Herkku-puhelin
Sanna-lutkan uudet seikkailut
Anne95Dee

Sanna on jo ehtinyt hiukan kummastella pitkähköä (olosuhteisiin nähden) hiljaisuutta, kun sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta outo ja samalla viettelevä ilmoitusluontoinen asia ilmestyy sulostuttamaan hänen sähköpostiaan:

”Ilmoita heti jos sulle ei sovi. Jos ensi viikonloppu on auki, sulle on taas töitä. Tällä kertaa laitat yllesi vain sen pitkän takin, et muuta. Kengät saat tietty laittaa. ; )

Hiukset palmikolle tai kireälle poninhännälle, ja panta kaulaan. Laittaudut taas meidän huoraksi, sillä nyt meillä on sulle yllätys. Tullaan noutamaan sut tutusta paikasta, tuttuun aikaan.”

Hmm. Hiukan normaalista poikkeavaa, mutta mikäs siinä. Ei hänellä ole tosiaankaan mitään tätä vastaan. Tällaisia määräyksiä ei kyllä ennen ole tullut, mutta Sanna arvelee niillä olevan jotain tekemistä ”yllätyksensä” kanssa. Joten tuumasta toimeen, ja keksimään jotain, millä saisi ajan kulumaan siihen asti.

Kun Sanna sitten värjöttelee odottelemassa, hän huomaa saapuneesta kyydityksestään vain kaksi paikalla autossa. Kumpikaan ei syytä kerro, ja hänen udellessa yllätystään hänelle vain hymyillään ja sanotaan ”näet sitten”. Kuin kiusallaan häntä ajelutetaan vielä hiukan kiertotietä, ja Sanna alkaa jo tulla kärsimättömäksi. Kun viimein päästään perille, Sanna saa hillitä itseään ettei juokse ovelle ja vaadi saada heti tietä mistä on kyse. Ilman mitään kiirettä miehet asettelevat päällysvaatteensa paikoilleen, ja odottavat kunnes Sanna saa kenkänsä irti. Takkia he eivät anna ottaa pois. Sanna vilkaisee ympärilleen, ja huomaa jotain uutta eteisessä … pari kuhmuisia prätkäsaappaita nököttää huolettomasti pois potkaistuna naulakon alla. Mielenkiinto herää, ja hän alkaa aavistella. Voisiko olla …

Peremmälle astuessaan Sanna kohtaa yllätyksensä suoraan. Kaksi miestä istuu alasti sohvalla, ja heidän välissään riettaasti hymyilevä Anne. Riettaasti Sannalle hymyillen ja häntä koko ajan katsoen hän runkkaa kummassakin kädessään yhtä noista suurista herkkukaluista. Anne näyttää vielä suihkunraikkaalta, kosteat hiukset päätä myöten liimaantuneina, suuri sininen pyyheliina ympärillään. Sanna huomaa toivovansa salaa ettei sen alla ole mitään. Pian Anne lopettaa miesten herättelyn, ja nousee ylös astuen Sannan viereen. Sannan saattajat alkavat kuoriutua omista vaatteistaan ja istahtavat sohvalle toveriensa viereen.

”Sanna-lutkani”, Anne kuiskaa käheästi Sannan korvaan samalla näykkäisten hampaillaan korvalehteä. Lähempänä katsoen Sanna panee merkille että Annella tosiaan on aikalaillakin punertavat hiukset. Märkänä punainen juurikasvu erottuu selvästi mustemmista hiuksista. Hänen tekee mieli kurkistaa pyyhkeen alle kuinka punainen se väri ihan oikeasti on. Annen sormet avaavat takin, ja pudottavat sen Sannan harteilta lattialle. Nyt Sanna seisoo alastomana heidän edessään, vain kaulapanta yllään. Annen kädet tutkiskelevat hänen vartaloaan joka puolelta. Kosketus on lämmin, ja toisen käden löytäessä nännit joita se nipistelee hellästi toinen suuntaa tiensä alaspäin pitkin Sannan värisevää vatsaa ja viimein löytää maalinsa hivellen vakoa hellästi. ”Sä oot ajellut” Ane kuiskaa hiljaa sivellen siloista kumpua.

”Me ajateltiin että pojat saa ensin katsella hiukan kun me leikitään … että pääsevät oikeeseen tunnelmaan” Anne sanoo, ja hitaasti, kiusoitellen hivuttaa pyyhkeen yltään. Annen nännit erottuvat selvästi kovempina nyppylöinä suurten nännipihojen keskeltä, ja Sannan on aivan pakko koskettaa kevyesti toista noista suurista palloista. Anne värähtää ja pehmeä rinta täyttää Sannan pienen käden. Annen jalkovälissä näkyy parin sormen levyinen kiitorata, joka päättyy juuri häpyhuulten ylle. Sanna kurkottaa ja suutelee varovasti Annen kaulaa. Anne on selvästi häntä pidempi, ja tukevampikin, vaikkei mikään lihava olekaan. Märät hiukset haisevat oudolle, kai jollekin shampoolle, mutta se ei kuitenkaan haittaa. Sannan sormet koskettavat varovasti tuuheaa, kiharaista karvaa joka osoittaa tietä Annen herkkuihin. Sitten, lantion myötäilevästä liikkeestä rohkaistuneena hän tarttuu lujemmin toverinsa karvoitukseen ja nykäisee lujasti, mutta nopeasti. Anne sävähtää ja vetäisee henkeä. Ei kuitenkaan vetäydy irti. ”Saanko mä ajella sutkin?” Sanna kuiskaa niin, etteivät miehet kuule. Sohvan suuntaan vilkaistessaan hän näkee neljä komeaa salkoa joita kohta päästään maistelemaan. Mutta ei vielä. Anne nyökkää, ja irrottautuu. Hän kipaisee vaatepinostaan vanhan, kovia kokeneen näköisen vihertävän olkalaukun ja availee sitä. Sanna on nähnyt moisia ennenkin, vanhoja armeijan varustelaukkuja joita myydään kirpputoreilla kilomäärin. Laukun kätköistä Anne penkoo esiin pienen toalettilaukun, ja ottaa sieltä höylän. ”Kai teillä kylpyhuoneessa partavaahtoa on?” hän kysäisee katsoen kiusoitellen sohvalle alta kulmien.

Myöntävän vastauksen saatuaan hän katsoo kysyvästi Sannaa. Sanna kävelee hitaasti lanteitaan keinuttaen hakemaan vaahdon, ja palatessaan ohjaa Annen sohvapöydälle niin, että miehetkin voivat seurata toimitusta.

Hitaasti hän levittää vaahtoa Annen karvoitukselle ja jalkoväliin. Karva tosiaan on syvän ruosteenpunaista, ja tuntuu hiukan karkealta hänen sormiensa alla. Sitten kun Annen pillu on kokonaan vaahdon peitossa, hän alkaa varovaisin, hitain vedoin ajella toveriaan paljaaksi. Välillä Sanna huuhtelee höylää pienessä vesimukissa, ja pyyhkäisee enimpiä vaahtoja sivuun pyyhkeellä, jonka päälle Anne on itsensä asettanut. Annen silmät ovat kiinni, ja hengitys raskasta. Hän selvästi nauttii toimituksesta. Suuret rinnat kohoilevat hengityksen tahtiin, ja nännit nöpöttävät kovina pystyssä.

Sanna ottaa aikansa, ja huolellisesti suorittaa karvanpoiston loppuun ihan viimeisiä hitusiakin myöten. Sitten hän vie höylän ja mukinsa pois, ja jättää Annen esittelemään sulojaan. Palattuaan hän siivoilee jäljelle jääneet vaahdot Annen jalkovälistä, ja kehottaa tätä nousemaan. Annen häpyhuulet ovat jo hiukan turvonneet, ja pieni kiiltelevä tippa näkyy pyrkivän ulos niiden välistä. Anne ei kuitenkaan nouse, vaan tarttuu Sannaa vyötäisiltä ja vetää tämän hajareisin kasvoilleen. Sanna naukaisee kun hän tuntee miten sormet levittävät pakaroita ja häpyhuulia ja kuuma, kostea kieli etsiytyy hänen pillunsa huulille. Hänkin tuntee miten mehut lähtevät liikkeelle. Annen kieli tekee tutkimuksia hänen suloissaan, ja hän kumartuu alas ja kuljettaa omaansa pitkin Annen reittä alaspäin kohti paljaaksi ajeltua herkkua. Anne ynisee hiukan ja kieli Sannan pillussa tekee muutaman edestakaisen, märän lipaisun koko leveydeltään. Sanna tuntee miten kosteus leviää hänen pillulleen. ”Nami” Anne huokaisee hänen altaan. Sanna virnistää ja melkein kikattaa. Tästä taitaakin tulla hauskempi ilta kuin odottaa sopi.

Kun Sanna levittää sormillaan Annen pillunhuulet, noro kosteutta livahtaa pakoon ja valuu pitkin Annen pyöreää pakaraa. Klitoris näkyy jo kovana ja vaativana, selvästi koholla. Hän tuntee miten Annen kieli kiusoittelee hänen omaansa, pienin, tökkivin liikkein. Hän tekee vastapalveluksen ja imaisee toverinsa klitan huuliensa väliin ja näykkäisee sitä hellästi. Anne huudahtaa ja hautaa suunsa Sannan pilluun. Kieli työntyy hänen sisäänsä. Sanna nuolee ja imee Annea miesten katsellessa, ja Anne nussii häntä omalla kielellään minkä ehtii. Pari miehistä on siirtynyt jo seuraavaan vaiheeseen ja hiljalleen runkkailee itseään show’ta katsellessaan. Sitten Sanna tuntee tuon kuuman kielen anuksellaan, ja kuin varkain se työntyy sinnekin sisään. Sannan voihkaistessa Anne kuitenkin lopettaa. Hän kiemurtelee irti ja kohottaa Sannaakin kädestä. ”Ei makeeta mahan täydeltä … nyt on poikien vuoro”. Sanna haluaisi huutaa että ei tasan ole, hän haluaisi saada jo ensimmäisen, laueta Annen huulille, kielelle, suuhun. Ilmeisesti Anne tajuaa mitä hänen päässään liikkuu, sillä hän iskee silmää ja sanoo: ”Ei vielä… kyllä mä ehdin sut hoitaa vielä”.

Sitten Anne pistää silmät kiinni ja jonnekin sohvan yleiseen suuntaan osoittaen sormellaan puoliksi nauraen lausuu ”Entten tentten … tuosta.” Avaten silmänsä hän katsoo mihin osui, ja vaikkei se nyt ihan kohdalleen mene, voidaan yksi miehistä tulkita sijaitsevaksi osoitetussa suunnassa. Anne tarttuu miehen ojennettuun käteen ja tämä nousee ylös. Anne menee lattialle polvilleen, ja katsoo miestä kasvoihin. Sitten hän avaa suunsa ja haukkaa ensimmäisen suuren kyrvän suuhunsa. Anne tarttuu kalun juuresta ja runkkaa hitaasti samalla kun imee ja nuolee kalun kärkeä. Toinen käsi puristelee ja punnitsee kiveksiä.

Suihinotto näyttää hyvältä, ja välillä Anne antaa kaverille pakaroista vauhtia jotta tämä työntelisi itsekin vastaan, välillä taas runkkaa kalua ja imee kivekset suuhunsa. Kyrpä seisoo kuin miekka, ja Anne pulauttaa suustaan suuren sylki rihman sen päähän. Sitten, Sannaan katsoen hän vetää henkeä ja silmät sulkien alkaa upottaa suurta kullia suuhunsa. Kuolaa ja hengityksen ähinää, ja muutaman yrityksen jälkeen Anne, sieraimet äärimmilleen levinneenä katsoo mieheen, jonka kyrpä hänellä on kurkussaan. Sanna katselee, miten Annen sieraimet laajenevat ja miten rinnat kohoilevat kiivaan, raskaan hengityksen tahdissa. Huulet puristuvat tiukaksi kyrvän paksun varren juureen. Leuka liikahtaa ikään kuin Anne yrittäisi puraista suussaan lepäävää herkkulenkkiä. Annen kurkussa mitätön aataminomena tekee raivokasta ylösalaista liikettä ja hänen silmänsä ovat tiukasti puristetut kiinni. Sitten, Anne sylkäisee kalun ulos suustaan ja haukkoo henkeä kuin kala kuivalla maalla, yökkää ja yskäisee pari kertaa. Kyrpä on kokonaan kiiltelevän syljen peitossa, ja rihma kuolaa roikkuu Annen alahuulesta. Anne istuu kontillaan, silmät kiinni, kasvot kohti lattiaa ja huohottaa. ”Sun vuoro”, hän saa sanottua katkonaisesti hengityksen tasaantuessa.

Sanna tarttuu ensimmäistä miehistä ja polvistuu hänen eteensä lattialle. Hän antaa miehen istua sohvassa, ja alkaa nuoleskella pystyssä sojottavaa parrua kuin tikkaria. Hyväksyvien äännähtelyjen saattelemana hän imee terskan suuhunsa, ja kiusoitellen tekee niin muutaman kerran, päästäen sen aina heti ulos. Sitten, sentti kerrallaan hän alkaa imeä sitä syvemmälle. Anne kumartuu miesten mukana katsomaan lähempää. ”Meinaat laittaa paremmaksi, vai?” Anne kiusoittelee, kun Sanna ensin kokoaa kivekset käteensä ja nuoleskelee niitä ennen kuin yrittää upottaa molemmat pallot märkään suuhunsa. Sanna avaa suunsa ammolleen ja hotkaisee kyrvän sisään. Suutaan auki pitäen, kyrpä sisällä hän koskettelee kielellään herkkään terskaa. Anne näkee miten suuri kalu nytkähtelee Sannan kielen asettamassa tahdissa. Sylkeä valuu terskalle, ja sitten Sannakin aloittaa nielemisen. Jälleen muutama yritys ja hengitysharjoitus myöhemmin, toinenkin jättikalu katoaa tytön nieluun. Sannaa puistattaa pari kertaa kun paksu, kuuma terska työntyy ohi kitalaen ja alas kurkkuun, mutta periksi hän ei anna. Tästähän tulee verinen kilpailu! Miehen häpykarvat kutittelevat Sannan huulia, ja viimein hänenkin on pakko päästää kalu suustaan saadakseen henkeä. Posket punoittaen ja huohottaen yhtä rajusti kuin Anne hän katsoo silmät tuikkien toveriaan ja hymyilee riettaasti kuola poskella.

Anne suutelee intohimoisesti häntä, ja siirtyy seuraavan kaverin puoleen. ”Tämän kisan sä kyllä häviät … mulla on ”salainen” ase” hän nauraa. Siiten hän aloittaa taas hitaan suihinoton, ensin kiusoitellen kielellä, sitten päästäen terskaa hiukan kerrallaan enemmän huuliensa väliin, koko ajan kiveksiä kiusoitellen sormillaan. Vapaalla kädellään hän runkkaa hitaasti miestä jota imi ensimmäisenä. Saatuaan tanassa pönöttävän kyrvän haluamallaan tavalla liukkaaksi, Anne köyristää selkäänsä ja niskaansa ja hautaa kasvonsa miehen jalkoväliin. Voimakas ähkäisy, ja Sanna kumartuu katsomaan kunnan Annenkin huulet tapaavat karvat kyrvän juuressa. Sitten Anne nostaa päätään, ja nielaisee äänekkäästi ja henkeä haukaten toistaa nielemisoperaationsa. Taas mies äännähtää, ja Anne tekee saman vielä kolmannenkin kerran. Sitten hän huohottaen sylkee mulkun pois suustaan ja sen perässä työntää kielensä ulos ja painaa leuan vasten rintaansa. Iso kuola vana valahtaa pitkin Annen pyöreitä rintoja, ja siiten hän määrätietoisesti painaa nuo pallot yhteen ja upottaa miehen salkona seisovan tatin niiden väliin ja alkaa nussia kalua kuolaisilla rinnoillaan. Terska tunkeutuu aina rintojen välistä tummanpuhuvana, ja välillä Anne lipaisee sitä kielellään sen tullessa ulottuville. ”Epäreilua!” Sanna valittaa. ”En mä voi tollasta tehdä!” Jatkettuaan tissinaintia tovin, Anne lopettaa, ja nousee ylös. Anne iskee taas silmää ja nauraa. Jokin siinä on kumman tarttuvaa, ja kohta kaikki nauravat, ensin Sanna, ja sitten hetken päästä miehetkin.

Anne nappaa pöydältä pyyhkeensä ja siivoaa tissejään. Sitten hän pyyhkäisee sannan kasvojakin, ja sitten molemmat katsovat miehiin. Kalut tanassa, valmiina kuin lukkarit sotaan. ”Anne kait sanoisi et se on all yours tästä eteenpäin” Sanna virnistää ja pyörähtää esitellen itseään. ”Eikun täällä hyppyrinnokalla n aina ihan sellainen ’up yours’ fiilis” Anne siteeraa, ja nyökkää myöntyvästi.

Kahta kehotusta ei tarvita. Molemmat tytöt talutetaan sängylle makuuhuoneeseen, ja miehet miettivät hetken miten edetä. Sitten he tekevät päätöksen. ”Ensin Sanna saa katsoa miten me pannaan Anne-narttu huutamaan … sitten on pienen Sanna-lutkan vuoro näyttää mitä osaa. Sanna saa silläaikaa huolehtia niistä joille Annesta ei riitä.”

Anne asetellaan sängylle valmiiksi. Hän on kontillaan, olkapäät vasten patjaa painettuna, perse pystyssä ja reidet levällään. Suuret rinnat pusertuvat kasaan hänen ja patjan välissä. Kaksi miehistä aloittaa ja asettuu paikoilleen. Sanna ohjaa omat miehensä lähistölle ja istahtaa itse aitiopaikalle nähdäkseen samalla kun pitää huolta etteivät muutkaan kaksi kalua pääse veltostumaan liikoja. Sanna katselee kiihottuneena miten tumma, paksu terska lähestyy Annen kosteuttaan kiilteleviä häpyhuulia ja hitaasti työntyy sisään. Annen suu on auki, ja hengitykseen sekoittuu matalaa ääntä, kuin murinaa. Sitten Anne tarttuu lujasti sängyn reunaan ja notkauttaa selkäänsä työntäen rajusti takamustaa taaksepäin.

”Pane mua lujaa!” hän huutaa haudaten aisan sisäänsä. Paksu kyrpä työntyy sisään, ja vaikkei kokonaan mahdukaan, on se silti syvällä ja Anne naukaisee tyytyväisenä. ”Pankaa mua teidän isoilla kyrvillä!” Pakaroista tarttuen mies tekee kuten narttunsa haluaa, ja Sanna alkaa hivellä omiensa kyrpää hellästi käsin. Kumpikin tuntuu paksulta ja kuumalta. Toinen Annen pariin siirtyneistä tarjoaa itseään tytön suuhun, ja Anne tottelevaisena avaa suunsa ja antaa kalun työntyä huuliensa väliin. Posket pullollaan hän imee kyrpää samalla kun yrittää hengittää jotenkin rytmissä pillussaan jyystävän kalun kanssa. Mies vaihtelee tiheään rytmiään, ensin nopeasti ja rajusti, sitten hitaasti ja hellästi. Välillä hän vetää itsensä melkein kokonaan ulos, ja työntelee vain ehkä sentin mitalta terskaansa edestakaisin Annen märkään pilluun. Anne inisee ja mumisee kalu suussaan ja puskee lanteitaan vastaan minkä pystyy. Sanna keskeyttää hetkeksi työnsä ja ihailee vierestä kun suuri, tumma terska levittää Annen pillunhuulet ja kiusoitellen tönii niitä vaikkei uppoakaan yhtään syvemmälle.

Anne tuskastuu ja sylkee kullin suustaan. ”Älä kiusaa … pane mua! Nussi mua!” Mies työntyy yhdellä rajulla työnnöllä Anneen, ja tarttuu tämän jo kuivuneisiin hiuksiin vetäen päätä taaksepäin. Annen suu aukeaa huutoon, mutta sitä ei kauaa ehdi tulla ilmoille, kun edessä seisonut mies käyttää tilaisuuden hyväkseen ja työntää kyrpänsä syvälle Annen avoimeen suuhun. Anne vavahtaa rajusti ja yökkää kuuluvasti pari kertaa. Molemmat miehet aloittavat työnnöt, toinen litisevän märkään pilluun ja toinen kuolaa pursuavaan suuhun. Sanna runkkaa toista miestään ja nuoleskelee toisen kuumaa terskaa samalla kun kaikki kolme katselevat miten Anne-narttu saa kyytiä. Annen kurkusta kuuluu epäselviä inahduksia, ja Sanna huomauttaa että jos ei olisi kyrpää kurkussa varmasti ääntä lähtisi enemmänkin. Annen inahtelu kiihtyy, ja kasvot punoittavat. Hän puristaa silmiään kiinni, ja yrittää pudistella päätään, mutta suussa naiva mies tarttuu häntä päästä ja pitää sen aloillaan ettei kyrpä luiskahda suusta ulos. Työnnöt Annen pilluun pitenevät, ja takaapäin painava mies painaa kerran rajusti lanteista puristaen ja murahtaa ”Tuntuu … nyt menee pohjaan asti”. Sanna hivelee Annen selkää. Iho tuntuu kuumalta, ja hienoinen hiki nousee pintaan. Hänen kätensä siirtyy rinnoille jotka heiluvat villisti naimisen tahtiin, ja siitä vatsalle. Hän puristaa pillussa olevan kalun kahden sormensa väliin, ja mies vastaa työntämällä taas rajusti niin perälle kuin saa. Sanna tuntee kätensä alla miten Annen vatsa jännittyy. Ininä on nyt lähes katkeamatonta. ”Se saa pian!” Sanna huudahtaa ja hylkää omat miehensä hetkeksi ja hieroo Annen kovana tuntuvaa klitorista. Mies tarttuu Annea lanteista ja julistaa: ”Nyt saat narttu munaa niin kuin pyysit … anna tulla isolle kyrvälle … tule meille … tule Sannalle … anna tulla NYT!” ja nussii rajusti tahtia kiihdyttäen. Mies Annen suussa vetäytyy ulos juuri ajoissa kun Sannan kämmentä vasten Annen vatsa jännittyy rajusti, kouristuu kerran pari, ja Anne heittää päätään taaksepäin ja kiljaisee ”Anne saa … Anne saa … tulee … Annelta tuleeeee … nyt … nyt ….

AAAAAAAAAAHHHHHHHHHHHHHHHHH!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!” Pillussa ollut mies jännittyy hetkeksi aloilleen ja Sanna voi kuvitella miten pillu supistelee tuon paksun paalun ympärillä, itsekin sitä jo saaneena. Annen orgasmi on raju, ja tyttö riiputtaa päätään ja huohottaa silmät kiinni. Miehet irrottautuvat ja vaihtavat paikkaa. Äsken panneet pääsevät Sannan jälkilämmittelyyn, ja Sanna haukkaakin Annen pillussa olleen kyrvän heti suuhunsa. Hän haluaa maistaa toverinsa siinä.

Toinen miehistä asettuu selälleen, ja Anne ohjataan huohottavana ja punoittavana satulaan. Sanna kuulee maiskahduksen, kun toinen paksu terska asettuu vasten pillunhuulia ja työntyy sisään. Anne vetää henkeä syvään ja istuu paremmin paikoilleen. Sitten, hitaasti keinuen hän suoristautuu, ja kalu uppoaa syvemmälle. Selkä suorana Anne keinuu hetken kyrvällä, rintojaan hieroen, kunnes toinen mies asettuu hänen taakseen ja painaa ristiselästä alaspäin. Anne laskee rintansa vasten allaan makaavan miehen kasvoja, ja tämä haukkaa heti toisen nänni suuhunsa. Mies takana levittää Annen pakaroita ja antaa Sannalle liukuvoidepulloa. Sanna, hengitys tihentyen pursottaa voidetta ensin sormilleen, ja sitten Annen pakaroiden välissä näkyvälle kireälle reiälle. Tätä hän onkin jo halunnut pitkään nähdä! Sanna öljyää Annen persettä huolella, ja välillä tarttuu pillua levittävään kyrpäänkin. Hän hieroo sormellaan kyrvän äärimmilleen venyttämiä häpyhuulia, ja Anne valittaa hiljaa.

Sitten Sanna työntää ensin yhden, ja pian perään toisen sormensa Annen kireään suoleen. Hän pyörittelee niitä hetken, ja sitten kun voide on levinnyt ympäri suolta koukistaa niitä hiukan jolloin reikä niiden ympärillä leviää hiukan lisää. Anne voihkaisee kuuluvasti. Sanna hymyilee, ja kaataa hiukan voidetta sormilleen, ja antaa sen valua pikkuhiljaa Annen avoimena pitämäänsä suoleen. Kun voide on sisällä, Sanna rentouttaa sormiaan, ja voihkaisee hänkin samalla kun Annen sulkijalihas tarttuu sormiin entistä lujempana. Sitten hän työntää molemmat sormensa rystystä myöten suoleen, ja aloittaa hitaan naimisen. Todettuaan suolen riittävän voidelluksi, hän lopettaa, koska Anne panee jo vastaan lanteita keinuttaen, ja siirtyy voitelemaan kohta tiukkaan pyllyyn uppoavaa suurta kyrpää. Sana pursottaa voidetta kalulle, ja riettaasti runkaten ohjaa voiteesta kiiltävän terskan vasten Annen ryppyreikää. Sitten hän vain katselee, miten paksu kyrpä uppoaa Annen suoleen tytön valittaessa alla. "Herraisä ....!

HHHHAIIIIIIIIIAAAAAAAAAAAAIIIIIIIIHHHHHHHHHHHHHHHHSSSSSSAAATTTTTTTAAAAANnnn:….!” Anne parkaisee kun valtava tatti viimein muljahtaa sisään. Läheltä katsova Sanna näkee miten suoli melkein imee sen väkisin sisään. Anne vapisee rajusti, mutta alkaa sitten miesten otteessa varovasti ratsastaa pillussaan olevalla kalulla samalla kun toinen hänen perseessään odottaa että tyttö rentoutuu ja alkaa luistaa paremmin.

”Vuoro .. tahtiin … ”Ane huohottaa naama punaisena, kun viimein kalu uppoaa juurta myöten suoleen voimakkaalla työnnöllä. Sanna imee toista omista miehistään ja varovasti runkkaa toista jalallaan. Jalalla hän ei ole sitä oikein koskaan tehnyt, mutta hänen on pakko runkata itseäänkin katsellessaan miten Anne saa voileipää kahden jättimunan voimin. Kauaa ei Annen rodeota kestä, kun tyttö jännittyy ja kiljaisee. Suolessa mies ähkäisee kuuluvasti ja tarttuu Annea rinnoista. Hän alkaa vetää nopeammin edestakaisin. Alla oleva mies pysyttelee aloillaan. "oo ... nussi mua perseeseen ... anna mulle ..."

”Antakaa sille toinen vielä” Sanna yllyttää, ja miehet naureskelevat hikeä pyyhkien. ”Ei tässä vielä … kyllä me vielä jaksetaan!”. Anne vinkuu heidän otteessaan ja riuhtoo epätoivoisena. Miehet puristelevat hänen rintojaan, näykkivät niskaa ja nännejä, ja viimein löytävät vuorotahdin jolloin toinen on aina syvällä Annen sisällä toisen vetäessä lähes kokonaan ulos. Joka kerta kun kalu uppoaa suoleen, Anne vavahtaa ja huutaa ääneen. Hän puree hampaansa yhteen ja sihahtaa:” Nussi mua … anna iso kyrpää perseeseen … Anne-huora haluu saada ….nussi niin et multa tulee …PANE MUA PERSEESEEN!”

Hänen toivettaan ryhdytään toteuttamaan. Rajuin työnnöin Annea naidaan molempiin reikiin, ja tyttö punoittaa alapäästään pian enemmän kuin naamastaan. Anne valittaa ja voihkii, välillä suusta ei tule mitään järjellistä, vaan katkonaista uikutusta syvältä kurkusta. Rajua rodeota kestää kauan, mutta viimein Anne valahtaa kirkaisten makaamaan allaan olleen miehen päälle. Kirkaisu muuttuu jatkuvaksi valitukseksi jota kuuluu lakanaan haudattujen kasvojen suunnalta. Tytön lanteet vapisevat, ja kumpikin mies puhisee silmät kiinni. Sanna katsoo haltioissaan, miten Annen pillussa ollutta kyrpää pitkin valuu kirkasta nestettä. ”S-s-s-… Sannan… vuoro… Mä en kestä enempää heti ….ihan totta …” Anne sopertaa edelleen naama lakanoissa.

Hetken levähdystauon jälkeen on Sannan vuoro alistua käsiteltäväksi. Anne huohottaa vieläkin raskaasti, mutta on silmät kirkkaina tarkkailemassa. Ensimmäinen miehistä nostaa Sannan syliinsä ja Anne kumartuu hänen kalunsa puoleen. Sitten Sannaa opastetaan tarttumaan miestä niskasta, ja hänen roikkuessaan siinä mies levittää hänen jalkansa ja Sanna tuntee miten Annen sormet hyväilevät hänen persettään samalla kun ne ohjaavat kuuman, ja valtavan ison terskan maaliinsa. Sannalta pääsee voihkaisu, kun huulet väistyvät sen tieltä ja suuri kyrpä alkaa upota sisään. Se tuntuu vielä suuremmalta kuin ennen, ja hän kiemurtelee ja valittaa kun se uppoaa häneen. Syvälle. Sannan jalat kietoutuvat miehen ympäri, ja tämä alkaa nostella häntä pakaroista pidellen. Pakarat levittyvät väkisin miehen otteessa, ja pian Annen sormi tuntuukin hänen kireämmällä sisäänkäynnillään. Häntä sylissään nussiva mies kääntyy sen verran että Sannakin näkee mitä sängyllä tapahtuu.

Anne makaa selällään, toinen käsi hänen pakaroillaan. Toista miehistä hän runkkaa samalla kun toinen nai Annea tissien väliin. Sanna tuntee liukkaan sormen hapuilevan sisään hänen pyllyynsä, ja henkäisee kun se sujahtaa sisään. Pillussa kyrpä tuntuu vain paisuvan entisestään. Anne hankaa sormellaan kyrpää välilihan läpi, ja Sanna ajattelee että kohta hän varmaan kuolee kiimasta. Sitten Annen sormet katoavat, ja Sanna tuntee miten liukuvoidetta valuu suolesta uloskin. Anne taisi tehdä liiankin perusteellista työtä. Mies nostaa häntä paremmin, tukevammin syliinsä, ja sitten Sanna tuntee miehen takanaan. Terska painuu vasten öljyttyä peppua, ja miehen ottaessa lanteista tukea alkaa painua sisään. Sanna puuskuttaa ja puree hammasta, mutta viimein antautuu ja kiljaisee kun toinen suuri mulkku sujahtaa hänen sisäänsä. Kaksi kyrpää seivästää hänet nyt miesten väliin. Hän miltei tuntee miten ne hankaavat toisiaan vasten ennen kuin uppoavat hänen kuumiin reikiinsä. ”AIHHHHHH ….antakaa ……pankaa mua” Sanna vikisee kun miehet hitaasti aloittavat pysyäkseen tasapainossa.

Sanna päästää kokonaan irti tästä hetkestä ja antautuu vietäväksi. Kyrvät kuljettavat häntä tasaisesti kohti vääjäämätöntä loppua. Sanna ei aio odotella vaan antaa tulle heti täysillä Hän alkaa riuhtoa vastaan miesten otteessa, ja kauaa ei kestä kun ensimmäinen orgasmi tulee, ja Sanna ulvaisee ”orkku .. ulee … SANNA SAAAAAAAA!!!!”

Se ei tahtia hidasta, vaan kumpikin mies jatkaa.

Asento vaihtuu, ja Sanna istutetaan perse edellä kovaan, kuumaan salkoon. Sen upottua sisään työntyy toinen hänen pilluunsa, ja alkaa taas raju naiminen. Anne jättäytyy syrjemmälle, ja kolmaskin mies tulee ja tarjoaa kaluaan Sannan suuhun. Sannaa nielee minkä pystyy, ja huomaa, että hänestä irtoaa samanlaista kurlutusta kuin Annestakin kun tätä nussittiin suuhun. Henki ei tahdo kulkea ja rytmiä on vaikea hallita. Välillä miehet tekevät vuorotöitä: toinen pysyttelee paikoillaan ja toinen työntelee koko kyrpänsä mitalla. Välillä molemmat puskevat rajusti pohjaan asti. Kun kyrvät sitten ties monennenko kerran uppoavat yhtä aikaa hänen sisälleen, tuntuu kuin päässä napsahtaisi ja silmissä kipinöi. Sanna puraisee kevyesti kyrpää ja saa sen vetäytymään suustaan kun hän antaa tulla mitään pidättämättä. Anne saapuu takaisin sängylle, ja miehet päästävät Sannan palautumaan. Sanna keskittyy nyt vieressään makaavaan Aneen. Anne on pukenut ylleen nahkaisen vyön, ja kun hän ohjaa Sannan käden haaroihinsa, Sanna tapaa sieltä valtavan tekokyrvän. Anne suutelee häntä ahneesti, ja kieli hivelee Sannan kieltä vikkelästi. ”Mähän lupasin sulle… Nyt saat kunnon g-piste orkun ja sitten mä nussin sua Raksun Big Boy dildolla perseeseen niin kuin uhkasin …” Sanna ummistaa silmät ja levittää reidet niin auki kuin vain saa.

Anne ohjaa Sannan käden tekokalulle, ja komentaa häntä runkkaamaan. Sanna sivelee valtavaa kumikyrpää samalla kun Annen sormet hellästi hierovat hänen naitua pilluaan. ”Rentoudu” Anne käskee, ja Sanna yrittää totella. Sormet kiusaavat klittaa kunnes hän on taas valuvan märkä. Hitaasti Anne vie ensin yhden sormen, ja sitten toisen hänen sisäänsä. Anne nussii hetken sormin häntä, kunnes molemmat sormet ovat liemistä liukkaat ja uppoavat rystysiä myöten sisään. Sanna naukaisee ja huokaa nautinnollisesti. Miehet kerääntyvät kalujaan runkkaillen katsomaan toimitusta. Sanan selän alle laitetaan tyyny, ja pillu nousee paremmin Annen ulottuville. ”Pitäkää Sanna-lutkan reidet levällään” Anne ohjastaa, ja miehet pitelevät häntä polvitaipeista. Sana on levällään kuin ladon ovet. Sitten Anne kääntää kättään kämmen ylöspäin. Sormet koukistuvat Sannan sisällä ja alkavat hierovan, etsivän liikkeen. Useamman kerran Anne keskeyttää ja aloittaa uudestaan hiukan toisesta kohtaa. Sanna kiemurtelee ja voihkii tauotta.

Tuntuu hyvälle. Sitten Anne löytää etsimänsä. Sanna sävähtää kuin sähköiskun saaneena, ja lanteet kohottuvat vastaan. ”Herrajumala! Mitä sä teet!?” ”Shhh. Ihan rauhassa. Nauti vaan” Annen sormet löytävät hitaan, pyörivän rytmin, ja Sanna rentoutuu taas. Annen peukalo hieroo klitorista. Sannan hengitys kiihtyy ja hän tuntee pakottavaa tarvetta virtsata. Hän muistaa Annen joskus kertoneen että niin kävisi, ja inisee hammasta purren. ”Rauhassa vaan … se menee ohi … älä tappele vastaan … anna mennä vaan” Annen ääni on rauhallinen, joskin hänenkin hengityksensä kuulostaa kiivaalta. Sanna kiemurtelee.

Mutta jos hän ei sittenkään … entä jos hän sittenkin laskee alleen … Sanna kiemurtelee rajummin, ja valittaa. ”Anne … en mä … en mä …. Älä …. Ei näin …” Sormet tuntuvat sietämättömän hyvälle, mutta Sannan pistäessä vastaan pakotus melkein sattuu. ”Anne suutelee häntä, mutta ei ota sormiaan ulos. ”Shhh … ei kestä enää kauaa … tuntuuko et sun on pakko … sitten ei mee enää kauaa ….shhhh”. Sanna pudistaa päätään. Hänestä tuntuu että hän räjähtää pian. Lantio puskee vastaan Annen kättä, mutta pakotus vaan kasvaa. Tuntuu ihanan hyvälle, ja hänen kurkustaan purkautuu samanlaista valittavaa uikutusta kuin Anneltakin aiemmin. Sanna puree hampaita yhteen ja inisee.

Anne jatkaa kiduttavaa, hidasta pyörivää liikettä. Ja peukalo ei jätä klitorista rauhaan. ”Sanna … rentoudu … ei täs tapahdu mitään pahaa … anna mennä vaan … tule meille … näytä meille miten sä saat oikeen kunnolla ….rentoudu” Annen ääni on edelleen rauhallinen. Sannan puree edelleen hammasta ja yrittää harata vastaan. Hullu eukko! Ikään kuin vastauksena Sannan ajatuksiin, Anne silittää hänen hiuksiaan. ”Shhh … ihan kohta … älä tappele vastaan … anna tulla … mä nään et kohta sä saat …”

”Joo .. anna tulla vaan” yksi miehistä rohkaisee. Sanna avaa silmiään ja näkee neljä tanassa sojottavaa kullia ympärillään. Annen silmät katsovat häneen, ja jokin niissä rauhoittaa. Annen matala ääni käskee edelleen rentoutumaan, antamaan periksi ja tulemaan. Jossain sisällään Sanna ihmettelee miten tuollainen ääni voi lähteä tuollaisesta naisesta. Matala, hiukan käheä, mutta kuitenkin jotenkin rauhoittava. ”Huuda meille Sanna … huuda jos se helpottaa ….”

Tippa silmässä Sanna haraa vastaan viimeiseen asti. Entäs jos Anne onkin väärässä? Anne kiihdyttää tahtiaan, ja viimein Sanna ei enää voi pidätellä. Vesi valuen silmistä hänen suunsa aukeaa huutoon joka alkaa ja jatkuu kunnes ääni pettää ja huuto jatkuu ilman ääntä. Henki salpautuu ja Sanna tuntee miten Annen sormet vielä kerran koukistuvat, ja sitten maailma hajoaa hetkeksi taas kirkkaisiin väripisteisiin. Hän tuntee miten hänen selkänsä nousee kaarelle, jaloissa kramppaa ja vatsaa kouristaa.

Hiljaa nyyhkyttäen: ”Eieieieieieiei …….” Sanna laukeaa. Pillu supistelee niin että tuntuu mahassa asti, ja Sanna tuntee miten lämmin neste roiskahtaa hänestä Annen käsille. Kolme kertaa Sannan lanteet kouristuvat ja kolme kertaa kaari kuumaa lientä roiskahtaa pillusta. Sanna puuskuttaa ja tärisee. Häntä hävettää. Sitten Anne suutelee häntä taas, ja nostaa hänen päätään. ”Shh … se meni hienosti … kato … ei mitään pahaa tapahtunut … sä sait nyt niin että tuntui!” Sanna kurkistaa häpeissään ja vastahakoisesti alas. Anne näyttää kättään joka kiiltelee nesteestä. Annen kämmenellä on vielä hiukan kirkasta nestettä. ”Kato .. ei mitään ihmeellistä … sun pillumehut roiskui ulos …. Sun pitäis nähdä tää joskus ite” Kuin todistaakseen sanansa Anne nuolaisee kämmenensä puhtaaksi. Siiten, hymyillen hän suutelee Sannaa taas. ”Palaudu nyt hetki … sitten saat isoa kyrpää ja pojat saa antaa meille puuroa suut ja silmät täyteen”.

Kun Sanna on taas päässyt itsensä herraksi (tai rouvaksi), hän katsoo uudemman kerran Annen lanteilla heiluvaa kumilelua. Aisa on mustaa, kiiltävää kumia, ja valtavan iso. Terska on melkein kuin tennispallo, eikä suonikkaaksi muotoiltu, ryhmyinen varsi juurikaan siitä kapene. Sen juuressa kaksi suurta kiveksiksi muotoiltua pussia odottaa. ”Onks noi …” Sanna aloittaa ja osoittaa kasseja, ja Anne nyökkää. Sitten hän ottaa liukuvoiteen ja kuorruttaa koko kumikalun sillä. Sannan hieroessa liukastetta kalulle, Anne öljyää hänen pakaroitaan. Sanna ajattelee, että kai täytyy ostaa uusi pullo tämän jälkeen, sitä luokkaa huolella Anne häntä voitelee. Ajatuksissaan hän ei edes huomaa milloin Anne on taas pujottanut sormensa hänen sisäänsä ja levittää voidetta sisäpuolellekin. Sitten Anne kieräyttää hänet selälleen.

”Sano sit heti jos sattuu” Sanna nyökkää. Anne antaa hänen asettaa itse suuren kumiterskan vasten anustaan. Anne tarttuu lujasti kalun juureen ja nojaa eteenpäin. Sanna tuntee miten terska painaa vasten häntä, ja uppoaa hiukan sisään. Hän vetäisee henkeä hampaidensa raosta ja puskee vastaan rohkaisten. Anne pitää kalusta lujemmin kiinni, ja lisää voimaa. Terska muljahtaa sisään, ja Sanna kiljaisee kivusta. Miltä tää tuntuisikaan ilman tollasta määrää voidetta, hän ajattelee. Anne puristaa vielä hiukan lisää kyrvälle, ja antaa Sannan rentoutua samalla hyväillen Sannan rintoja. Sitten, Anne nojautuu eteenpäin ja puraisee Sannan nänniä. Sanna älähtää, ja äkillisen puraisun mukana huomio herpaantuu, ja kyrpä uppoaa hiukan lisää suoleen. Toimitus kestää kauan, mutta Sanna on ylpeä itsestään kun Anne viimein sanoo että eiköhän sitä nyt ole ihan riittämiin. Pojat katsovat puuskuttaen vierestä kun Anne alkaa hitaasti nussia Sannaa perseeseen isolla kumikalulla. Jokainen runkkaa itseään, ja Annen yllyttäminä alkavat lähestyä huippua. Anne painaa pari kertaa todella rajusti, ja Sanna älähtää. Sitten ensimmäinen kuuma ryöppy syöksyy kyrvästä Sannan avoimeen suuhun. Sperma on paksua, ja sitä roiskuu poskille ja kaulalle. ”Antakaa Sannalle helmet kaulaan” Anne yllyttää. Annen tahti kiihtyy, ja hän alkaa itsekin hengittää raskaasti ja vinkaisee välillä työntäessään kalun suolen perukoille. Koostaan huolimatta valtava parru liukuu hyvin edestakaisin, ja on jo kokonaan voiteen peitossa. Sanna tuntee suolensa olevan täynnä … enemmän kuin koskaan.

Anne kumartuu, ja hamuaa lähimmän kullin suuhunsa. Mies tarttuu Annen hiuksiin, ja nussii muutaman kerran edestakaisin tämän odottavaan suuhun. Sitten Sanna näkee miten kassit nousevat ja vavahtaen mies laukeaa, kalu yhä Annen suussa. Anne puristaa huulensa tiukasti sen ympäri, ja posket lommolla odottaa koska ryöpytys loppuu. Kun mies sitten vetäytyy, Anne kumartuu kohti Sannaa, ja avaa suunsa. Sanna näkee miten sperma peittää Annen kieltä ja roikkuu rihmoina takahampaissa. Anne virnistää … heikko yritys suu auki ja täynnä spermaa, ja työntää spermaa kielellään ulos. Mälliä valahtaa Sannan poskelle, ja kiimaisena vinkuen hänkin avaa suunsa ja pyydystää sinne Annen suusta valuvat nesteet. Kaksi muuta miehistä toteaa sen olevan jo liikaa, ja karjahtaen niin että karhukin kadehtisi tyhjentävät pussinsa kummankin punoittaville, kuumottaville kasvoille.

Tytöt nuoleskelevat spermaa toistensa kasvoilta ja miehet huohottavat vieressä. Siiten Sanna äkkiarvaamatta jäykistyy. ”Voi herrajumala … taas … nyt …. Nyt .. Sanna tulee… mä en kestä enää …. Aih ….mä … nyt lähtee taju …aaaahhhhhhhh AAAAAAA SANNNAAAASSAAAAAAA!!!!!!! Sanna laukeaa vielä kerran, ja Anne odottaa kunnes hän on taas rentoutunut, ja vetää varovasti kalun hänen suolestaan. Sitten hän hymyillen riettaasti tarttuu sen kasseista, ja muutaman kunnon puristuksen avulla roiskii valkoista tahmaa vielä Sannan kohoileville rinnoille. Irrotettuaan kyrvän vyöstään hän roiskaisee vielä pari kertaa omaankin suuhunsa, ja suutelee Sannaa. Lämmin tahna maistuu hiukan suolaiselta, muttei lainkaan pahalta. Sannan kysyessä mitä se on, Anne vain iskee silmää ja sanoo ”Se on salaisuus”.

Yhteisesti päätetään, että tämä vaatii jo lepotaukoa, ja miehet kyllä vakuuttavat ettei tyttöjen tarvitse turhaan ajatella pukevansa vielä moneen tuntiin. Saatikka seuraavana päivänäkään. Tytöille esitellään työmieslastillinen Viagraa, jonka voimin kyllä jaksaa isompikin sonnipartio painaa kaksi tyttöä semmoiseen kuntoon että järki lähtee viimeisen orkun tullen. Naureskellen Anne päättää että peseytyminen ehkä olisi paikoillaan, ja alkavat saunomis-, ja syömispuuhat. ”Kunhan mä oon saanu ruokaa välissä ja hiukan huilata niin voitte mun puolesta vaikka panna mua koko loppu illan putkeen. Mut nyt murkinaa.” Sannakin myöntyy ehdotukseen, mutta kuiskaa vielä heidän noustessaan pilke silmässä: ”Sitten MÄ panen SUA tolla hirviökullilla … enkä vaan perseeseen …”

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute