Herkku-puhelin
Hämärässä
Tracy

Avaan silmäni ja katselen ympärilleni. Minut on kannettu jollekin isolle tasolle keskelle huonetta. Makaan siinä pöydällä ja ympärilläni on kolme isoa nojatuolia, joissa istuu kolme alastonta miestä. He kaikki katsovat minua.

Yksi on italialaistyyppinen: karvainen ja ruskeasilmäinen. Hänen kyrpänsä on suhteellisen pitkä ja solakka, kuin puikko, hieman vinossa oikealle. Mies sivelee kädellään kulliaan hellästi pitäen sen pystyssä. Toinen miehistä on vaalea ja pitkä viikinki sinisine silmineen. Hänen sauvansa on aavistuksen lyhyempi, mutta paksumpi ja ryhmyisempi. Kun katson komeasti pystyssäsojottavaa keppiä klitorikseni värähtää. Kolmas on lyhyt, suunnilleen minun pituiseni. Hän on ajanut hiuksensa lähes kaljuksi. Penis ei seiso, mutta se on silti mielestäni melkeinpä valtavan kokoinen.

Miehet näyttävät odottavan jotain. Viikinki kehoittaakin minua koskettelemaan itseäni. Otan rinnoistani kiinni ja pyöritän niitä, nännit kiihottuvat välittömästi ja puristelen niitä sormenpäilläni. Liu´utan käsiäni alemmas mahaani pitkin ja nostan polvet koukkuun. Kalju mies istuu juuri jalkopäässäni ja näkee, kuinka levitän sormillani vittuani. Olen jo kostunut, luultavasti miesten katselusta. Inahtelen hiljaa ja heilutan peppuani. Toisella kädellä pyörittelen jöpöttävää klitoristani ja toisen käden sormi alkaa upota vakooni. Huomaan, kuinka miesten on pakko alkaa sivellä kullejaan yhä kovempaa. Työnnän sormeani nopeammin ja nopeammin. Miesten kiimaiset katseet kiihottavat minua yhä enemmän.

Kalju mies nousee tuolilta ensimmäisenä. Hän siirtyy "pöydän" luo ja tarttuu reisiini. Mies polvistuu ja työntää kasvonsa jalkoväliini. Huoahdan nautinnosta. Mies vetää kieltään pitkin vittuani pehmeästi ja nautinnollisesti. Hän näykkii klitoristani ja reiteni nytkähtelevät. Hän työntää pitkän kielensä sisälleni ja saa minut suorastaan valumaan. Varsinkin klitoriksen imeminen on taivaallista. Myös toiset miehet nousevat, kun kalju vielä jatkaa pilluni suutelemista. Toinen, viikinki, tarttuu vapaana kohti kattoa sojottaviin rintoihini. Isot kädet puristavat niitä ja suu etsiytyy imemään nänniä. Vedän italiaanon luokseni ja nopeasti hänen paisunut puikkonsa on suullani. Nautiskellen imen sitä, eikä mies pane vastaan. Penis kiiltelee, kun nuolen sen vartta. Italiaano katsoo toimintaani ja tunnen kuinka hänen elimensä sykkii suussani.

Pian miehet irrottavat otteensa. Olen niin kuuma että hehkun. Miesten ja kädet ja kostea suu eivät enää riitä minulle, haluan kyrvän sisälleni. Viikinki tietää haluni ja siirtyy tason reunalle. Hän vetää minut siihen ja se on juuri sopivalla korkeudella. Viikinki työntää ryhmyisen kullinsa hitaasti sisälleni. Hän pitää jaloistani kiinni ja aloittaa rynkyttämisen. Toiset katselevat masturboiden vierestä, kun iso kyrpä uppoaa minuun yhä uudestaan ja uudestaan. En pysy paikoillani, vaan mukaudun rytmiin ja ynähtelen nautinnosta. Mies pumppaa vittuani lujaa, kostea pilluni vastaanottaa sen auliisti ja puristuu ympärille. Tämä on taivaallista!

Viikinki vetäytyy pois ja italiaano painaa jotakin nappia lattiassa; taso alkaa laskeutua takaisin lattiatasoon. Minut nostetaan ylös ja kalju-mies käy lattialle selälleen. Hänen kullinsa on paisunut mielettömän isoksi. Se kutsuu minua luokseen. Laitan jalkani miehen vierelle ja laskeudun alas ratsastamaan. Vaikka kyrpä on iso, se ei satu lainkaan, päinvastoin. Alan ratsastaa sauvalla ohjaten sen mahdollisimman syvälle. En tunne mitään muuta kuin kyrvän liikkeet sisälläni, leijun pilvessä. Äkkiä kalju mies tarttuu käsiin ja vetää ne selän taakse. Pääni painuu hänen viereensä ja mies saa määrätä tahdin itse. Kulli painuu vakooni nopeassa rytmissä. Tunnen jotakin kosteaa peräaukkoni luona; toinen miehistä sivelee sinne liukuvoidetta. Italiaanon upea sauva alkaa upota pyllynreikääni. Se on niin kireä, että liike on hidas. Hän saa kuitenkin kullinsa perille ja alkaa työnnellä sitä saavuttaen lopulta saman tahdin kuin kalju mies.

Kaksi ihanaa kyrpää lävistävät minua ja huudahtelen nautinnosta. En pysty tekemään mitään, kullit eivät hellitä. mutta en haluaisikaan mihinkään. Olen täysin miesten armoilla. Kyrvät pumppaavat vittuani ja peräaukkoani lannistumatta. Italiaano puristaa samalla rintojani. Nautin alistetusta asemastani. Sauvojen liikkeet tulevat yhä nopeammiksi ja tunnen orgasmin lähestyvän. Olen kahden kuuman miehen välissä täysin lävistettynä. Tunnen väristykset, jotka alkavat varpaista ja huudan täyttä huutoa. Vapisen ja heittelehdin, mutta kullit jatkavat työtään. Miehet laukeavat yhtäaikaa sisälleni murahdellen ja huohottaen. Olemme kaikki taivaassa, leijumme pilvien päällä. Makaan raukeana lattialla ja viikinki nuolee nesteitä pillustani järjestelmällisesti ja hitaasti. Toiset miehet makaavat vierelläni hengästyneinä. He sivelevät vartaloani ja tiedän, että tässä ei vielä ollut kaikki...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute