko reipasta.

Äänistä päätellen tulimme autotalliin ja minut talutettiin saunaosastolle, jossa huppu poistettiin ja käteni vapautettiin. Toinen tytöistä (olivat ehkä parikymppisiä) sanoi, että minulla olisi vartti aikaa käydä pesulla ja ajella karvani kaikkialta. Mennessäni suihkuun perääni vielä huudettiin, että hiukset saa jäädä. Vartti ei ollut paljoa, kun ajeleminen oli melkoisen työlästä. Lopulta olin melko tyytyväinen tulokseen ja pesin vielä itseni. Ihan joka puolelta en saanut kaikkea ajeltua, kun ei vain pystynyt. Olo oli aika alaston ja outo. Pukuhuoneessa astuin tyttöjen eteen ja jäin seisomaan saaden vastaani vain kylmää katsetta. Olin tuhlannut viisi minuuttia liikaa aikaa ja ansaitsisin pienen opetuksen siitä hyvästä. Ennen opetusta minut vielä tarkastettiin ja höylättiin vielä muutamasta kohdasta sekä kuvattiin tietenkin. Opetus oli vain muutamia iskuja vyöllä takapuoleen, mutta nyt piti olla vielä varovainen, ettei jäisi jälkiä. Käteni laitettiin rautoihin selän taakse ja talutettiin vessaan. Mitään varottamatta toinen tytöistä työnsi minut kumaraan ja potki jalkojani leveäksi samalla kun toinen ruuvasi suihkuosan pide-suihkusta pois. Puhtaalla reiällä saattoi olla tarvetta illan mittaan. Pukuhuoneessa käteni vapautettiin ja kehotettiin pukemaan.

Asuksi annettiin sisäkön vaatteet. Puin päälleni stay-upit, pienet stringit, lyhyen musta mekon ja esiliinan. Kaulaani sain pannan, joka lukittiin takaa. Myös ranteisiin lukittiin lenkilliset rannekkeet. Onneksi olen oppinut hillitsemään munani liikkeet, joten se ei osoittanut mitään elon merkkejä, sillä se näkyisi hameen alta. Päähäni sain peruukin ja huuliini punaa sekä muutenkin melko voimakkaan meikin. Jalkaani laitettiin korkokengät, jotka tuntuivat todella huterilta seistä saati sitten kävellä. Illan tehtävänäni oli toimia palvelijana tyttöporukalle, jotka viettivät eropeijaisia. Yksi heistä oli hakenut ero, kun tämän mies oli käynyt vieraissa ja käyttänyt häntä vain hyväkseen. Palvelijan tehtävänä oli luonnollisestikin pitää huolta tarjoilusta, tehdä mitä käsketään ja viihdyttää. Viihdyttäminen ei olisi ehkä itsestäni hauskaa ja mukavaa, mutta ei sen ollut tarkoituskaan, sillä ainakin illan päähenkilö halusi hakea hyvitystä ja korvausta. Ikävä juttu vain, että saisin olla sen välikappale.

Olohuoneessa minut komennettiin seisomaan nurkkaan. Silmilleni laitettiin side ja käteni lukittiin kaulapantaan. Suuhuni työnnettiin pallo, johon pumpattiin ilmaa vähän liiankin paljon, sillä tunne suussa oli epämiellyttävän ja kivuliaan välimaastossa. Lisäksi siitä pallosta tuntui lähtevän jokin uloke, sillä se painoi vähän kitalakeen. Takamukseen työnnettiin vielä anustappi, jotta se vähän avautuisi helpommin myöhemmin illalla. Jäin seisomaan nurkkaan ja kuulin vähän ajan päästä naisääniä tulevan huoneeseen. Puheensorina jatkui huoneessa lasien kilinällä. Lopulta tai oikeastaan hyvinkin pian minut talutettiin nurkasta huoneen keskelle, jolloin puheensorina loppui lukuun ottamatta muutamaa ivallista kommenttia. Hameeni nosto aiheutti pienen naurunremakan. Joku kuiskasi korvaani, että munan on syytä pysyä lepotilassa ellei toisin määrätä ja alkoi samalla hyväillä sitä stringien läpi. Käytin lähes koko tahdonvoimani ja kykenin siirtämään ajatukset ihan muualle ja pitämään munan lepotilassa. Tunsin kuinka stringit vedettiin nilkkoihin ja joku laski huulensa munalleni ottaen sen suuhunsa. Se oli vähän liikaa ja tunsin kuin munani kovettui vastustamattomasti. Suihinotto loppui saman tien ja kuulin vain kommentin, että antoiko joku luvan. Samalla tunsin kevyehkön potkun polvella nivusiini. Tuskastunut ääni tukeutui suukapulaan.

Silmäsiteeni poistettiin ja kehotettiin nostamaan stringit paikoilleen ja hakemaan keittiöstä tarjoiltavaa. Suussani oleva kapula oli yhdistetty suukapula ja tekomuna, mistä johtui se outo paine kitalaessa. Myös käteni vapautettiin kaulapannasta ja lähdin keittiöön. Jääkaapista löysin juotavaa ja lastasin niitä tarjottimelle. Alkuilta tuntui sujuvan melko leppoisasti tyttöjen jutellessa niitä näitä juoden ja nauttien pientä purtavaa. Tuntui kuin kukaan ei olisi huomannut edes minua. Olin tästä todella tyytyväinen. Ilo ei kuitenkaan ollut pitkäaikaista, sillä sain komennon alkaa viihdyttämään heitä. En tiennyt mitä se tarkoitti tai mitä olisi pitänyt tehdä, joten jäin odottamaan vain ohjeita. Ahterini tulisi olemaan kipeä tästä hyvästä kuulin ja minua kehotettiin tanssimaan.

Aloin vähän hytkymään musiikin tahdissa, mutta varmasti näytti täysin idioottimaiselta ilman, että suussani oleva tekomunanjatke heilui koko ajan. Ainakin tytöt nauroivat ja pilkkasivat avoimesti, joten olin kai sitten lopulta onnistunut viihdyttämään heitä. Lopulta pyydettiin strippaamaan itseni ilkosilleen, mutta jättämään stayupit paikoilleen. Minut kaadettiin lattialle makaamaan ja levitettiin jalat sekä kädet levälleen. Tappi pyllyssä painoi ikävästi ja toivoin, että joku olisi ottanut sen pois. Turha toive kuitenkin. Käsissäni ja nilkoissani oleviin rannekkeisiin sidottiin köydet ja ne kiinnitettiin jonnekin kauas. Eräs tytöistä tuli hame päällä seisomaan jalat harallaan kasvojeni päälle ja istuutui alas. Tunsin tukehtuvani, sillä nenäni oli melko tiukasti pikkuhousuja vastaan. Tunsin kuinka munaani alettiin hieroa ja kävi se myös jonkin suussakin.

En voinut mitään sille, että se kovettui ja pysyi myös kovana. Tunsin kuinka joku istuutui sen päälle ja se sujahti pilluun sisälle. Minulle kerrottiin, että nyt alkaa se hyväksi käyttö, joten pysykin kunnossa. Samalla naamaltani noustiin, mutta vain hetkeksi, sillä pikkarit tiputettiin nilkkoihin ja tällä kertaa istuttiin tekomunan päälle. Tytön melkein hyppiessä sen päällä tuntui kuinka se liikkui tuskallisesti vähän suussani. Samalla pillusta valui nestettä kasvoilleni. Lopulta tätä sai orgasmin ja puristui tiukasti kasvojani vastaan. Tuska ei loppunut siihen vaan munallani ratsastanut tyttö siirtyi kasvoilleni ja uusi munalleni. Kuulin vain pilkallisen kommentin, että onpa munissa eroa ja tämä tuntuu sentään kunnolliselta. Olisi kuin ei olisi ollut mitään aikaisemmin.

Sekosin jo laskuissa ketä oli vielä tulematta, mutta tuntui, että niitä riittää ja välillä, että joku olisi jo ottanut uusintakierroksen. Yhtäkkiä tuntui munassa, että nyt on jo liikaa ja laukeaminen on lähellä. En voinut kuitenkaan varoittaa siitä mitenkään, joten laukesin ratsastavan tytön pilluun. Toivottavasti hän söi pillereitä. Hän huomasi sen myös ja vetäytyi pois. Samalla kasvoillani ratsastunut vetäytyi myös pois ja tekomuna riisuttiin. Kasvojeni eteen tuli turvonnut pillu, josta vähän jo spermani valui. Aloin oma-aloitteisesti nuolemaan sitä, kun joka tapauksessa joutuisin sen tekemään. Nuoltuani pillun puhtaaksi sain munan takaisin suuhuni ja ratsastus jatkui. Omalla munallani ei kuitenkaan enää ketään ratsastanut vaan se sai ympärilleen narun ja aika tiukkaan pakettiin se käärittiin. Samalla sitä alettiin myös ilmeisesti ratsupiiskalla iskeä. Lopulta tytöt saivat tarpeekseen ja minut kiskottiin ylös. Suukapula otettiin pois kuten myös anustappi.

Katselin ympärilleni ja näin vain enemmän tai vähemmän pukeutuneita tyttöjä. Moni olisi ollut tässä tilanteessa onnensa kukkuloilla, mutta toivoin vain, että pääsisin jo pois. Illan juhlakalu otti vieressään olevasta kassista strapon-dildon ja laittoi sen päälleen. Tätä varten siis takamukseni huuhdeltiin ja siellä oli tappi. Kävin kuuliaisesti makaamaan pöytää vasten ja tunsin kuinka dildo painautui sisään vastustamattomasti. Takamustani pantiin oikein urakalla ja se tuntui jo pikkaisen ikävältä vaikka liukastetta siinä oli ihan riittävästi. Vihdoin hän kyllästyi siihen ja vetäytyi pois. Hetken jo huokaisin helpotuksesta kunnes ovesta astui sisään neljä miestä. Katseeni paljasti ihmetykseni, johon sain valaistusta, että pitäähän äskeinen nähdä myös oikeilla munilla. Mitään sanomatta miehet riisuivat vaatteensa ja tulivat luokseni. Yksi työnsi munansa suuhuni ja alkoi naimaan sitä toisen työntäessä munaansa takamukseeni. Kaverit laukesivat vuoron perään suuhuni ja perseeseeni kukin pariin otteeseen. Näytelmä tuntui viihdyttävän naisia melkoisesti, mutta itse en ollut samaa mieltä. Oltiinhan minua aikaisemminkin pantu, mutta tämä tuntui vain hyväksikäytöltä, miksi se oli ilmeisesti myös ja vain ainoastaan tarkoitettu.

Kello alkoi jo olla paljon, joten toivo poispääsemisestä kasvoi koko ajan. Myös tytöt alkoivat olla siinä kunnossa, että riittää tältä illalta. Ennen lähtöä saisin kuitenkin vielä tehdä yhden jutun. Käteni sidottiin yhteen ja kiinnitettiin katossa olemaan koukkuun. Katselin ympärilleni mitä olisi tulossa, kun ensimmäinen ratsupiiskan sivallus osui takapuoleeni. Ratsupiiskaa ei kuitenkaan ollut se ykköslelu vaan nopeasti siirryttiin ruoskaan. Se tuntui myös pepussani ja selässäni melko nopeasti. Piiskauksen loputtua olin ihan varma, että iho oli rikki useammasta paikasta. Jäin roikkumaan siihen koukkuun vielä siksi aikaa kun tytöt kävivät saunassa ja pesulla. Lopulta minut irrotettiin koukusta, mutta käteni jäivät yhä sidotuiksi. Autotallissa minut työnnettiin auton takakonttiin ja matka kohti hakupaikkaa alkoi. Perillä minut retuutettiin pelkät stay upit päällä metsään. Munani oli yhä sidottuna ja nyt siitä kivesten ja munan ympärille sidottiin uusi naru, joka pujotettiin jalkojeni välistä ja heitettiin läheisen oksan yli.

Naru vedettiin tiukkaan, jolloin kumarruin eteenpäin ja otin käsilläni maasta vastaan. Samalla myös varpistin, jotta munani ei lähtisi köyden mukana. Olo oli äärimmäisen epämukava, sillä tukipiste käsillä oli pieni niiden ollessa sidottuna ja jalkoja sai jännittää, jotta saisi munan mahdollisimman ylös. Narun toinen pää sidottiin viereiseen puuhun, joten siitä ei olisi mahdollisuutta vapautua omin avuin. Suuni päälle vielä laitettiin pätkä roudarinteippiä ja vaatteeni heitettiin viereeni. Perseeseeni työnnettiin vielä joku seteli ja kiiteltiin kovasti illasta. Oloni oli epämukava ja myös vähän väsytti, mutta silmien ummistaminen ei tullut kysymykseen. Näin kuinka auton valot katosivat ja jäin pimeään odottamaan, että minut tultaisiin hakemaan. Ennen hakua tulivat kuitenkin hyttyset enkä voinut tehdä muuta kuin antaa niiden olla.

Palautetta saa antaa ja jatkoakin seuraa...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute