Herkku-puhelin
Ihana saunahetki
Hannes

Oli lauantai-ilta ja edessä mukavan leppoisa saunailta ihan omissa oloissa, sillä vaimoni oli käymässä viikonloppureissulla Oulussa. Ennen saunaan menoa katselin vuokraamaani pornoleffaa ja kiihottumistila nousi äärimmilleen. Housuissa pullotti oikein kunnolla ja sivelin jäykkää kaluani housujeni päältä. Jalassani oli pelkät valkoiset stringit, ja kaluni nosti housut niin koholle, että raskaat pallini pullahtivat housujen ulkopuolelle. Jostain kumman syystä olen tykästynyt strigien pitämiseen. Niissä tunne oloni jotenkin erittäin seksikkääksi. Ainoa "ongelma" niissä on se, että kalu tahtoo olla puolikovana lähes koko ajan.

Filmi loppui ja mielessä oli jo mukavan lämpöinen sauna ja sen kroppaa hivelevä kosteus. Lauantai-illan fantasioihin kuuluu lähes aina yksin ollessa stringit jalassa saunaan meno. Saunan kuivattelutilassa on peili, jonka usein nosta seinältä saunan lauteille ja katselen siitä housujen pullotusta. Näin tälläkin kertaa. Nostin peilin lauteille ja asettelin sen sopivaan asentoon jotta näin itseni siitä kunnolla. Ja sitten ei kun löylyä kiukaalle. Hikipisaroita alkoi ilmestyä sopivasti ruskettuneelle iholleni ja kun saunan valo sattui peiliin sopivasti, näytti ihoni oikein kiiltävänä ja vähäinen karvoitus näkyi vaaleana verhona ihoni pinnalla. Löylyttelyn yhteydessä palautui mieleen juuri katsomani leffa. Aloin hivellä etumustani ja kaluni paisui hetkessä täyteen mittaansa. Pikkuiset stringit nousivat koholle eikä kaluni meinannut millään pysyä housuissa. Pallit housuissa eivät pysyneetkään, sillä usean viikon puutteessa olosta johtuen ne olivat raskaat ja saunan lämmössä ne alkoivat riippua oikein kunnolla. Hivelin housujen ulkopuolella olevia karvattomia pallejani, ja housujen etumukseen ilmestyi märkä läiskä. Kiihottumiseni oli äärimmillään. Hain pesuhuoneen puolelta mukaan ottamani aloe vera -rasvapurkin ja sivelin sitä hikiselle iholleni. Sitä valui myös housuihin ja kaluni tuli näin hyvin liukkaaksi.

Kömmin takaisin saunan lämpöön ja jatkoin löylyn heittoa ja itseni hivelöintiä. Kun ahdistus housuissa alkoi käydä sietämättömäksi, kiskaisin stringit alas ja samalla kaluni ponnahti täydessä mitassaan pystyyn ja kiilsi valon loisteessa rasvasta. Olen ajanut karvani pois siten, että vain kaluni juuressa, siis sen yläpuolella, on karvallinen alue. Kalu ja sen juuri sekä pallit ovat siis täysin karvattomat. Kaluni seisoi täydessä juhlakunnossa. Mittaa sillä on noin 20 senttiä ja se on erittäin paksu ja peilistä katsottuna se näyttää varsin komealta ilmestykseltä. Otan rasvasta kiiltelevän kaluni käteeni ja alan liikutella esinahkaani edestakaisin rauhallisin liikkein. Pallini heiluvat samassa tahdissa ja alan huomata hengityksessäni selvää kiihtymistä. Runkkaan itseni aivan laukeamispisteeseen, kunnes käytävän puolelta kuuluu kolinaa ja kuulen selvästi kuinka joku huutaa nimeäni. Työnnän jäykän kaluni takaisin stringeihin ja menen viileän suihkun kautta pesuhuoneen puolelle. Joku koputtaa oveen.

Avaan ja huomaan että vaimoni ystävä Minna oli tullut käymään pikavisiitillä. Olin unohtanut lukita oven, joten Minna oli päättänyt astua rohkeasti sisään kun kukaan ei tullut avaamaan ovea. Ai sä oot saunassa, kuului Minnan yllättynyt kysymys. Jep, onhan nyt lauantai ja saunailta. Tuu säkin, heitin Minnalle puoliksi vitsinä. No, en mä nyt taida, Minna sopersi. Samalla hän huomasi valkoiset ja märät stringini jalassani ja sanoi että "Toisaalta kyllä en taida jaksaa vastustaa kiusausta". "No, peremmälle sitten vaan" sanoin itsekin hieman yllättyneenä. Käännyin ja painuin saunanlauteille odottelemaan. Hetken kuluttua Minna saapuikin, ja hän oli päättänyt ettei jätä päällensä rihman kiertämään. Minnan kanssa olimme jo sen verran hyviä tuttuja joskus yhteiseltä mökkiviikonloppureissulta, jossa olimme sekä vaimoni että Minnan miehen kanssa. Silloin saunottiin yhdessä, eikä kukaan ujostellut alastomuuttaan. Minna meni suoraan suihkuun ja huomasin lasisen saunanoven läpi kuinka hänen nänninsä kovettuivat viileän veden virratessa hänen kauniin vartalonsa päällä. Housuissani alkoi välittömästi pullistua. Minna sulki suihkun ja avasi saunan oven ja astui lauteille. Hänen rintansa heilahtelivat lähes nenäni edessä aivan kuin ärsyyttääkseen oikein tahallaan. Ihanan kiinteä pylly vilahti silmissäni kun hän istahti lämpimille lauteille. Samalla Minnan katse hakeutui hieman koholla olevalle etumukselleni.

Minna hymyili vienosti ja heitti vettä kiukaalle tokaisten "Että semmosta". Olin aina tuntenut Minnaan jonkinlaista vetoa. Kerran olimme kahdestaan kotonamme ja lähes suutelimme toisiamme. Olin huomannut että myös Minnalla oli pientä kiinnostusta itseäni kohtaan. Housuissa pullotti entistä enemmän ja päätin käydä viilentymässä suihkun puolella. Nousin ylös ja astuin pesuhuoneen puolelle, ja Minna tokaisin takapuoleni nähtyäni että "Vau". Avasin suihkun ja annoin veden valua vartaloani pitkin samalla kädellä itseäni pesten. Käteni viivähti normaalia kauemmin housujeni etumuksella ja kaluni nytkähti epäilyttävästi. Huomasin Minnan katselevan lasisen saunan oven läpi ja hymyilevän. Suljin suihkun ja nousin takaisin saunan lauteille. Minna teki tilaa vierelleen siirtäen saunakiulun kauemmaksi sanoen "Istuhan tuohon". Tein töitä käskettyä ja oikaisin itseni nostaen jalkani kiukaan ympärillä olleelle puiselle kaarelle. Housuissa pullotti edelleen ja puolijäykkä kaluni paljasti raskaana roikkuvat pallini.

Huomasin Minnan katseen joka hakeutui etumukselleni. Hän siirsi kätensä vatsalleni ja hivutti sitä pikku hiljaa alemmaksi kunnes käsi oli sykkivä kaluni päällä. Muutama edestakaisen sipaisu ja sitten hän hiveli kädellään lämpimiä pallejani tokaisten "Et taida olla vähään aikaa saanut vaimoltasi". No, enpä tosiaan ole" tokaisin ja hengitykseni alkoi kiihtyä. Minna jatkoi pallien hivelyä ja hetken päästä hän liikutteli housujen sisällä esinahkaani edestakaisin. Lauteilla olleesta peilistä näin kuinka Minnan käsi liikkui housujeni sisällä ja samalla näin Minnan muodokkaat rinnat. Otin toisella kädellä kiinni hänen rinnastaan ja sormella sipaisin hänen kovaa nänniänsä. Minna voihkaisi ja sanoi "Olenkin aina halunnut nähdä kalusi. Vaimosi on pikku pienissään joskus tokaissut kuinka komea, pitkä ja paksu se oikein onkaan". Minna nousi lauteilta ja laskeutui alemmalle tasolle ja kyykistyi suutelemaan housujeni etumusta. Näky oli uskomaton. Peilistä näin Minnan kiinteän pepun ja pyllynreikä näkyi ihanasti saunan valossa. Huomasin myös ettei Minnalla juuri karvoja alapäässään ollut, pieni tupsukka vain pillun yläpuolella. Minna siveli kädellään ja suullaan stringien etumusta ja välillä hänen kielensä kävi housujen raosta palleillani.

"No niin katsotaanpas miltä se näyttää" Minna sanoi ja laski housujani alaspäin pikkuhiljaa ja samalla kielellä kalun vartta lipoen. "Eihän täältä löydy päätä ollenkaan" hän tokaisi. Itse olin jo niin kiihottuneena etten voinut muuta kuin hymyillä. Sitten Minna vetäisi housuni kokonaan alas ja kiiltävä kaluni pomppasi pystyyn. Aivan tikkusuorana se ei koskaan seiso, koska se on pikkaisen alas päin käyrä ja aika paksukin, joten ei se pysy kovin pystyssä. Minna huokaisi ja sanoi "Ohhoh, onpas se todellakin iso...ja niin ihanan limainen". Minna otti terskan huultensa väliin ja imaisi pariin kertaan. Olin täysin jo laukeamispisteessä. Kerroin Minnalle etten kestä tätä kauaa. Minna sanoi että "Ei se mitään, anna lastisi tulla". Pinnistelin ja yritin pidätellä itseäni kuitenkin jonkin aikaa. Minna painoi kaluni vatsaani vastaan ja nuoleskeli pallejani sekä sipaisi kielellään pyllyn reikääni. Olo oli hurmaava.

Sitten Minna otti lauteille jääneen rasvapurkin ja siveli rasvaa käsiinsä ja rinnoilleen. Sitten hän painoi kiinteät rintansa yhteen ja liu’utti syljestä kiiltelevää kaluani rintojensa välissä. Tunsin kuinka raskaat pallini alkoivat pingottua kireäksi ja lasti alkoi lähteä liikkeelle. Tiesin ettei sieltä mikään pieni lasti ollutkaan tulossa, sillä sen verran kauan edellisestä laukeamisesta oli ja useiden pornofilmien katselu oli saanut spermavarastot täyttymään. Minna jatkoi penikseni hyväilyä rinnoillaan. Sitten kaluni luiskahti pois hänen rintojensa välistä ja ponnahti pystyyn hänen kasvojensa eteen. Hän otti kaluni suuhunsa ja aloitti hillittömän lutkutuksen. Ihmettelin kuinka syvälle hän saattoi pitkän ja paksun kaluni ottaa. Kun hän pullautti kaluni ulos suustaan, näin kuinka syljestä ja kalusta erittyneestä limasta syntyi paksu limakerros kaluni päälle. Se kiihotti minua entisestään. Kaluni ponnahti ulos Minnan suusta ja voihkasin, "Nyt tulee". Minna jatkoi imemistä ja samalla hänen kätensä hiveli pallejani. Suihinotto tuntuu minusta juuri parhaalta silloin kun siihen ei käytä käsiä, pelkkää suuta vain ja samalla hivelee sitten pallejani kädellä. Lasti lähti liikkeelle ja Minna pullautti kaluni ulos suusta jatkaen terskan lipomista kielellä. Samalla ensimmäinen paksu spermasuihku ruiskahti ulos ja se lensi Minnan pään yli. Näin peilistä että spermaa valui jo Minnan selässä kohti pyllyä, ja samalla spermaa suihkusi kaluni päästä ulos useina paksuina ryöppyinä. "Eihän tämä lopukkaan", Minna tokaisi lipoen valkoista lemmen nestettä kaluni päästä. Samalla Minna sai vielä täyden ruiskauksen suoraan kasvoilleen. Spermaa oli joka paikassa ja Minna nuoleskeli suupieliään. Kaluni oli edelleen kivikovana ja Minna otti vielä kaluni suuhunsa jatkaen imemistä. Viimeisetkin pisarat spermaa menivät hänen nielustaan alas.

Sitten Minna päästi kalustani irti ja se roikkui puolikovana lauteita vasten. Minna nousi ylös ja meni pesemään itsensä puhtaaksi lemmennesteistäni. Menin perässä ja suihkuttelimme yhdessä toisiamme ja palasimme saunan lauteille. Minna tokaisi että "No nyt on sitten vähän tyhjempi olo" ja heitti samalla vettä kiukaalle. Minnan pikavisiitistä muotoutui ihana suuseksi-ilta saunassamme. Nuolin Minnan orgasmin maailmoihin ja olimme tyytyväisiä ilman yhdyntääkin. Kiitos Minna, tätä todella olin kaivannut.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute