Herkku-puhelin
Ylläri mökillä
Susi

Ajelin leppoisella mielellä ja lauleskelin radiosta kuuluvan musiikin mukana. Olin saanut kutsun privaattibileisiin, jonne nyt yritin kartan ja puhelimessa saamieni ohjeiden avulla suunnistaa. Tie kapeni kapenemistaan ja vähitellen aloin epäillä, olisiko minun pitänyt kääntyä siitä yhdestä risteyksestä sittenkin oikealle. Ajoin kuitenkin sinnikkäästi tietä eteenpäin, kunnes saavuin järven rantaan, jossa seisoi kaunis kelohonkamökki ja aivan rannassa pieni savusauna. Pihassa oli jo kaksi autoa ja koska ”bileissä” ei käsitykseni mukaan pitänyt itseni lisäksi olla kuin työkaverini Teemu, olin jo kääntymässä lähteäkseni takaisin päätielle, kunnes hän ilmestyi terassille huiskimaan minulle merkiksi, että olin saapunut oikeaan paikkaan.

Parkkeerasin autoni, otin kassini viineine ja sapuskoineen ja kävelin pientä käpyistä polkua mökille. Olin vähän pettynyt, ettemme olleetkaan kahden, vaan hän oli kutsunut myös muita ystäviään illanviettoon. Ovella kirjaimellisesti törmäsinkin Teemun kaveriin, joka esittäytyi hänen ranskalaiseksi tuttavakseen Alleniksi. Allen kertoi hyvällä englannilla saaneensa kutsun tulla mökille eikä hän ollut tiennyt Teemulla olevan myös naisseuraa. No mitä tuosta, sanoin. Minusta oli aina mukava tutustua uusiin ihmisiin eikä siitä varmasti mitään haittaakaan ollut, että paikalla olisi ranskalaiskokki laittamassa ruokaa, kuten tiesin Allenin olevan. Onneksi olin ostanut hyvää ranskalaista punaviiniä, joten tein heti vaikutuksen Teemun kaveriin.

Aloimme tohkeissamme jutella viinistä ja Ranskasta samalla, kun tarkkailin hänen komeaa ulkomuotoaan: tummat, melkein mustat hiukset, raamikkaat kasvon piirteet, suklaan ruskeat silmät, joiden katse naulitsi omani osaamatta enää irrottaa sitä tutkimaan hänen sopusuhtaista vartaloaan. Juuri, kun puhua pälätimme yhteen ääneen, Teemu ilmestyi takaovesta takkapuita sylissään kantaen. -Te olettekin näemmä jo tutustuneet toisiinne, hän totesi. Hän laski puut takan eteen ja tuli luokseni antamaan tervetuliassuukon. Ikävästä kärsinyt vartaloni suli hänen käsivarsilleen ja heräsi taas haluamaan pitkän odotuksen jälkeen. Allen nojasi käsiinsä ja napitti meitä häpeilemättä ja sitten ihastuneena huokaisten. What a lovely couple, hän sanoi. Käännyimme katsomaan Allenia ja hymyilimme hänen kommentilleen.

Tyhjensimme Allenin kanssa kauppakasseja sillä aikaa, kun Teemu sytytti takkaan tulta. Allenin käsivarsi hipaisi vahingossa rintaani hänen kurotellessa laittamaan juustopakettia jääkaappiin. Vilkaisimme toisiamme nopeasti ja nännini kovettuivat sillä samaisella sadasosasekunnilla. Hieman vaivautuneena hänen läheisyydestä latasin jääkaapin ja menin istumaan takan eteen, jossa Teemu jo nautiskeli takkatulen lämmöstä. Käperryin hänen kainaloonsa ja nuuskin hänen miehistä tuoksuaan. En tuntunut koskaan saavan hänestä tarpeekseni. Teemu kietoi kätensä ympärilleni ja antoi suukon otsalleni. Minä taas häntä takaisin kaulalle. Teemu kuljetti kättään niskastani alaspäin vyötärölle, kunnes kiepsautti minut alleen ja antoi kunnon kielarin. Olimme unohtaneet Allenin, joka karisti kurkkuaan ja sanoi menevänsä vähäksi aikaa kävelemään ulos. Näin Teemun merkitsevän katseen, jonka hän heitti Alleniin päin. Uskoin sen tarkoittavan, että älä pidä kiirettä, kierrä vaikka koko järvi ympäri.

Allenin suljettua ovi takanaan aloimme suudella kuin nälkäiset eläimet. Halusin tuntea Teemut joka solullani ja siksipä aloin repiä omia ja Teemun vaatteita päältä pois. Itselläni oli vain pikkubermudat jalassa ja bikinien yläosa päällä. Elettiinhän nyt heinäkuuta eli ulkona oli reilu 25 astetta lämmintä ja sisälläkin alkoi olla pikkuhiljaa kuumat oltavat takan ja hekuman lämmittäessä. Siinä kovalla lattialla menin kontalleni Teemun päälle ja otin hänen kuuman ja kovan kullinsa suuhuni. Hän huokaisi nautinnosta ja piti kättänsä niskani takana, etten vain lopettaisi runkkaamista kesken. Teemu ei olisi halunnut laueta suuhuni, mutta hän ei yksinkertaisesti voinut itselleen mitään, kun jatkoin hänen estelyistään huolimatta imutustani ja välillä nuolin märällä kielelläni Teemun pitkää kyrpää. Hän syöksi siemennesteensä suuhuni matalan huudon saattelemana. – Mmm.. Ihanan suolaista, sanoin nielaistuani hänen nesteenä ja annoin Teemunkin maistaa itseään antamalla hänelle kunnon kielarin. Hän huohotti seitsemännessä taivaassa ja silmin nähden keräsi voimia uuteen koitokseen. Tiesin, ettei siinä kauaa menisi.

Olin tosi kiihottunut suihinotosta ja ajatukseni eivät olleet enää oikein selkeitä. Teemu näki tilaisuutensa tulleen ja alisti minut alleen lukitsemalla vahvat kätensä ranteisiini. Yritin voimattomana pyristellä hänen otteestaan, mutta eihän siitä mitään tullut. Teemu hymyili tyytyväisenä ja nautti kiemurtelustani. – Oletko kunnolla, jos päästän irti käsistäsi? Hän kysyi vakavalla naamalla. – En voi luvata mitään, vastasin uhmakas katse silmissäni. – Varmuuden vuoksi sitten…

Teemu otti bikinini ja sitoi niiden naruilla käteni yhteen ja vielä sohvanjalkaan kiinni. Aloin jo näyttämään antautumisen merkkejä, mutta se oli liian myöhäistä. Teemu haki jääkaapista kinuskikastiketuubin ja kuorrutti kylmällä kastikkeella rintani. Nännit kovettuivat kippuralle ja Teemun nuollessa kuumalla kielellään kastiketta pois, kiemurtelin hänen allaan kinuten huomiota myös kaikkein pyhimmälle. – Herkkua… Teemu hykerteli silmät sumeana. – Varo vaan, ette tule sokerihumalaan, yritin vielä vitsailla pienellä äänelläni. – Sinusta minä humallun senkin himokas nainen. Hän otti lisää kastiketta ja valutti sitä aivan järkyttävän paljon pillulleni. Kastiketta meni varmasti desi lattiallekin. Tunsin olevani tosi tahmainen. Teemu alkoi lutkuttaa kinuskikastikketta, johon omat nesteeni olivat sekoittuneet. Hänen kielensä kävi syvällä pillussani ja orgasmin ensivavahtelut järisyttivät ruumistani. Kieli painoi rytmikkäästi klitoristani Teemun työntäessä kaksi sormeaan sisälleni ja alkaen hangata niillä samaan aikaan G-pistettäni. Olin kuuma, kostea, himokas, hikinen ja täysin alistettuna hänen allaan. Pelkkä ajatuskin siitä näystä humautti veren päähäni ja pilluni alkoi sykkiä orgasmin merkiksi. – Aaaah… Huusin kiemurrellen hänen allaan. Orkulle ei tuntunut tulevan loppua ja Teemu jatkoi sitä vielä, kunnes lopulta vapautti minut tasoittamaan hengitystäni.

Makasin silmät kiinni kyljelläni ja yritin kasata itseäni äskeisen jäljiltä, kunnes oven aukaisu säpsäytti minut hereille horroksestani. Allenhan se siinä seisoi ainoastaan pyyhe suojanaan. Hän oli ilmeisesti käynyt uimassa tekemänsä lenkin jälkeen. Mahtoi siinä olla näky, joka hänen silmien alleen avautui. Teemu vinkkasi hänet istumaan sohvalle ja pyysi häntä riisumaan pyyhkeen päältään. – Kaverille kans, hän sanoi minulle ja veti minut takan edestä Allenin luo. Allen istui vesipisaroita ihollaan kimaltaen punaisella sohvalla ja hänen tumma ihonsa näytti syötävän hyvältä lämpimässä iltapäivä auringon valossa. Hänen suonikas ja paksu kyrpänsä seisoi jo puolitangossa ja minua ei todellakaan tarvinnut kehottaa ottamaan sitä suihin, sillä sitä minä juuri halusinkin. Kävin kontalleni Allenin jalkojen väliin ja haistoin hänen ihollaan makean järviveden. Se hohkasi kylmää ja virkisti mukavasti äskeisen hikisen nainnin jälkeen.

Allen painoi päänsä taakseen, kun otin hänen munansa suuhuni samalla häntä syvälle silmiin katsoen. Teemu meni samalla taakseni ja asetteli peppuni sopivasti pystyyn, että pystyi vielä ärsyttämään klitoristani. Huokaisin muna suussani, jota en tietenkään olisi saanut tehdä ja niinpä Allen varmisti, ettei mitään keskeytyksiä enää tulisi pitämällä käsillään tukastani kiinni. Teemu työnsi kullinpäänsä tiukkaan vittuuni ja samalla pyöritteli villisti klitoristani. Tätä olin aina halunnutkin. Kyrpä suussa ja toinen pillussani. Allen sanoi jotain ranskaksi ja vaikken ymmärtänyt sitä, tajusin, että hänellä alkoi loppu häämöttää. Aloin taas sykähdellä ja lypsää Teemun kullia sisälleni. Teemu alkoi murahdella sen merkiksi, että häneltäkin oli tulossa. Niinpä Teemun lauetessa pilluuni, Allen ampui makean lastinsa suuhuni ja minä lysähdin lattialle voimattomana sitä maistellen. Vitsit, että olin tuntui hyvälle. Tuskin tämä kuitenkaan tähän jäisi, sillä meillä oli vielä yö ja seuraava päiväkin edessä yhteistä aikaamme.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute