Herkku-puhelin
Illan pelastus
Srq

Olin opiskelukaverini Jannen kanssa keskiviikkoiltana lähdössä kaupungille katsomaan, että löytyisikö mistään baarista hyvää meinikiä näin arkipäivänä. Kämpillä oli tullut maisteltua viskiä hieman liian pitkään ja viimeinenkin keskustaan päin menevä bussi oli jo ehtinyt lähteä. Jouduimme siis soittamaan taksin. Taksi saapuikin tuota pikaa, ja hyppäsimme kyytiin. Janne kysyi kuskilta mihin yökerhoon kannattaisi suunnata. Taksinkuljettaja ei oikein saanut sanaa suustaan, niinpä päätimme lotolla kokeilla The Old Riverbankia.

Kyseinen diskoteekki oli saanut keskuudessamme mainetta laadukkaista naisihmisistä, jotka ainakin viikonloppuisin tuntuivat paikkaa kansoittavan.

Saapuessamme paikalle, ei ainakaan suoranaista väkirynnäkköä näkynyt. Periaatteen miehinä päätimme kuitenkin pysyä valinnassamme. Sisälläkään ei mitään loistavaa tunnelmaa löytynyt. Minä menin baaritiskiltä hakemaan kylmiä puolen litran suuntaa-antavia ja Janne jäi katselemaan sopivaa pöydäntapaista. Saatuamme kolpakot käteen ja Marlborot palamaan, aloimme katsella paikan tarjontaa hieman tarkemmin. "Kyllähän täällä väkee näkyy ihan kivasti olevan" Janne totesi, "Muttei ihan liikaa loistomuijaa". "Noo, poltellaan nää röökit loppuun ja käydään sit vaikka tuolla tanssilattian puolella poikkeemassa" vastasin. Ilta kului eteenpäin ihan kohtuullisissa merkeissä, vaikka ei mitään ihmeitä sattunutkaan. Noin kello kahden aikaan kävin miestenhuoneessa ja palattuani takaisin pelipaikalle näin Jannen liittyneen kahden tytön kanssa samaan seuraan. Seurasin tilannetta arvioiden ensin vähän kauempaa ja koitin päättää kannattaisiko mennä samaan pöytään istumaan. Koitin selvittää kumpaa tytöistä Janne oli päättänyt koittaa. 'Tytöt' näyttivät mielestäni kyllä 30-rajapyykin ylittäneiltä ja siis ikähaarukkani ylärajoilla olevilta. 'Jaa' ajattelin, 'Lusikoikoon Janne itse soppansa' ja painuin itse takaisin tanssilattialle.

Puolta tuntia myöhemmin ratkaisuni alkoi jo hieman mietityttää, kun seisoskelin yksin tanssilattian reunalla vodkarussiania verkkaisesti naukkaillen. En oikein edes jaksanut kiinnittää siinä vaiheessa huomiota ympäristön tapahtumiin ja taisin tuijottaa jonnekin kaukaisuuteen. Ei siis ihme jos vaikutin kuin kirveellä selkään lyödyltä kun edestäni kuului ääni sanovan "Näkyykö taivaanrannassa jotain?". Ääni kuulosti kai iloiselta, tai ehkä paremminkin minulle hyväntuulisesti ivailevalta. Loin katseeni puhujaan ja hämmästyin nähdessäni edessäni noin 20-vuotiaan, vaaleatukkaisen tytön. Katseeni pyyhki vaistomaisesti yli tytön koko vartalon ja piti näkemästään. Tyttö oli ehkä 165 senttiä pitkä, Kasvot kauniit ja hyväntuuliset, pitkät hiukset ylettyivät selkää melkein puoleenväliin.

Vartalo oli sopusuhtainen ja verhottu tiukkoihin vaaleisiin farkkuihin ja sinertävään toppiin, joka jätti rintoja esiin ja paljasti myös muutaman sentin vatsasta. Olin hieman häkellyksissä tästä tyrmäävännäköisen tytön äkillisestä ilmestymisestä, etten saanut ensin edes sanaa suustani. Tyttö jatkoi onnekseni itse puhumista "Näytit niin poissaolevan näköiseltä, että päätin tulla tarjoamaan penniä ajatuksestasi" hän jatkoi "tai siis senttiä". Nyt aloin pikkuhiljaa palailla maan pinnalle ja sain jo puhuttuakin "Ajatukseni on yleensä paljon kalliimpia, mutta saat vaikka tän yhen ihan lahjana" sanoin tytölle. "Oh, voi kiitos" sanoi tyttö leikkisästi niiaten, "Ajattelin, että tän illan pelastais ainoastaan se, että tapaisin jonkun todella hyvän näköisen tytön" jatkoin puhumista "Ja jos haluat toisen ilmaisen ajatuksen, niin nyt ajattelen, että hyvä kun edellinen toteutui". "Imartelevaa" sanoi tyttö

arvostelevalla äänellä, suu mutristettuna, mutta silti hymyillen silmillään. "Mun nimi on muuten ****" jatkoin tytölle, "Hei, tosi kiva nimi" nauroi tyttö."Mä oon Tuuli" Tyttö jatkoi. Jonkin aikaa juteltuamme, ehdotin Tuulille istumista johonkin pöytään jatkamaan keskustelua. Se sopi tytölle hyvin ja ohjasin Tuulin edelleni kohti vapaata pöytää. Kävellessäni Tuulin takana, silmäni hakeutuivat kuin kompassin neulat tuijottamaan tytön takapuolta, joka näytti todella seksikkäältä keinuessaan tiukkojen farkkujen puristuksessa. Tunsin omissa housuissanikin puristusta, vaikkeivät ne olleet edes kovin tiukat.

Pöydässä keskustelu soljui omalla painollaan ja Tuuli osottautui fiksuksi tytöksi, joskin oma katseeni putoili tahtomattani Tuulin rintoihin, vaikka hänellä kauniit silmät olikin. Ravintolassa alkoivat soida hitaat kappaleet ja pyysin Tuulia tanssimaan. Hän lähtikin mielellään mukaan. Ensin otimme toisistamme sovinnaisen tanssiotteen, mutta pian vartalomme painautuivat toisiaan vasten kuin yhteisestä sopimuksesta. Tuulin painautuminen itseäni vasten sai hetkessä aikaan seisokin ja hänenkin oli pakko tuntea se, lähekkäin kun tanssimme. Hengitykseni alkoi käydä raskaaksi ja ja seisoi niin tuskallisesti, että suutelin Tuulia kaulalle ja ehdotin ulos lähtöä. Selitin ilman olevan täällä sisällä niin tunkkaista savusta, että raitis yöilma tekisi nyt hyvää. Tuuli ei sanonut mitään, mutta nyökkäsi ja antoi minun johdattaa hänet ulos yökerhosta. Ulkona lämpötila oli hyvin viileä ja antoi hyvän tekosyyn painautua kiinni Tuulin selkään ja hieroa hänen paljaita käsivarsiaan. "Tuulia... mä haluan sua" kuiskasin tytön korvaan "Tuu mun asunnolle" jatkoin. "En mä oikein tiedä" Tuulia vastasi, mutta silmät kertoivat toista. Jatkoin suostuttelua ja suureksi ilokseni Tuuli lopulta suostui. Otimme vapaan taksin ravintolan edestä ja suunnistimme kohti yksiötäni.

Avasin hieman vapisevalla kädellä ulko-oven ja pääsimme sisätiloihin. Olin etukäteen päättänyt tarjota jotain juomaa, mutta en yksinkertaisesti enää pystynyt pysymään erossa tuosta tytöstä. Heti kun sain oven suljettua, aloin suudella Tuulia suulle. Hän vastasi samanlaisella innolla takaisin. Pujotin käteni topin alle ja aloin vetää sitä pois päältä. "Hei, etenes vähän hitaammin" Tuulia sanoi, mutta äänen käheydestä päätellen hänkin kävi kuumana. Irrotin heti topin jälkeen rintaliivit takaa ja esiin paljastuivat hyvin muodostuneet ja kiinteät c-kupin rinnat. Huokasin himosta ja aloin nuolla nännejä, jotka olivat jo kovat. Tuulia alkoi nostaa omaa t-paitaani pois, joten lopetin nuolemisen siksi aikaa. Aloimme villisti hyväillä toinen toisiamme, kumpikin nyt yläosattomissa. Johdatin meitä askel askeleelta kohti makuuhuonetta, yhä nuollen maidonvalkoisia rintoja. Kaadoin Tuulian sängylle ja aloin riisumaan niitä kireitä farkkuja.

Hyväilin muutaman sekunnin paljaita reisiä, kunnes malttamattomana kiskoin myös mustat stringit pois päältä. Tuulian pillu oli kiihottavan näköinen ja hyvin hoidettu. Täysin karvaton, lukuun ottamatta pientä kolmiota klitoriksen yläpuolella. Se oli kuin luotu nuolemiseen. Pieni pisara jo kimaltelikin hämärässä valaistuksessa Tuulian vaossa. Kumarruin ja aloin työhön. Tuulia oli ensin täysin liikkumatta ja hiljaa. Hetken aikaa nuoltuani vakoa ja leikittyäni kielellä klitoriksen kanssa hän jo huohotti raskaasti. Jatkoin vielä hetkisen, mutta sitten oli jo pakko ottaa omatkin housut pois. Penikseni täydessä seisokissa jäin seisomaan odottavasti sängyn viereen, Tuulia tajusikin heti mitä olin vailla. Hän nousi istumaan sängyllä ja otti elimen suuhunsa. Pakko oli purra huulta, niin

kiihoittava näky Tuulia oli ottaessaan innokkaasti suihin.

En kauaa sitä kestänytkään ja käskin hänen mennä selälleen makaamaan. Tuulia totteli ja avasi jalkansa levälleen. Pillu oli todella kostea ja penis meni hyvin sisään reiän tiukkuudesta huolimatta. En ehtinyt työnnellä kuin hetken, ennen kuin Tuulia Sanoi haluavansa tulla päälle. Minulla ei ollut mitään sitä vastaan, sillä sehän on mielestäni kaikkein paras asento. Paneuduin selälleni ja Tuulia asettui päälleni ja alkoi liikutella itseään ylös alas pikkuhiljaa kiihtyvällä vauhdilla. Rinnat heiluivat iloisesti liikkeiden voimasta ja Tuulia voihki nyt äänekkäämmin. Aloin hieroa klitorista parhaani mukaan ja äänestä päättelin Tuulian olevan lähellä orgasmia. Itsekään en ollut kovin kaukana, mutta koitin pidätellä sitä kaikin voimin. Tuulia kiljahti voimakkaammin ja läsähti

huohottaen rintani päälle, vartalo hiestä kimallellen. Käänsin hänet selälleen ja jatkoin työntelyä kouristelevaan pilluun. En tarvinnut montaakaan vetoa

ennen kuin tulin itsekin. Tuntui kuin orgasmi olisi kestänyt yli kymmenen sekuntia, alkaen varpaista ja päättyen lopulta aivojen räjähtämiseen!

Kellahdin lopulta voimattomana Tuulian viereen. Kumpihin huohotti samaan tahtiin monta minuuttia. Lopulta nousin ylös ja ehdotin suihkuun menoa.

Lämpimässä suihkussa aloin hieroa Tuulian pillua joka nyt näytti olevan entistä herkempi. Tuulia voihki ja otti nyt toipuvan penikseni käteensä ja alkoi runkata sitä edestakaisin. Suihku oli pakko sammuttaa ja alkaa panna siinä paikassa. Tällä kertaa Tuulia kumartui seinää vastan ja pistelin takaapäin menemään. Tuulia voihki yhä kovemmin ja sai taas orgasmin. Nyt

minulta kesti kauemmin ja sain puskea hikipäässä ennenkuin tuli. Pikainen viileä suihku ja kuivasin Tuulian vartalon, jonka jälkeen itseni. Kumpikin

kaatui väsyneenä sängylle ja nukahdin ainakin itse heti.

Aamulla heräsin hieman sekavana yksin sängystä ja muistelin mitä on tapahtunut, oliko kaikki

ollut vain unta? Sitten haistoin Tuulian tuoksun vuodevaatteista, hymyilin leveästi ja jatkoin vielä unia.

--------------

Kaikki tarinan paikat ja henkilöt fiktiivisiä, itse tarina tosin saattaa olla tosi ;). Arvostaisin palautetta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute