Herkku-puhelin
Salarakkaan ihana yllätys
Katti

Olimme tavanneet Oskarin kanssa netissä, aikamme juteltuamme olivat puheen aiheet siirtyneet kuinkas muuten kuin seksiin, joka oli molempia kiinnostava aihe. Asiat johtivat siihen, että tapasimme siitä tapahtumat lähtivätkin omalla painollaan. Miellytimme toisiamme suuresti, yhteinen päätös oli, että arkielämästä ei puhuta, vaan olimme vain toisillemme pelkkää nautintoa varten. Tapailimme silloin tällöin, milloin hotellissa, milloin pikaisesti autossa.. paikkoja löytyi, kun löytyi vain aikaa ja haluahan meillä oli vaikka muille jakaa.

Erään kerran sitten Oskari sanoi, että hänellä olisi minulle yllätys. Hän kysyi, haluanko kokeilla jotakin uutta, jännittävää ja taatusti kiihottavaa. Uteliaana, ja kokeilunhaluisena sanoin heti, että totta kai haluan. Niinpä sitten löimme lukkoon seuraavan tapaamisen kerran. Sain ohjeet pukeutua korsettiin, sukkiin ja korkokenkiin, sekä hotelli huoneen numeron.

Sinä iltana sitten perhoset mahanpohjissa kuljin tuohon hotelliin, ja nousin hissillä kolmanteen kerrokseen. Kävelin pitkää käytävää pitkin, kenkäni kopisivat vaimeasti ja hameeni helmat heilahtelivat sääriäni vasten, tunsin miten aloin hiljalleen kostua, rintojani särki kosketuksen puute. Viimein löysin oikean oven ja koputin hiljaa, kuulin jotain ääntä ja vihdoin ovi aukesi. Oskari seisoi ovella, leveästi hymyillen, hän tarttui käteeni ja veti minut sisälle suoraan syliinsä ja suuteli ahnaan kiihkeästi. Suutelimme hetken, kun kuulin rykäyksen Oskarin takaa, ja siellä seisoi pitkä, tumma mies joka hymyillen sanoi, että tervehditkös minuakin. Hetken katsoin tätä vierasta miestä, sitten Oskaria jota hymyilytti.. viimein hän kysyi, halutko jäädä kanssamme leikkimään. Hidas hymy syttyi huulilleni ja vastasin, totta kai haluan.

Siirryimme huoneen puolelle, ja miehet alkoivat hitaasti riisua pukujaan, oli ihana seurata kahden miehen riisuutumista, tunsin että olin aivan märkä halusta jo, ja vasta aavistelin mitä kaikkea saisinkaan tänä iltana vielä kokea. Oskari pyysi minua ottamaan hameen ja puseron pois, ja hitaasti minäkin riisuin niin, että minulla ei enää ollut kuin korsetti, sukat ja kengät jalassani. Isot rintani olivat kuin tarjottimella korsetin kupeissa, ja ne suorastan kerjäsivät sormia ja huulia niitä hyväilemään. Vieras mies sanoi rintojani katsellen, että rakastaa suuria rintoja yli kaiken.. Katselin alastomia miehiä, joiden kalut olivat jäykkinä.. Pyysin miehiä seisomaan vierekkäin ja menin heidän eteensä polvilleen, maistelin ja nuolin vuorotellen kumpaakin kalua, toista nuollessani kädelläni hyväilin toista.

Oskari käski minut sängylle selälleni, ja taikoi jostakin narua, jolla he yhdessä sitoivat käteni sängyn päätyyn kiinni, he levittivät jalkani aivan levälleen, ja hyväilivät sormillaan minua. Oskari alkoi nuolla minua hitaasti maistellen, ja toinen mies siirtyi hyväilemään rintojani käsin ja huulin, välillä hän toi ihanan kalunsa huulilleni ja painoi sen syvälle suuhuni.. Ensimmäisen ihanan orgasmin tehdessä tuloaan työnsi Oskari kalunsa syvälle sisääni, ja laukesin ihanasti toisen miehen kalu suussani.. Miehet vaihtoivat paikkaa, ja sain suuhuni mehuistani ihanan makuisen kaluni, kun tunsin miten toinen mies työnsi hitaasti kaluaan sisääni, kurkottaen samalla pyörittämään nännejäni sormien välissä..

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute