Herkku-puhelin
Tyttöjen ilta spesiaali
janina

Jokin aika sitten törmäsin netissä chattipalstoilla palloillessani ihanan riettaaseen mieheen, jonka kanssa tuli sitten useampi tunti kulutettua keskustellen kaikenlaisista riettailuista ja rivouksista. Mainitsin hänelle myös lesbokokemuksistani erään vanhan koulukaverini Raksun kanssa, ja hänellä olikin lopulta mielenkiintoinen ja kiihottava idea: minun pitäisi sopia Raksun kanssa josko hän haluaisi osallistua pienimuotoiseen kinkyleikkiin kanssamme, ja mikäli hän suostuisi, antaa kundin Email Raksulle jotta hän voisi antaa Raksulle tarkemmat suunnitelmat. Itse saisin omat ohjeet mailina, ja sitten katsottaisiin mitä syntyy.

Hetken taivuttelun jälkeen olin mukana kuin pukama, ja työn lomassa onnistuin pirauttamaan Raksulle, josko moinen operaatio kiinnostaisi häntä. Raksua ei tosiaan tarvinnut kauaa maanitella, kun hän jo lupasi olla kaikin tavoin käytettävissä. Annoin siis kundin mailin hänelle, ja jäin itse innolla odottamaan jatkoa.

Päivän parin päästä sitten Raksu lähettelikin tekstiviestiä, ja sovittuamme päivän joka sopi molempien aikatauluun odottelin kuin kissa pistoksissa mitä ohjeita sitten kundilta saisin. Ja sitten tapaamista edeltävänä iltana olikin mailia odottamassa, ja innosta kihisten ryhdyin sitä lukemaan.

Viestissä olikin lähinnä pukeutumisohjeet, ja käsky totella Raksua joka asiassa kyselemättä.

Kun säädetty hetki viimein koitti, olin jo odottelemassa Raksua valmiina kaikkeen. Ylläni oli vain leveä nahkainen vyö, ja kaulassa koiralle aikoinaan ostettu piikikäs nahkapanta. Yöpöydällä odottivat määräysten mukaan pullo liukuvoidetta ja kaksi dildoani, lyhyempi krominvärinen moottorisauva ja suuri, kaksipäinen jellydildo, sekä anustappi. Kun ovikello sitten viimein soi, laukkasin henki kurkussa ovelle ja silmästä varmistettuani tulijan tosiaan olevan Raksu, päästin hänet sisään.

Pienessä eteisessä silmäilimme toisiamme, ja ilmeistä päätellen molemmat olivat yhtä yllättyneitä. Raksu oli kuin paraskin Kirsi Salo, hiukset tiukalla nutturalla ja silmälasit normaalien piilolinssien sijaan. Yllään hänellä oli korkeakorkoiset saappaat, vinkuvan tiukka polvimittainen nahkainen nyörihame, kirkkaanpunainen kovakauluksinen paita mustalla solmiolla, ja pitkäliepeinen bleiseri. Paidannapit kiristyivät lupaavasti Raksun rinnuksilla, hänkään ei tosiaan ole ihan muodoton. Sitten, tyly ilme kasvoillaan hän otti naulakosta koiran talutushihnan, ja kiinnitti sen kaulaani.

- Kontillesi! Hän komensi.

Tottelin, ja Raksu lähti varmoin askelin kohti olohuonetta. Seurasin perästä, mutta Raksu pysäytti minut heti.

- Annoinko luvan seurata?

Jäin paikoilleni, kunnes hän katsoi hyväksi antaa luvan kontata perässään olohuoneen puolelle.

Raksu heittäytyi nojatuoliin, ja ojensi jalkaansa.

- Nuole mun saappaat!

Epäröin hiukan, ja sain heti palkaksi tiukan nykäisyn hihnasta, ja sitten hihnasta vetämällä Raksu pakotti kasvoni kiinni saappaaseensa.

- Tottele kun käsketään!

Nuolin mustaa nahkaa, ja huomasin kyllä, että hän oli ilmeisesti vaihtanut kenkiä ennen sisääntuloaan, näillä ei kyllä ollut ulkona kävelty. Kun työni tulos miellytti, Raksu löysäsi otettaan hihnasta, ja komensi minut kontilleni eteensä. Hän nojautui tuolissa taaksepäin, kunnes hänen perseensä oli aivan tuolin reunalla. Näin hameen alle selvästi, eikä hänellä ollut alushousuja. Kosteutta kiiltelevä pillu näkyi houkuttelevana edessäni. Raksu hilasi hamettaan vyötäisilleen, ja levitti jalkansa laskien ne käsinojien varaan. Hihnasta tempaisten hän komensi:

- Nuole mulle orkku, lutka!

Raksu oli ajellut tummanruskeat tuuheat häpykarvansa ohueksi kehykseksi pillunsa ympärille, ja hän oli jo aivan kostea. Raksu on aina kastunut todella paljon ja nopeasti, ja tälläkin kertaa kun levitin häpyhuulia noro liemiä valahti heti ulos. Aloitin varovasti nuolaisemalla pari kertaa pitkin hänen vakoaan, ja kun hänen lantionsa alkoi myötäillä liikettä levitin huulia enemmän ja etsin klitoriksen kieleni alle. Raksu tarttui hiuksiini ja pakotti vittunsa suuhuni. Voihkien hän hieroi itseään vasten kasvojani, ja Raksun voihkeet ja vikinä sekoittuivat irstaaseen litinään kieleni työskennellessä hänen likomärässä pillussaan. Mehut kastelivat leukani ja poskeni kuin myös Raksun pakarat ja nojatuolini. Tovin työskenneltyäni Raksu työnsi minut irti.

- Narttu, hae kumikyrpäsi!

Tein työtä käskettyä ja konttasin yöpöydältä moottorivibran. Päästyäni takaisin hänen jalkoväliinsä hän läimäytti minua poskelle ja tempaisi hihnasta.

- En mä mitään tollasta kynää haluu! Isompi!

Poski kuumottaen konttasin vaihtamaan haluttuun värkkiin. Jellydildo tuntui raskaalta kädessäni, ja omaakin alapäätäni pakotti. Tunsin miten salakavala noro pakeni jo pillustani reittä pitkin. Kuolisin jos en kohta saisi jotain itsekin.

Raksu tarttui kumikyrpään ja arvioi sitä hetken. Sitten hän läimäytti minua kerran kummallekin poskelle kullilla ja törkkäsi sen kasvoihini.

- Suu auki ja kastele se mulle!

Avasin suuni ja hotkaisin kyrvän nieluuni. Raksu antoi vauhtia hihnasta vetämällä ja antoi ohjeita minun lutkuttaessa isoa kumikalua.

- Älä niele! Kuolaa siihen kyrvälle äläkä mieti! Et sä tollalailla kenenkään ukonkaan kyrpää ime! Näytä miten Anne-lutka imee Jaskalta mällit suuhun!

Monen minuutin lutkuttamisen jälkeen työni kelpasi, ja Raksu asetti liisteisen kullin pillunsa huulille ja hitaasti työnsi sen sisäänsä. Nautinnollisesti naukaisten hän kallisti päätään taaksepäin ja työnsi voimalla, kunnes kyrpä oli miltei puoliväliin asti hänen sisässään. Lähietäisyydeltä kuulin, miten hänen pillunsa maiskahti kiimaisesti imiessään paksun kumikyrvän syvälle sisään. Lisää liemiä pursui Raksun pakaroita pitkin tuolille. Sitten hän nosti katseensa minuun ja tempaisi taas hihnaa.

- Suu auki ja loput kyrvästä kurkkuun kuin olisi jo!

Syvään henkäisten nielaisin toistamiseen viitisentoista senttiä kumista kullia.

- Huulet syrjään ja pure sitä! Hampaat kiinni vaan!

Tarrasin kulliin hampaillani, ja Raksu antoi hihnalla vauhtia. Pääni edestakainen liike ja hampaani kyrvällä vetivät sitä edestakaisin Raksun litisevässä, ammolleen auratussa pillussa. Raksu huohotti raskaasti ja oli jo kaivanut rintansa esiin. Hän puristeli niitä kiimasta voihkien nussimiseni tahtiin. Raksulla on isot rinnat (hiukan pienemmät kuin omat lolloni, mutta ottaisin mieluummin kyllä hänen tissinsä), kokoa 84 C, ja ne ovat ihanan pulleat ja melkein täydellisen pyöreät pallot. Isot nännipihat ja tummat, isot nännit jotka sojottivat pystyssä hänen sormiensa lomasta olivat omiaan lisäämään kiimaani, ja yritin kiihdyttää tahtia saadakseni itsekin joskus jotain.

Raksun kiimainen vikinä kiihtyi, ja sitten hän komensi ottamaan kyrvän ulos.

- Nuole loppuun!

Iskin kiinni kuin nälkäinen leipään. Imin ja lutkutin minkä pystyin, ja Raksun hengitys kävi katkonaiseksi ja huuto koveni.

- Aih … kohta tulee …

- Vittu mut tekee hyvää … anna … lisää … työnnä sormi perseeseen!!

Kairasin sormeni vasten pilluliemistä liukasta anusta, ja hetken painalluksen jälkeen upposi ensin yksi ja sitten toinenkin sormi sulkijalihaksen ohi suoleen joka supisteli tappavasti sormieni ympärillä. Raksu ei kai kovinkaan usein anna anaaliin, tai sitten hän treenaa lihaksistoaan ahkerasti, kuten pitääkin.

- Juma … kohta tulleee …. Pian roiskuu … kohta saat suun täyteen …

- Ihan … just … nyt … nyt … NYT … NYT TULEEE!!!!!!!!!

Raksu tarrasi hiuksiini ja puristi suuni kiinni pilluunsa. Hänen lanteensa nytkähtivät rajusti ja hänen katkonainen huutonsa valtasi huoneen. Pillu sykki vasten kieltäni ja lämmintä lientä roiskahti kasvoilleni. Raksu on myös niitä harvoja naisia jotka melkein aina lauetessaan roiskivat nesteitään. Itse onnistun moisessa vain harvoin, enkä koskaan omasta tahdostani. Kai sen hallinta on silti mahdotontakin. Toisille käy niin, ja toisille ei. Raksu makasi hetken huohottaen tuolissa, ja sitten nousi ja oikoi vaatetuksensa. Sitten hän mitään kysymättä meni vaatekaapilleni ja heitteli ulos muutaman vaatekappaleen. Sitten hänen katseensa kiersi kunnes kiinnittyi anustappiini. Sen hän sitten poimi, ja riettaasti nuoleskeltuaan sitä hetken hän asetti sen lattialle pystyyn ja valutti sen kärkeen ison klimpin liukuvoidetta. Sitten hän astui sivuun, ja hihnasta vetäen pakotti minut konttaamaan tapin viereen lattialle.

- Kyykkyyn siihen sen päälle! Toimintaa!

Tottelin vapisevin jaloin.

- Levitä pakaroita!

Kipeä läimäytys pakaraani tehosti komentoa.

- Enemmän!

- Hyvä narttu. Nyt, istu!

Nöyryytettynä istuin hitaasti alas vaikertaen kun tunsin tapin koskettavan anustani. Raksu painautui lattialle pitäen tapin kohdallaan ja nähdäkseen paremmin, miten iso, paksu tappi työntyi suoleeni oman painoni pakottamana. Purin hammasta ja ulisin ääneen kun tappi alkoi levittää persereikääni. Kokemuksesta tiesin mitä sitten tapahtuisi: ensin tapin kärki avaisi ryppyreikäni kokonaan, työntyisi sisään kunnes sulkijalihas alkaisi taistella vastaan. Jos en silloin rentoutuisi, operaatio sattuisi mielettömästi liukuvoiteista huolimatta. Sitten tappi uppoaisi maiskahtaen suoleeni, ja parin sentin jälkeen kipu olisi ohi.

Ja sattuihan se. Asentoni oli niin hankala etten voinut rentouttaa itseäni kunnolla, ja kiljuin kuin lyötävä sika kun paksu tappi runnoi suoleni apposen ammolleen. Sitten Raksu komensi minut kontilleni. Kyyneleet silmissä tottelin. Tunsin miten tappi halusi pois reiästäni, mutta sulkijalihaksen ja suolen supistelu vaati sitä syvemmälle sisään. Tyytyväinen hymy kasvoillaan Raksu katseli kuinka kärsin suoleni pikkuhiljaa imiessä tappia syvemmälle. Aina kun se oli vaarassa pulpahtaa ulos, Raksu työnsi sitä varovasti sormellaan takaisin. Ei kuitenkaan liikaa, hän halusi sulkijalihakseni vetävän koko tapin sisään. Viimein autuas helpotuksen tunne tuli, kun tappi maiskahtaen imeytyi kokonaan suoleeni. Sitten hän nousi ja irrotti talutushihnan.

- Ylös. Pue päällesi.



Hän osoitti sängylle heittelemiään vaatteita. Osakseni tuli tiukat nahkahousut, valkoinen kireä t-paita ja nahkatakki. Prätkäsaappaat määräyksen mukaan jalkaan eteisestä, ja sitten minua jo tönittiin ovesta ulos käytävään. Tappi suolessani vaikeutti kävelyä ja tuntui sietämättömän hyvältä. Raksu kävelyttikin minua pitkän matkan, kunnes saavuttiin hänen määränpäähänsä. Läheiseen kulmapubiin oli vain kahden korttelin matka, mutta Raksu halusi katsella hankalaa kävelyäni ja talutti minut pidemmän kaavan mukaan. Purin hammasta ja olin itkeä etten saisi orkkua ihmisten ilmoilla. Tunne oli sietämätön, ja tilanne todella nöyryyttävä. Sen kummemmin kyselemättä Raksu käveli tiskille ja tilasi kaksi isoa tuoppia. Sitten hän ohjasti minut viereensä tiskille istumaan. Korkealle baarijakkaralle istuutuminen oli sietämättömän kivulias operaatio, ja asentoni oli todella hankala. Joka liike hankasi tappia vasten persettäni, ja joka liike vei minut lähemmäksi orgasmia. Raksu vielä jutteli baarimikonkin kanssa niitä näitä, ikään kuin varmistaen että hän olisi näkemässä jos saisin tässä ja nyt. Kun noin puolen tunnin jälkeen kotimatka sitten vihdoin koitti, sain pidätellä hampaat irvessä, enkä siltikään selvinnyt hissiin asti. Laukesin äänekkäästi porraskäytävän aulassa, ja Raksu talutti minut tutisevilla jaloillani hissiin ja siitä kotiin. Sinne päästyämme hän tönäisi minut sängylle.

- Paita ja housut pois!

Tottelin haparoivin ottein, ja sitten minua pyöräytettiin selälleni, ja Raksu sitaisi käteni käsiraudoin sängynpäätyyn. Hän tarttui tisseihini ja leipoi niitä riettaasti hetken yhteen nipistellen nännejä. Kun nännini olivat pystyssä ja kivikovat, hän napsautti vikkelin sormin molempiin pyykkipojan. Kiljaisin kivusta ja nautinnosta. Tunne oli sanoinkuvaamaton.

- Missä sulla on pyykkinaru?

Sopersin ettei minulla ole, mutta sain tiuskaisun takaisin:

- Joku naru sitten! Aivan sama. Muuten jäät ilman!

Mietin pääni rikki, mutta sitten keksin. Koiran hihnaa voisi kai käyttää. Raksu tuumi hetken, ja haki sitten remmin eteisestä. Sitten hän sitoi tiukasti nilkkani yhteen saappaiden remmeissä olevista lenkeistä, ja käänsi jalkani ylöspäin painaen ne lopulta rintoihini kiinni. Sitten remmi kiedottiin tiukasti sängynpäätyyn ja sidottiin kiinni. Lopulta makasin selälläni, kädet pään yläpuolelle kiinnitettynä, jalat yhdessä vasemman olkapään yli sidottuina sängynpäätyyn, perse pystyssä, pyykkipojat tisseissä. Raksu riisui itsensä alasti, ja nousi kontilleen sängylle. Sitten hän hitaasti valutti liukuvoidetta jalkoväliini, ja kiduttavan hitaasti työnsi kaksipäisen tekomulkun pilluuni. Sain melkein heti kumikalun osuessa pilluni pohjaan. Raksu odotti että hengitykseni tasautuisi, ja sitten jätti kyrvän hetkeksi seisomaan. Katselin itsekin huvittuneena miten haaroistani työntyvä kumikulli heilui hengitykseni tahdissa. Sitten Raksu kiipesi hajareisin perseeni päälle, ja nopealla liikkeellä istui toisen pään kullista omaan pilluunsa. Sitten alkoi villi ratsastus, ja litinä ja läiske täytti pienen makuuhuoneeni.

- Kumpi … ennen saa … kolme, Raksu huohotti katkonaisesti.

Nyökkäsin.

- Häviäjä tarjoaa illan, OK? Ehdotin yhteen purtujen hampaiden välistä.

Raksu nyökkäsi, ja kiihdytti tahtia. Paksu kumikyrpä levitti hänen pilluaan ammolleen, ja liukuvoide kiilteli sen varrella kun se vuoroon katosi Raksun sisään ja vuoroin tuli näkyviin. Panin vastaan minkä sidotusta asennostani pystyin. Raksu kääntyi toisinpäin, jotta saimme katsella toistemme hyllyviä rintoja ja kiimasta vääntyneitä kasvoja samalla kun raivokkaasti koetimme laueta ennen toista. Raksu sai ensimmäisensä, muttei edes hidastanut tahtia. Aloin lähestyä jo toistani, kun Raksu jännittyi, ja kimeästi kiljaisten vavahti, ja pysähtyi hetkeksi. Liemiä valahti hänen vitustaan päälleni, mutta sain itse siitä lisää puhtia, ja nautinnollisesti päätä puolelta toiselle viskoen laukesin valittaen ääneen. Hetken lepotauko päättyi Raksun toteamukseen ”nopein kolmesta” ja nainti jatkui. Raksun pillu punoitti ja kiilteli voiteesta ja hänen omista liemistään, ja sitten hän ilkeästi virnistäen alkoi hieroa klitoristaan tahdissa nussimisen kanssa.

- Epistä! Mulla on kädet kiinni! Lopeta heti! Ulvoin protestiani, ikään kuin se olisi auttanut. Nauraen Raksu laukesi päälleni kolmannen kerran, ja en voinut enää muuta kuin nauraa itsekin – sen verran koomiselta se näytti ja kuulosti.

Saatuaan ja palauduttuaan hän päästi minut irti, ja hakattuani häntä muutaman minuutin tyynyllä päähän ja liisteisellä kumikullilla pitkin pakaroita hän suostui aselepoon ja tunnusti voittaneensa kepulikonstein ja sanoi tarjoavansa puolet.

Suihkun ja hengähdystauon jälkeen siistiydyimme, ja valittuamme vaatekertaa lähdimme ulos iltaa istumaan. Kokemus oli tosi järisyttävä, ja parasta siitä teki se, että molemmat tunnustivat luvanneensa kirjoittaa samaiselle kundille yksityiskohtaisen selonteon siitä mitä tapahtui.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute