Herkku-puhelin
Aulin koulutus
Papi

Olin juuri tulossa ulos elokuvista, kun kuulin jonkun takanani sanovan terve ja koputtavan olkapäätäni. Käännyin ja tunnistin Aulin, vanha työkaveri. Hän vaihtoi työpaikkaa pari vuotta sitten, emmekä olleet nähneet sen jälkeen. Nykyään hän oli suurehkon yrityksen palveluksessa, isojen kansainvälisten projektien projektipäällikkö. Olimme molemmat yksin liikenteessä, joten päätimme siirtyä läheiseen kapakkaan oluelle. Vaihdoimme ensin kuulumiset ja ”mitä hänelle kuuluu”, ”oletko nähnyt” kysymyksiä. Huomasin kuitenkin että Auli ei oikein ollut omaa itseensä. Hän vaikutti levottomalta ja silmien alla olla tummat pussit.

- Mitä sinulle oikeesti kuuluu? kysyin. Auli oli hetken hiljaa ja näin kuinka kyyneleet alkoi valua silmistä. Hän katsoi pöytään ja vastasi sitten.

- Et saa sitten kertoa kenellekään, mutta Mika heitti minut eilen ulos, hän sanoi hiljaa.

- Mitä? Miksi? Mitä tapahtui? En oikein uskonut korviani, Auli oli aina antanut kuvan itsestään menestyneenä uranaisena, äitinä ja vaimona. Ilmeisesti pinnan alla kaikki ei ollutkaan yhtä iloista.

Taas pitkä hiljaisuus. Tutkin hänen vartaloaan. Auli oli edelleen hyvässä kunnossa. Tummat lyhyet hiukset, kiinteä vatsa, kiinteät keskikokoiset rinnat ja sama ihanan pyöreä peppu. Siitä pepusta olin nähnyt monta märkää päiväunta. Päällä hänellä oli tiukat farkut ja löysä paita. Join oluttani ja ehdin jo luulla että hän ei ollenkaan vastaa.

- Sinä olet mies, onko seksi todellakin niin tärkeää miehelle? Eikö kerran viikossa saunan jälkeen riitä?

- Tota noin, tokaisin. Riippuu tietysti miehestä, mutta minulle ainakin on. Eikö teillä seksi sujunut sitten vai?

Auli huokaisi ja tunsin miten kaikki oli tulossa ulos. Valmistauduin pitkään tarinaan ja Auli aloitti.

- Onhan Mika aina valittanut että seksielämämme on tylsää, mutta en uskonut että hän oli tosissaan. Nyt hän yhtäkkiä sanoi että mitta on täynnä. Joko minä rupean toteuttamaan kaikki hänen perversionsa, tai hän ottaa lapset ja lähtee. Siis, eihän kukaan normaali nainen sellaisia juttuja rupee tekemään, eihän?

- Mitä hän sitten haluaa?

- No, aamupanoja, suihinottoja, anaaliseksiä ja vaikka mitä! Ja hän antoi minulle viikko miettimisaikaa, jos en sen jälkeen suostu panopuuksi saan lähtöpassit!

Tarina jatkui vielä pitkään, mutta olin saanut ajatuksen. Ehkä minun unelmani voisi toteutua.

- Kuule, sanoin. Eihän tuo kuulosta kovin ihmeelliseltä. Kyllä minusta Mikalla on oikeus vaatia että tyydytät häntä sängyssä silloin tällöin. Eihän kukaan voi elää koko ajan puutteessa.

Huomasin kuinka Auli jähmettyi paikalleen, selvästikin hän ei ollut odottanut sellaista vastausta. Jatkoin saman tien.

- Minusta tuntuu että sinun tulee nyt tarkoin miettiä mitä haluat. Sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko päätät että et missään tapauksessa suostu seksiin ja sanot hyvästi miehellesi, lapsillesi ja kodillesi. Tai sitten päätät että rakastat miestäsi ja haluat että hän on onnellinen. Jos haluat, minä voin auttaa ja opettaa sinulle miten pidät miestäsi tyytyväisenä sängyssä ja muuallakin.

Auli katsoi minua järkyttyneenä.

- Sinäkö? Enhän minä voi!

- No, tiedät missä asun, jos muutat mieltäsi, sanoin ja tyhjensin lasini. – Nähdään joskus! Nyt minun täytyy lähteä. Kirjoita kaikki miehesi toiveet lapulle, jos kuitenkin päätät tulla.

Lähdin kotiin ja olin niin jännittynyt että hädin tuskin pysyin housuissani. Tulisiko Auli tänne? Suostuisiko hän ”oppilaakseni”? Olin jo luopua toivosta kun kuulin ovikellon soivan. Avasin oven ja siellä Auli oli. Hän katsoi maahan ja sanomatta mitään ojensi minulle paperilapun. Päästin hänet sisään ja menin olohuoneen sohvalle lukemaan mitä hän oli kirjoittanut. Auli tuli perässä, istui alas ja tuijotti varpaitaan.

- No, ei tässä mitään kovin ihmeellistä ole, sanoin. Jos todella haluat pystyt kyllä toteuttamaan suurin osa toiveista. Fistauksesta en tiedä, vaikka oletkin synnyttänyt. Mutta aloitetaan jostain helpommasta ja katsotaan sitten.

- Tässä on sitten säännöt. Meillä on vain viikko aikaa ja se ei ole paljon. Sinun tulee nyt päättää että teet kaiken mitä sanon, niin viikon kuluttua olen varma että Mika ottaa sinut takaisin. Jos kieltäydyt kerrankin, niin saat lähteä täältä heti. Onko selvä?

Auli nyökkäsi, mutta ei vieläkään suostunut katsomaan minua. Ilmeisesti hävetti niin paljon.

- Minna, siis vaimoni on työmatkalla, joten saamme olla rauhassa tänään. Sinä saat nukkua vierashuoneessa tämän yön. Aloitetaan sitten, riisu vaatteet pois aluksi. Tänään aloitetaan peppupanolla, se ei vaadi sinulta mitään.

Auli jäykistyi, empi hetken ja alkoi sitten hitaasti riisua vaatteensa. Ensin lähti villapaita pään yli. Näin kuinka rinnat puristuivat ensin yhteen ja sitten taas heilui vapaasti. Sen jälkeen lähti farkut ja alta paljastui valkoiset mummon-slogit. Paidan alla esiin tuli valkoiset urheiluliivit. Eipä ollut kovin seksikkäät alusvaatteet ajattelin. Sukat lähti ja sen jälkeen Auli pysähtyi.

- Kaikki, sanoin määräävästi

Hitaasti rintaliivit nousivat pään yli ja valkoiset, hieman jo riippuvat mutta kuitenkin kiinteät rinnat tanssivat esiin, ihan kun olisivat ilahtuneet vapaudestaan. Kaluni kovettui ajatellessani että kohta pääsisin vihdoinkin puristamaan ja hyväilemään niitä kaikkien näiden vuosien jälkeen. Alushousujen alta paljastui tuuhea tumma puuska. Ei ihme että Mika oli vaatinut trimmausta. No, kaikki ajallaan. Tänään oli pepun vuoro.

- Tässä on pyyhe, käy pesulla ja varmista että peset anustasi kunnolla.

Auli meni kylpyhuoneeseen ja sillä välin kävin valmistelemassa vierassänkyä. Hain kasan tyynyjä, kylpytakkien vyöt, kameran, paperia sekä tietysti liukuvoidetta. Kun Auli tuli suihkusta, ohjasin hänet mahalleen tyynykasan päälle. Näin peppu jäi ylhäälle ja minulle oli selvä näkyvyys hänen pyllyynsä.

- Sinun ei tänään tarvitse tehdä mitään, sanoin hänelle ja samalla sidoin nopeasti molemmat kädet sänkytolppiin kiinni. Ennen kun Auli ehti protestoida olin jo ehtinyt sitoa jalatkin kiinni. Nyt hän oli täysin valloissani. Otin pari askelta taaksepäin ja ihailin työtäni. Edessäni makasi alasti, kiinnisidottu nainen, joka oli antanut minulle luvan tehdä hänelle mitä ikinä keksinkään!

Menin hänen viereen istumaan, hyväilin hitaasti hänen selkäänsä, peppunsa, reidet ja palasin selkään. Otin vasen rinta käteeni, hellin sitä, puristin hieman ja palasin pepulle. Puristin pakaroita yhteen ja sen jälkeen levitin niitä niin että minulla oli suora näkyvyys ryppyreiälle. Auli inisi ja yritti ryömiä pois alta mutta sidottuna ei tietenkään päässyt mihinkään. Kaadoin liukuvoidetta pyllyvakoon ja hyvin hitaasti aloin lähestyä peppureikää sormellani. Tunsin miten Auli yritti estää sisäänpääsyni, mutta hitaasti annoin sormeni porautua tiukkaan reikään. Sulkijalihas vastusti ensin mutta antoi sen jälkeen peräksi. Auli inisi taas mutta ei enää yrittänyt pakoon. Hetken kuluttua tunsin miten sulkijalihas pikkasen löystyi ja käytin tilaisuutta heti hyväkseni. Lisäsin sormella liukuvoidetta ja yritin saada mahdollisimman paljon sisään. Työnsin sormeni pohjaan asti ja liikutin sitä edestakaisin. Kun se liikkui vapaasti työnsin toisenkin sormen peppuun. Auli nosti päätään ja valitti.

- Ei, ei, ei mahdu, lopeta ole kiltti!

Hymyilin vaan, en todellakaan aio lopettaa ajattelin. Hitaasti mutta varmasti nussin Aulin anusta kahdella sormella. Ensin reikä oli niin tiukka että melkein sormiin sattui, mutta pikku hiljaa sulkijalihas luovutti ja sormet liikkuivat vapaasti sisään ja ulos.

Oma kaluni oli jo kivenkova ja riisuin nopeasti kaikki omat vaatteeni ja asetuin Aulin taakse. Otin lisää liukuvoidetta ja hieroin kaluani sillä. Tässä vaiheessa Auli alkoi jo rimpuilla vastaan.

- Älä, ei se mahdu, olet liian iso! hän sanoi.

En välittänyt Aulista vaan asetin kaluni ryppyreiälle ja hitaasti mutta määrätietoisesti aloin työntyä sisään. Auli yritti epätoivoisesti päästä alta pois ja puristi pakaroitaan yhteen mitä kerkesi. Mutta ei se auttanut, lisäsin hieman painetta ja tunsin miten sulkijalihas alkoi antaa periksi.

- Ei, älä, et saa, se sattuuu!! Lopeta, en haluaaaaahhhhh!!!! Auli huusi samalla kun kaluni yhtäkkiä pääsi sulkijalihaksen ohi ja saman tien upposi pari senttiä hänen suoleensa. Tämä ajoi Aulin villiksi. Hän huusi ja rimpuili vastaan, pää heilui sivusta toiseen ja hän olisi varmaan potkinut minua, ellei olisi ollut sidottuna kiinni sänkyyn.

Jäin paikalleni ja odotin. Hetken kuluttua hän hieman rauhoittui ja jatkoin tien raivaamista hänen suoleensa. Auli valittti pää pystyssä ja pakarat kireänä, mutta mitään ei auttanut. Työnsin pohjaan asti ja jäin makaamaan Aulin päällä. Otin molemmin käsin hänen rinnoistaan kiinni ja aloitin hitaat työntöliikkeet. Olin niin kiihottunut että pelkäsin että minulta tulee alta aikayksikön. Sain kuitenkin pidettyä ja nussin Aulin ihanaa pyöreä peppua pitkin tasaisin vedoin. Auli inisi allani, mutta pikku hiljaa hän antautui, pää putosi tyynylle ja tunsin miten koko keho rentoutui. Se oli merkki lisätä vauhtia. Kohta puristelin rintoja ja tikkasin kun viimeistä päivää. Tunsin tutut kihelmöinnit palleissani ja tiesin että kohta minulta tulee. Sulkijalihas oli jo täysin löystynyt ja kaluni liikkui vapaasti hänen pepussaan.

Huippu oli lähellä. Pari syvää työntöä vielä ja sitten työnsin kaluni niin syvälle kun vaan mahdollista ja tunsin miten spermat syöksyi hänen suoleensa. Auli huomasi ilmeisesti tilanteen ja kuulin hiljaisen ”eiiiiiiiii” samalla kun tyhjensin viimeisetkin tipat häneen. Jäin hänen päälle makaamaan ja leikin hänen rinnoillaan. Halusin näyttää että homma on ohi vasta sitten kun minä sanon niin.

Nousuin ylös, pyyhin itseni ja otin digikameran. Ensi pari kokovartalokuvaa ja sitten levitin pakarat ja otin lähikuvia pyllyreiästä, josta spermat jo valui ulos.

- Täytyyhän meillä olla todistusaineistoa miehellesi sanoi.

Irrotin Aulin kädet ja jalat, annoin hänelle uuden pyyhkeen ja sanoin

- Käy pesulla niin puhutaan sitten.

Puin ylleni ja menin olohuoneeseen odottamaan. Auli tuli hetken päästä ja istahti viereeni.

- No, miltä tuntuu nyt kun pyllyneitsyys on mennyt? kysyin hymyillen.

- Alussa sattui todella paljon, mutta lopussa tuntui melkein jännittävältä, Auli vastasi punastuen

- Niin, jos rentoudut alusta alkaen, se ei välttämättä satu ollenkaan. Nyt lainaat tietokonettani ja lähetät kuvat miehellesi. Kerro että otit hänen uhkauksensa vakavasti ja aiot yrittää parantaa tapojasi. Kerro että tässä tulee hieman esimakua tulevasta, viikon kuluttua hän saa kokea sitä samaa, jos jaksaa odottaa.

Auli meni työhuoneeseeni ja kohta kuulin tutut näppäimistön äänet. Jäin sohvalle ja mietin mitä seuraavaksi. Mitä keksisin huomiseksi?

------------

Tämä oli ensimmäinen tarinani. Kommentteja? Parannusehdotuksia? Mitä Aulille pitäisi tapahtua seuraavaksi? Ja ennen kaikkea, kannattako minun ylipäätänsä jatkaa?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute