Herkku-puhelin
Tähtikirkas yö
Suni

En voinut mitään sille, että en saanut täysikuun aikaan unta. Minut valtasi levoton olo joka kerta, kun pyöreä kuu kohosi taivaalle tuhansien tähtien joukkoon. Jollakin tapaa minun teki mieleni tehdä jotain hullua, jota en ollut tehnyt aikaisemmin. Jotain kiihkeää ja eroottista. Kieriskeltyäni hetken aikaa kuumassa sängyssäni, nousin istumaan sängylläni. Kastanjanruskeat hiukseni ryöppysivät kiharoina paljaille olkapäilleni ja vihreät silmäni tarkastelivat pimeää huonetta, missä takapihalla olevien puun varjot heiluivat aavemaisesti. Ulkona oli hiukan tuulista, mutta taivas oli kirkas, miljoonat pienet tähdet olivat syttyneet pimeän tultua taivaalle ja kuu hehkui punertavana möykkynä korkealla. Nousin seisomaan ja kiedoin peiton ympärilleni. Punertavan värinen kissani kohotti hiukan päätään ja naukaisi, mutta laski sen sitten takaisin tassujensa päälle, jatkaen uniaan.

Tassuttelin paljain varpain eteiseen ja sitä kautta kuistille. Kylmä tuuli iski minua kohti, kun astuin ulos ja vedin henkeä seistessäni alastomana, pelkästään peitto kiedottuna vartaloni ympärille. Ihoni nousi kananlihalle ja tunsin nännieni kovettuvan peiton alla kylmästä. Hymyilin hiukan ja istahdin alas kuistilla olevalle penkille. Olin tullut viettämään viikon mittaista lomaa kesämökilleni Mouhijärvelle. Naapurissa asui eräs todella komea nuori mies, jolla oli tummat kiharat hiukset ja tummat, nauravat silmät. Olimme jutelleet monia kertoja ja minusta hän oli hyvin mukava – ja erittäin seksikäs. Tiesin hänen olevan silläkin hetkellä omassa mökissään. Mies oli saapunut pari päivää sitten ja olimme olleet kalassa keskenämme. Nautin todella hänen seurastaan. Hänellä oli urheilullinen, lihaksikas vartalo ja tiesin hänen olevan yli satakahdeksankymmentä senttimetriä.

Suljin silmäni ja loihdin kasvojeni eteen miehen komeat kasvot ja tummat silmät. Annoin peiton valahtaa syliini ja otin pehmeät, pyöreät ja kiinteät rintani käsiini. Tunsin nännien kovuuden sormiani vasten, kun aloin hitaasti hyväillä niitä sormillani. Huokaisin nautinnon lyövän lävitseni. Olin aina nauttinut siitä, että joku kosketteli rintojani. Yleensä se olin minä itse, sillä en ollut maannut kuin muutaman miehen kanssa, sillä olin seurustellut heidän kanssaan kauan. Tapanani ei ollut viettää yhden yön suhteita, sillä se oli minusta liian kevytkenkäistä ja typerää. Pidin kuitenkin itseni hyväilystä. Yritin samaan aikaan kuvitella naapurinmiehen eteeni. Ajattelin, että omat käteni kuuluisivatkin hänelle. Pyörittelin nännejä sormieni välissä ja lähdin kuljettamaan oikeaa kättäni hieman alemmas litteällä vatsallani kohti peiton kätkemää häpyä. Kasvoillani oli hurmoksellinen ilme, kun saavutin päämääräni. Hyvin hitaasti sujautin sormen sisääni. Vaikka minun oli aluksi ollut kylmä, en tuntenut sitä enää. Olin kuumissani ja henkäisin tuntiessani kosteuden leviävän herkimpään kohtaani. Nautin pyöritellessäni sormea hetken aikaa sisälläni, kunnes vein sen klitorikselleni. Aloitin hitaan pyörimisliikkeen ja nautinnon väristykset kiirivät pitkin selkääni.

Yhtäkkiä hätkähdin, kun tunsin ylimääräisen käden liikkuvan vatsaani pitkin, kohti rintojeni kumpuja. Räväytin silmäni auki hiukan pelästyneenä odottamasta käänteestä, mutta rentouduin huomattavasti nähdessäni tutut tummat silmät ja upean hymyn, joka näytti sillä hetkellä rauhoittavalta ja kehotti minua rentoutumaan. Ummistin uudelleen silmäni ja annoin käsieni valahtaa alas, jotta ne eivät olisi olleet tiellä. Miehen hiukan karheat kädet sivelivät rintojani ja vatsaani, tunsin hänen kumartuvan ja painavan lämpimät huulensa huuliani vasten. Hän suutelee taitavasti, ajattelin hiukan hämillisenä. Hänen otteensa olivat varmoja. Hitaasti miehen huulet etsiytyivät herkälle kaulalleni, suutelivat pehmeää, vaaleaa ihoa, kunnes löysivät rintojen kovat kärjet.

Voihkaisin miehen ottaessa nännini suuhunsa ja imiessä sitä hyvin varovaisesti kuin olisi pelännyt minun olevan helposti rikki menevää lasia. Tartuin häntä hiuksista ja vaadin imemään hiukan lujemmin. Tunsin hänen puraisevan rintaani ja kurkustani pääsi käheä äännähdys. Hän kiskaisi nopeasti peiton pois ja hetkellinen kylmyys valtasi minut. Se katosi kuitenkin nopeasti, kun mies nosti minut taitavasti syliinsä ja lähti kantamaan minua sisälle taloon. Peitto unohtui kuistille lojumaan miehen viedessä minut makuuhuoneeseen. Hän hätisti kissani pois sängystä, joka sihisi äkäisenä tuntemattomalle vieraalle, mutta loikkasi kuitenkin alas, kun mies vähän huitaisi kättään. Hymyilin hiukan, kun mies laski minut vuoteelle lakanoiden päälle. Katselin, miten hän kyykistyi haarojeni väliin ja kuljetti sormiaan alas vatsaani pitkin kohti tumman karvoituksen peittämää häpyäni. Tuijotin miestä silmiin, kun tämän sormi pujahti sisääni ja alkoi hitaasti pyöritellä sitä kosteassa vaossani. Voihkaisin ihanan tunteen levitessä joka puolelle vartaloani. Olin kuin tulessa, kun mies alkoi sivellä klitoristani ja sitten näin hänen päänsä laskeutuvan. Tunsin kuuman, kostean kielen lipaisen kevyesti klitoristani. Puristin lakanoita intohimon vyöryessä lävitseni. Hetki sitten minun oli ollut kylmä, mutta enää en palellut. Olin intohimon liekeissä. Tuhannet väreet kiirivät pitkin selkääni, kun hän taitavasti nuoli herkintä kohtaani.

Pitkältä tuntuvan ajan jälkeen mies vihdoin lopetti kielellään leikkimisen ja kohottauduin hiukan vapisevana istumaan. Autoin paidan hänen päältään ja sivelin ihaillen hänen lihaksikasta ylävartaloaan. Iho meni helposti kananlihalle ja koskettaessani hänen nänniään, mies värähti, kietoen käsivartensa ympärilleni ja painaessaan huulensa huulilleni rajuun suudelmaan. Yritin avata hiukan kömpelöin ottein miehen vyötä. En tiennyt, miksi olin niin hermostunut. Tunsin hänen kätensä sivelevän pientä peppuani ja ristiselkääni. Lopulta sain kiskottua housut hänen jaloistaan ja hän nousi sen verran, että sai heitettyä ne lattialle. Katselin vaikuttuneena alta paljastuvaa jäykkää kalua, joka oli juuri sopivan paksu ja pitkä. Se oli sileä ja otin sen käteeni, alkaen hitaasti sivellä sitä sormillani. Halusin koskettaa jokaista kohtaa miehen ihossa ja tuntea hänen vartalon omaani vasten. Hyväillessäni hänen miehuuttaan, mies alkoi hitaasti suudella jo ennestään hiukan turvonneita huuliani. Pian hän kellisti minut vuoteelle lakanoiden päälle, jotka olivat ehtineet jo hiukan kiertyä kasaan.

Tuijotin miestä silmiin ja hitaasti hän työntyi sisääni. Polttava kuuma tunne levisi kaikkialle ruumiiseeni. Henkäisin syvään, kun hän yhtyi minuun. Mies alkoi hitaasti liikkua sisälläni ja aloin myötäillä hänen rytmiään. Kiihkomme kasvoi, kunnes se räjähdysmäisesti purkautui. Selkäni nousi kaarelle ja huusin ääneen. Sitten rojahdin uupuneena kosteiden lakanoiden päälle, mutta mies ei kuitenkaan lopettanut vielä. Hän ei ollut saanut omaa täyttymystään ja aloin liikuttaa uudelleen lanteitani, tuijottaen häntä silmiin. Vihdoin hän laukesi karjahtaen ja rojahti päälleni makaamaan. Tunsin hänen kuuman hengityksen poskellani ja sivelin hellästi hänen niskahiuksiaan. Hikiset vartalomme olivat kietoutuneina toisiinsa ja kuumuus huoneessa oli tukahduttavaa. Tajusin vasta hämärästi, että emme olleet käyttäneet lainkaan ehkäisyä ja se sai minut hetkeksi aikaa pelästymään. Mutta sitten rauhoituin. Jos saisin lapsen, hänen lapsensa, ei mikään voisi olla paremmin. Meidän lapsistamme tulisi kauniita. Arvelin, että tämä hetkellinen nautinto ei jäisi tähän. Meidän edessämme oli pitkä yö ja koko elämä. Olin utelias tietämään, mitä se toisi tullessaan.

Siinä se. Lähetin tuon kerran Reginan kirjoituskilpailuun, mutta se ei pärjännyt ^_^ Ehkä se kuitenkin joskus julkaistaisiin lehdessä x)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute