Herkku-puhelin
Apulainen
Reciever

Vähänpä tiesin mihin olin ryhtynyt vastatessani lehti-ilmoitukseen. Siinä oli haettu seuraa n. 40-vuotiaan parin mökkiviikonloppua piristämään. Keskusteluissa oli selvinnyt mitä heillä oli mielessä. Otin härkää sarvista ja lähdin leikkiin mukaan.

Oloni oli epävarman hämmentynyt, kun astuin makuuhuoneesta olohuoneeseen missä Marjo ja Heikki odottivat minua. Olin täyttänyt heidän toiveensa ja ajanut munakarvani pois sekä pukeutunut stay uppeihin ja stringeihin. Isäntäparini oli alasti ja Marjo istui tuolissa, jonka edessä oli rahi. Käy mahallesi ja ala nuolla hän komensi, kun astuin lähemmäksi. Maatessani rahilla peppuni jäi pystyyn tarjolle. Aloin varovasti nuolla vittua, jonka hajusta olin aina pitänyt. Olen aika taitava nuolija ja hetki oli kiihottava myös Marjosta, koska hänen hengityksensä alkoi kiihtyä ja hän laukesi huoahtaen hetken nuolemisen jälkeen.

"Nyt sitten asiaan" sanoi Heikki joka oli tarkkaillut tilannetta sivummalta runkkaillen. Miehen ottein hän astui eteenpäin kädessään anustappi, joka kiilsi rasvasta. Tottuneesti hän sujautti tapin peppuuni vaikka pienin kivun ynähdys suustani tulikin. "Mitäs siinä vikiset" Marjo sanoi kääntäen pääni vittuaan kohti hiuksista repäisten. " Nauti lutka" hän sanoi. Samassa tunsin yhtä aikaa kuinka Heikki repäisi stringini pois ja Marjon kusi alkoi kastella naamaani.

Tilanne oli minusta kiihottava ja pelottava samaan aikaan. Kustuaan Marjo painoi naamani takaisin vittuunsa ja komensi nuolemaan. Alkaessani lipomaan tunsin nahkavyön ensimmäisen iskun pepullani. Inisin kiimasta ja kivusta vyön moukaroidessa peppuani. " Tästä saat senkin muiden vaimoja nuoleva homppeli" Heikki mutisi piiskatessaan. Sillä hetkellä halusin vain, että hän ei lopettaisi.

Hän kuitenkin lopetti hetken perästä. Voimalla hän nappasi tapin pepustani ja lakonisesti todeten " tätähän sinä halusit" tunki kyrpänsä peppuuni. Kipu olisi lyönyt jalat alta jos en olisi ollut makuuasennossa, mutta vaihtui nopeasti mielihyväksi. Marjo laukesi suuni käsittelyssä ja hetkeä myöhemmin myös Heikki laukesi peppuuni.

Heikin vetäytyessä katsoi ihmeissäni ja anoen Marjoon. " No anna mennä sitten, mutta mausteen kera". Ihmettelin mitä hän tarkoittaa noustessani pukille, mutta vitsan osuessa kankuilleni tiesin. Nain naimasta päästyäni ja laukesin lopulta onnellisena Marjoon.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute