Herkku-puhelin
Tuttavaperheen rouva 2
Toimihenkilö

(Tarinan tausta-asiat ovat totta, ei itse toiminta)

jatkoa "Tuttavaperheen rouvaan"

Mitä ihmettä olin oikein tekemässä, ajattelin vielä sumeasti. Aloin pikkuhiljaa ymmärtää hieman enemmän ihmisten uskottomuustapauksia kun ajattelin miltä itsestä sillä hetkellä tuntui. Seksihalut ovat asioita joilla ei pitäisi alkaa leikkimään. Tietyssä tilanteessa ei enää paljoa paina perhe tms. vaikka olisi olevinaan kuinka järkevä tahansa joten olisi parempi välttää tilanteita joissa houkutus kasvaa liian suureksi niin kuin nyt kävi. (Yleisön pyynnöstä huolimatta jatkan edelleen myös taustaa ja ei aktiosuuden kuvausta eli ”paskaa”..:))

Pesin Janitan selkää paljain saippuoiduin käsin ja käteni alkoivat lipsahdella luvattomiin paikkoihin johon Janita reagoi inahdellen. Suutelin häntä niskaan ja pyörittelin sormenpäilläni hänen nöpöttäviä nännejään. Kuiskasin hänen korvaansa, että olin oikeasti halunnut häntä jo lähes ensitapaamisesta lähtien vaikka esitinkin aina perheidemme tavatessa järkevää ja rakastavaa perheenisää, eipä silti ei se mitään esitystä ollut vaan totta yhtä paljon kuin se, että halusin naida Janitalta ns. ”aivot pihalle”. Eivät vain tainneet nämä kaksi asiaa sopia kovin hyvin yhteen ainakaan yleisen moraalikäsityksen mukaan.

Oma veitikkani oli jo sellaisessa kunnossa, etten itsekkään ollut uskoa. Vaikutti ainakin tässä vaiheessa siltä, että en ollut koskaan aikaisemmin ollut yhtä kiihottunut. Janitallakin taisi olla jo tukalat paikat, sen verran ”ikävästi” veitikkani hankasi hänen pyöreää peppuaan. Kehuin hänen pyöreitä ison greipin kokoisia rintojaan jotka eivät oikein meinanneet mahtua kouriini. Hän kääntyi eikä saanut vieläkään sanaa suustaan. Taisimme vapista kiihkosta molemmat tai sitten joku osa alitajuntaamme hälytteli. Tuijotimme himon vallassa toisiamme ja suutelimme pakon ohjaamana eläimellisesti.

Vanhaksi piti elää ennekuin tiesin mitä intohimo on. Hän laittoi kiihkeän suutelumme lomassa pitkäsormisen kätensä veitikkani ympärille. Tilanne eteni liian nopeasti siihen, että Janita ratsasti päälläni pesuhuoneen lattialla. Tuntui uskomattoman hyvältä. Miten kaksi lasta synnyttäneellä naisella voi ollakin noin tiukat paikat, vaikka tosin tiesinkin, ettei sillä asialla välttämättä ole mitään tekemistä sen asian kanssa miltä ”tavara” miehestä tuntuu. Tilanne oli muodostunut jo niin epätodelliseksi ja kuumaksi, että jo tässä vaiheessa ilmeisesti pitkäaikaisen seksuaalisen latauksen johdosta laukesimme molemmat lähestulkoon heti aktin alkamisen jälkeen, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, ottaen huomioon, että olimme jo molemmat reilusti yli 3 kymppisiä henkilöitä. Lysähdimme pesuhuoneen lattialle sanomatta sanaakaan.

Sopersin hiljaa Janitalle, että sama kai se nyt on vaikka hän nukkuisi täällä koko yön kun illan vietto oli saanut tällaisen luonteen. Hän totesi hymyillen, ettei hänellä nyt enää ollutkaan mitään fiilistä lähteä hotellin yökerhoon. Sanoi soittavansa perheelleen ja toivottavansa hyvät yöt. Totesin, että niin minunkin pitäisi tehdä mutta ei yhtä aikaa samassa huoneessa. Jotenkin minusta alkoi tuntua, että tulevana yönä tehtäisiin jotakin muuta kuin nukuttaisiin. Ilmeisesti kaksi seksin nälkäistä aikuista ihmistä toteuttaisi itseään ja purkaisi paineita täysin estottoman toiminnan merkeissä tutun ihmisen kanssa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute