Herkku-puhelin
Ei omena kauas puusta putoa
Pakkaslapsi

Olen 23-vuotias nuori naisenalku, ja kokemukseni seksistä on rajoittunut vain kolmeen eri kumppaniin. Hirveästi en siis voi taidoillani kehuskella. Nykyinen poikaystäväni, Jari on samanikäinen kuin minä.

Olin seurustellut Jarin kanssa jo suurin piirtein 3 kuukautta, kunnes Jari esitteli minut vanhemmilleen. Jarin vanhemmat olivat oikein mukavia ihmisiä, äiti ehkä suurin piirtein 50 hujakoilla ja isä vähän nuorempi, suurin piirtein 45-vuotias. Jo ensitapaamisella huomasin miten Jarin isä, Matti minua katsoi, mutta ajattelin että kuvittelin koko homman. Ensimmäisen tapaamisen jälkeen olimme käyneet siellä kylässä suurin piirtein kerran pari kuukaudessa. Olin jo kerinnyt tutustumaan Jarin vanhempiin aika hyvin.

Eräänä iltana (noin 3 kuukautta ensimmäisen tapaamisen jälkeen) Matti oli kutsunut Jarin ja minut saunaan heidän kotiinsa. Asun pienessä yksiössä keskustassa, joten minulla ei hirveästi ollut tilaisuuksia päästä saunomaan. Otimme kutsun vastaan mielellämme.

Viiden aikoihin lauantai -iltana Jari tuli minua hakemaan. Emme olleet Jarin kanssa nähneet toisiamme vähään aikaan, joten molemmat olisivat mieluummin jääneet asunnolleni nauttimaan toisistamme. Olimme kuitenkin luvanneet saapua paikalle, joten lähdimme ajelemaan kohti Jarin lapsuuden kotia.

Autossa käteni ei millään malttaneet pysyä paikoillaan, vaan vaelsivat kohti Jarin housujen etumusta. Jari yritti saada minua lopettamaan, mutta eihän siitä tullut mitään, joten hänen oli pysäytettävä tien reunaan. Avasin hänen housujensa vetoketjun ja vapautin hänen puoliksi jäykistyneen peniksensä ja ryhdyin hyväilemään sitä hellästi. Otin peniksen suuhuni ja aloin imemään varovasti. Jari myhäili tyytyväisenä ja antoi minun tehdä taikojani. Imin tehokkaammin ja työnsin välillä penistä syvemmälle ja sitten taas huulille. Ei mennyt kauaakaan, kun Jari ilmoitti tulevansa, ja emme tietenkään halunneet sotkea hänen vaatteitaan joten otin lastin suuhuni. Pienen levähdystauon jälkeen jatkoimme matkaa.

Kun vihdoin pääsimme perille, Matti toivotti meidän tervetulleiksi. Jari kyseli äitinsä sijaintia, ja Matti kertoi Sarin olevan risteilyllä. Matti lähti laittamaan saunaa päälle ja kehotti meitä käymään pöytään. Hän oli valmistanut tavallista kotiruokaa, jota vastaan minulla ei kyllä mitään ollutkaan. Matti tarjoili itselleen ja minulle myös hienoa punaviiniä, sillä Jari ei auton takia voinut juoda. Kesken ruokailumme Jarille soitettiin töistä ja hänen oli lähdettävä käymään hoitamassa jotain tärkeitä juttuja. Hän kyllä lupasi palata pian ja suukotimme toisillemme hyvästit hetkeksi.

Jarin lähdettyä söimme loppuun, jonka jälkeen Matti ehdotti että menisin saunaan ensin. Hän ei kuulemma pystynyt saunomaan heti ruokailun jälkeen. Otin kotoa tuomani pyyhkeen ja painuin takkahuoneeseen riisuutumaan. Riisuin vaatteeni hitaasti peiliin katsoen. Tuntui kuin olisin ollut tekemässä jotain väärää, koska Jari ei ollut paikalla. Mutta Mattihan sanoi kaiken olevan silti ok.

Avasin tummat kiharani poninhännältä ja menin suihkun puolelle. Annoin suihkun virrata pitkin vartaloani ja menin saunaan. En koskaan ollut ollut mikään erityinen löylynottaja, joten heitin vain pari pientä kauhallista kiukaalle vettä. Hiki alkoi virrata.

Sitten kuulin takkahuoneen oven käyvän. Ajattelin sen olevan Jari, joka on asioiltaan palaillut ja kutsuin tulemaan lauteille seuraksi. Eikä aikaakaan kun suihkun hanat aukesivat ja pian sen jälkeen saunan ovi. Ovella ei tosin ollut Jari vaan hänen isänsä.

Säikähdin ja peitin äkkiä kaiken oleellisen.

"Öh.. Luulin sua Jariksi", sanoin.

"Minähän se vain... Saanhan toki liittyä seuraan?" Matti kysyi, enkä kehdannut sanoa ettei käy.

Matti katseli häpeilemättä alastonta vartaloani, jota niin kiihkeästi yritin häneltä peitellä. "Noh, katso nyt mitä sait aikaan. Kaverihan vallan innostui." Vilkaisin hänen osoittamaan suuntaan ja näin hänen peniksensä komeassa seisokissa. Punastuin ja karkasin suihkuun. Matti seurasi hetken päästä perässä ja alkoi hieroa sienellä saippuaa selkääni. "Ei sinun nyt noin olisi tarvinnut hätääntyä, minähän haluan vain tehdä hyvää meille molemmille", Matti sanoi saippuaa levitellen. Yritin selittää hänelle seurustelevani vakavasti Jarin kanssa ja rakastavani hänen poikaansa. Se ei kuulemma ollut mikään este. Tämä mies pelotti minua, mutta samalla tunsin salaa kostuvani, olin aina fantasioinut pienestä alistuksesta ja otetuksi tulemisesta. Matin kädet hieroivat saippuaa takaapäin nyt rintoihini ja vatsalleni. Tunsin hänen kovan peniksensä pakaroitani vasten ja äkkiä halusin tuota kokenutta kalua.

Käännyin ympäri ja suutelin häntä huulille. Matti vastasi suudelmaan ja hyväili sormillaan klitoristani. Se tuntui hyvältä. Otin hänen peniksensä käteeni ja hyväilin sitä. Peniksen koolla ei ole minulle koskaan ollut mitään merkitystä, mutta huomasin tämän olevan huomattavasti suurempi kuin poikansa oma.

Matti työnsi minut seinää vasten ja nosti syliinsä seivästäen sitten tiukan pilluni. Suutelin hänen huuliaan kiimaisena ja hän työnteli sisälleni rauhallisesti. Olen joskus varsin kovaääninen ja pelkäsin Jarin tulevan kotiin ja kuulevan ääneni, totta kai hän olisi heti tietänyt mitä tapahtuu.

Jatkoimme näin vähän aikaa. Sitten hän kantoi minut takkahuoneeseen ja asetti pehmeälle matolle selälleen. Hän tuli päälleni 69 asentoon ja työnsi kalunsa suuhuni. Imin antaumuksella jo toistamiseen saman päivän aikana, mutta nyt sain tuntea myös taitavan kielen pillussani. Hän tosiaan osasi hommansa ja sain melko pian orgasmin. Tästä tyytyväisenä hän käski minua lopettamaan, koska ei halunnut tulla liian aikaisin. Matti meni selälleen maahan ja veti minut päälleen, nyt jo kasvot itseensä päin. Ohjasin peniksen sisääni ja painoin lantiotani häntä vasten ja kulli pääsi taas lämpöiseen koloonsa. En malttanut kauaa odotella, vaan aloin hiljakseen ratsastaa hänen päällään. Matti sai vapaat kädet hyväillä b-kupin rintojani ja katsella nauttivia ilmeitäni, sekä kuunnella voihkettani. Tiesin voihkeeni kiihottavan ainakin Jaria, mutta samaan tyylin se tuntui vaikuttavan myös Mattiin, sillä hän laittoi kätensä pakaroilleni ja puristeli niitä samalla kun avitti lisäämään vauhtia.

"Aaah, sä oot.. Hanne niin upee nainen.. sun pillus on.. täydellinen, sä oot täydellinen", hän selitti murahdusten ja myhäilyn lomassa. Nopeutin tahtia aloin olemaan taas huipulla. Matti tuntui myös olevan. Pian hän ilmoittikin tulevansa, mutta minä kerkesin ensin ja sain toisen orgasmini. Vetäydyin pois hänestä ja imin häntä, kunnes hän laukesi suuhuni.

Raukeina pesimme vielä toisemme suihkussa ja puimme sitten päällemme ja menimme olohuoneeseen.

Jari saapuikin pian ja pahoitteli, ettei kerinnyt kanssani saunaan. Totesin vain, että ei haittaa, on tässä vielä saunakertoja...

Palautetta tarinasta saa lähetellä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute