Herkku-puhelin
Hammashoitsu
ICBY

Kävin taannoin hammaslääkärissä vuosittaisessa hampaiden roplauksessa. Siinä kun istuskelin oven ulkopuolella en voinut olla huomaamatta äärimmäisen kuumannäköistä hoitsua, joka vakituisella hammaslääkärilläni oli apuna. Hän on noin 25 vuotias, hoikka, vaalea, tiukka pakkaus. Rintojen kokoa en uskalla edes arvailla. Suuret ne olivat. Hän oli pukeutunut yllättävän tiukkaan työasuun, jonka paidan 4 ylimmäistä nappia oli avoinna, ja hänen runsaat rintansa paistoivat kauniina paidan kaula-aukosta. Alapään kaverini alkoi näyttää elonmerkkejä, tapansa mukaan kauniin naisen ollessa läsnä. Minut kutsuttiin huoneeseen, ja asetuin penkkiin makaamaan, ja hoitsu istui pääni takana. Hammaslääkärillä ei ollut kaikki ihan valmiina, ja hänen täytyi poistua paikalta. Siinä istuessani, kiinnitin huomiota vaimeaan litisevään ääneen, joka kuului aivan korvani juuresta. Käännyin katsomaan, ja siinä hän levitteli ja hieroi posliiniksi ajettua pilluaan.

Katseemme kohtasivat. Sitten hän nyppi loput napit paidastaan, paljastaen upeat, hieman hiestä kiiltelevät rintansa. Vau, oli ainoa mitä saatoin sanoa, mutta hän ei välittänyt. Hän käveli perse keikkuen luokseni, ja alkoi avata housujeni vyötä. Sieltä hän löysi elimeni, joka vapauteen päästyään paisui täyteen mittaansa. Hoitsu nappasi sen kokenein ottein käteensä, ja alkoi imeä. tunsin kuinka moloni kävi syvällä hänen kurkussaan, samalla kun hän voihki mumisten. Sitten hän otti kyrpäni pois suustansa, ja vinkkasi minut pois tuolista. Nousin, ja hän meni siihen selälleen, nosti lyhyttä hamettaan, ja levitti jalkansa ja karvattoman vittunsa. Viesti oli selkeä, joten ohjasin jäykistyneen siittimeni hänen ajeltuun pilluunsa, ja aloitin edestakaisen jyystämisen. Hoitsu hieroi rintojaan ja kitisi ja inisi ja puhisi nautinnosta, kun aloin kiihdyttää tahtia.

Survoessani moloani phjaan asti, hän runkkasi klitoristaan, samalla hänen kiinteät rintansa hölskyivät tahdissa, lanteeni läiskyessä hänen sisäreisiinsä. Hän alkoi kouristella hieman, hän sai ensimmäisen lukuisista orgasmeistaan, kun minun oli vasta tulossa. Hän veivasi klitoristaan puskiessani orkun partaalla, kun suuri helpotus syöksyi sisästäni hänen sisäänsä, valuen välistä nahkaiselle penkille, hän huusi nautinnosta, ja hiljeni hetkeksi. Hetken hiljaisuuden jälkeen puimme päällemme, ja minä istahdin uudelleen penkkiin odottamaan hammaslääkäriä, joka saapuikin aivan yllättäen. Hän ei kysellyt mitään, mutta jotenkin tiesin, että hän oli nähnyt koko tapauksen. Mene ja tiedä...

It Could Be You! -ICBY

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute