Herkku-puhelin
Tylsä sunnuntai aamu
Seksi Nami

Sunnuntai aamuna oveen koputettiin kiivaasti ja kiihkeän kuuloisesti, menin avaamaan oven ilman suurempia ennakko odotuksia. Siellä seisoi yllättyneen näköinen mies työkalupakki kädessä. Silloin jo huomasin hänen housuissaan pullotavan jonkin ison ja kovan. Kun katselin miestä vähän aikaa ja aloin salaa mielessäni toivomaan mitä voisimme yhdessä tehdä, niin silloin alkoi tuntumaan alushousuissani jotain märkää. Huomasin itseni hieman levottomaksi ja todella kiihottuneeksi.

Kun katselin miestä niissä löysissä haalareissa niin näin taskun reunasta jotain pilkistävän. Mies huomasi katseeni ja alkoi riisumaan minua kiihkeästi. Riisuttavaa ei ollut paljon koska aamulla olin ajatellut viettäväni tämän päivän kotona ihan yksin ja siksi olin laittanut vain ohuen ja erittäin paljastavan esiliinan päälleni. Kun aloin ottamaan mieheltä haalareita pois, niin yllätyksekseni huomasin että haalareiden alla ei ollut rihman kiertämääkään. Se tuntui hyvälle kun miehen kovaotteiset, mutta kuitenkin niin hellät kädet koskivat minun kiihkossa olevaa vartaloani.

Pidin kokoajan toisella kädellä miehen keskikokoisesta sapelistaan kiinni ja puristelin välillä. Aina kun puristin mies meni hieman kyyryyn ja oli nauttivan näköinen. Mies suuteli kaulaani joka kiihottaa minua eniten, kädet vaeltelivat määrätietoisesti kiihotuksesta märkää ihoani pitkin. Sitten laskeuduin polvilleni hänen eteensä, mies odotti että olisin ottanut hänen kiihkosta sykkivän sapelin suuhuni, mutta aloinkin vain näykkimään sitä. Mies todella piti siitä, pikku hiljaa aloin edetä pitemmälle ja kohta hänen kova ja suhteellisen paksu sapeli olikin jo suussani. Siinä vaiheessa mies alkoi olla niin kiihottunut että työnsi minut hellästi pois ja käänsi minut makaamaan keittiön pöydälle. Siinä samassa tunsin kaksi sormea sisälläni silloin ajattelin, että tuntuu ihanalta kun sisälläni on jonkun muun sormet kuin omat. Silloin orgasmi keskeytti ajatuksen juoksuni kokonaan.

Kun olin lähes toipunut ensimmäisestä taivaallisesta orgasmistani, niin tunsin sisälläni jonkun pyöreän, paksun ja vähän käyristyneen. Se ei ollut sitä miksi sitä luulin, kun kohottauduin käsieni varaan niin näin kun hän työnsi hitaasti ja varoen banaania sisälleni. Mielessäni ei pyörinyt mitään muuta kun, että työnnä kovempaa ja vähän ajan kuluttua rukoilin häntä tekemään niin. Kohta mies otti banaanin sisältäni ja hetken päästä tunsin sisälläni jotain kovempaa ja vähän viileämpää. En jaksanut edes päätä kohottaa kun orgasmi lamautti minut täysin. Mies otti porkkanan sisältäni ja sitten sain ”jälki ruoan”. Sisälleni työntyi rajusti kiihkosta sykkivä penis ja samalla mies hyväili minun pyöreitä pystyssäni olevia rintojani kiihotuin entisestäni.

Kun mies oli jatkanut tovin, niin tuntui taas sellainen olo että kohta laukeaisin ja ei aikaakaan kun laukesin ja mies laukesi yhtä aikaa sisälleni, kun emättimeni sykki niin tuntui kuin naisellinen lähteeni olisi imenyt miehen eliksiirit. Mies liikkui edes takaisin vielä hetken aikaa mahtavan orgasmin jälkeen kunnes hän laskeutui päälleni hitaasti ja kädet lähes kokonaan velttoina. Mies halasi minua ja kuiskasi korvaani, että tämä tehdään toisenkin kerran, kun tämä on niin mahtavaa ja ennen näkemättömän hyvän tuntuista, kun mies nousi päältäni hän vielä näykkäsi korvaani hyvästiksi. Koskaan aikaisemmin en ole ollut näin ihanassa hurmos tilassa kun nyt lukemattomien erittäin tyhjentävän orgasmin jälkeen. Tämän rakastelu kerran jälkeen vain makasin hetken yksin keittiön pöydällä miettien niitä mahtavia orgasmeja ja tätä tulista miestä. Onneksi tylsiä sunnuntai aamuja on ollut vain enää ani harvoin, koska samainen mies samoissa kiihottavissa haalareissa on seisoskellut ovellani. kunnes hän muutti minun kanssa yhteen asumaan. Sen jälkeen jokainen yhdessä eletty ilta on ollut yhtä tyhjentävä, kun se ensimmäinen yhteinen sunnuntai. Tämä mies oli tullut alun perin väärään osoitteeseen, mutta olin siitä hyvilläni koska muuten en olisi tavannut elämäni miestä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute