Herkku-puhelin
Mieheni haave
Tepa

Mieheni oli useaan otteeseen kertonut minulle, että hän on haaveillut katselevansa minua rakastelemassa toisen miehen kanssa. Itse en ajatuksesta ollut innostunut - suhteemme oli mallillaan ja pelkäsin moisen hullutuksen aiheuttavan säröjä.

Kesäloman alkajaisiksi lähdimme mieheni kanssa kaupungille istumaan iltaa. Muutaman baarin jälkeen eksyimme ravintolaan, jossa oli enimmäkseen meitä nuorempaa väkeä - olemme nelikymppisiä. Musiikki oli kuitenkin mukavaa ja tanssimme muutaman hitaan. Poikkesin naistenhuoneessa ja palatessani mieheni jutteli mukavan näköisen nuoren miehen kanssa. "Hei, tämä on Pekka, tuli kysymään saako viedä sinut tanssimaan. Menetkö, minun puolestani on ok." Ja totta kai menin, rakastan tanssimista.

Pekka painautui minuun tiukasti tanssin aikana ja tunsin aina välillä hänen lihaksikkaan reitensä omien reisieni välissä. Pekka piti kättään hyvin alhaalla tanssiessamme... lähes pakaroilla. Vilkaisin aina välillä mieheni suuntaan ja näin hänen hymyilevän meille. Pekka oli hyvä tanssija ja tuoksui miellyttävästi partavedelle. Olin oikeastaan pettynyt kun Pekka alkoi saatella minua takaisin mieheni luo. Mieheni pyysi Pekkaa istumaan seuraamme ja Pekka lupasi tulla heti haettuaan juotavaa.

Kun Pekka suunnisti baariin mieheni kuiskasi minulle: "Tepa, oli upeaa katsoa sinua nuoren miehen sylissä... muistatko sen yhden jutun, josta olen haaveillut?" Katsoin miestäni hämmentyneenä ja olin juuri torjumassa moiset ajatukset kun Pekka palasi ja istui viereeni. Huomasin miten Pekka jutellessaan katseli vuoroin silmiini, kaula-aukkooni ja lyhyen hameeni alta näkyviä mustien sukkahousujen verhoamia reisiäni. Olin hämmentynyt ja päätin selvittää päätäni piipahtamalla naistenhuoneessa. Palattuani Pekka pyysi minua jälleen tanssimaan ja lattialla minulle selvisikin nopeasti, että miehet olivat keskustelleet mieheni haaveesta. Pekka kuiskaili erittäin kohteliaasti korvaani ehdotuksen siitä, että hän mielellään lähtisi meille jatkoille toteuttamaan mieheni toivetta. Samalla hän hyvin varovasti laski kätensä pakaroilleni ja painoi kovettuneen etumuksensa minua vasten. Ensin jäykistyin… sitten tunsin kiihottuvani. "Mennään" sanoin.

Hetken päästä istuin Pekan kanssa taxin takapenkillä mieheni istuessa edessä. Heti taksissa Pekka suuteli minua ja hyväili rintojani paidan lävitse. Pian tunsin hänen kätensä reidelläni... minua nolotti kun hän siirsi kätensä hitaasti hävylleni - olin kastunut niin että pöksyt ja sukkahousut olivat aivan märät jalkojeni välistä. Mieheni katseli takapenkille koko matkan....

Perillä mieheni jäi maksamaan taksia ja minä avasin kotimme oven. Heti eteisessä Pekka syöksyi kimppuuni suudellen ja aukoen paitani nappeja. Mieheni katsellessa ovelta Pekka nosti hameeni ylös, laski sukkikset ja pöksyt puolireiteen ja työnsi sormensa sisälleni - olin niin märkä että Pekan sormen liike aiheutti hurjan litinän. Avasin Pekan housut ja kaivoin suipon mutta pitkän kalun housuista - silloin Pekka villiintyi ja käänsi minut eteisen lipastoa vasten nojalleen ja työntyi takaa sisääni. "Kumi, kumi..." hoin samassa tahdissa kun Pekka liikutti paljasta kaluaan sisälläni. Peilistä näin miten mieheni oli kaivanut oman kalunsa esille ja runkkasi tuijottaen meitä. Pekka tuli yllättävän nopeasti parahtaen.... ja minä huusin edelleen kumia.... en olisi voinut kuvitellakaan antavani vieraan miehen naida minua paljaalla. Niin vain kävi. Pekka solahti ulos sisältäni ja hetken olimme kaikki noloina, minä pöksyt ja sukkikset puolireidessä spermat sisältäni valuen, Pekka puoliveltto kalu riippuen housuista ja mieheni kovana seisova kalu omassa kädessään. Vedin alusvaatteeni ylös ja rintsikkani alas, Pekka piilotti kalunsa housuihinsa ja mieheni kysyi hymyillen kalu kädessään: "Haluaako kukaan juotavaa?"

Tilanne laukesi nauruun, siirryin Pekan kanssa olohuoneeseen ja mieheni toi meille oluet. Kalunsa hän oli tunkenut housuihinsa - erektio kuitenkin näkyi selvästi. Hetken päästä Pekka laski taas kätensä reidelleni ja suuteli niskaani. Tunsin kiihottuvani uudelleen ja aloimme Pekan kanssa riisua toisiamme. Pekka veti jalastani pöksyt ja sukkikset yhtenä myttynä ja alkoi suudella reisiäni. Riisuin samalla paitani ja rintsikkani kun Pekka vei kieltään kohti jalkoväliäni. Näin mieheni riisuutuvan ja istuvan nojatuoliin toisessa kädessään seisova kalu ja toisessa lattialle heitetyt pöksyni ja sukkikseni. Hän alkoi hitaasti runkata painaen samalla pöksyni kasvoilleen - ne varmasti tuoksuivat kiimalle ja spermalle, jota oli valunut sisältäni.

Pekka nousi jalkojeni välistä, riisui housunsa ja istui sohvalle nostaen minut syliinsä. Hitaasti hän laski minut siten että kalu tunkeutui syvälle märkään pimppiini. Aloin liikkua edestakaisin suudellen samalla Pekkaa. Tunsin orgasmin tulevan ja vilkaisin mieheni suuntaan... näin hänen kalunsa sykkivän spermaa olohuoneen matolle samalla kun Pekka alkoi purkautua sisälleni.

Hetken päästä nousin pois Pekan päältä ja Pekka nousi ja alkoi pukeutua. Menin sohvalle pitkäkseni ja annoin orgasmin tuoman rentouden vallata ruumiini. Pian kuulin oven käyvän - Pekka oli lätenyt. Mieheni istui edelleen nojatuolissa pöksyni kädessään. Hän painoi pöksyni uudelleen nenäänsä vasten ja alkoi liikuttaa kättään kalunsa ympärillä. "Tuntuiko 25-vuotias hyvältä, kultaseni?" Hän kysyi nousten tuolistaan. Hän käveli luokseni ja alkoi suudella vatsaani, rintojani ja pimppiäni. "Maistan hänen makunsa" sanoi mieheni työntäessään kielen sisääni. Pian hän nousi jalkojeni väliin ja tuli sisääni. Rakastelimme sinä yönä vielä kahdesti. Mieheni toive oli toteutettu - uskon että toteutamme sen vielä joskus uudelleen.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute