Herkku-puhelin
Kaksi vanhempaa naista
Jay Hendriks

Pasi nojasi baaritiskiin ja tilasi oluen. Ravintolassa ei ollut montakaan asiakasta johtuen torstaista ja siitä, että paikkakunta oli pieni.

Hän oli ottanut vapaa-päivän perjantaiksi urakkaluontoisen työviikon päätteeksi ja päätti juhlistaa pitkää viikonloppua. Mutta kaupungin hiljainen iltaelämä ei tukenut sitä suunnitelmaa.

Pasi oli 24-vuotias, pitkä, hoikka sinkkumies. Työn perässä juokseminen ja uudet komennuskohteet eivät olleet auttaneet pysyvän parisuhteen vakiinnuttamisessa. Siksi hän oli jäänyt komennuspaikkakunnalle viettämään viikonloppua.

Olut maistui hieman metalliselta, mutta menetteli. Pasi katsoi ympärilleen ja näki baaritiskin toisella puolella kaksi naista, jotka katsoivat häntä. Toisilla naisista oli vieno hymy huulillaan ja silloin Pasi tunnisti naisen.

Hän muisti erään illan kuukausi sitten samassa ravintolassa, jossa oli naisen tavannut. He olivat ajautuneet naisen luokse ja touhunneet toistensa kimpussa koko yön. Pasi oli joutunut pian pikakomennukselle toiselle paikkakunnalle ja eikä ollut tullut soittaneeksi naiselle tultuaan takaisin.

Anna oli 40-kymppinen nainen, jolla oli runsaat naiselliset muodot ja tietty naisellinen olemus, joka sai Pasin kurkun kuivumaan. Ehkä Pasia hieman kadutti, ettei ollut ikäeron takia pitänyt yhteyttä naiseen tai sitten hän ajatteli, ettei hommasta tule koskaan mitään.

Pasi päätti käydä tervehtimässä naisia.

"Mitä tiikeri?", hymyili Anna. Sitten hän esitteli ystävättärensä Paulan, joka oli hoikka vaaleahiuksinen ja arviolta samanikäinen kuin Anna.

"Aika hiljaista, vai mitä?", Pasi köhi kurkkuaan nolona johtuen Annan "tiikeri" huomautuksesta.

"Kerroin tässä Paulalle sinusta, kun saavuit baaritiskille."

Vihjaus jäi ilmaan roikkumaan, eikä Anna selittänyt mitä kaikkea oli Pasista kertonut. Naisten katseesta oli vaikea lukea, mitä hänestä oli keskusteltu. Annan silmissä oli kiusoitteleva ilme, kun taas Paula katsoi hieman utuisin silmin.

"Ai, toivottavasti pelkkää hyvää", Pasi sanoi ja poskille nousi lievä punoitus. Hän oli ollut nuorena hyvin ujo ja vaikka oli suhteellisen kokenut naisten kanssa, niin punastumisesta hän ei ollut päässyt eroon.

"Jo vain", Anna sanoi vihjaavasti ja äkkiä Pasi tunsi Annan käden reidellään. "Mites olisi kun täällä on näin hiljaista, että mentäisiin meille jatkoille?"

Pasi nielaisi ja katsoi ympärilleen. Oli totta, että ravintolassa ei syntyisi tänään mitään suurta juhlaa. Annan käden kosketus tuntui kuumottavalta ja sormet sivelivät edeten kohti haarojen väliä. Mitä ihmettä Anna tarkoitti? Oliko tarkoitus, että Paula tulisi mukaan?

Pasi ei saanut kuin nyökkäyksen aikaiseksi. Hän päätti katsoa tämän jaon loppuun, meni syteen tai saveen.

Reilut puoli tuntia myöhemmin he istuivat Annan omakotitalon olohuoneessa kädessään viinilasit. Pasi istui nahkatuolilla ja molemmat naiset sohvalla vierekkäin.

"Oli kivaa, että törmäsimme sinuun ravintolassa", Anna sanoi. "Olin nimittäin kehunut Paulalle, kuinka sain nuorta miestä."

Pasi oli juoda viiniä väärään kurkkuun. Anna oli ollut kuukausi sitten suorasukainen, mutta että hän oli näin suora ystävättären läsnä ollessa. Silti Pasi käsitti, ettei Annan reiden hively voinut tarkoittaa iloista piirileikkiä, vaan jotain ihan muuta - olipa sitten Paula messissä tai ei.

"Paula on hiukan arka, mutta viini saa kyllä hänet vapautumaan", Anna jatkoi ja hän laittoi viinilasin pöydälle.

Sitten Anna tuli Pasin eteen ja polvistui hänen haarojen väliin. "Eiköhän anneta Paulalle jotain katseltavaa?"

Pasi vilkaisi hämillään Paulaa, joka kasvot olivat hieman jännittyneen oloiset. Asiat tuntuivat etenevän niin nopeasti, että Pasilla oli vaikeuksia pysyä mukana. "Oletko varma?"

"Rentoudu", Anna kuiskasi ja aukoi Pasin housujen vetoketjua. Pasi katsoi silmiään uskomatta, kun Anna kaivoi hänen puolijäykän kalun esiin ja kumartui nuolemaan sen jäykkää vartta. Pasin suusta pääsi äännähdys ja hän nojautui tuolissa taaksepäin.

Paula siirtyi hieman sohvalla, että näki paremmin. Annan kieli eteni pitkin kalun suonikasta vartta terskaa kohti.

Anna veti esinahkaa taaksepäin ja antoi kielenpään pyöriä terskan alapinnalla. Pasi voihkaisi ja sulki silmänsä. Paula otti hätäisen hörpyn viinilasista.

"Paula on ollut miehen puutteessa pitkään", Anna sanoi nuolemisen lomassa. "Hän saattaisi haluta myös."

"Okei. Okei", Pasi huohotti nautinnosta sekaisin, kun terska liukui Annan huulien välistä lämpimään suuhun.

Annan pää liikkui edestakaisin Pasin haarojen välissä. Toinen käsi teki pientä runkkausliikettä sen varrella ja toinen hiveli kiveksiä. Paulan kasvot olivat punehtuneet ja hän nuolaisi huuliaan.

Anna otti välillä kalun suustaan ja pyöritti kieltään terskan ympäri. Pasi haukkoi henkeä kuin kala kuivalla maalla.

"Tulehan Paula tänne", Anna sanoi ystävättärelleen runkaten samalla hitaasti kalua. Paula tuntui nieleskelevän, mutta tuli heidän luokseen ja polvistui Annan viereen.

"Pidä sitä hyvänä sen aikaa kun riisun itseni", Anna hymyili. "Mutta älä anna sen laueta."

Paula livutti hieman arastellen kalun suuhunsa, mutta Pasin mielihyvää uhkuva huokaus sai hänet työskentelemään varmemmin. Pasi katseli silmät kiimaa hehkuen, kun Paulan pää liikkui rauhallisesti edestakaisin. "Ooohhh...juuri noin...ohhh..."

Anna riisuutui, kunnes seisoi täysin alastomana. Hän katsoi hetken Paulan suihinottoa ja hänen kätensä kosketti haarojen väliä. "Haluan, että Pasi nuolee pilluani."

Pasi asettui lattialle selälleen makaamaan tyyny pään alla. Anna asettui puoliksi istuvaan asentoon polvilleen hänen kasvojensa yläpuolelle. Nainen nojasi käsillään pöytään ja laski lantiotaan vasten Pasin suuta ja kasvoja.

Paula riisuutui ennätysajassa ja kiskoi housut Pasin jalasta. Sitten hän jatkoi kalun imemistä toisen sormen hyväillessä omaa pillua. Annan hengitys muuttui raskaaksi lantion liikkuessa edestakaisin Pasin kasvoja vasten. Mies veti välillä henkeä ja lipoi kielellä yhä enemmän kostuvaa pillua.

Paulan pitkä kuiva kausi sai hänet kiimasta melkein sekaisin. Hän nuoli intohimoisesti kiveksiä, suonikasta kalun vartta ja muhkeaa terskaa. Hän tunsi sormella, kuinka hänen pillunsa oli tarpeeksi märkä ottamaan vastaan kalun.

Paula nousi miehen päälle ja ohjasi kädellään tämän kalun märkään pilluun. Pasi voihkaisi vasten Annan pillua. Hän voihki matalalla äänellä nautinnosta Paulan ratsastaessa hitaasti ylös alas. Paula oli sulkenut silmänsä ja nautti täysin siemauksin miehisyydestä hänen sisällään.

Annan lantio liikkui villimmin ja hänen ääntelynsä oli noussut astetta korkeammalle. Miehen kasvot kiiltelivät Annan nesteistä.

Pasin päällä ratsastava Paulan lantio teki hidasta lähes kiduttavaa liikettä. Miehen voihki siihen malliin, että orgasmi oli lähellä. Anna nousi pois Pasin kasvojen päältä. "Nyt haluan kalun sisään."

Anna ja Paula vaihtoivat paikkoja. Pasi sai Paulan nuoltavaksi ja Anna ohjasi miehen kalun sisäänsä. Hän alkoi pyörittää lantiotaan, jolloin klitoris hieroi vasten miehen häpyluuta. Pasi hengitti syvään ja käytti kieltään vasten Paulan pillua maistellen jo toisen naisen mehuja. Paulan vartalo värisi ja hän haukkoi henkeä.

Pasi huudahti orgasmin lähestyessä. Ratsastava Anna hyppäsi pois satulasta ja otti kalun rintojensa väliin runkaten sitä kädellään. Sykkivä kalu syöksi spermaa Anna rinnoille, jota nainen hieroi pitkin rintojaan.

Miehen vartalo alkoi orgasmikouristusten jälkeen rentoutua. Paula huudahti ensin lyhyesti - sitten pitkään. Pasi oli orgasmista huolimatta antanut kielen tehdä työtään. Naisen vartalo värisi ja lantio vavahteli vasten miehen kasvoja. Pitkä huuto vaimeni heikoiksi mielihyvän hyminäksi.

"Se tuntui melkein liian hyvältä", voipunut Paula sanoi.

"Nuole minullekin orgasmi", Anna vaati pidellen Pasin puolijäykästä kalusta kiinni.

Anna asettui lattialle selälleen ja Pasi asettui toiselle kyljelle naisen haarojen väliin nuolemaan tätä. Paula kumartui nuolemaan miehen kalun puhtaaksi viimeisistä spermatipoista. "Tätä ei voi saada tarpeeksi."

Pasi nuoli pitkiä nuolaisuja, jotka päättyivät klitorikselle. Toinen sormi painui Annan pilluun. Mies mumisi tyytyväisesti, kun Paula otti samalla hetkellä suihin ja esti erektion katoamisen.

Pian Annan hengitys kiihtyi ja hänen vartalonsa jännittyi kaarelle. Nainen laukesi vasten Pasin kasvoja. Mies jatkoi pillun hellää käsittelyä Annan orgasmin jälkeen.

"Tämähän on jo valmis taistoon", Paula sanoi.

Pasin kalu oli saanut uutta intoa ja lähes kuukauden selibaatin jälkeen nuori mies oli viriili. "Miten haluatte?"

"Takaapäin", vastasi Paula ja asettui kontilleen nojaten sohvaan.

Anna hymähti ja meni Paulan viereen samanlaiseen asentoon. "Kummallekin. Kiitos!"

Pasi katsoi ihmetellen kahta pyllistävää naista. Reilu tunti sitten hän ei olisi uskonut, että kaksi vanhempaa suorasukaista naista antautuisi hänelle vai oliko hän antautunut näille naisille?

Pasi pyyhkäisi hikeä otsaltaan ja asettui Paulan taakse. Hänen olisi vuoroteltava molempien naisten kanssa. Oli tulossa nuorelle miehelle pitkä yö.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute