Herkku-puhelin
Öljykannu
munA

Tapasin Hannan ensimmäisen kerran jokin aika sitten. Törmäsin häneen ravintolassa vähän ennen valomerkkiä, josta päätyimme hänen luokseen humalaisille jatkoille. Ja jatkoillahan emme vain pitäneet toisiamme kädestä, vaan heti perille päästyämme aloimme riisua, hyväillä ja masturboida toisiamme, jonka jälkeen työnnyin häneen ja naimme ties missä asennoissa kunnes laukesin. Koska Hanna ei ollut lauennut, hän pyysi minua jatkamaan käsin hänen tyydyttämistään. Näin tein, kunnes hän - asioita helpottaakseen - haki jostain kaapistaan lelulaatikon jossa oli iso valikoima sauvoja, väristimiä, kuulia ja muita seksileluja.

Aikamme leluja testaillessamme, aloin saada kaluuni jälleen eloa, ja aloimme taas naida, nyt yhden sauvan väristessä välissämme. Jossain vaiheessa Hanna pyysi naimaan pyllyyn, josta olin todella innoissani. En löytänyt lelulaatikosta liukuvoidetta, joten yritin kostuttaa Hannan anusta syljellä ja sitten työntää kankea sisään. En kuitenkaan onnistunut tunkeutumaan tiukkaan reikään, ja yhteistuumin päätimme jättää kokeilun sikseen ja jatkoimme kullin jyystämistä pillussa. Kävimme läpi asentoja, nuolin Hannan pillua, työntelin dildoa - välillä kahtakin - Hannaan, ja lopulta saimme orgasmimme.

Krapulaisena herätessämme, emme keksineet muuta puuhaa kuin naida vielä kerran, osaksi karkottaaksemme krapulaa ja osaksi koska krapulassa nyt vaan tekee mieli seksiä.

Aamujumpan jälkeen Hanna keitti kahvit. Kahvia juodessamme juttelimme illan ja yön tapahtumista ja Hanna oli hiukan häpeissään kun oli intoutunut näyttämään lelulaatikkonsa minulle. Sanoin ettei toki ole mitään syytä ujoilla seksileluista ja kerroin samalla että itsekin omistan jonkinlaisen lelulaatikon. Vitsinä tai ei, Hanna kertoi olevansa kiinnostunut minun laatikkoni sisällyksestä. Johon tietysti kohteliaasti vastasin että sekin laatikko voidaan joskus tutkia, mutta sanoin tarvitsevani hiukan toipumisaikaa edellisen laatikon penkomisen aiheuttamasta mieskunnon vajauksesta.

Muutaman päivän kuluttua Hanna lähetti viestin jossa kysyi sopisiko illalla tulla tutustumaan minun leluihini. Kauan ei tarvinnut miettiä vastausta vaan myönnyin ehdotukseen siltä istumalta. Vasta sen jälkeen tuli mieleeni tutkia lelulaatikkoni sisältöä: yksi punainen tekopenis värinällä, yksi vaaleanpunainen karvainen pimpero ja suolihuuhtelupussi. Siinä kaikki, tuskailin. Alan kauppoihin en enää ehtisi. Mietin mitä kivaa (saatikka uutta) voimme Hannan kanssa noilla leikkiä, etenkin tuolla pimperolla. Ehkä Hanna tosiaankin haluaa nuolla pimperoa luonani, etenkin jossei ole koskaan lesboillut, vitsailin mielessäni.

Ei edes liukuvoidetta, jota ainakin pitäisi olla jotta jo aiemmin kokeilemamme anaaliseksi sujuisi. Keittiön kaapissa olisi rypsiöljyä, mutta sellaisen pullon esittely seksilelujen yhteydessä olisi kyllä jo melkoisen noloa.

En kuitenkaan jäänyt toimettomaksi. Varastoa penkoessani löysin joskus hankkimani pienen öljykannun, siis sellaisen johon laitetaan moottoriöljyä ja josta voi liipaisinta painellen ruiskuttaa öljyä taipuisan letkun kautta vaikkapa polkupyörän laakereihin. Kaadoin säiliön täyteen rypsiöljyä ja testasin että vivusta vetämällä säiliöstä lensi öljyä mukavassa kaaressa. Kannusta tuli lelulaatikkoni kinkyin lelu.

Hanna tuli sovittuun aikaan ja tarjosin hänelle lasin punkkua. Aistein että hänellekin oli jäänyt ensimmäisestä sessiostamme kiihkeää nälkää. Niinpä varsin pian siirryimme toistemme lähelle ja pian kätemme seikkailivat toistemme vartaloilla. Ensin hyväilimme toisiamme vaatteiden läpi, sitten kädet livahtivat paidan helmasta ja housun vyötäröstä iholle. Käteni olivat hänen rinnoilla, hänen kätensä hieroi kaluani housujeni sisällä.

Riisuimme ja kellahdimme sängylle. Aloin heti nuolla hänen pilluaan, siirtyen lattialle polvilleni ja levittäen hänen haaransa sängyn reunalle. Sitten viime näkemän hän oli siistinyt karvoitustaan niin että siitä oli jäljellä vain pieni tupsu pillun yläpuolella, muutoin koko komeus oli posliini. Olin hetkessä aivan kuumana. Halusin nuolla hänen koko jalkovälinsä.

Nuolin pitkiä vetoja vaon suuntaisesti, kuitenkin niin että vaon kohdalla annoin kieleni kärjen vain ohuesti hipoen kulkea vaossa. Reunoilla annoin kielen koskettaa reilusti häpyhuulia. Välillä vaihdoin nuolemiseni suuntaa ja ikään kuin nuolin vakoa umpeen, kuitenkin välillä lipsauttaen kieleni ottamaan vaon reunasta kiinni ja lipsauttamaan vakoa raolleen. Vähitellen annoin kieleni löytää yhä enemmän klitoriksen seutua ja lopulta kieleni leikitteli aivan klitoriksen ympärillä. Sitten kastoin kielen kärjen huulten väliin, nostin nopeasti ylös ja kävin taas klitoriksella, nyt jo hipaisten sitä. Näin jatkaen, vähitellen syvemmälle, vähitellen enemmän klitorista kiusaten, sain aikaan Hannalle orgasmin jonka huippuhetken hän painoi päätäni tiukasti pilluaan vasten.

Hanna heittäytyi makuulle ja hengitteli vielä kuuluvasti. Kävin vaatekaapilla ja toin lelulaatikkoni sänkyyn ja kävin itse makuulle Hannan viereen. Hanna henkäisi raukeasti ja hymyili. Hän hypisteli rintakarvojani ja otti välillä nännejäni sormiensa väliin, pyöritellen niitä, välillä nuolaisten ja imien niitä huuliensa välissä. Sitten hän tarttui hellästi kädellään palleihini, nosti ja antoi sitten niiden taas tipahtaa sormiensa välistä alas. Hän tarttui penikseni varteen ja runkkaili hitaasti, ylös terskaan asti. Jo edellisen kerran jäljiltä hän tiesi etten mitenkään erityisesti pitänyt suuseksistä, siis saavana osapuolena, siksi en uskonut hänen ottavan kulliani suuhunsa. Se mitä hän teki, oli että hän nuoli terskani alapintaa kuin tikkaria, hetken pitäen suussaan ja imien – jo aivan hulluna seisovan kaluni – terskaa.

Tunsin pakottavaa tarvetta siirtyä asiassa eteenpäin. Käänsin Hannan selälleen ja asetuin hänen päälleen. Hieroin kalullani hänen häpyhuuliaan, ensin vaon suuntaisesti, sitten ympyrämäisillä liikkeillä, kuin etsien ja hakien terhakkuudelleni tietä hänen sisäänsä. Sitten työnnyin hänen sisäänsä, vain pari senttiä, ja vedin terskaani taas ulospäin, kunnes hän työnsi itseään minua kohti ja kaluni olikin äkkiä puolittain sisällä. Laskin itseni häneen kiinni ja samalla kaluni liukui häneen niin syvälle kuin mitallani yltää. Olin hetken liikkumatta kunnes aloin soutaa rauhallisesti hänen sisällään. Kulliini tuntui pehmeältä ja kuumalta, oloni oli jännittyneen kiimainen; aina kun nostin persettäni ja pakarani jännittyivät, tuntui kuin syöksy olisi tulossa ja taas kun laskeuduin ja pakarat rentoutuivat tuntui kuin lämpö hänen sisällään laukaisisi paineen sisältäni häneen.

Vielä hetken jatkoimme minä hänen päällään – ja sisällään. Sitten vedin kaluni pois hänestä ja ohjailin häntä kääntymään kontalleen. Hanna levitti ihanasti pyllynsä eteeni ja hyväilin hänen pakaroitaan samalla kun työnnyin jälleen häneen. Vedin muutamia rauhallisia vetoja. Hanna painautui minua vasten jokaisella työnnöllä. Muutaman vedon jälkeen hän alkoi nojata päällään patjaan ja levitti käsillään pakaroitaan. Uusi asento, uudenlainen puristus ja näkymä levitettyihin pakaroihin saivat kaiken liikkeelle lantiossani. Nopeutin työntelyäni. Otin kiinni Hannan lantioista ja revin sitä itseäni kohti. Minä ähkin, Hanna huohotti, reiteni ja Hannan pakarat lätsähteli toisiinsa – itse en tohinassa huomannut, mutta kaiketi pallini läpsi Hannan pillua.

Vähän ennen kuin tulin, laitoin peukaloni Hannan anuksen päälle ja hieroin sitä, josta hän kiihottui niin että alkoi oikein toden teolla puskea pyllyään työntöjäni vastaan. Sitten aloin purkaa itseäni häneen, ja vaikka kullini nytkähteli ryöppyjen tahdissa, työntelin edelleen kulliani Hannan sisällä. Viimeisen sykäykseni jälkeen liikuin edelleen Hannan pillussa. Hanna oli aivan kiihko-vauhkona. Yritin tyydyttää häntä työntelemällä jo veltostuvaa kaluani häneen ikään kuin en olisi lauennutkaan, siinä kuitenkaan onnistumatta, koska jalkani alkoivat orgasmin jälkeisen hyytelöitymisen, ja valahdin sängylle hänen viereensä.

Hanna alkoi heilutella peppuaan puristaen reisiään yhteen, yrittäen saada itsensä huipulle. ”Onko sulla sauvaa?”, hän kysyi puhisten. Otin lelulaatikostani ainoan omistamani tekopeniksen, kovin vaatimattoman kokoisen verrattuna hänen sauvoihinsa. Työnsin sauvan sen enempiä ihmettelemättä hänen pilluunsa ja aloin liikutella sitä edestakaisin. Hanna kiemurteli sauvan ympärillä ja ynisi tyytyväisenä. Väänsin sauvan värisemään.

Aloin hiukan jo toipua omasta orgasmistani, elimeni ei toki osoittanut jäykistymisen merkkejä, mutta pystyin enemmän ja enemmän osallistumaan Hannan huohotuksen sekaiseen orgasmin tavoitteluun. Aloin hieroa hänen klitoristaan, samalla työnnellen värisevää vibraattoria hänessä. Otin laatikosta öljykannun ja ruiskautin öljyä hänen pakaroilleen. Hanna värähti öljyn osuessa häneen.

Hieroin öljyn hänen pakaroihinsa. Pyöreä pylly alkoi kiiltää öljystä. Se näytti kiihottavalta. Sammutin vibran ja pyörittelin dildoa hänen pillussaan. Ruiskautin taas öljyä, nyt suoraan anuksen päälle. Levitin sormella öljyn hänen pyllyvakoonsa ja aloin hieroa peukalolla anusta. Kun reikä näytti liukkaalta aloin työntää pikkusormea sisään. Sormi meni helposti piukkaan aukkoon. Voitelin reiän reunat ja otin öljykannun käteeni ja toisella kädellä auttaen työnsin letkun pään anukseen. Kun letkusta oli pari senttiä sisällä, ruiskautin varovasti pari puserrusta öljyä anaaliin. Hannan reaktio oli puristaa pakarat yhteen, kun muuten niin kuumaan aukkoon tulvahti viileää öljyä.

Ottaessani letkun pois Hannan taaemmasta reiästä, nainen ynähti arvoituksellisesti. Arvoitus kuitenkin ratkesi hetimmiten, kun Hanna pyysi minua naimaan häntä pyllyyn. Ruiskautin vielä öljyä puolijäykälle kalulleni ja hieroin itseäni, jotta voisin totetuttaa Hannan pyynnön, ja oman haaveeni naida öljystä kiiltelevää pyllyä. Pian sainkin kaluni riittävän jäykäksi, jotta sitä kannatti yrittää tunkea tuohon tiukkaan aukkoon.

Nousin Hannan yläpuolelle ja otin kalustani kiinni ja etsin liukkaan pyllyn liukasta keskipistettä. Hieroin kaluani pakaroihin ja vakoa pitkin ylhäältä aina pillussa olevaan dildoon asti. Kun olin löytänyt anuksen ja aloin työntää kulliani sisään, samalla kun terskani pää muljahti anukseen, dildo Hannan pillusta tippui sängylle. Työnsin itseäni syvemmälle Hannan anaaliin ja nautin puristuksesta ja tunteesta jonka tilanne minussa sai aikaan. Olin taas aivan kiihkoissani ja penikseni oli verisuonineen aivan paksuna ja jäykkänä.

Työnsin kalun niin pitkälle kuin Hannan pakarat ja lantioni antoivat myöden. Samalla Hanna alkoi suoristaa jalkojaan taaksepäin, eli hänen pyllynsä alkoi laskea ja kaluni uhkaavasti tulla pois hänestä. Reagoin kuitenkin nopeasti ja pysyin hänen sisällään. Makasimme päällekkäin, hän alla mahallaan ja minä mahallani hänen päällään, minä hänen anaalinsa syövereissä. Hanna etsi hukkunutta dildoa haarojemme välistä ja sen löytyessä työnsi sen jälleen pilluunsa. Tunsin sen työntyvän häneen koska perille tultuaan se painoi anuksessa olevaa kaluani.

Aloin hiljalleen liikkua Hannan sisällä. Aluksi en vetänyt kaluani lähellekään aukon suuta vaan vein sen nopeasti takaisin aukon uumeniin, mutta pikkuhiljaa aloin lisätä työntöjeni pituutta. Kun samalla Hanna työnteli dildoa toisessa reiässään, aloimme molemmat olla lähellä huippua. Työntelin yhä rajummin itseäni aukkoon, jonka sisällä tuntui olevan tajunnan vievä pyörre, kuin miljoonat pienet kielet olisivat nuolleet terskaa ja kalun vartta. Puhkuin työntöjen fyysisestä rasituksesta ja murisin noiden pienten kielten aiheuttamasta mielihyvästä. Hanna läähätti, välillä vingahteli, päästeli rivoja sanoja, puri tyynyn kulmaa, heilutteli dildoa pillussaan ja puristeli toisella kädellä pakaroitani.

Ajan, jonka kestoa en pysty hahmottamaan, kuluttua liikkeemme oli yhtä suurta värähtelyä, joka huipentui siihen, että Hannan selkä ja pakarat jännittyivät orgasmin voimasta niin että puristus kullissani voimistui ja se alkoi välittömästi ruiskia omaa öljyään Hannan pyllyyn. Nytkytin lantiotani Hannan pyllyä vasten kuin saadakseni kaikki maailman eliöt orgasmiin yhtä aikaa.

Hetken toivuttuamme, Hanna näki öljykannun sängyllä, ihmetteli sitä, muttei sanonut mitään.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute