Herkku-puhelin
Kesäfantasiaa 3
Maria

Kesälomani alkoi lähennellä puoltaväliä ja hermoni olivat toden totta levänneet koko loman. Samaa ei voinut sanoa vartalostani, joka oli Laurin ja kumppaneiden käsittelyn johdosta ollut aina seuraavana päivänä hyvinkin arka. Tämän kaiken ajatteleminen kuitenkin kiihotti minua aivan mielettömästi, ja sai minut aina huumaantumaan himosta.

Oli vielä kylmähkö, kesäkasteinen aamu noustessani seitsemältä ylös. Aurinko pilkisteli mukavasti metsän rannasta. Mieheni nukkui vielä vieressäni. Olimme kumpikin nukahtaneet alasti, sillä olimme rakastelleet illalla. Kietaisin silkkisen aamutakin ylleni, sitaisin hiukseni nutturalle ja kävelin parvekkeelle. Pidämme yleensä parvekkeen ovea raollaan yöllä kuumien päivien takia ja jätin sen vieläkin auki lähtiessäni alakertaan. Kuulin postiauton lähtevän laatikoltamme pihatiemme varresta ja paljain jaloin lähdin hipsuttelemaan hiekkatietä laatikollemme.

Naapurin ja meidän laatikkomme olivat vierekkäin meidän puolellamme tietä pienen koivun vieressä. Otin postin laatikosta ja huomasin ison kirjekuoren lehtien välissä. Nimeni luki sen päällä kuulakärkikynällä kirjoitettuna, ilman osoitetta. Hämilläni avasin kirjekuoren ja tavallaan myös oudosti odotin, mitä sisällä on. Henkeni salpaantui kun näin kädessäni kuvat edellisestä naintisessiostamme: Siinä minä olin, huutamassa silmät kiinni kiihkoani kahden miehen levittäessä jalkojani ja imiessä rintojani samalla Laurin nussiessa minua. Toinen kuva oli lähempää, ja siitä erottui selvästi spermavana aukinussitusta vitustani, jota miehen sormet vielä levittivät. Hengästyen ja silti samalla kiihottuen näkemästäni laitoin kuvat äkkiä takaisin kuoreen ja olin jo lähteä, kun kuulin takaani äänen. - Riisu takkisi. Tunnistin äänen Laurin ääneksi. - Lauri, en voi, ei tässä, vastustelin. -Mieskin on kotona.

Minun vielä ollessani selin Lauri tuli lähemmäs, riipaisi auki aamutakkini vyön ja solautti kevyen kankaan olkapäitäni. Hän oli selvästi jo kovettunut. Siinä mitä seisoin, alastomana, pihatiellämme, eikä takeena ollut mitään, ettei joku meitä näkisi. Vaikka ajatus kauhistutti, se myös kiihotti. – Huoranhan piti olla käytettävissä missä ja milloin vaan, Lauri huohotti korvaani samalla painaessaan minua kylmää postilaatikkoa vasten ja avaten omalla jalallaan jalkojani. – Ja olethan sä käytössä, eikö vain? Lauri sanoi ja painoi samalla selkääni kaarelle ja toisella kädellä alkoi tapailla pilluani. Nojasin kylmään, kasteiseen postilaatikkoon ja rintani roikkuivat laatikon toisella puolella. Lauri alkoi tutkia sormillaan pilluani, hän hieroi ja työnteli että välillä sattui. Pian olin kuitenkin jo tuttuun tapaan aivan kostea. – Voi, nussi mua, mumisin hiljaa kasteisen koivunlehtien hipoessa rintojani ja nännejäni ihanan kiihottavasti. Lauri levitteli pilluani sormillaan vielä hetken kunnes kuulin hänen avaavan farkkunsa nappeja ja heittävän paitansa pois.

- Tarjoa sitä vittuas mulle! Lauri komensi ja pyynnöstä työnsin peppuani selkä karrella häneen päin. Lauri levitteli hetken molemmilla käsillään pilluani ja pian alkoi tunkea kyrpäänsä sisälleni. – Aaaah, just noin, anna, anna..!! aloin huohottaa. Lauri aloitti tahdikkaat työnnöt pillussani ja minä pidin postilaatikostamme kiinni kaksin käsin. Lauri veteli pitkiä työntöjä välillä melkein ulos pillustani ja taas syvälle sisään. Äkkiä hän alkoi nopeuttaa työntöjään ja nussi koko ajan rajummin. Kauempaa kuulin kylätieltä auton ääniä ja samalla Lauri ennestään kiihdytti nussimistaan niin että huusin jo kiihkossani Lauria laukeamaan. Lauri laukesi samalla kun sininen henkilöauto ajoi lähemmäs ja lopulta pysähtyi viereemme. Voi Luoja, ajattelin, mihinkäs tässä nyt hypätään. Autosta astui ulos Hannu, ronski ja raamikas kylänmies. Hän oli keski-ikäinen, tumma, joskin pienesti harmaantunut ja komea mies tummine silmineen.

Lauri oli jäänyt lauettuaan vielä hieromaan persettäni ja piti minua samalla aloillaan, sillä tarkoituksenani oli vakaasti liueta nyt paikalta. – Vai on kylähuora käytössä.. Eihän tästä nyt saata ohi ajaa kun aivan tien viereen tullaan pillu märkänä odottamaan. Hannu käveli lähemmäs samalla paitaansa riisuen ja housujansa avaten. Lauri oli itse jo napittanut housunsa ja keskittyi nyt minuun. – Joo, ei tainnut emäntä vielä äsken saada, pitäähän se nyt narttu tyytyväisenä pitää, Lauri sanoi ääni karhena ja alkoi vaativammin hieroa persettäni, käsi välillä pillulleni solahtaen. Hannu taas asettui kasvojeni eteen ja otti ronskisti kiinni rinnoistani. Samalla näin kauhukseni Hannun kyrvän, joka ei ikimaailmassa mahtuisi minuun. Hannu huomasi kauhuni, mutta siitä huolimatta ohjasi parrun suuhuni. Hädin tuskin se mahtui huuliltani sisään. Miesten pohjustus alkoi kuitenkin tehota hyvin, ja yhä innokkaammin imin Hannun kullia. Hannu murahtelin tyytyväisenä ja nipisteli kovakouraisesti nännejäni. Lauri erkaantui pillustani ja oletettavasti vinkkasi Hannun taakseni, sillä mies veti vaivalloisesti kyrpänsä suustani ja kiersi taakseni. Laurin vielä levitellessä persettäni Hannu alkoi läpsiä pilluani kädellään, hellästi tosin, mutta määrätietoisesti. Hän läpsi pakaroitani, pilluani ja häpyäni vaativasti ja lujasti, mutta ihanasti pientä kihelmöintiä aiheuttaen. – Ooooh, ah, mmmm.. vaikersin ja purin huuliani. Hannun käsittely kiihotti minua valtavasti. – Eiköhän tämä narttu ala olla valmis, Hannu sanoi ja alkoi tunkea mieletöntä kyrpäänsä pilluuni. – Ei, Lauri auta, ei se mahdu, inisin kauhuissani. Hannun yrityksistä huolimatta kyrpä ei mahtunut sisääni.

- Tules vähän apuun, Lauri. Lauri alkoi levittää jälleen pakaroitani ja pilluani molemmilla käsillään. Hannu solautti omat sormensa vittuuni ja alkoi naida niillä minua. – Oihhh, lisää, runkatkaa mua lisää, ei saa lopettaa! ulisin postilaatikosta kiinni pitäen varmasti niin lujaa, että makuuhuoneeseemmekin ulina kuului avonaisesta ovesta. Hannu veti sormensa ulos, mutta vain hetkeksi. Hän kostutti sormensa Laurin pilluuni jättämällä spermalla. Pilluani levittäen hän laittoi ensin toisen kätensä kaksi sormea, sitten samoin toisen kätensä kaksi sormea vittuuni, ensin sitä hieroen ja pian vaativammin sitä venyttäen.

Ilmeisesti näky oli miehistäkin kiihottava sillä molemmat voihkivat litisevän vittuni ääressä koko ajan lujempaa. Ajatus siitä, että kaksi miestä levitteli ja ihaili siinä tienvarressa vittuani, oli äärimmäisen kiihottavaa, ja aloin olla jo laukeamisen partaalla. Tämän tunnettuaan Hannu vetäytyi sormillaan minusta, ja Laurin vielä levittäessä pilluani auki, Hannu alkoi sovittaa kyrpäänsä pilluni huulille. – Nyt saat kyrpää, Maria, tunnetko, murahti Hannu samalla kun hän kiduttavan hitaasti aurasi kyrvällään tietä tiukkaan vittuuni. – Oi, joooooh, huokaisin. Voi levitä mua vielä Lauri, mä haluan sen sisääni. Lauri teki työtä käskettyä, ja kyrvän lopulta solahdettua sisääni Lauri siirtyi eteeni polvilleen ja alkoi nuolla nännejäni.

Hannu oli saanut kullinsa pohjaani saakka ja piti sitä siellä. Lauri kurotti kätensä pillulleni samalla nännejäni näykkien ja alkoi näppäillä klitoristani. Huokauksistani kiihottuen Hannu aloitti pienen edestakaisen liikkeen sisälläni ja hetken päästä aloitti pidemmät, hitaat työnnöt. Joka työnnöllä huusin kiimaani miesten käsittelyssä ja anelin heitä enemmän ja kovemmin naimaan pilluani. Hannu työnteli jo melkoisella voimalla ja alkoi samalla läpsiä peppuani kämmenellään. Suuri kyrpä hankasi pilluni seinämiä kovalla voimalla. Tämä kaikki oli minulle liikaa ja aloin laueta kiimaani huutaen ja kauttaaltaan vapisten. Ilmeisesti miehille tämä ei tarkoittanut vielä mitään, sillä Hannu jatkoi takomistani raudanlujasti. Lauri sen sijaan kuljetti sormensa pillultani pois ja alkoi hieroa rintojani. Pilluni supisteli rajusti, mutta Hannusta tämä ilmeisesti tuntui vain mielettömän hyvältä, sillä hänen kova kullinsa ei antanut yhtään periksi vaan venytti pillunhuuliani äärimmilleen. Huusin orgasmini jälkimainingeissa kuin syötävä ja rukoilin Hannua jo laukeamaan. Vielä työntöjään kiihdyttäen Hannu nussi minua niin että postilaatikko heilui ja lopulta kovan karjaisun kera syöksi spermansa uumeniini. Hitaasti ulos vetäytyen Hannu jäi huumaantuneena vielä katselemaan avonaista, valuvaa pilluani ja läpsäisi sitä pari kertaa niin että värähdin. Sperman hän hieroi perseeseeni. Lauri näykkäisi vielä kerran nänniäni.

Voimattomana lysähdin postilaatikon viereen spermaa valuen. Hannu napitti housujaan ja murahteli tyytyväisyyttä venyvään pilluuni. – Seuraavaan kertaan, Hannu vinkkasi Laurille, hyppäsi autoonsa ja ajoi pois. – Kiitos, Maria, Lauri kuiskasi, auttoi minut ylös, aamutakin ylleni ja postin käteeni. Lauri lähti kävelemään tien toiselle puolelle kotiansa kohti. Kävelin taloomme paikat puutuneina, reidet pillumehuissa ja spermassa ja kävin vähin äänin suihkussa ja menin mieheni viereen nukkumaan. Voi, mitkä unenlahjat!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute