Herkku-puhelin
Valkoiset housuni
J.Fanal

Tiedän, että minulla on keskivertoa parempi takamus. Hyvin usein olen saanut kuulla olevani melkoinen herkkupeppu. Ehkä osa miehistä saattaa pitää kiinteää laatuomenaani liian pienenä, mutta uskon ja tiedän, että suurin osa kaksilahkeisista kuolaa perääni.

Nyt kun kesä taas lämmittää ja suomalaisetkin pääsevät nauttimaan niukemmasta vaatetuksesta, otan ilon irti koko touhusta. Minussa on aina hiukan ollut paljastelijan vikaa ja pakkohan tuo on myöntää, että myös melkoisen yliseksuaalinen taidan olla. Paljastavat vaatteet saavat minut kuumaksi, vaikkei keli olisikaan parinkymmenen paremmalla puolella.

Nämä tosiseikat huomioiden lähdin tarkasti harkitussa varustuksessa pari päivää sitten kaupungille. Keli oli alkuillasta huolimatta lämmin ja sehän kävi minulle. Olemattomien stringien ylle vedin jalkaani valkoiset ja juuri sopivasti läpinäkyvät housut. Yläosaan seksikäs toppi peittämään rintojani. Rinnoistani täytyy kertoa sen verran, että niiden kokoluokalla ei pahemmin miesten päitä käännellä. Siksi keskitinkin päähoukuttimet strategisesti peppuuni.

Ja siellä minä kävelin kadulla perääni heilutellen. Pyllyni tiukat posket verhoutuivat miesten katseisiin ja monet heistä tapittivat suloani häpeilemättä ja hymyillen. Hetken shoppailtuani ja kaupunkia kierrettyäni pistäydyin pienessä pubissa siiderillä. Samalla kun poistuin juottolan ovesta, lähti sieltä "sattumalta" perääni kolmen nuorukaisen seurue. Tämä seurue oli taajaan seurannut keinuvaa pyöreyttäni, minun seistessä baaritiskin luona. Kolme paria silmiä tuntui lävistävän viimeisetkin kankaanverhot jalastani ja sekös minua kuumensi. Tätähän olin hakemassa.

Seksiä en ollut varsinaisesti hakemassa, vain iloa ja kiihoketta iltaani. Yleensä tämmöisen jälkeen palaan asunnolleni ja puran käsipelin kaupungilla kertyneet paineet - kovasti siitä nauttien. Tällä kertaa ei kuitenkaan seksi ollut pois suljettujen vaihtoehtojen joukossa. Työkiireiden vuoksi en ollut pitkiin aikoihin saanut miestä, enkä pahemmin kerinnyt aikaa itsellenikään antamaan. Lähtökohtaiset paineet olivat siis olemassa. Alapäätäni kutkutti kivasti.

Kävelin nuorukaisten edessä kadulla ja vilkaisin hymyillen taakseni. Reaktiona oli supinan sekaista naurahtelua. Ei aikaakaan, kunnes rohkein nuorimies käveli minut kiinni.

- Moi, toivottavasti sä et loukkaannu.. tai siis mites ois.. onks sulla kiire? ...Maistuisko neidille kenties hyvä viini, jos me poikien kanssa tarjottais.. tai ihan mitä vaan?

Täytyy kyllä myöntää, että nuorimies ilmaisi asiansa harvinaisen suoraan, eikä jättänyt paljoakaan arvailujen varaan. Enpä ollut minäkään peppuni kanssa pahemmin arvailuja ilmaan jättänyt, lähdin siis leikkiin mukaan. Tosin se seikka, että poikia oli kolme hiukan huolestutti, mutta jäisipä sitten ainakin valinnanvaraa.

- Mistäs sitä hyvää viiniä sitten sais?

- Asun tossa melkeen yläpuolella.. ollaan ihan kunnon kavereita.. ja viiniä tosiaan löytyy.. oikeesti.

Pian kävelin jo portaita ylöspäin tuntemattomalle asunnolle. Pojat jättäytyivät "kohteliaasti" taakseni ja miltei pystyin tuntemaan heidän porautuvat katseet takamuksellani. Ja minätyttö keinutin.

Asunnolla pojat todella tarjosivat minulle hyvää viiniä. Asunto osoittautui pieneksi kaksioksi, ei miksikään unelmapaikaksi satunnaisen seksin harjoittamiselle. Pian tajusin, että todennäköisesti joutuisin pistämään pojat jonoon makuuhuoneen ovelle, tuskinpa kukaan heistä oli kuvitellut ilman jäävänsä. Tilanne oli saanut kiihkoni äärimmilleen, enkä enää malttanut odotella pitempään. Pilluni liimautui jo märkänä stringeihini ja kosteus alkoi työntyä läpi ohuista housuistani. Minulle kiihottuminen oli aina ollut helppoa.

- Onkos pojilla kortsuja, kysyin suoraan häikäilemättä.

Suora kysymykseni selvästi hämmensi nuoria miehiä, kunnes he melkein kuin kuviotanssin omaisin liikkein pojat vaappuivat myönnellen lompakoilleen.

- Mennään sitten pojat yksi kerrallaan, hymyilin viehkeästi ja laskin samalla housuni pois. Kävelin päättäväisin askelin makuuhuoneeseen ja jätin pojat arpomaan järjestystä.

Makuuhuone oli melko sekainen ja heittelin sängyltä ylimääräiset tavarat lattialle. Pian tämä eniten puhunut nuorimies, asunnon isäntä, astui makkariin alkaen riisua itseään. Siinä samalla häntä uteliaasti katsellen vapautin loput vaatteeni. Ilkosillani selälläni maaten levitin hitaasti jalkovälini tuon kiihottuneen kollin nähtäville ja odotin ensimmäistä patukkaerää innosta väristen. Viimein hän vapautui alushousuistaan, paljastaen puolijäykän kullinsa vapauteen. Hän tuli luokseni varovasti, hieman arastellen. Tartuin rohkeasti yllättäen hieman kutistuneeseen elimeen ja aloin runkata sitä hitain liikkein. Mieleni olisi tehnyt ottaa kalu suuhuni, mutta tuttavuutemme oli moiseen vielä liian lyhyt. Järki oli pidettävä päässä. Otin sängyltä kumin ja puin sen hänen nyt kivettyneeseen miehuuteen. Halusin hänet sisääni ja heti.

Eikä minun tarvinnut odottaa. Nuorimies asettui pilluni huulille ja työntyi päättäväisesti ahtaaseen vakooni. Ai että tuntuikin pitkästä aikaa hyvältä, kun oikea kulli venytti sisuksiani. Hän ei pitänyt mitään hurjaa tahtia, osasi selvästikin antaa naiselle hyvää. Olin jo kerinnyt hiukan ounastella, että tästä saattaisi tulla melkoinen pikapanojen sarja, mutta ilokseni huomasin olleeni väärässä.

Olin sen verran kiihottuneessa tilassa, että hyvin pian alkoi jopa tuntua siltä, että laukeaisin ennen pano numero ykköstä. Huohotin raskaasti ja pidin varmaan melkoista ääntä parrun upotessa yhä syvemmälle sisääni. Ekstaasimaisessa tilassani en ollut huomannut, että loput nuorukaiset olivat kuin varkain hiipineet huoneeseen ja seisoivat kalut jäykkinä katsellen tätä hurjaa panoa.

- ..aah.. aa.. uu.. eikö ne pojat malta ... uuh.. odottaa vuoroaan.. aaahmmhh.., ynisin nautinnoissani.

Pojat eivät vastanneet, mutta huomasin sivusilmällä toisen jo käärivän kumia kalunsa ylle. Asunnon "isäntämies" vetäytyikin kesken kaiken sisältäni ja teki tilaa tuolle seuraavalle kovajaiselle. Yllätyin hieman äkillisestä strategian muutoksesta, mutta pian sain kyllä selkoa mistä on kyse.

Nuorimies kaksi tunkeutui vaivatta lätisevään pilluuni. Vaikka hänen kalunsa vaikuttikin hiukan pienemmältä, en sen sisäydyttyä enää eroa juurikaan huomannut. Vauhti vain oli pojalla kovin suuri. Isäntämies konttasi ripeästi ylleni ja alkoi tunkea kaluaan kohti inisevää suutani. Ripeästi, kuin arvaten, että minulla saattaisi olla asiaan sanomista, hän riuhtaisi suojauksen parrunsa yltä ja työnsi kumilta haisevan lieron suoraan suuhuni. Yritin ensin perääntyä ja ajattelin ehdottaa, josko sittenkin kumin kanssa. Mutta.. kiihko vei voiton ja aloin järki sumenneena imemään räjähtämäisillään olevaa aisaa nieluuni.

Nuorimies kolme oli tullut mukaan sängylle ja alkuperäissuunnittelu vuorottelusta oli haihtumassa ilmaan kullisateen saattelemana. Runkkasin toisella kädelläni tätä viimeistä panijaa. Hänen etumuksensa paisui selvästi kaveruksia kookkaammaksi. Ilolla jäin odottamaan viimeisenkin seuralaisen tunkeutumista.

Pillussani hääräävän uroon tahti oli sitä luokkaa, että en arvellutkaan hänen kauaa kestävän. Olin hyvin lähellä huippuani, kun hän harmikseni vetäytyi sisältäni ähkien. Vauhdikkaasti hän tuli runkkaamaan kumista vapautettua kaluaan naamani eteen ja kirosin hiljaa mielessäni pornoelokuvien miessukupuolen päähän aivopestyä kaavamaista linjaa, suuseksiinhän tuo on aina loputtava? Olin juuri vaihtamassa isäntämiestä runkkaavaan tulokkaaseen, kunnes huomasi myöhästyneeni. Kakkonen laukesi runkkailuunsa ja paksu spermasykäys lennähti suoraan vasempaan silmääni. Silmiäni räpytellen katselin kuinka loput mahlat valuivat rinnuksilleni tuosta räjähtäneestä kalusta. Jatkoin ahnaasti isäntämiehen imutusta ja varmaankin noin kymmenen sekunnin kuluttua, lähti hänen purkaus voimakkaan ähkäisyn saattelemana liikkeelle. Sperma täytti nieluani sykäyksittäin ja pidättelin hengitystä isännän laskiessa suuni perukat täyteen. Vieraan lastin nieleminen tuntui vastenmieliseltä ja pulauttelinkin kaiken suustani ulos. Tunsin kuinka lämpimät norot valuivat poskiani pitkin kohti niskaani ja lakanoita. Vihdoin hän vetäytyi.

Episodi oli saanut kiihkoni hieman laskemaan. Missä viipyi nuorimies kolme parruineen? Pian hän kuitenkin asettui jalkoväliini ja alkoi hivuttautumisen sisääni. Minun oli pakko kiljaista, kun hän äkkiarvaamatta painoi paksun jöötin pohjaani asti. Pian tuo äärimmilleen täyttävä kulli vatkasi sisälläni pitkin ja voimakkain vedoin.

Hetken kuluttua hän käänsi minut päällensä. Pidin kullilla ratsastamisesta, näin sain määrätä tahdin itse. Kaverusten spermanorot valuivat pitkin mahaani, kun pienet rintani pomppien jumppasin hänen yllään ja pian alkoi orgasmini muistuttaa tulemisestaan.

Isäntämies asetteli uudelleen kortsua kalulleen ja olikin yllätyksekseni jo täydessä jäykkyydessä. Hänen kontatessaan pomppivan pyllyni taakse, älysin välittömästi missä mennään. Seksiähän olin lähtenyt hakemaan - sitä juuri ja nyt sain näköjään sitten oikein kunnolla. Takaporttiani ei ollut höylätty vuosiin, kokemukset eivät olleet kaksisia. Nyt tässä orgasmini partaalla en kuitenkaan lähtenyt tilannetta vastustamaan. Kerran ennenkin olin saanut kahta kerrallaan, kokemus oli ollut huono, ehkä nyt se ei sitä olisi.

Isäntämies painoi kalunsa kireän peppuni suulle. Hitaasti hän alkoi työntää nesteilläni liukastettua kaluaan sisääni. Kolmonen piti minua paikallaan ja liikkui itse hyvin varovaisesti, antaen kanssaveljelleen parhaat mahdollisuudet vaikeaan tunkeutumiseen. Aluksi tuntui, että koko herkkupeppuni alkoi valumaan kohti anukseni syvyyksiä. Valehtelisin, jos väittäisin tunteen olleen nautinnollinen. Pikkuhiljaa tuo sitkeä kulli kuitenkin painautui aina vain syvemmälle, kunnes yhtäkkiä sulkijalihakseni ikään kuin pongahti sisuksistani parrun ympärille. Tärisin orgasmin partaalla ja ulisin tuskan ja nautinnon välimaastossa.

Isäntämies alkoi hitaasti liikkua anaalissani ja kolmonenkin aloitti uudelleen pitkät vedot. Itse en pystynyt ratsastusta enää hallitsemaan, vaan nuorten miesten kädet pitivät minut tiukasti pauloissaan. Kestin tätä vain hetkisen, sitten silmissäni sumeni. Orgasmini tuntui lyövän koko ruumiini läpi ja huudahdin erittäin voimakkaasti purkaukseni liikkeelle. Pilluni tärisi epätahdikkaasti ja litinä peitti huoneen nurkkia myöten. Oli vaikea pysyä tolkuissaan.

Yhä jaksoivat kuitenkin miehet sisälläni liikkua. Ei aikaankaan kun tulin toistamiseen. Tällä kertaa tosin jo hiukan äskeistä vaimeammin. Silti nautin tästä kiihkon tilasta täysin rinnoin. Pian olin saanut suuhuni kakkosen paisuneen kullin ja niin saivat nuorukaiset kaikki tyydytystä omalta valkohousuiselta herkkupepultaan.

Kireä peppuni sai isäntämiehen pian laukeamaan. Tällä kertaa kumi otti lastin turvallisesti vastaan ja nuorimies käveli suoraan suihkun puolelle irtauduttuaan anukseni syleilystä. Vapautuneeseen paikkaan ähelsi altani pian kuitenkin kolmonen, joka asettelikin jo aisaansa aurattuun vakooni. Eihän se meinannut sinne mahtua, mutta kovan ähellyksen saattamana hän lopulta tunkeutui pyllyni syvyyksiin. Kokemus oli suoraan sanoen räjäyttävä. Hyvin pian olin tilassa, jossa orgasmi tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan. On vaikeaa määritellä, laukesinko enää kertaakaan varsinaisesti, mutta pakahduttava tunne oli sanoin kuvaamaton ja nautin siitä koko kalun mitalta.

Tahdin hetkellisesti kiihdyttyä pojat vaihtoivat paikkojaan. Kerkesin hätäisesti välissä muistuttamaan kakkosta kumipakosta, kunnes tuo takamuksessani ollut jätti tuli naamani eteen. Tällä kertaa minua ei tarvinnut pyytää, vaan revin itse kumin pois tuon seipään nenästä. Jo muutamaan imun jälkeen kolmonen perääntyi ja ruiskautti henkeään pidätellen ison lastin naamalleni (niin - taas naamalle). Samalla kakkonen tunkeutui jo väljenneeseen pyllyyni ja aloitti jälleen tyylilleen uskollisen pikajuoksun.

Naama nesteissä otin vastaan viimeisen ja jo melko turruttavan rupeaman pyllyni perukoille. Tuo täydelliseksikin haukuttu peppu oli vähintäänkin saanut haluamansa ja heilui vielä kakkosen hurjan tahdin saattamana uskollisesti loppuun asti, ottaen vastaan jokaisen työnnön paukkeen saattamana.

Yhtäkkiä kakkonen vetäytyi sisältäni, heitti kortsun lattialle ja runkkasi nopein liikkein lastinsa pystyssä yhä olevan pyllyni poskille.

Makuuhuoneeseen palannut isäntämies oli kasvattanut itsensä täyteen kuntoon ja painautui saman tien turvonneeseen pilluuni. Varoittelin poikia, että nyt alkaisi pikkuhiljaa riittää, mutta isäntämies vain kiristi tahtiaan. Ajantaju pettää, mutta varmaan vartin höyläyksen jälkeen laukesin kuin ihmeen kaupalla vielä kertaalleen. Tuon jälkeen pilluni alkoi olla melko turtana, enkä enää hirveämmin tuntenut mitään. Huohotin silti hiestä märkänä ja otin kuuliaisena työntöjä vastaan.

Tovin kuluttua isäntämies vetäytyi sisältäni ja jo toistamiseen sai herkkupeppuni ylleen ruiskutuksen rippeitä. Eikä tämä tähän loppunut. Kolmonen työnsi vielä parrunsa sisääni ja jaksoi uskomattoman kauan vatkata sitä edes takaisin täysin turrassa pillussani. Eikä hän suinkaan tyytynyt vain siihen, lopulta hänen oli pakko työntää paksu kullinsa vielä kertaalleen jo hiukan palautuneeseen pyllyyni. Tunkeutuminen ei tällä kertaa tuottanut enää mainittavia tuskia, mutta kyllä oli tyttö saanut jo tarpeeksi. Odotin vain kiltisti hänen loppuaan. Pitkän panon jälkeen hän vihdoin alkoi ähistä äänekkäästi ja laukesi kullin ollessa sisälläni. Taisi olla pojalta unohtunut kumikin sitten loppujen lopuksi, koska hetken kuluttua pöntöllä istuessani valui sisältäni valitettavan tutun oloista todistusaineistoa.

Kävin pikaisessa suihkussa ja kuivasin arat paikkani lähimpään pyyhkeeseen. Mieli jo hiukan piristyneenä kävelin poikien luokse keittiöön, jossa käteeni tarjottiin punaviinilasi. Naukkasin siitä huikan ja puin vaatteeni ylleni. Juuri nyt tuntui siltä, että kadulle olisi ollut kivempi palata hiukan peittävämmässä asustuksessa. Pyysin poikia tilaamaan minulle taksin ja hyvin teennäisen jutustelun jälkeen poistuin vähin äänin asunnolta ja jätin pojat iloitsemaan valloituksestaan.

Hiukan minua kadutti, mutta kun poistuin taksista valoisaan iltaan kotiovellani, huomasin taksikuskin nauliintuneena jääneen katselemaan herkkupeppuani. Häntä ei kuitenkaan tänään onnistaisi, paikkani olivat niin arkana, etten ollut edes stringejä voinut ylleni pukea. Vilkautin kättäni taksikuskille herättäen hänet päiväunesta. Taksi karautti tiehensä ja jäin hetkeksi portaille haukkaamaan happea...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute