Herkku-puhelin
Saapasjalkatytöt
Fantastinen mies

Jenni oli juuri lähtenyt juoksemaan bussipysäkille, sillä bussi olisi viimeinen, joka menisi suuntaan jossa hän asui. Itse jäin äskeisestä upeasta suihinotosta uupuneena sohvalle alasti lepäilemään. Jenni oli ollut todella taitava otteissaan ja upea pvc-asukokonaisuus ja seksikkäät piikkikorkoiset ja teräväkärkiset pvc-saappaat olivat kruunanneet kokonaisuuden. Etäisesti korvissani kuului tuo kuumottava ääni, joka syntyi, kun Jenni liikkui asussaan sekä saappaiden korkojen kopina olohuoneeni parketilla.

Edelleen loikoessani sohvalla ovikello soi ja havahdun hereillä eroottisista ajatuksistani. Toivoni herää, että Jenni ei olisi ehtinyt bussiin ja edessä olisi vielä akti jos toinenkin. Kenties Jenni voisi jäädä koko yöksi luokseni? Hain pikaisesti kylpyhuoneesta kylpytakin, koitin rauhoitella uudelleen pystyyn pyrkivää toveriani ja astelin ovelle. En viitsinyt edes katsoa ovisilmään, sillä tiesin Jennin olevan ovella.

Yllätys oli melkoinen, kun avasin oven ja huomasin, että se ei ollutkaan Jenni vaan joku täysin tuntematon henkilö. Hän kertoi olevansa televisiotarkastaja ja haluavansa tarkastaa, ettei asunnossani ollut televisiovastaanotinta, sillä minulta puuttui televisiolupa. Yritin sulkea oven, mutta saappaan terävä kärki ilmestyi salamannopeasti oven ja karmin väliin. Muussa tilanteessa olisin avannut oveni mielellään noin kauniille naiselle, mutta hänen ammattinsa ja minun omistussuhteeni olohuoneessa olevaan televisioon tekivät asiasta mutkikkaamman. Samalla olohuoneesta alkoi kuulua urheiluruudun tunnusmusiikki ja tajusin pelini olevan pelattu. Raotin ovea ja tuo susi lampaiden vaatteissa astui sisään. Kiroilin kovaa onneani ja sopersin juuri ostaneeni television. Susi alkoi kirjoittaa tarkastusmaksua ja korotettua lupamaksua. Papereita kirjoitellessaan minulla oli oiva mahdollisuus tarkastella lähemmin tuntematonta naista ja saada edes jotain nautintoa tästä tilanteesta.

Riisuin naista silmilläni. Pitkän päällystakin alta näkyi valkoinen paita, jonka läpi paistoivat tummat rintaliivit. Rinnat olivat naisen muuten hoikkaan olemukseen nähden melko isot ja vielä terhakasti pystyssä. Ikää naisella ei ollut juuri 25 vuotta enempää, joten miksipä eivät olisi olleet. Takin ollessa auki saatoin nähdä myös hieman polvien ylle asti ulottuvan hameen, joka oli täysin musta ja osittain rypytetty. Seuraavaksi annoin katseeni jatkaa alaspäin. Jalassaan naisella olivat mustat nahkasaappaat korkeilla lähes 10 cm koroilla ja mukavan terävillä kärjillä. Saappaat saivat naisen nilkat taittumaan sirosti ja naisen vaihtaessa saappaiden asentoa tunsin alapäässäni sysäyksen. Musta nahka peitti tiukasti sääriä aina polven yli reiden alaosaan. Saappaissa ei ollut vetoketjua, vaan saappaat oli kiristetty takana olevilla nyöreillä. Ihmettelin hieman tarkastajan outoa asuvalintaa, mutta en vaivannut asialla enempää päätäni olihan minulla raha-asioita mietittävänäni.

Huomasin jääneeni kiinni. Katseeni oli vaeltanut naisen vartalolla niin kauan, että en ollut huomannut hänen seuraavan etenevää katsettani hymyillen. Yskäisin kevyesti ja siirsin katseeni lattiaan. Tarkastaja sanoi haluavansa nähdä television ja ohjasin hänet kohti olohuonetta. Astuessamme olohuoneeseen huomasin unohtaneeni jotain. Olohuoneen lattialla lojuivat kaikki Jennin jättävät kengät ja saappaat sekä iso läjä erilaisia vaatteita, joiden materiaali oli puuvillaan ja polyesterin sijasta nahkaa, latexia ja pvc:tä. Olohuoneessa oli myös televisioni, mutta siihen tarkastaja ei kiinnittänyt huomiota. Hän katsoi kysyvästi lattialla olevia asusteita. Huoneen täytti noin minuutin mittainen hiljaisuus. Hiljaisuuden rikkoi tarkastajan ääni.

-Mun nimi on muuten Milla. Tää voi tulla vähän yllättäen, mutta mä haluaisin, että sä ottaisit kylpytakkis pois ja naisit mua. Mua panettaa, enkä ole saanut mitään sisääni pitkään aikaan.

Jatkossa kaikki tapahtui nopeasti. Näytin vihreää valoa ottamalla kylpytakin pois ja Milla näki miten kullini oli samaa mieltä ehdotuksesta. Milla otti pois takkinsa ja näin tarkemmin paljastavan paidan ja herkullisen hameen, johon ei ollut tuhlattu liikaa kangasta. Seuraavaksi päältä putosi pois paita ja rintaliivit. Milla tuli eteeni ja käski minun nuolla rintojani. Kiertelin vuorotellen molempien rintojen ympärillä ja lopulta otin nännit käsittelyyni. Imin molempia kunnolla, välillä kielenkärjellä kiusoitellen, välillä jopa hieman näykkien. Minna näytti nauttivan ja nännit olivat hetkessä pystyssä.

Seuraavaksi päältä katosi hame ja alta paljastuivat narustringit, jotka eivät juuri jättäneet arvonnoille varaa. Ainakin minä tiesin tuloksen, alta paljastuisi kostunut pillu ja takapuolelta peppureikä ja sitä ympäröivät Jumalan muotoilemat pakarat. Minna käveli pelkät saappaat ja stringit jalassaan luokseni ja painoi minut kyykkyyn eteensä. Hän painoi pääni vasten kostuneita stringejä ja sain tehtäväksi repiä hampaillani stringit alas. Seuraava tehtävä oli astetta kosteampi. Millan posliiniksi ajeltu alapää kaipasi pitkästä aikaa nautintoa. Nuolin ensin pillun ympäristöä ja kävin varovasti kielen päällä tunnusteelmässä klitorista. Seuraavaksi jännitin kieleni ja edestakaisin liikkein pilluun sain Millan huokailemaan nautinnosta. Välillä siirryin Millan taakse ja nuolin peppureikää samalla kiihottaen klitorista sormillani etupuolelta. Pidin välillä nuolemisesta taukoa henkeä haukkoen, kunnes Minna taas painoi pääni reisiensä väliin jatkamaan keskeneräistä työtä.

Työ jäi kirjaimellisesti kesken. Asiat eivät olisi voineet mennä pahemmin pieleen. Tunsin kuinka ylimääräinen käsi tarttui niskaani ja veti minut pois Minnan haarovälistä. Ote oli kova. Tajusin oven jääneen auki siirtyessäni Millan kanssa katsomaan posliinista ja sen nuolennasta kertovaa televisio-ohjelmaa olohuoneeseen. Nyt ruudulla olisi pitänyt lukea ”Hetkinen” teksti, joku oli keskeyttänyt oleellisen.

Seuraavaksi käsi painettiin silmilleni ja minut raahattiin puolikonttaavassa asennossa makuuhuoneeseen. Seuraavaksi minut painettiin mahalleni leveälle parivuoteelle ja pääni tungettiin peiton alle niin, että en nähnyt tulevaa kohtaloani. Tunsin kuinka tuntematon häiritsijä meni takaisin olohuoneeseen. Kuulin pientä puheensorinaa ja muuta epämääräistä ääntä. Milla huusi ovelta, että hänen täytyy lähteä vielä kun voi ja television lupamaksusta on lappu olohuoneen pöydällä. Milla myös sanoi, että minun pitää mennä hetken kuluttua olohuoneeseen silmät suljettuna. Silmien avaamista ei suositeltu rangaistuksen uhalla.

Ajattelin hetken kuluneen ja seinistä tukea ottaen siirryin varovasti olohuoneen puolelle. Vihainen naisääni huusi, että voin avata silmäni. Ääni oli niin vihainen etten tunnistanut huutajaa. Raotin varovasti silmiäni ja mietin kenen hullun kanssa olisin tekemisissä. Joku perverssi naapurintäti mummokalsareissaan? Ei. Kyrpäni tajusi tilanteen ennen minua. Se hyppäsi pystyyn kuin pikajuoksija lähtötelineistä. Silmäni olivat hetken kirkkaista valoista arat, mutta aloin tajuta tilanteen tiukkuuden. Edessäni näin mustaa ja valkoista. Vasemmalla puolella oli Milla, joka mukamas oli lähtenyt pois. Milla nojasi käsillään sohvan selustaan ja hän oli polvillaan sohvalla. Minun nähtäväkseni jäi lähinnä hänen tiukka peppunsa, joka peittyi tiukkoihin pvc-housuihin, jotka kiiltivät tummuuttaan olohuoneen valoissa. Millan sivulta saatoin nähdä hetkeä aiemmin tutuksi tulleet rinnat, jotka näkyivät olevan ”vapaina”: Jalassa Millalla oli yhdet Jennin asunnolle jättämistä saappaista, joissa oli päkiän alla n. viiden sentin korko ja takana korko lähenteli viittätoista. Materiaali oli musta pvc ja minula ei ollut siihen mitään valittamista.

Oikealla puolella oli minulle aiemmin tuntematon nuori nainen, joka painoi päänsä alas, joten en nähnyt hänen piirteitään edes sivulta. Nainen oli kuin Millan peilikuva, mutta lateksissa. Värinä oli Millan mustan sijaan valkoinen. Valkoiset latex-housut, jotka näyttivät jokaisen muodon, reisiin asti ulottuvat tiukat latex-saappaat korkeilla koroilla ja piikkikärjillä, sekä valkoinen latex-korsetti.

En tiennyt mitä tehdä. Katselin hetken aikaa tuota mahtavaa näkyä ja olin täysin sanaton. Naisetkaan eivät sanoneet mitään ja tunsin tilanteen kiusalliseksi. Ainoastaan alapääni tiesi mitä tehdä. Päätin totella toista minääni ja kävelin kohti sohvaa. Huomasin vasta nyt, että molempien kiiltävät ja tiukat housut olivat avattavissa koko matkan aina housujen etupuolelta taakse asti. Tartuin rohkeasti yhtä aikaa molempiin vetoketjuihin ja tunsin kuinka naiset vavahtivat. Vedin housuja auki niin, että saatoin nähdä molempien naisten peppureiät. Huomasin myös, että molempiin reikiin oli ennalta laitettu liukastetta kuin tervetuliaismaljaksi. Kovin hämmentävää, mitä tapahtuisi? Tunsin epäröiden molemmat etusormeni jälleen yhtä aikaa varoavasti tyttöjen reikiin ja kuulin kuin kuorolaulantana hyväksyvää yninää. Työntelin molemmin käsin sormia sisään ja samalla silmäni harhailivat tyttöjen upeilla takamuksilla ja tiukan pvc:n ja lateksin peittämillä reisillä. Saappaat taas korostivat naisten pitkiä sääriä ja sirosti korkeissa koroissa ojentuvia nilkkoja.

Jatkoin kolmeneljäsosa-tahdilla työntelyä ja tytöt vastasivat rytmitajuuni. Molempien tiukat peput tulivat puolimatkassa vastaan sormiani. Seuraavaksi vuorossa oli hiukan pidempää, eli keskisormea. Näytin pepuille vielä peukalon paksuuteni ja tytöt alkoivat vavahdella kiihtyvään tahtiin. En ollut koko aikana miettinyt toisen naisen henkilöllisyyttä, mutta nyt tajusin, että se oli Jenni. Olin pudota kärryiltä. Mitä tämä kaikki oikein tarkoitti? Eri tapahtuvat päivältä pyörivät päässäni. Miten Jenni ja Milla tunsivat toisensa?

Kyrpäni oli sykkinyt koko ajan enemmän ja enemmän pystyyn ja oli kuin kivi. Nousin ylös ja tartuin Millaa pakaroista. Pian alapääni pyöri Millan pyllyreiän suulla. Aloitin varovasti ja liukaste auttoi kaverini sisään. Voi kuinka maailma tuntui tiukalta ympärilläni. Tunsin kuinka esinahka jäi matkan varrelle ja kuinka kullini pää meni sisään laitoja pitkin. Pidin toisella kädellä kiinni Millan pvc:n peittämäst pepusta ja toisella käsittelin minulle ojennettua dildoa, joka ilmestyi silloin tällöin Jennin peppureiästä.

Jo hetken kuluttua minun oli hidastettava tahtia, sillä kauniit näkymät ja tiukka reikä tekivät oloni liian nautinnolliseksi. Ajattelin, että saisin hieman hengähdystaukoa vaihtamalla Jenniin. Jenni osoittautui kuitenkin myös tiukaksi muilta osin kuin luonteeltaan. Muutaman minuutin työntely Jennin peppuun ja olin valmis nostamaan valkoisen lipun ja laskemaan aseeni. Toinen armahdusta kaipaava oli Milla, jolle kostin oman tukalan tilanteeni lisäämällä dildon vauhdin kaksinkertaiseksi. Molemmat tytöistä tiesivät mitä tuleman piti ja osasivat varautua. Hetkessä kullini oli kylmässä ulkomaailmassa ja tyttöjen kauniit pyllyt ulottumattomissa. Tytöt halusivat tietää kumman perse on parempi ja halusivat testata asian. Samalla sain aikaa rauhoitella alamaailmaani.

Ensin Milla meni hajareisin sohvalle kasvot seinään päin ja taas tuo kuumottava näky tuli eteeni. Seuraavaksi Jenni meni Millan päälle toiseen kerrokseen ja sain nuo kaksi aukkoa näkyviini, tosin nyt pystysuunnassa. Tehtäväni ei ollut helppo. Minun piti vaihtaa reikää tyttöjen välillä aina kymmenen työnnön jälkeen. Voittaja olisi tytöistä se, jonka sisään laukeaisin.

Ensimmäiset työnnötkin olivat tuskaa. Katsottava oli nautinnollista. Kiiltävät perseet edessäni, kaksi odottavaa pyllyreikää edessäni ja vasten jalkojeni pintaa hieroivat ja välillä hakkasivat nuo uskomattoman seksikkäät saappaat, jotka tytöt olivat onnekseni laittaneet jalkaansa. Ensimmäinen kierros oli ohi ja spermani odotti yhä voittajaa. Milla, Jenni, Milla, Jenni, Milla… Millan kohdalla sekosin laskuista ja jatkoin yli viidentoista. Huomasin virheeni vasta kun olin Jennin reiällä ja palkkioksi vääryydestä lisäsin vauhtia ja survoin kulliani sisään liukkaaseen persereikään kuin normaalisti tein pillulle. Virheestä seuraa usein toinen virhe ja sama tapahtui nyt. Ehkä viidennen työnnön kohdalla tunsin kuinka Jenni supisti kenties tahallaan peppuansa ja kaikki sai alkunsa. Laukesin seuraavilla työnnöillä rajummin kuin koskaan Jennin sisään ja jäin makaamaan tyttöjen päälle. En halunnut, että tuo ekstaasinen tunne loppuisi koskaan.

Kaikki loppuu aikanaan ja seuraavaksi sain seurata kuinka tytöt keskustelivat miten minua rankaistaisiin, sillä Milla oli kokenut vääryyttä. Olin käyttänyt energiaani Millaan ja Milla väitti, että ilman ylimääräisiä työntöjä hän olisi saanut laskujensa mukaan lastin sisäänsä. Milla myös tunnusti käyttäneensä hyväksi hyvin treenattuja peppulihaksiaan saadakseen minut antautumaan, joten Milla todella ansaitsi palkkion ja me muut rangaistuksen. Esirangaistuksena sain nuolla spermani tyttöjen saappailta, jotka piti kuulemma pitää hyvässä kunnossa. Pääsin myös riisumaan tyttöjen asut ja saappaat, jotka minun piti säilyttää asunnollani rangaistuksen käytäntöön panoon asti.

Mutta mitä rangaistus tulee olemaan? Arvauksia, ehdotuksia? Menen kuulemaan rangaistukseni viikon päästä tyttöjen luokse.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute