Herkku-puhelin
Tositarina (nimi muutettu)
Jope

Olimme viettämässä läksiäisiäni työpaikastani. Näin hänet ensimmäistä kertaa seisomassa tanssilattian kulmassa hieman "väsyneessä" tilassa. Päätin käydä kysäisemässä, josko häntä tanssiminen kiinnostaisi. Biisin loputtua pyysin häntä liittymään pöytäseurueeseemme. Mari oli melkoisen vaitonainen koko illan ajan ja eräs naispuoleinen työkaveri jo pyöritteli päätään, että minun kannattaisi tämä kortti jättää katsomatta.

Päädyimme kuitenkin asunnolleni, jossa herramiesmäisesti valmistelin Marille vieraspunkkaa, jolloin hän kysäisi "Etkö sä haluukkaa panna mua?". En ehtinyt häkellykseltäni selvitä, kun jo tökerösti vastasin, että "kyllä sekin käy". Yö ja seuraava aamu menikin mukavasti naidessa. Vaihdoimme numerot ja parin viikon päästä soittelin uusi tapaaminen mielessäni.

Tapailimme yhä tiiviimmin ja hän oli kaikkea sitä mistä olin vain uskaltanut haaveilla: peppupanoja, suihinottoja, valokuvausta, leluja. Keskustelimme jopa toisen parin mukaan ottamisesta, mutta emme vain sitten löytäneet ketään etsinnöistä huolimatta. Sänkypuolella meni siis mukavasti, mutta muutoin riitelimme melko usein ja aivan naurettavista asioista. Vakipano-suhteemme, niin kuin hän sitä kutsui, muuttui pian seurusteluksi - riitely kuitenkin jatkui. Kumpikin taisimme tietää, ettei jutulla olisi kauaskantoista tulevaisuutta.

Eräänä iltana Mari halusi lähteä juhlimaan, mutta minä en. Toivottelin hänelle mukavaa iltaa ja menin kotiini. Mari lähti suuttuneena yksin liikenteeseen ja jo silloin tiesin mitä hänellä oli mielessä. Aamulla soitin hänelle ja hän vastasi unensekaisella äänellä, ettei ollut yksin. Tyttöni oli siis antanut pillua vieraalle miehelle. Jostain syystä tämä tuntui kiihottavalta. Mies oli vielä Marin luona katselemassa formuloita ja Mari sanoi soittavansa mulle kun hän lähtee. Suljin puhelimen ja huomasin housuissani pullistelevan, kun mietin mitä he olivat yöllä tehneet - minun Marini ja joku tuntematon mies. Muutaman tunnin kuluttua Mari sitten soitti ja pyysin häntä luokseni. Mari kertoi tulevansa, jos kaikesta huolimatta vielä haluaisin. Olisipa vain tiennyt, että hänen syrjähyppynsä vain kiihotti minua. Tuntui todella hyvältä illalla naida tuhmaa tyttöäni. Yritin udella mitä he olivat tehneet, mutta harmikseni muistikuvat olivat varsin heikkoja.

Seurustelustamme ei kuitenkaan pidemmän päälle tullut mitään ja erosimme. Mari hankki samana iltana itselleen uuden vakipanon ja minä jäin vain muistelemaan menneitä. Parin kuukauden kuluttua soitin hänelle kyselläkseni kuulumisia. Samalla hän kysyi minulta mitä olin tehnyt kuville. Kerroin, että ne olivat vielä minulla, mutta jos hän haluaisi, niin sitten repisin ne. Taas Mari yllätti minut - repimisen sijaan hän halusi tulla katsomaan niitä. Tuntui aivan liian kiihottavalta kaivaa kuvat pöytälaatikosta ja katsella niitä siinä sängyn laidalla yhdessä. Oli jo kulunut useampi viikko ilman naista ja nyt tämä herkku istui siinä vieressäni mutta toisen miehen omana katsellen kuvia hänestä ja meistä yhdessä. Kun Marille tuli kotiin lähdön aika päätin rohkaistua ja kysyä kiinnostaisiko häntä vielä vakipanot kanssani. Jo kolmannen kerran hän yllätti minut vastaamalla: "mielenkiintoinen ehdotus, mutta ensin hänen täytyisi kertoa siitä poikaystävälleen". Ihmettelin, että mitä hän siitä mahtaisi tuumia. Vastaukseksi sain: "mitä hän sille voi, jos Mari tulee luokseni naimaan"!!!!

Parin päivän päästä tapasimme sitten luonani ja kyselin, että tietääkö poikaystävä Marin menoista. Mari oli siis kertonut päivän ja kellonajan milloin oli tulossa luokseni ja mitä aioimme tehdä. Tilanne oli mieletön - kaksi poikamiestä sai vuorotellen naida estotonta muijaa. Kerran Mari jopa toi mukanaan heidän ottamiaan valokuvia ja esitteli niitä minulle. Tuntui kiihottavalta katsoa minulle tuntemattoman miehen suuren kullin uppoavan Marin ajeltuun pilluun. Harmikseni Mari ei halunnut jatkaa suhdettaan tämän toisen miehen kanssa ja jäimme vielä hetkeksi kaksin ennen lopullista eroamme.

Näin jälkikäteen kaduttaa vain se, että en pyytänyt heitä kolmen kimppaan!!!!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute