Herkku-puhelin
Anaaliseksiä sisäkön kanssa
Rick Blackpool

Saavuin mökille seitsemän aikaan illalla. Sisäkköni oli huolehtinut takkaan tulen sekä valmistanut illallista minulle. Hän oli odottamassa ulko-ovella ja niiasi, kuten palvelusväellä oli ollut joskus tapana. Ele oli pieni, mutta viehätti minua.

Naisen asustus, meikkaus ja yleisvaikutelma olivat täydelliset. Kasvot olivat meikatut juuri haluamani tavalla sekä musta palvelusasu oli täsmälleen sellainen mustine verkkosukkineen, kun olin ohjeeksi antanut. Olisin halunnut ojentaa naista, mutta en löytänyt yhtään moittimisen aihetta. Se häiritsi minua.

"Kelpaa", sain murahdettua ääni käheänä, sillä kokonaisuus oli erittäin kiihottava.

Sisäkkö tiesi, että oli ylittänyt itsensä ja hänen suunpielensä oikenivat pieneen hymyyn.

"Mitä hymyilet?", kysyin.

"Anteeksi, Sir."

Katselin hetken kokonaisuutta himon kouristaessa vatsaani ja päätin käydä suihkussa yksinäni. Sisäkön asukokonaisuutta ei ollut syytä pilata vielä tässä vaiheessa.

Suihkun ja huolellisen pesun jälkeen sisäkkö tarjoili iltapalaa, mutta silmäni seurasivat vain naisen liikehdintää ja muotoja.

"Onko tilaamani välineet makuuhuoneessa?", kysyin syötyäni hieman.

"Ovat Sir."

"Hyvä. Mene edelläni sinne ja odota minua."

Olin pukeutunut kylpytakkiin ja astelin huoneeseen. Katselin hetken sisäkköä, joka painoi katseensa lattiaan.

"Oletko varmasti jättänyt alushoususi pois?"

"Olen Sir", naisen äänessä oli hieman käheyttä.

"Sehän nähdään. Mene sänkyyn kontillesi niin, että perse on pystyssä."

"Kyllä Sir."

Sisäkkö meni sänkyyn polvilleen ja pyllisti minuun päin. Annoin kylpytakin pudota lattialle. Kyrpä seisoi jo lähes juhlakunnossa.

Naisella ei ollut alushousuja, sillä lyhyt hame ei peittänyt näkymää. Sisäkkö odotti kuuliaisesti perse pystyssä sängyllä, mitä isännällä oli tarjota. Olisi ollut liian helppoa asettua naisen taakse ja ohjata kyrpä odottavaan pilluun, mutta halusin ottaa tästä kaiken irti.

Otin yöpöydältä käsiraudat, joilla lukitsin sisäkön kädet sängyn päätypienaan kiinni. Sen jälkeen otin liukuvoidetta ja anussauvan. Sisäkön katsoi kun näytin kädessäni olevia tarvikkeita. "Sir, mitä ne nyt aiotte?"

"Katsotaanpa ketä nyt hymyilyttää."

"Sir, etkö voisi tyytyä ihan tavalliseen -"

"Minä päätän, mikä on tavallista ja mikä ei."

Asetuin naisen taakse ja kumarruin nuolaisemaan sisäkön pillua. Kieleni löysi häpyhuulten välin ja löysi sieltä kosteutta.

"Vai et muka pidä tästä?", kysyin ja kieleni lipoi alhaalta ylös pitkin pillun vakoa.

"Oh, Sir pidän...pidän", nainen voihkaisi.

Hetken pillua nuoltuani eteni persereälle. Kastelin sen syljelläni ja painelin ryppyreikää kielelläni. "Eikö tämä ole tavallista seksiä, etkö pidä tästä?"

"Uuuuh...voi kyllä Sir."

Lipitin ryppyreikää ja kävin hakemassa välillä pillunkosteutta persereiälle. Minua miellytti se, kuinka sisäkkö oli poistattanut kaikki alapään karvat pientä häpykummun kolmiomaista saareketta lukuunottamatta.

Aikani nuoltuani sisäkön persereikää työnsin yhden sormistani perseeseen. Painoin kasvot vasten pillua, josta mahla kasteli naamani. Siveä sisäkköni tuntui olevan kiimassa.

Kieli pyöri klitoriksen ympärillä ja yksi sormistani runkkasi persereikää.

Sitten otin liukuvoiteen, jolla voitelin naisen koko persevaon. Hitaasti painoin surisevan sauvan sisäkön anukseen.

"Oh...Sir...oh...te...", voihki nainen sauvan suristessa ja liikkuessa hänen suolessaan edestakaisin. Otin toisen anussauvan, jonka työnsin hitaasti pilluun. Väänsin senkin päälle, jolloin sisäkön molemmissa rei'issä surisi hieromasauva.

Kyrpäni sykki jo kipeästi, mutta maltoin vielä mieleni. Jatkoin molemmilla sauvoilla leikkimistä nauttien sisäkön voihkinnasta.

"Hymyilyttääkö vielä?"

"Oh...uh...Sir...ei...Sir."

Panin pari korkeaa tyynyä naisen haarojen väliin, jotta pääsin asettumaan selälleni niin, että pillu oli suoraan yläpuolellani. Surisevat anussauvat nussivat sisäkön kahta reikää yhtäaikaa ja kieleni pyöri klitoriksen ympärillä.

Naisen perse ja reidet alkoivat vapista lähestyvän orgasmin takia. "Uh...Sir...mitä...sinä...teet...minulle?"

Nuolin antaumuksella ja pidin surisevia sauvoja naisen sisällä liikuttaen niitä päästä hitaasti pyörivin liikkein. Naisen ääni nousi ja hänen vartalonsa jännittyi: "Eh...eh...eh...eeeeeehhhh", sisäkköni huusi orgasmin kourissa.

Tunsin miten uutta kosteutta levisi kasvoilleni kuin sisäkköni olisi ejakuloinut. Kieleni jatkoi hetken klitoriksen käsittelyä ja sauvojen liikkeet pillussa ja perseessä rauhoittuivat.

Sisäkön vartalo alkoi rentoutua, vaikka kielen kosketus klitoriksella sai naisen hätkähtämään. Sammutin molemmat sauvat ja vedin ne hitaasti ulos.

Sisäkkö haukkoi hetken henkeä irrottaessani käsiraudat sängynpäädystä. Asetuin selälleni sängylle. Kyrpäni seisoi lähes kipeää tehden.

"Ime nyt kyrpääni", käskin.

Voipunut sisäkkö kääntyi ja otti kyrvän juuresta kiinni. Hän nuoli hetken kyrvän vartta kunnes otti sen suuhunsa. Pää alkoi liikkua hitaasti edestakaisin ja minun oli pakko voihkaista.

"Upota toinen niistä sauvoista perseeseen."

Sisäkkö otti toisen anussauvoista, joka oli edelleen liukas pillun mahlasta ja liukuvoiteesta ja työnsi sen anukseeni.

"Laita värinä päälle", voihkaisin.

Värisevä sauva kirnusi perseessäni hieroen eturauhasta samalla kun sisäkkö otti suihin. Silmäni pyörivät päässä voihkiessa mielihyvästä. Sisäkön huulet liukuivat edestakaisin pitkin kyrvän vartta sen liikkuessa suussa edestakaisin. Hierova sauva surisi perseessäni.

Tunsin, että orgasmini oli lähellä.

"Lopeta. Ota sauva perseestä ja voitele kyrpä liukuvoiteella", ääneni kähisi matalana. Sauva ja suu olivat tehdä minut sekopäisiksi, mutta halusin silti vielä nussia sisäkköä perseeseen.

Nainen voiteli kyrpäni ja käskin hänet selälleen makaamaan. Laitoin yhden tyynyn naisen perseen alle ja sovittelin kyrpääni naisen ryppyreiälle. Nostin naisen jalat olkapäilleni ja hitaasti työnnyin perseeseen. Aluksi kyrpäni luiskahti sivuun kunnes se liukui ohi sulkijalihaksen. Hitaasti kyrpäni liikkui edestakaisin naisen suolessa.

Muutamien työntöjen jälkeen en pystynyt enää pitkittämään orgasmia, vaan purkauduin rajusti naisen suoleen. Lopuksi vedin kyrpäni varovaisesti sisäkön perseestä ja annoin naisen runkata viimeiset pisarat palvelusasunsa päälle.

"Joka kerran asu menee pesuun, Sir", nainen naurahti.

"Ne on homman sivuhaittoja", vedin henkeä orgasmin jäljiltä.

"Haluaisiko Sir tuhria lisää?"

"Mielenkiintoinen ehdotus", hymyilin ja kumarruin suutelemaan sisäkköä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute