Herkku-puhelin
Vankila 5
minapamina@luukku.com

Herään viileästä kopista, kun vartija tulee avaamaan luukun. Hän lähtee taluttamaan minua ja päivä sujuukin taas ankarissa merkeissä ja notkeuttani parannetaan. Ruokaa saan juuri sen verran että suurempi nälkä pysyy jotenkin loitolla. Tätä jatkuu muutamia päiviä, en pysy laskuissa mukana. Kuri on ankaraa ja olen jo sopeutunut osaani ja tottelen kuuliaisesti.

Yhtenä aamuna kun vartija tulee hakemaan minua kopistani, hän sanoo:"olet valmis siirtymään kolmosvaiheeseen." hän vie minut taas pesulle jossa minut puhdistetaan perinpohjin. Sen jälkeen hän taluttaa minut käsittääkseni kaikista ylimpään kerrokseen. Siellä hän jättää minut yhden oven eteen pää ovelle päin ja sanoo:"olet hänen omaisuuttaan kunnes hän toisin sanoo". Vartija koputtaa oveen 3 kertaa, pitää tauon ja vielä kerran ja lähtee sitten käytävää pitkin pois. Jään oven eteen yksin, nöyrästi pää alaspäin ja peppu pystyssä niin kuin minulle on opetettu. Lopulta ovi aukeaa ja edessäni on jalat mutta ei samanlaiset kuin vartijoilla. Henkilö ottaa talutushihnastani ja vetää napakasti minut sisään. Huoneessa on ylellinen pehmeä matto johon henkilö minut vetää. Sitten hän menee kauemmas ja sanoo:"vaikuttaa siltä mitä pitikin. Tumma tukka, alle 20, b-kuppi, alle 45, toisin sanoen täydellinen." se lämmittää mieltäni hieman kaiken jälkeen mitä olen kokenut. "katsotaanpa naama" hän sanoo ja tulee luokseni ja nostaa pääni ja katsoo sitä ja minä häntä. Hän on ainakin yli 30 ehkä yli 40 melko normaali mies. "perhect" hän sanoo ja laskee pääni.

Olen jännittynyt ja samalla odotan että pilluni saisi huomiota, siihen ei ole koskenut kukaan, en edes minä itse pitkään aikaan. "tules vähän tänne" hän sanoo ja menen hänen luokseen. Hän istuu sohvalla. Huomaan myös että huone on melko ylellinen. "nuoleppas mun jalat puhtaaks." alan nuolla hänen jalkojaan.. "ja sitä nättiä peppua tänne!" hän huutaa heti. Kurotan peppuani häneen ja melkein seison jo käsilläni ja nuolen hänen jalkojaan. Hän levittää jalkojani ja hieroo pakaroitani. Se ei hänelle riitä vaan hän siirtyy aukkoni kimmppuun. "aah, olen aina halunnut päästä nuoren tytön reiän kimppuun." hän avaa aukkoani sormillaan hiemn. "puhdas on,hyvä" hän sanoo ja työntää heti sormen sisääni. Lopetan hetkeksi nuolemisen mutta jatkan heti. Hän työntää toisenkin sormensa sisääni. Tunne on epämiellyttävä, mutta se ei miehelle riitä vaan kolmaskin sormi uppoaa. Lopetan nuolemisen ja mieskin huomaa sen:"nuole nuole puhtaaks." jatkan nuolemista ja mies alkaa vetämään sormiaan edestakaisin, mikä ei tunnu kivalta. Vinkaisen hieman mutta saan pidettyä suuremman mölyt mahassani. Hän vain kiihdyttää tahtia ja kysyy:"tuntuuko hyvältä?" "ei" vastaan heti. "vai ei no pistetään sitten vielä yksi" hän työntää neljännen sormensa ja vetelee nyt niitä ja se jo sattuu ja joka vedolla voihkaisen hieman. Yritän kuitenkin nuolla hänen jalkojaan koko ajan vaikka ne puhtaat jo ovatkin.

Kun hän on hetken aikaa vielä leikkinyt reiälläni hän laskee minut alas ja sanoo:"nuoleppas vielä mun sormet." onneksi ne eivät ole likaiset pesettihän vartija minut ennen tänne tuloa. "näpsäkkä tapaus." mies sanoo. "sä ootki nyt mun jonku aikaa." "oonki aina halunnu tommosen nuoren ja kauniin typyn kovaa panoo. Meeppäs tohon sängylle." konttaan sängylle selälleen. Mies sitoo käteni ja jalkani sängyn päätyhin ja olen nyt tiukalla. Hän asettaa tyynyn peppuni alle että pilluni olisi esillä hyvin. "mmm. Posliinit on hyviä. Tohon ei ookkaa kajottu yli viikkoo, on varmaa kiimanen. No nii oon mäki." hän hakee jostain liinan jonka sitoo silmilleni. Olen vähän aikaa siinä kunnes tunnen hänen tulevan ylleni. Yhtäkkiä hänen kullinsa uppoaa pilluuni. Ah sitä tunnetta.

Kullin koko on aika normaali, tekee hieman tiukkaa minun pilluuni mutta niin sen pitääkin. Mies aloittaa naimaan ja olen jo kohta orgasmin partaalla. Yritän pidätellä hieman mikä on kuitenkin mahdotonta. Lihakseni supistelevat ja tunne on ihana. En ole saanut kokea sitä pitkään aikaan. Mietin huomasiko mies mutta hän vain jatkaa, kunnes lopulta hänen kullinsa sykkii ja lasti tyhjenee pilluuni. Mietin, mitä jos tulen raskaaksi. Mies tulee pois sisältäni. "huh pitää vähän levätä, pidetää sut kuitenki lämpimänä tällä" hän levittää huuliani ja työntää sinne tärisevän esineen ja asettaa sen klittaani lähelle. Sitten hän menee johonkin. Alan kiihottua ja kostua esineestä. Se saa minut jonkun ajan kuluttua orgasmin partaalle. Ja siihen se jää. Aivan kuin kiusatakseen. Yritän liikuttaa sitä hieman mutta se ei onnistu. Olen jo aivan kosteana mutta lopullista tyydytystä en saa. Ehkä noin tunnin kuluttua mies lopulta tulee pelastamaan minut ja ottaa esineen pois ja survaisee omansa sisään ja alkaa naida.

Saan orgasmin välittömästi, mutta se ei ole niin kova kuin ensimmäinen. Mies nai ja nai mutta hänkään ei ole enää niin herkkä kuin äsken. Lopulta hän nai niin rajusti että se tuottaa jo kipua ahtaassa pillussani. Lopulta hän kuitenkin saa orgasmin ja lasti lentää sykäyksittäin sisääni. Hän vetää kullinsa pois ja sanoo:"nuoleppas tää" ja työntää sen suuhuni. Alan nuolla sitä. Lopulta hänen kalunsa taas kovettuu ja hän alkaa naida nyt suuhuni mistä en pahemmin pidä. Pitkän suuhuni nainnin jälkeen hän laukeaa sinnekkin. "niele kaikki!" hän karjuu ja nielen spermaa joka ei todellakaan maistu hyvältä. Sitten hän taas levittää pilluani ja laittaa sinne taas jotain tärisevää. Tällä kertaa tärinä on kovempi. Hän asettaa sen nyt hyvin klittaani vasten ja puristaa lopuksi häpyhuuliani tiukasi yhteen ja pitää niitä hetken aikaa. "aah, kuumaa pillua. Otan pienet tirsat, nauti sä vapaasti, hehhe" hänen lähdettyään saan noin puolen tunnin odottelun ja kostumisen jälkeen taas orgasmin. Alan olla jo hiessä. Millonkohan mies tulee? Jonkun ajan kuluttua saan taas orgasmin ja alan jo toivoa miehen tulevan. Häntä ei kuitenkaa näy vaan saan jonkun ajan kuluttua taas orgasmin vaikka en enää jaksaisi. Ilmeisesti mies haluaa kiusata minua eikä antaa hetkeäkään lepoa ja kiusauksessa hän onnistuukin. Olen aivan hiessä ja pilluni kosteana. Tää varmaa jatkuu tästä...

Muistakaa että mä janoan palautetta.

Ilman sitä ei tuu mitää.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute