Herkku-puhelin
Heidin sadistirakastaja
Sadeasu

Olimme vaimoni kanssa pitkään miettineet, miten saisimme seksielämään vaihtelua ja jännitystä. Eräänä iltana Heidi (vaimoni) kysyi olisiko minulla mitään sitä vastaan jos hankkisi rakastajan itselleen. Minulla alkoi jalkojenvälissä jäykistyä heti, ajatus tuntui tosi kiihottavalta. Asiaa mietittiin ja tultiin siihen tulokseen että, tehdään nyt kirjallinen sopimus jonka mukaan Heidi on vapaa hankkimaan rakastajan enkä minä voi asiaa jälkeenpäin perua. Aikaa kului muutama viikko asiaa sen kummemmin ajattelematta milloin olin viikonloppuna mökillä ja Heidi kotona. Joskus jo ajattelin että tähänkö tämä jääkin, kun eräänä perjantai-iltana Heidi otti asian esille ja sanoi käyttäneensä nämä muutamat viikonloput hyväkseen ja tavanneensa miehen joka haluaisi Heidin seksiorjakseen. Minusta ajatus tuntui kyllä jännittävältä mutta jotenkin vaaralliselta, mutta kun sopimuksella oli sitouduttu en voinut perääntyä. Heidi sanoi että, he on sopineet toimintasäännöt ja ohjeet hänelle tulevat tekstiviestinä, hänen on niitä noudatettava. Lauantai aamuna tuli ensimmäinen viesti jossa luki "mene kampaamo kutriin siellä on ohjeet mitä sinulle tehdään.”

Muutaman tunnin kuluttua Heidi tuli kotiin, hänen pitkät ruskeat hiuksensa olivat muuttuneen vaaleiksi ja hänet oli meikattu niin ihanaksi jollaisena en ollut häntä koskaan aikaisemmin nähnyt. Sen jälkeen iltapäivällä viestejä tuli lisää. Heidi toi minulle autotallista kassin ja käski pukea päälleni sen sisältämät vaatteet. Siellä oli sininen sadepuku ja musta kaasunaamari. Minusta ajatus tuntui aluksi hölmöltä mutta Heidi sanoi, pakko sinun ne on pukea kun olet leikkiin lähtenyt. Puin puvun päälleni maskin päähäni hupun tiukasti kiinni ja olo alkoi tuntua jotenkin kiihottavalta mutta samalla pelotti mihin me ollaan ryhdytty. Jouduin olemaan tässä asussa muutaman tunnin katselin Heidiä ja kerkesin miettiä monta kertaa mihin tuli ryhdyttyä. Sitten tuli seuraava viesti joka käski Heidin hakea tallista oma kassi. Heidi riisuuntui ja alkoi pukea kassissa olevia vaatteita päällensä hitaasti ja minua kiusoitellen.

Ensin meni jalkaan verkkosukkahousut ja sitten PVC hame ja toppi, asu oli niin kiihottava että, minulla alkoi olla tukalaa omassa puvussani. huomasin Heidin nauttivan kun voi tehdä minulle kiusaa pukeutumalla jotain toista varten. Seuraavan viestin jälkeen minun oli laitettava Heidille musta nahkahuppu päähän jossa ei ollut silmänaukkoja, suuhun kuminen pallo suukapula tiukasti hihnalla kiinni niskan taakse, kädet selän taakse käsiraudoilla kiinni. Silloin huomasin että nyt Heidiä pelotti tosissaan kun vein hänet autotalliin portaita alas. Heidi yritti rimpuilla hiukan vastaan ja sanoa jotain mutta kapula oli suussa niin tiukalla että en saanut puheesta selvää. Oltiinhan me sovittu että juttua ei peruta. Tallin eteen tuli auto jonka takapenkille Heidin laitoin he läksivät, nyt ainakaan ei voitu enää peruuntua ja se tuntu kiihottavalta kun menin yläkertaan, runkkasin ja kuvittelin mitä mies Heidille tekee jossain tuntemattomassa paikassa jota en minä eikä edes Heidi tiedä. Heidi palasi kotiin seuraavana päivänä väsyneenä mutta onnellisena. Tämä tuntui niin hyvältä että, olemme jatkaneet harjoituksia edelleen. Tarkkaan en tiedä mitä siellä aina tapahtuu, mutta kaasunaamareita, kumiasuja, sitomista, ruoskaa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute