Herkku-puhelin
Vaimolle monta ventovierasta
Jussikainen

Olimme katsoneet vaimomme kanssa kerran pornovideota, jossa aviopari harrasti ns. doggingia eli vaimo sekstaili parkkipaikoilla ja muissa vastaavissa paikoissa vieraiden miesten kanssa oman miehen kuvatessa tapahtumia.

Pitkän mietiskelyn ja suunnittelun jälkeen päätimme kokeilla tätä itsekin. Muutaman kymmenen kilometrin päässä kodistamme sijaitsee erään valtatien varrella rekkakuskien yöpymispaikkana käyttämä iso levähdyspaikka. Niinpä eräänä kesäisenä myöhäisiltana hyppäsimme autoon ja suunnistimme sinne.

Vaimoni oli pukeutunut erityisesti tätä varten, tai pitäisikö sanoa pikemminkin että hän oli jättänyt pukeutumatta. Hänellä oli yllään pitkä musta nahkatakki ja sen alla ainoastaan musta korsetti ja mustat sukat sukkanauhoilla korsettiin kiinnitettynä. Pikkuhousut hän oli jättänyt jo valmiiksi kotiin.

Saapuessamme levähdyspaikalle huomasimme paikalla olevan jo neljä rekkaa, joista kaksi oli venäläisiä, yksi tanskalainen ja yksi saksalainen. Ajoin automme etummaisena olevan rekan eteen, keula sen keulaa vasten ja lähdin olevinani metsikköön tarpeilleni.
Samaan aikaan vaimoni käänsi istuimensa selkänojan enemmän takakenoon ja avasi takkinsa paljastaen korsettiin peitetyt sulonsa. Hän hieroi itseään, ensin rintojaan korsetin läpi ja sitten nosti ensin toisen rintansa, sitten toisen ulos korsetista puristellen niitä nautinnollisesti. Pikkuhiljaa hän hivutti toisen kätensä jalkojensa väliin ja alkoi hyväillä karvaista pilluaan. Pikkuhiljaa hän levitti haarojaan ja nosti jalkansa kojelaudalle.

Metsiköstä näin, kuinka automme edessä olevan rekan kuski yritti tuulilasin läpi nähdä, mitä autossamme tapahtui. Ilmeisesti näkymä oli hyvinkin kiinnostava, kun kuski hyppäsi autosta ulos ja käveli koputtamaan vaimoni puoleista sivuikkunaa. Vaimoni laski ikkunan alas ja mies kävi muitta mutkitta kiinni vaimoni tissiin. Vaimoni nojautui taaksepäin miehen kouriessa hänen rintojaan ja levitti haarojaan entisestään.

Mies kurottautui ikkunasta imemään hänen nänniään samalla kun hän kurotti kätensä vaimoni pillulle. Vaimoni oli selvästi jo aivan kiimassa ja mieskin huomasi sen vaimoni märkyydestä. Hän hieroi pillua puristellen tuota ihanaa mätästä ja lipsutellen sormellaan häpyhuulia ja klitorista.

Sitten hän vetäisi automme oven auki ja melkeinpä tempaisi vaimoni istumaan toisin päin. Nyt hänen jalkansa olivat ulkona auton ovesta ja mies tarttui niihin, levitti ne ja laskeutui polvilleen vaimoni jalkoväliin. Hän tuijotti silmät kiiluen eteensä avautuvaa näkymää ja levitti molemmin käsin vaimoni häpyhuulia avaten himokkaan reiän, ensin katseelleen ja sitten kielelleen. Hän alkoi lipoa pitkin vedoin vaimoni pillua, nuollen sen joka sopukkaa, imeskellen klitorista ja välillä upottaen kieltään syvälle vaimoni sisään.

Vaimoni ynisi kiihkoissaan ja hänen lantionsa nousi ja laski kuin tyrkyttäen pillua nuoltavaksi. Mies jatkoikin nuolemista ja työnsi samalla sormensa vaimoni sisään. Ensin yhden, sitten toisen ja lopulta kolmannenkin. Vitun litinä ja vaimoni huohotus kuuluivat metsikköön asti, eikä ihme että muissakin autoissa alkoivat kuskit heräillä.

Yksi kerrallaan kolme miestä käveli automme luo katsomaan, kun vaimoni sai juuri ensimmäistä orgasmiaan ensimmäisen kuskin kielen ansiosta. Hänen lantionsa nytki orgasmin kourissa ja hän vaikersi nautinnosta ynisten.

Mies nousi ylös hänen jalkojensa juuresta ja kaikki neljä ihailivat vaimoni vielä värisevää vartaloa. Hetken kuluttua yksi miehistä alkoi availla vetoketjuaan ja vetäisi esiin kovana seisovan kyrpänsä. Muut seurasivat esimerkkiä miehen pudottaessa housunsa kokonaan alas ja asettuessa vaimoni jalkojen väliin ja tuupatessa saman tien kalunsa vaimoni märkänä odottavaan pilluun.

Kaveri alkoi puskea vaimoani innolla muiden katsellessa runkaten vieressä. Vaimoni puski vastaan ja voihki tuntiessaan miehen kalun uppoavan syvälle vittuunsa. Yksi kavereista tarttui kuitenkin miestä olkapäähän ja kehotti tätä nousemaan. Mies nousi ja yksi miehistä tarttui vaimoni käteen vetäen tämän ulos autosta. Siinä vaimoni seisoi pelkässä korsetissa, tissit esillä ja karvainen pillu paljaana keskellä miesjoukkoa, joka alkoi taluttaa häntä kohti samaa metsikköä, jossa minä piileskelin.

Yksi miehistä nappasi matkalla mukaansa viltin autonsa ohjaamosta ja hetken kuluttua koko joukko asettui aivan piilopaikkani viereen pikku nurmiaukealle. Miehet seisoivat siinä hetken vaimoani joka puolelta kourien ja tämän nauttiessa käsien ja huulten kosketuksesta kaikkialla vartalollaan. Sitten hän laskeutui selälleen viltille ja katsoi silmät himosta loistaen, kun miehet kiskoivat vaatteitaan pois.

Joukossa oli yksi vähän nuorempi, hoikka kaveri, kaksi raavasta noin viisikymppistä miestä ja yksi heitäkin vanhempi, tukeva mies, joka oli yltä päältä jo harmahtavan karvan peitossa. Jokaisen kyrpä seisoi vahvassa tanassa, ja yksi keski-ikäisistä miehistä laskeutui vaimoni päälle solauttaen pitkän, käyrän kalunsa vaimoni sisään. Hän alkoi nylkyttää alusta asti kovaa tahtia ja vaimoni oli pian jo täysillä mukana voihkien ja näykkien miehen kaulaa.

Muut miehet laskeutuivat myös viltille niin, että vaimoni ylsi runkkaamaan heitä. Kaksi oli polvillaan hänen päänsä molemmin puolin ja yksi oli pään takana niin, että hänen kyrpänsä heilui suoraan vaimoni kasvojen yllä osuen melkein vaimoani naivan miehen päähän. Vaimoni oli aivan villinä ja soperteli rivouksia suomeksi kehottaen miehiä nussimaan häntä kunnolla. Miehet eivät ymmärtäneet häntä sen paremmin kuin toisiaan niitä kahta venäläistä lukuun ottamatta, mutta vaimoni puheen sävystä he ymmärsivät mitä hän halusi.

Ensimmäisenä pukille noussut kaveri nousi pois vaimoni päältä ja saman tien siihen asettui vanhemman oikeudella se tukeva, karvainen mies. Tukeva oli myös hänen kyrpänsä, joka kohosi mustanpuhuvana karvapehkon keskeltä. Vaimoni tarttui siihen kiinni, veteli esinahkaa muutaman kerran edestakaisin ja ohjasi sitten tuon paksun kalun pillunsa huulille. Mies hieroi hetken aikaa kyrpäänsä edestakaisin pitkin huulia, mutta sitten vaimoni pyydysti lantionliikkeellä kyrvän sisäänsä vitun litsahtaessa äänekkäästi.

Vaihdoin hieman vakoilupaikkaa ja pääsin katsomaan, kuinka vaimoni panetti itseään oikein kunnolla tuolla kokeneella ukolla. Miehen paksu kalu venytti vitun huulia, tuli välillä kokonaan ulos pillusta ja upposi taas valtavan litinän ja vaimoni huohotuksen saattelemana pusseja myöten vitun uumeniin. Vaimoni eri puolilla olevat miehet nostivat vaimoni jalat ylös, jolloin mies pääsi todella painamaan pillun pohjaan asti. Niinpä ei kauaa kestänyt, kun vaimoni ulisi suoraa huutoa uuden orgasmin ravisuttaessa hänen vartaloaan. Hän roikkui käsillään kiinni kahden miehen kyrvissä ja parkui ukon upottaessa kaluaan häneen yhä kiihtyvällä tahdilla orgasmin jatkuessa edelleen. Sitten ukko tempaisi kyrpänsä ulos vitusta ja toinen kaveri hyppäsi vauhdilla paikalle.

Mies höpisi jotain venäjäksi ja käänsi vaimoni vatsalleen. Sitten hän veti vaimoni lantiosta kontalleen ja kouraisi kätensä hänen haarojensa väliin kokeillen karvaista vitunlihaa oikein kunnolla. Naurahtaen hän vetäisi kätensä nenänsä eteen ja nuolaisi vaimoni mehuja sormistaan ja sitten hänkin muitta mutkitta työnsi kalunsa takaapäin vaimoni sisään.

Muut miehet asettuivat nyt riviin polvilleen vaimoni eteen ja hän alkoikin innolla ottaa suihin jokaista maistellen sen minkä pystyi. Takaapäin naivan miehen voimakkaat työnnöt saivat hänet kuitenkin välillä heilumaan holtittomasti ja välillä hän laski voihkien päänsä viltille tarjoten pilluaan takaapäin oikein kunnolla pantavaksi. Kaveri veti vaimoani molemmin käsin lantiosta itseensä päin, levitteli välillä pakaroita nähdäkseen kalunsa uppoavan tuohon mehua valuvaan vittuun ja urisi jotain venäjäksi.

Vaimoni heitteli päätään puolelta toiselle ja lähes parkui saadessaan kyrpää lempiasennossaan oikein kunnolla. Nai, nai, ruskipoika, hän hoki ja kaveri takanaan lisäsi irstaasti nauraen tahtia ja läiski samalla vaimoani perseelle niin, että pakarat heiluivat.



Jatkoa tulee, jos pyydetään...kommentoidakin saa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute