Herkku-puhelin
Yllätys leirillä
caroline

Olin ensimmäistä kertaa luisteluseuramme järjestämällä lastenleirillä valvojana. Olin vasta muutamia vuosia harrastanut luistelua vakavammin. Leirille olin lähtenyt vain ja ainoastaan rahan takia. Minulle oli kerrottu että mukaan oli tulossa muita ikäisiäni valvojia ja muutama vanhempikin konkari. Leiriltä en odottanut mitään. Heti ensimmäisenä päivänä huomasin ettei porukassa ollutkaan yhtään ikäistäni, vaan valvojina oli vain lasten äitejä.

Seuraava päivä meni jo rutiinilla. Aamulla jäälle, syömään ja taas jäälle. Illalla oli onneksi tiedossa sauna ja vapaata aikaa itselle.

Myöhäisen iltalenkin jälkeen kävelin yksin naisten saunalle ja ajattelin että pääseepähän saunomaaan yksinäni, kaipasin hetken omaa rauhaa kikattavilta lapsilta ja niiden tomerilta äideiltä.

Kaikessa rauhassa riisuin hikiset treenivaattteni ja astelin alasti suihkuun. Suihkussa ollessani kuulin ulko-oven avautuva ja sulkeutuvan. Ajattelin että

joku täti sieltä kömpii seurakseni, sillä lasten nukkumaan menoaika oli jo mennyt.

En jäänyt suihkuhuoneeseen odottamaan tulokasta vaan kävelin löylyhuoneeseen jossa olikin mukavan lämmin. Istuin lauteilla silmät suljettuina kun kuulin jonkun käyvän suihkussa. Rupesin venyttelemään selkääni ja olin juuri heittänyt jalat niskani taakse maatessani lauteilla, takamus suoraan kohti ovea. Ovi aukeni ja jatkoin venytystä. Hetken kuluttua kuulin askeleita ja huomasin että tulija tuli kohdalleni ja nousi lauteille. En ehtinyt edes ajatella ennen kuin tunsin kädet takamuksellani ja sormet jotka liikkuivat nopeasti persvakooni, pilluni luokse, nopeasti pilluuni ja pois.

Tulija väisti, että pääsin pois venytyksestä. Huomasin että edessäni seisoi hieman minua vanhempi komea poika joka kyrpä pystyssä ja kasvoillaan kiimainen ilme katseli minua.

En ollut noussut istumaan lauteilla jolloin maatessani lauteilla polvet koukussa pilluni oli suoraan avoinna hänelle. Hän polvistui alemmalle lauteelle ja levitti jalkojani että näki pilluni paremmin. Aloin vähitellen kostua. Sähköiskut kulkivat koko kropassani kun tunsin hänen hengityksensä haarovälissäni. Annoin hänen edetä omaa tahtiaan, vaikka olisin kovin tahtonut painaa hänen päätään kohti jo kosteaa vittuani. Voihkaisin kun tunsin hänen kielensä pillullani. Hän alkoi nuolla kiimaista vittuani taidolla. Aloin olla pian lähellä orgasmia. Laukesin huutaen.

Hetken kuluttua hän tarttui minua kädestä kiinni ja ohjasi minut suihkuun. Hän pesi hikisen vartaloni huolella. Sen tehtyään hän sanaakaan sanomatta ohjasi minut pukuhuoneen läpi saunan takkatilaan.

Siellä hän kulki takan luokse viltille ja laskeutui sille. Kuljin kiltisti sanomatta sanaakaan perässä, katse kovana seisovassa kyrvässä. Laskeuduin hänen viereensä viltille. Hän työnsi minut makaamaan selälleni ja ryhtyi puristelemaan ja nuolemaan luistelijalle kookkaita rintojani. Hänen toinen kätensä laskeutui alas posliiniselle pillulleni joka kaipasi jo kosketusta. Hän työnsi arkailematta sormen pilluuni ja hetkenkuluttua toisenkin sormen. Rupesi niillä nussismaan minua samalla kun näykki nännejäni.

Yritin koskettaa hänen sykkivää kaluaan, mutta kun sain otteen hän lopetti ja sanoi että "Ei vielä.. Naiset ensin." Hän siirtyi nuolemaan minua ja välillä hän nussi minua sormillaan. Laukesin huutaen.

Hetken hän antoi minun rauhoittua, tasata hengitystäni. Sitten hän käänsi minut ympäri ja laittoi vatsani alle tyynyn joita lattialla oli useita.

Tunsin kuinka hän ihaili katseellaan punaisena sykkivää pilluani ja kiinteää persettäni.

Hetken ihailtuaan hän tuli lähemmäs ja survaisi suuren kalunsa sisääni. Voihkaisimme nautinnosta molemmat. Pilluni oli herkkä kahdesta aikaisemmasta orgasmistani ja tunsin jokaisen työnnön tarkasti.

Nautin siitä kuinka iso kyrpä työntyi sisääni uudestaan ja uudestaan kiihtyvällä tahdilla.

Pian tunsin kuinka pojan orgasmi alkoi lähentyä. Työnnöt voimistuivat voimistumistaan ja nopeutuivat. Huomasin itsekin olevani taas orgasmin partaalla.

Poika rauhoittui hetkeksi työnsi sormensa pilluuni kyrpänsä kanssa. Tunsin kuinka tiukka pilluni venyi ja nautin tunteesta. Märkä sormi nousi vakoani pitkin persettäni kohti. Tunsin sormen työntyvän perseeseeni varovasti kyrvän jauhaessa pillussani. Huusin nautinnosta. Pojan sormi ja kyrpä liukuivat ulos ja sisään samaa tahtia. Huomasin että tämä kiihotti poikaa.

Muutamia nopeita työntöjä ja laukesimme yhtä aikaa huutaen.

Tämän jälkeen olin aina valmis lähtemään leireille.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute