Herkku-puhelin
Salainen elämä
Työläinen

Matti huoahti hiljaa istuessaan koneensa taakse. Pitkä päivä oli jälleen kerran takana ja kodin täytti pulppuava puhe josta hän ei ymmärtänyt sanaakaan. Pari myöntävää ynähdystä ja hän alkoi hieroa silmiään kuin herätäkseen. Kerrankin jotain muuta, hän ajatteli, nousi ja alkoi lukea sähköpostejaan. Roskapostit kimmelsivät keltaisina, ja hän poisteli uusia rivakkaasti kunnes ensimmäinen asiallinen viesti herätti hänen mielenkiintonsa ja muu maailma katosi taas hetkeksi.

Aikaisempi urheilijan ura oli haihtunut loukkaantumisen jälkeen, ja Matti oli keskittänyt tarmonsa niin opiskeluun kuin työhönkin. Perhe tuli perustettua, tosin lapset olivat vielä saaneet odottaa tuloaan. Kaiken tämän myötä tuli uupumus, väsymys ikuiseen meluun ja vähäisiin mahdollisuuksiin päästä tästä kaikesta irti. Vuodet olivat pyöristäneet häntä, mutta eivät vielä paljoa tai hälyttävästi. Kaiken keskellä hänen päässään oli alkanut pyöriä ajatus "mitä jos.." Kunnes päivää paria aiemmin hän oli saanut kirjoitettua palstalle mitä oli etsimässä. Ja nyt asia konkretisoitui hänen silmiensä edessä. Katse avopuolisoon, joka kaikesta huolimatta oli käymässä etäiseksi. Väkinäinen hymy ja ilta jatkoi kulkuaan.

Seuraavana päivänä Matin työt sujuivat verkkaisesti. Aika tuntui matelevan, ja hän mietti mitä häntä odotti illemmalla. Kahdenkymmenen kuuden vuoden aikana hän oli tutustunut naisiin tarpeeksi tietääkseen että nyt ei ollut kyse seksistä, tai sen mahdollisuudesta. Ei, ennemminkin siitä mikä häntä odotti. Hän oli päättänyt, ettei tyytyisi mihin tahansa. Kriteereinä ei ollut pelkkä ulkonäkö, hän edellytti myös käytöstapoja ja tyylikkyyttä. Omalla tavallaan, tietysti. Iällä ei ollut niin väliä, tosin hänen omansa rajasi ehdokkaita tarpeeksi. Eikä kyse tulisi olemaan kuhertelusta. Hän oli nimenomaan etsinyt tottelevaista tyttöä, joka tekee kuten käsketään. Liioitellutkin hieman, karistaakseen arimmat pois. Jäljelle jäi muutama, joista hän nyt oli päätynyt Miraan. Juuri muuta Matti ei hänestä vielä tiennyt, vain osoitteen ja etunimen. Ja että Mira oli opiskelija Helsingin yliopistolla. Aloittanut vain muutama vuosi taaksepäin.

Hän myhäili jälleen, ja pian Matti löysi itsensä kävelemässä Kallion kaduilla, suunnistamassa tytön asunnolle. Miraa oli varoitettu, ja tällä kertaa hän oli aikeissa vain todeta että Mira oli tosissaan ja ottaisi paikkansa. Rappusissa Matti ajatteli että olisi voinut toki kuntoilla hieman enemmän, odottaen vastaajilta hieman enemmän kuin hänellä oli tarjota. Monessakin suhteessa, mutta se ei ollut oleellista. Ei nyt, hän ajatteli ja sormi painoi ovikelloa.

Sisältä kuului liikehdintää, ja hetken päästä ovi raottui. Matti odotti kärsivällisesti, kädet taskuissa ja aurikolasit varjostaen hänen silmiään hämärässä käytävässä. "Mira?" hän sai kysytyksi ja ovi aukeni hieman lisää. Hoikka tyttö odotti sisällä, valkoisessa t-paidassa ja farkuissa. Ruskeat hiukset olivat tuuheat, kuten Matti oli edellyttänyt, ylettyen hartioiden alle. Jalassa ei ollut edes sukkia. Hitaasti hän kääntyi ja painoi oven takanaan kiinni. Hyvä että tytöllä on oma kämppä, hän ajatteli mielessään ja nyökkäsi Miralle vielä kerran. "Mä olen Matti, jos et arvannut." Vastaukseksi hän sai nyökkäyksen ja vienon hymyn. "Ootkos sä vielä mukana?" hän kysyi taas, ja ensimmäistä kertaa tyttö puhui. "Oon..."

Matti hymähti, hymyn pidättäminen oli vaikeaa eikä hän onnistunut siinä yrityksistään huolimatta, ja päätti olla peittelemättä sitä. Ottamatta sandaaleita jalastaan hän lähti kulkemaan pidemmälle pienehköön asuntoon. Ensin ikkunoille, jotka olivat olohuoneen virkaa toimittavassa keittiön ja olotilan yhdistelmässä. Oikea käsi nousi vinkkaamaan Miraa seuraamaan. Hän ei välittänyt oliko tytöllä poikaystävää vai ei, se ei kuulunut hänelle. Kuten ei hänenkään elämänsä Miralle, se oli viesteissä tehty selväksi. Sangen mahdollisesti he voisivat törmätä kadulla, mutta se oli myöhemmän ajan murhe. Hän laski olkalaukkunsa pöydälle ja kääntyi taas katsomaan tyttöä. Nuori, kiinteä, kaunis. Hän nyökkäsi taas hyväksyvästi. "Mä en tullut tänne olemaan kiltti, joten eiköhän aloiteta. Tänään katsotaan pystytkö sä yhtään siihen mistä puhuttin. Onks sulla juotavaa?"

"Vettä, maitoa ja omenamehua." Mira sanoi hieman kakerrellen. Hänestä näki että tilanne ei ollut kovin tuttu hänellekään, eivätkä edes normaalit treffit yleensä olleet niin tavallisia etteivät ne olisi jännittäneet. Saati sitten tämä. Ulkoisesti kiltin tytön oloinen Mira oli lupautunut palvelijaksi. Eikä vain kantamaan miehelle kahvia. Varovasti ruskeat silmät mittailivat miestä, hänen 186 sentin pituuttaan ja lievää ylipainoa joka tosin ei juuri pistänyt silmään. Mutta kyseessä ei ollutkaan Kauniit ja Rohkeat, sen Mira tiesi hyvin. Rohkeat kylläkin. "Tuonks mä sulle?" hän sai kysytyksi.

Matti nyökkäsi, nojasi puoliksi istuen vasten pöydänkulmaa. "Tuo omenamehua. Lasissa." Hän oli hyvin läheellä lisätä kehotteen polvistua, mutta päätti jättää sen myöhemmäksi. Se ei palvelisi tarkoitusta. Miran kääntyessä hän siirtyi istumaan tuolille, käyden niin mukavasti siihen kuin vain pystyi. Hän odotti ja katse tapasi Miran tämän tuodessa kahta lasia, toista ilmeisesti itselleen. "Annoinko mä sulle luvan tohon lasiin?" hän kysyi kärsivällisesti. Mira pudisti päätään ja lähti viemään lasia pois. "Laita se pöydälle ja jää siihen seisomaan."

Ja Mira jäi. Hän katsoi takaisin mieheen joka oli häntä muutamaa vuotta vanhempi. Melkein kuin joku luokkatoveri, mutta kukaan luokkatoveri ei kohtelisi tyttöjä näin, sen hän tiesi hyvin. Ja kuitenkin hän oli itse antanut suostumuksensa. Häntä oli varoitettu, melkein peloteltu, anaaliseksistä, suuseksistä ja miehelle alistumisesta. Ja hän oli toivottanut tämän kaiken tervetulleeksi. Hän tiesi hyvin, että mies ei ehkä olisi tunteakseen häntä tämän huoneen ulkopuolella, ja kuitenkaan hän ei edes harkinnut lopettavansa. Hän asetti lasin pöydälle ja risti kätensä eteensä hermostuneesti. "Mitä nytten?"

Matti hymyili yhä, hän otti huikan, maistoi mehun suussaan ennen kuin laski lasin polvelleen katsoen Miraa arvioivasti. "Ei paljon mitään. Me katsotaan olitko sä tosissasi, vai tuhlaatko sä vain mun aikaa. Vielä näyttää hyvältä. Ootsä valmistautunut tähän?" Matin katse hakeutui Miran rintoihin, jotka erottuivat selkeäsi paidan sisältä. Kiinteiltä näyttävät kummut vaatisivat lähempää tarkastelua, mutta turhaa kiirettä hän ei halunnut pitää. Katse laskeutui vyölle, jossa oli metallirenkaita ja joka oli lähemmäs viisi senttiä leveä. Siitäkin päästäisiin eroon myöhemmin.

"Emmä..." Mira aloitti, mutta ei ilmeisesti osannut jatkaa kysymyksen ollessa tarkoituksella hieman epämääräinen. Hän katsoi takaisin kysyvästi ja tunnusteli oikealla kädellään vasemman käden peukaloa jossa ei kuitenkaan ollut sormusta. Hän nielaisi, yritti peittää sen minkä pystyi.

"Meikkiä? Stringit tai push-upit?" Matti auttoi, naurahtaen muutaman kerran ennen kuin hän otti paremman asennon tuolissaan, miettien hetken mihin tämä johtaisi. Ja kuinka nopeasti he voisivat edetä. Oli eri asia istua Miran edessä kuin kirjoittella hänelle, tai lukea tarinoita vastaavista kohtaamisista. Mutta, hänellä ei ollut mitään menetettävää, ja hetken kuluttua hän jatkoi. "Ota toi t-paita pois. Tänään me tarkastetaan sut, katotaan pystytsä edes näyttämään itseäsi. Ja että ootko sä puhunut totta kropastas."

Mira punastui silmin nähden ja takelteli hieman sanoissaan. Ennen kuin hän onnistui saamaan järkevää lausetta aikaiseksi, hennot ranteet etsiytyivät paidan helmalle ja alkoivat nostaa sitä hänen päänsä yli. Alta paljastuivat valkoiset rintaliivit, jotka olivat todellakin push-upit. Hän pudisteli päätään. "En mä mitään erikoista. Olisko mun tarvinnut?"

"Sulta ei odoteta mitään mitä ei ole erikseen mainittu. Katotaan nyt mitä sä osaat tehdä käskemättä. Farkut pois." Matti jatkoi ja alkoi tuntea kalunsa kovettuvan nyt tiukoissa housuissa. Varmaan se näkyisi, mutta hän ei välittänyt. Ainoa asia mikä vaivasi hänen mieltään oli, että hän ei ollut suunnitellut ottavansa tyttöä tällä kertaa, vain katsovansa. Ja nyt hän oli nin houkutteleva, jos Mira jatkaisi näin tottelevana hän joutuisi kiusaukseen. Ja kuka tietää, suostuisiko Mira uuteen tapaamiseen? Tuo riski oli aina olemassa, mutta hän halusi pysyä suunnitelmassa. Jos hän ei saisi mitä oli tullut hakemaan, miksi turhaan tyytyä vähempään. Ei, sitä Matti ei halunnut.

Vyön solki aukesi muutamalla liikkeellä, ja Miran huulet erkanivat hieman hengityksen kiihtyessä. Mies vain katseli häntä. Edelliset poikakaverit olivat olleet... Hän ei löytännyt heti sanoja, mutta tunsi olevansa enemmän esillä kuin koskaan. Objekti, malli, leikkikalu. Ja tuo kaikki sai hänet tuntemaan. hitaasti hän avasi farkkujensa etumuksen, hänen kätensä alkoivat laskea housuja nilkkoihin pyllistäen pois miehestä ja lopulta astuen ulos vaatteesta ja suoristaen itsensä niin ikään valkoisissa pitsisissä alushousuissa jonka alla oli hoideltu häpykumpu. Ja puna vain levisi hänen kasvoillaan.

"Mä sanoin että sulle ei makseta mitään, etkä sä ole huora. Mutta mä yritän kouluttaa susta seksikkään naisen. Monet ei tajua mitä ne vois olla tai miten edes kävellä. Se mitä me tarvitaan, niin mä voin hommata suurimman osan." Matti jatkoi rauhallisesti, ikään kuin riisuuntuminen ei juuri vaikuttaisi häneen. Ja kuitenkin hän katsoi tarkkaan kuinka kädet kurottuivat tytön selän taakse ja aukaisivat hakaset. Rinnat vapautuivat hänen katseelleen, mutta vain hetkeksi ennen kuin Mira kumartui ja laski pikkuhousunsa jaloistaan ja paljasti kapean, ajellun ja siistityn pillunsa. Ruskita hiuksia oli jätetty ohut kaistale. Rinnat olivat kiinteät kuten hän oli kertonutkin. kaikin puolin Mira oli tyytyväinen itseensä vaikka nyt häpesikin alastonta kehoaan joka oli julkisesti tarkkailtavana. Ja Matti vain hymyili. Hän nousi ja osoitti vasemmalla kädellään viereiselle tuolille, mutta jatkoi liikettä kohti pöytää. "Käy selälles makaamaan, sunlaisten narttujen täytyy olla ajeltuja." Nopeasti hän otti laukkunsa ja alkoi kaivaa parranajovälineitä sivutaskusta.

Miran käydessä selälleen, Matti siirtyi hänen jalkoväliinsä ja alkoi levittää partavaahtoa tytön haaroihin. Mira henkäisi syvään ja jäi katsomaan minkä asennostaan voi kun höylä viimeisteli hänen karvoitustaan poistaen viimeisimmätkin rippeet varovasti ja hitaasti, aina persvaosta asti. Pian Matin kädet tunnustelivat tytön haaroja, pyyhkivät vaahdon pois ja raottivat hänen häpyhuuliaan kurkistaen tiukkaan pilluun. Hitaasti etusormi työntyi sisään, pyörähdellen ympäri muutaman kerran ennen poistumistaan ja kurottumistaan Miran suulle jotta hän voisi maistaa itseään. Matti nyökkäsi ja nousi, katsoen alastonta opiskelijatarta. "Hyvä. Ensi kerralla katsotaan pidemmälle." Enempää puhumatta hän lopetti ja jätti tytön pöydälle poistuen asunnosta laukkuinensa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute