Herkku-puhelin
Eräs elämä, osa 3
zzz

Jatko osaan 2

Elämämme jatkui samoilla urilla. Yöt vietin patjalla raudoissa ja päivät olin normaalisti töissä, joskin kalukotelossa. Illat olin kotona siivoten ja tehden tarpeellisia askareita sekä tyydyttäen vaimoani suullani. Yksi hän lempiasennoista oli istua nojatuolissa jalat raheilla. Illan aikana saatoin hyvinkin nuolla häntä useamman tunnin ajan. Myös pienet kodinparannustyöt, kuten vaimoni niitä kutsui, kuuluivat askareisiini. Kellariimme rakensin pari tyrmää. Toisessa oli tilaa istua tai olla kyykyssä. Toinen oli taas tarkoitettu seisomista varten. Kellarin kalustukseen kuuluivat normaalit pukit ja ristit, joihin oli valmiiksi kiinnitetty lukollisilla soljilla varustetut nahkaremmit. Myös kattoon tuli koukkuja. Vaikka kellari oli muuttumassa tyrmäksi, niin vaatehuoneessa sain viettää silti paljon aikaa.

Eräänä perjantai iltapäivänä vaimoni käski minun purkaa auton ja viedä ostamansa paketti kellariin. Kellarissa paketissa paljastui gynekologin pöytä, johon sain askarrella nahkaremmit sitomista varten. Se ei ollut kovinkaan vaikeaa ja sain ne melko nopeasti tehtyä. Pyysin vaimoani hyväksymään ne ja hän vain sanoi, että ne pitää sitten heti koekäyttää. Kävin alastomana istumaan tuolille ja asetin jalat telineille. Vaimoni laittoi hihnat kiinni. Toimivat riittävän hyvin tälle illalle, mutta huomenna saisin laittaa vielä yhden hihnan kaulan kohdalle. Jäin tuolille istumaan vaimoni lähtiessä pois. Mennessään hän sammutti valot ja kuulin kuinka kellarin ovi laitettiin vielä lukkoon. Aikaa kului jälleen paljon ja välillä tuntui, että minut oli kokonaan unohdettu tänne. Tosin se saattoi olla ihan tarkoituskin, sillä äänistä päätellen meillä taisi olla menossa jonkin sortin juhlat, sillä välillä kuului aina iloista naurunremakkaa ja pullojen kilinää. Itsellänikin alkoi olla vähän jo jano ja nälkäkin, sillä olin viimeksi syönyt päivällä lounaan töissä.

Havahduin kellarin oven avaamiseen ja siristelin silmiäni valojen syttyessä. Pitkään en saanut katsella ympärilleni, sillä vaimoni laittoi hupun päähäni. Tämän jälkeen hän huusi vierailleen, että nyt voisi tulla katsomaan hänen leikkikaluaan. Makasin siinä tuolilla sidottuna jalat leveänä ja kuuntelin kuinka jalat tömisivät kellarin portaissa. Äänistä päätellen tulijoita oli useampia sekä naisia että miehiä.

Kuulin siinä ihastelua kellarin varusteista ja sisustuksesta. Vieraat huomioivat myös minut, sillä paljaaksi ajeltu munani kotelossa näytti oikein sievältä yhden naisäänen perusteella. Muutenkin pidettiin siitä, että vaimoni oli saanut minut kunnolla kontrolliin. Eräs miesääni kysyi, että tienaanko riittävästi vai pitäisi minun tuottaa vielä vähän enemmän. Hänellä oli yksi idea miten vaimoni voisi saada minusta vielä muutaman euron lisää ilman suurempia vaivoja. Tähän vaimoni sanoi, että kaikki ideat ovat tietenkin tervetulleita, mutta ilmeisesti niitä ei ole tarjolla tällä kertaa ilman korvausta. Tästä päättelin, että vaimoni ottaisi häneltä ainakin suihin tai antaisi panna, mutta erehdyin pikkaisen.

Miesääni kertoisi nämä mahdollisuudet, jos saisi käyttää minua vähän aikaa. Vaimoni suostui tähän ilomielin ja kuulin kuinka vetoketjua avattiin ja tunsin kuinka kyrpä etsiytyi peräaukolleni. Olin toki joutunut melkoisesti käyttämään dildoja ja anustappeja vaimoni katsellessa, mutta nyt minua pantaisiin vierasjoukon katsellessa. Vieras ääni pyysi itselleen maskia kasvoilleen ja sanoi, että hän voisi olla toinen malli tällä kertaa. Otahan kamera esille ja ala ottamaan kuvia. Hän tietäisi yhden vain jäsenille tarkoitetun sivuston, joka maksaisi kuvista jonkin verran. Kuvaussessio taisi kestää arviolta kymmenisen minuuttia kunnes muna vetäytyi perseestäni. Tunsin kuinka sperma alkoi valumaan ulos. Monenlaiset kuvat kuulema kelpaisivat sivustoille, joten ei pitäisi olla turhan tarkka mitä kuvaa. Toinen rahanhankkimiskeino olisi palveluiden tarjoaminen. Hänellä olisi pieni tuttavaporukka, jota voisi kohtuullista korvausta vastaan tulla panemaan mua. Koska olisi kyseessä kavereita, niin hinnan olisi oltava lähinnä muodollinen, 5-10 euroa per kerta tai pari kymppiä tunti. Itse en lainkaan pitänyt tästä, että joutuisin toimimaan huorana ja vieläpä halpana huorana, mutta se tuntui sopivan oikein hyvin vaimolleni. Jäin yhä tuolille, kun vieraat lähtivät kellarista ulos. Vaimoni muisti toki sammuttaa valot ja lukita oven lähtiessään.

Aamupäivällä ovi avautui uudestaan ja huppuni poistettiin. Näin hänet stringeissä strap on -dildo vyötäisillään. En tiennyt missä välissä hän oli sen ehtinyt ostamaan. Kauhukseni näin myös toisen naisen tosin vaatteissa. Hän oli Annukka, joka oli minun hyvä ystäväni ja sitä kautta tullut myös vaimoni ystäväksi. Vaimoni rauhoitteli, että Annukka kyllä on tietoinen tilanteesta ja hän oli pitänyt kovasti siitä videosta, jota hän oli näyttänyt Annukan lisäksi parille muullekin ystävälleen. Aamupäivä kuvaussessiossa vaimoni pani minua ensi tuolissa sidottuna, jonka jälkeen minut vapautettiin. Polvillani otin tekomunaa suuhun Annukan yhä kuvatessa. Lopulta he olivat tyytyväisiä ja lähtivät. Lattialla olevassa korissa olisi jotain ruokaa ja juomaa, jos minulla olisi nälkä. Syötyäni saisin itse valita paikan johon telkeäisin itseni. Tuoli ei enää huvita ja pukeille olisi hankala sitoa itseään. Jäljelle jäisi kaksi tyrmää. Seisomaan tai kyyryyn. Valinta oli vaikea, kun ei tiennyt kuinka kauan siellä joutuisi olemaan.

Avasin korin ja söin siellä olevat leivät ja pari kylmää lihapullaa. Mitään juotavaa siellä ei ollut, joten join kellarin vessan lavuaarista vettä. Suoritin samalla tarpeeni. Pienemmässä kopissa voisin olla istualtani tai kyyryssä, mutta takamukseni oli melko arka. Valitsin siis seisomahäkin. Suuhuni laitoin pallon ja kiristin hihnan niskani taakse. Otin hyllyltä käsiraudat ja laitoin sen toiseen käteen valmiiksi kiinni. Pöydälle laitoin rautojen sekä tyrmän kahden lukon avaimet. Menin häkkiin seisomaan ja vedin oven kiinni. Painoin lukituskahvan alas, jolloin rautatapit menivät koloihinsa sekä ylhäällä että alhaalla. Lukitsin riippulukolla kahvan paikoilleen ja laitoin toisen lukon oven keskivaiheilla olevaan koloon. Siinä sitä seistiin paikoillaan lukitussa tilassa. Aloin laittamaan huppua päähän kunnes tajusin, että olin jättänyt kellariin valot päälle. En saisi niitä enää pois päältä, joten alistuin vain siihen kohtaloon, että siitä seuraisi rangaistus myöhemmin. Vedin hupun loppuun asti päähän ja kiristin hupun suun kiinni. Napsautin käsirautojen toisen lenkin vielä selkäni takana kiinni ja jäin odottamaan. Ajantaju alkoi pikkuhiljaa jälleen hävitä, pari tuntia siinä meni helposti. Kuulin kuinka ovi avattiin ja vaimoni vain sanoi, että valot taisivat jäädä päälle. Hän sammutti valot ja sulki oven perässään.

Aikaa kului eikä mitään kuulunut koko asunnosta. Oloni alkoi olla jo erittäin epämiellyttävä. Liikkua ei voinut muuta kuin siirtää painoa jalalta toiselle ja vähän liikuttaa käsiä. Suu tuntui venyvän koko ajan ja muuttuvan samalla jäykemmäksi. Pallo suussa ei voinut suuta liikuttaa eikä kuolan valumista juurikaan estää. Yritin mielessäni miettiä mitä kello oli. Vaimoni ja Annukka olivat vierailleet ehkä puolenpäivän aikoihin ja se oli kestänyt ehkä puoli tuntia. Toinen puolikas tunti oli mennyt ennen häkkiin menemistä ja sitten ehkä pari tuntia valojen sammuttamiseen. Nyt oli ainakin tuplasti mennyt se ensimmäinen odottelu, joten kellon täytyi olla jotain ilta yhdeksää. Aikaa tuntui vielä kuluvan eikä edelleenkään mitään ääniä kuulunut. Alkoi myös väsyttää. Ihmeen hyvin sitä pystyy torkkumaan seisovaltaan. Tosin eipä siitä juurikaan mihinkään päässyt kaatumaankaan vaikka olisi nukahtanutkin kokonaan. Havahduin siihen kun kellarin oven lukkoa avattiin ja valot syttyivät. Vaimoni visersi iloisena, että olenko nukkunut hyvin. Oli siis jo sunnuntaiaamu tai aamupäivä ja olin viettänyt koko viikonlopun kellarissa. Avatessaan häkin ovea vaimoni sanoi, että tästä päivästä tulee kiireinen ja minua tarvitaan paljon.

Huppu ja suukapula poistettiin ja kaulaani laitettiin panta ja siitä hihna roikkumaan. Hihnasta vetäen vaimoni veti minut perässään ylös kädet yhä raudoissa. Ensimmäiset askeleet olivat tuskalliset ja tuntui, että jalat pettävät kokonaan. En jaksanut enää edes hävetä itseäni vaikka olohuoneessa istuivatkin Annukka ja Maria. Mietin vain kuinka moni muu mahtoi tietää asiasta. Kello näytti olevan yksitoista. Käteni vapautettiin ja minun käskettiin tarjoilla jotain kylmää juotavaa ja menevän sen jälkeen leikkaamaan nurmikko ja siistimään puutarha, jonka jälkeen pitäisi pestä ja siivota autot sekä luonnollisestikin tehdä ruokaa ja siivota asunto. Ulkotöissä saisin käyttää shortseja, jotka löytyisivät eteisin kaapista. Tarjoilin juomat ja lähdin katsomaan mitkä housut olisi tarjolla. Ne olivat pientäkin pienemmän ja tiukemmat shortsit, jotka olivat jo valmiiksi vähän rikki. Kaluni pullotti kotelon ansiosta melkoisesti niistä housuissa, mutta onneksi pihaamme kiersi aita. Housut puettuani avasin ulko-oven.

Palautetta saa antaa ja jatkoakin seuraa...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute