Herkku-puhelin
Alistettuna jälleen
SwitcM-016

Jälleen Switch asialla.

Jälleen on pitkällisen etsimisen tuloksena löytynyt lottovoittoa mustuttava ilmestys. Ilmoituksia oli enemmän kuin laki sallii ja yhteen sattui vastaamaan lähes täydelliseltä kuulostava n. 40-vuotias, hoikka, vahvaluoteinen ja osaava nainen. Vihdoinkin saatan saada kokemuksen objektina olosta.

Muutamien mailien vaihdon jälkeen olimme tulleet siihen pisteeseen, että jotain oli tehtävä. Olimme sopineet rajoista, mahdollisista turvasanoista ja muustakin mahdollisesta, mitä voi tulla session aikana eteen. Olenhan kuitenkin kokeilunhaluinen ja estoton ja mielestäni paljonkestävä.

Vihdoin odottamani maili saapui. Hän kertoi osoitteen, kellon ajan ja esitti tiukan vaatimukset pukeutumiselleni. Jännityksellä aloin valmistautumaan tulevaan koitokseen. Käskystä olin siistinyt karvoitustani vaaditulle tasolle ja jäljelle jäikin vain ohut ja pieni ”kiitorata” ja peppuhan piti olla täysin paljas. Vaatetukselleni ei paljon tullut vaatimuksia, mutta jotain aina. Tiukat, ihonmyötäiset valkoiset bokserit ja ainoastaan talvinen ulkoilupuku päällä.

Ilta koitti ja aikaraja tuli vastaan. Ajattelin kävellessäni hänen luokseen, että kaikkeen sitä ryhtyy. Housuissani pullisteli kun ajattelinkin, että mihin olen menossa. Vaikka ylläni ei ollut kuin bokserit ja talvivaatteet, tunsin kuinka jännityksen hikikarpalot valuivat selässäni.

Saavuin ovelle ja soitin sydän pamppaillen ovikelloa. Kuulin vaimeat askeleet ja ovi avautui. Näin hänet ensi kertaa ja näkymä sai mut sanattomaksi ihastuksesta ja ihailustani häntä kohtaan.

Katsoin hänen mustaan sifonkiin verhottua vartaloaan, punaisia pitkiä saappaitaan, huoliteltuja kynsiään ja voimakkaasti punattuja huuliaan. Häntä varmaan jännitti yhtä paljon kuin minuakin. Hän hengitti kiivaasti ja näin kuin hänen nännisi olivat kovettuneet. Kehräävä ääni pyysi minut sisään ja kysyi minulta ” Oletko varma mihin olet ryhtynyt”, vastaan ääni väristen ” Kyllä olen”.

”Selvä” hän jatkoi, ” Riisu päällys vaatteet pois, jotta näen, että olet noudattanut käskyjäni”. Hieman nolostuneena tilanteesta alan hitaasti riisumaan vaatteita pois ja hän huomaa minut noudattaneen asu toivettaan.

Katson kuinka hän lähestyy huivin kanssa ja kävelee selkäni taakse, sitoo silmäni tiukasti ja terästän kuuloani, jotta voisin arvailla seuraavaa tapahtumaa. Hätkähdän kun hän repäisee bokserit alas ja kuulen äänen jälleen ” Kiitorata liian leveä, joten lähdetään paikkaamaan”. Tunnen kuinka hänen kätensä tarrautuu kovakouraisesti kiveksiini ja niiden ympärille kiedotaan jotain narua…

Hän kiskaisee voimakkaasti ja inahdan kivusta ja tunnen kuinka kaluni alkaa nostaa päätään. Narusta nykien hän vetää minua ilmeisesti kohti kylpyhuonetta, mutta kävelyni on vaikeaa kun bokserit ovat nilkoissa. Hän ei ilmeisesti ole kovin tyytyväinen etenemiseeni kun hän kiskaisee voimakkaammin. Piinallisen talutuksen jälkeen hän istuttaa pöntölle istumaan ja tunnen kuinka jotain viileää leviää haaroihini, tunnen kuinka muutamalla vedolla hän höylää kaiken pois ja mutisee ”Nyt on paljon parempi”. Hän jatkaa kysyen ”Huuhtelitko paikat?” vastaan, ”Joo” ”Väärä vastaus!!!!” ja kiskaisee narusta, inahdan kivusta ja yritän uudelleen ” Kyllä rouvani”, ”Paljon parempi” hän jatkaa.

Hän käskee minut ylös ja lähtee taluttamaan jonnekin. Käskee mut pysähtymään. Kuulen niin tutun repivän äänen, en osaa sitä yhdistää mihinkään, mutta huomaan että ilmastointiteippi alkaa kietoutua ympärilleni. Käteni lukittuvat kylkiini kiinni ja reiteni ja nilkkani kiedotaan toisiinsa lujasti kiinni. Tunnen oloni enemmän kuin avuttomaksi ja alan tärisemään, onko se pelkoa ja kiimaa….tai molempia. Hän auttaa minut kontalleen ja siitä selälleen. Odotan hiljaa mitä tulevan pitää.

Hän tarttuu nänneihini kiinni ja kiinnittää ilmeisesti nipistimet kiinni, tunnen kevyttä veto niissä ja arvaan, että jonkinlaiset naurut on viritetty. Samalla kiveksiini kiinnitetty naru venyttää pallejani kevyesti. Hän irrottaa siteeni silmiltäni ja katselen tilaani siristellen. Nänneissäni olevat naurut on yhdistetty palleissani olevaan ja siitä jatkuu pitempi naru katossa olevan koukun kautta pieneen nahkaiseen pussiin johon hän pikkuhiljaa lisää pieniä kivi painoksi. Olen lattialla avuttomana ja liikkumattomana valmiina koitokseen.

Hiljaa hän kävelee ympärilläni katsellen ahdinkoani ja sanoo ” Nyt sä olet mun ja vain mun nautintoa varten!!!” Hänen kätensä tarttuu kovaan kaluuni ja alkaa hitaasti runkata sitä, olen niin kiihottuneessa tilassa, että en tarvitsisi montaan veto, niin laukeaisin. Mutta hän huomaa huippuni lähestymiset ja lopettaa aina kriittisellä hetkellä ja samalla lisää kiviä paino pussiin. Näin hän jatkaa reilun puolen tunnin ajan ja olen niin kiimassa, että tulen kohta hulluksi… laukeaminen on yhä lähempänä, mutta hän vai lopettaa.

Katson kun hän nousee ylös ja alkaa hitaasi laskea syliään kohti kasvojani, katson kuinka kosteudesta kiiltelevä häpy painautuu huuliani vasten ja alan vaistomaisesti lipoa ja imeskellä.. hän kiskaisee naruja voimakkaasti ja kysyy ”Käskinkö nuolemaan??” Mutisen jotain kivultani ja suu täynnä häpyä.

Hän liikuttelee syliään kasvojani vasten ja tunnen kuinka märkyys vaan lisääntyy ja lisääntyy. Näen kuinka pieni anus supistelee ja kiiltelee silmieni edessä ja siirtyy kohti huuliani ja käsky kuuluu ”Nuole nai kunnolla perseeni”. Tunnen kieleni päällä soman, pienen ryppyisen reiän ja alan nuolla sitä hullun lailla. Tilanne kiihottaa minua suunnattomasti ja kaluni alkaa paisua entisestään. Hitaasti alan työntää kieltäni sisääsi ja tunnen kuinka tiukkuus pienenee ja kiihkolla työnnän kieleni sisääsi niin paljonko se vain on mahdollista. Kuulen kuinka huokailen nautinnosta ja se lisää mun hurmostani entisestään. Nain sua kielelläni enemmän ja enemmän. Tunnen kuinka kätesi vatkaa märkää häpyäsi ja tunnen kuinka ryppyreikäsi alkaa kouristuksenomaisesti sykkiä kieleni ympärillä ja työnnät persettäsi alemmas ja laukeat voimakkaasti huohottaen.

Nouset ylös vapisevin jaloin, käyt istumaan viereeni ja tartut kaluuni. Jälleen jatkat kiusaamistani, runkaten laukeamisen partaalle ja lopettaen. Yhä uudestaan ja uudestaan…vääntelehdin sen minkä pystyn ja jatkat vain. Ajan tajuntani hämärtyy täysin kun tuntemukseni ovat ainoastaan kalullani ja kätesi liikkeissä. Rukoilen, että laukaisisit minut mutta se ei saa minkään laista reaktiota aikaan.

Väsyt touhuun ja sanot, että ” Nyt vois haluta muutakin”. Nouset ylös ja repäiset teipin poikki jolloin käteni vapautuvat. Otata narusta kiinni ja lähdet taluttamaan minua. Meno on äärimmäisen vaivalloista kun jalkanikin ovat vielä toisiinsa kiinnitettyinä ja kivun aallot lyövät palleistani ja nänneistäni.

Ohjaat minut keittiöön ja polvistun pöydän ääreen. Käyt pöydälle makaamaan ja asetat kumikalun suuhuni. Vaivoin saan vibran säätimineni suuhuni ja sanot ”Nait ja kunnolla”. Ohjaat kumisen kalun häpyysi ja alan liikuttamaan päätäni edes taas…jatkan ja jatkan. Kuulen voihkeesi ja nautinnolliset inahdukset. Niskalihakseni tuntuvat olevan kuin tulessa moisesta nakutuksesta ja ajattelin ujuttaa sormeni tiukkaan anukseesi… Huokailet hiljaa kun sormeni työntyy sisääsi ja kohta se saa toisen kaveriksi. Tunnen kuinka puristut ympärilleni ja siitä rohkaistuneena jatkan kiihtyvällä tahdilla. Kun alana lisäämään kolmatta sormeani tiukkaan reikääsi niin tunnet kuinka se sähköiskun lailla saa sun orgasmin syttymään, se kasvaa kasvamistaan ja saavuttaen sen rajan, mistä ei ole paluuta. Laukeat huutaen ja tunnen kuinka kouristuksien aallot pyyhkivät ruumiisi yli.

Käsket lopettaa ja jään keittiön lattialle kuuliaisesti odottamaan.

Saat hengityksesi tasaantumaan ja kysyt ” Annoinko käskyn ronkkia mun persettä??” Puistan päätäni ja vastaan ” Et, Rouva”. ”silmä silmästä, vai miten se nyt menikään…” naurahdat hiljaa.

Autat minut ylös ja ohjaat pöydän päälle. Makaan pöydällä vatsallani ja jalat ovat lattialla. Jälleen otat teippirullan ja kiinnität minun yläruumiini pöytään kiinni. Irrotat jalat toisistaan, mutta saman tien kiinnität ne pöydän jalkoihin jolloin ne ovat hiukan erillään toisistaan. Tunnen oloni entisestään nöyremmäksi ja alastomaksi.

”paljonkohan tuonne mahtuu” sanot ja läimäiset avokämmenellä perseelleni. Kuulen nahkaisen narahduksen ja kohta kuumottava isku läjähtää pakaroilleni yllättäen. Repäiset nipistimieni nänneistä rajusti irti, varsinkin kun vielä narut kulkevat kehoni alla, niin se saa tapahtuman tuntumaan entistä tuskaisemmalta. Voihkin kivusta ja kun vielä veri alkaa kiertää nänneissäni, niin kipu vaan yltyy. Yritän vääntelehtiä mutta ei onnistu. Tunnen kuinka naru palleissani kiristyy ja kiinnität painon paikoilleen.

Jatkat piiskaamista ja jokaisella iskulla paino alkaa keinua kiveksissäni ja lisää kivun tuomaa nautintoa. Käsket mun laskea ääneen. Vapisevalla äänellä luettelen iskujen määrää ja tunnen kuinka pakarani ovat kuin tulessa ja pienikin hipaisu tuntuu jo kivuliaalta. Pääsen vihdon laskuissani loppuun asti. Ja jätät minut hetkeksi tasaamaan hengitystäni.

Kuulen kuinka kävelet taakseni ja tunnen jotain viileää peppuvaossani. Yksi sormesi työntyy sisääni ja huokaisen sen tuomasta nautinnon tunteesta. Sormesi pyörii sisälläni, välillä käyden pois ottamassa lisää liukastetta.

Tunnen kuinka yksi sormi uppoaa helposti ja pian se saa kaverikseen toisenkin….kolmas alkaa tunkeutua sisääni ja yritän jännittää persettäni mutta sanot vain” Ota suosiolla, muuten tää vaan kestää kauemmin”.

Yritän rentouttaa itseni ja tunnen kuinka se alkaa upota sisääni… neljäs alkaa tuottamaan jo kipua ja kuumotusta, mutta pikkuhiljaa se tulee syvemmälle ja syvemmälle. Huokailen täydestä tunteesta perseessäni ja alat pyörittämään kämmentäsi sisälläni, tunnen rentoutuvani ja nauttivan olostani.

Huomaat rentoutumisen ja alat siirtämään peukaloasi sisälleni. Pakottava tunne perseessäni lisääntyy kun alat tunkemaan sitä hitaasti sisääni… en tiedä pitäisikö lopettaa tilanne turvasanalla, mutta tahdon enemmän. Tunnen kuinka sormet koukkivat eturauhastani ja koko käsi hitaasti mutta varmasti lipuu sisääni… Huohotan kiimaisena ja kaluni on aivan kivikovana. Pyörität kättäsi sisälläni varoen ja toinen käsi alkaa lypsää kovaa kaluani… mä en tarvitse kuin pari kolme vetoa ja laukean rajusti karjahtaen, huohottaen, tuntuu kuin taju katoaa, elämäni rajuin orgasmi.

Hitaasti vedän kätesi sisältäni sormi kerrallaan ja nautin jälki orgastisesta olosta… Irrotat minut ja painat pääni lattiaan ja sanot ”Putsaa jälkesi”, kuuliaisesti nuolen liemeni pois lattialta ja tartut hihnaa ja vedät mut kylppäriin ja sidot palleissani olevan hihnan vesi putkeen kiinni, etten pääse nousemaan. Käteni sidot suihkun hanaan ja olen jälleen avuttomana edessäsi.

Alat riisumaan itseäsi ja katson jäntevää vartaloasi ja tunnen kuinka alan kiihottumaan uudelleen. Katson nytkähdellen paisuvaa kaluani ja hymähdät. Tulet hajareisin eteeni seisomaan ja levität häpyäsi… näen kuinka ensimmäinen pisara purskahtaa ja kultainen suihku kastelee lämpimällä kosteudellaan rintani, kasvoni ja haarani. Nyt tunnen alistuksen olleen täydellinen, en uskalla katsoa sua silmiin ja vaan odotan tulevaa.

Avaat suihkun ja alat pesemään minua, saippuoita huolellisesti ja huuhtelet. Irrotat palleistani narun ja imaiset kovan kaluni suuhusi… tämä on palkintoni, nautin silmät kiinni olostani kun tunnen kuinka kuumat huulesi imaisevat kaluani uudestaan ja uudestaan… nautinnon aallot saapuvat jälleen yllättäen ja urheasti ota lastini suuhusi.

Päästä irti käteni ja sanot: ” Olen Rouvasi, olet orjani” Nyökkään hiljaa ja nousen ylös, Otat kädestäni kiinni ja talutat makuuhuoneeseen pehmeälle vuoteelle, hyökkään häpysi kimppuun nuollen, imeskellen, lipoen sitä kunnes sanot ”Tule sisääni”, innoissani nousen päällesi ja hitaasti työnnän kaluni sisääsi, tunnen kuinka puristut ympärilleni ja nautiskelet hitaasta rakastelusta, joka ei lopukaan ihan hetkessä…

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute