Herkku-puhelin
Opettajat
patu

Oli syysloman aika. Ja mikä helpotus perheeni (isä, äiti ja minä) oli lähdössä Espanjaan lomalle. Tiesin lisäksi, että samalle reissulle oli lähdössä kaksi naisopettajaani. Toinen oli nelikymppinen Tarja ja toinen oli juuri valmistunut 24-vuotias Veera. Veera olikin melkoinen pakkaus, koska hänellä oli ainakin c-kokoluokkaa olevat tissit, joita hän tosin kovasti ujosteli pitämällä löysiä villapaitoja. No, saavuimme aikanamme hotellille, jossa oli sekaannusta joka lähtöön. Perheellemme varattu kolmen hengen huone olikin käytössä, eikä jäljellä ollut kuin kaksioita. Päätimme, että minä saisin oman huoneen. Se tyydytti kaikkia. Tosin kämppäni oli 300-huoneisen hotellin toisessa päässä vanhempiini verrattuna. Etsiessäni kämppääni huomasin, että sekä Tarjan että Veeran huoneet olivat samalla käytävällä.

Toisena päivänä olin ollut uima-altaalla ja saavuin takaisin huoneeseeni. Juuri, kun olin avaamassa ovea Tarja tuli luokseni keltaisessa uimapuvussaan. – Tämä on aika noloa, mutta voisitko tulla hankaamaan selkäni puhtaaksi, kun tästä halvasta uimapuvusta on levinnyt väriä pitkin selkääni ja Veera lähti jonnekin, hän selitti. Minulta meni jonkin aikaa, ennen kuin ymmärsin, mitä hän meinasi, mutta suostuin. Menimme Tarjan huoneeseen ja minulla oli yllä ainoastaan ohuet uimahousut, jotka korostivat turhankin paljon etumustani. – Odota siinä, Tarja sanoi ja hän itse meni vessaan/suihkuun. Meni ehkä kymmenen sekuntia kun kuului, - Nyt voit tulla. Avasin oven ja Tarja seisoi selin minuun täysin alastomana pitäen vielä varmistukseksi käsiään rinnoilla ja jalkovälissä. Otin suihkun ja sienen ja aloin hinkkaamaan väriä selästä. – Jotenkin aika uskomatonta, että opettajani on alasti edessäni, sanoin. Tarja ei vastannut mitenkään. Totta kai katselin Tarjan takamusta joka oli ehkä hieman parempi, mitä saattoi löysien farkkujen perusteella olettaa. Jynssäsin sitkeää väriä yläselästä oikein kunnolla ja Tarja otti kätensä strategisilta alueilta ja nojasi seinään.

Väriä oli myös alaselässä ja pakaroilla. Vein sienen persevaon yläpäähän ja hinkkasin pitkin vaon reunoja. Polvistuin ja näin Tarjan vahvakarvaisen pillun. Uimahousuni sai pullistuman. Hieroin pakaroita sienellä ja tässä vaiheessa Tarja huomasi minun kyykistyneen. – Eiköhän se riitä, hän sanoi. Nousin ylös ja vedin rohkeasti sientä pitkin pyllyvakoa ja sanoin, - Pyyhitään nyt täältäkin, onhan se ikävää jos jää keltaista stringeihin. – Mistä tiesit, että käytän stringejä, Tarja kysyi jo hieman vihaisenakin. Enhän minä sitä tiennyt, kunhan sanoin. Samassa jo mietin miltähän tuo karvapehko mahtaa näyttää ja tuntua stringeissä.

- Miltäs tuntuu olla alastoman opettajan kanssa näin lähekkäin, Tarja kysyi yllättäen. Laskin sienen ja pujotin varovasti uikkarini pois ja nostin ne Tarjan kasvojen eteen. – Tältä. – Laita ne takaisin, Tarja vastasi. – Laita ite, vastasin. – Hei ihan oikeasti. – Niin, laita ite, vastasin edelleen. Tarja vilkaisi olkapäänsä yli ja alkoi kääntyä hiljalleen. Hän odotti minulta ehkä hieman pienempää peliä, mutta minullakin riitti ”nielemistä” hänen b-rinnoissaan, joissa oli tummanruskeat nännit sekä tuossa lievästi rajatussa hävyssä. – Laita.. – Mielesi tekee kuitenkin, vastasin ja asetin puolijäykkää kaarellaan olevaa munaani enemmän tyrkylle. Tarja toi kättään lantioilleni ja lopulta painoi huulensa huulilleni ja suutelimme samalla Tarja painautui tiiviimmin minua vasten ja tunsin terskallani jo tuon tuuhean tussun.

Raavin Tarjan pakaroita, kunnes laskeuduin nuolemaan hänen nännejään. Painoin hänet selkä kylppärin seinää vasten ja nostin kevyen opettajan ilmaan. Hän aukaisi jalkansa ja samassa olinkin jo painautunut Tarjan sisään. Hetkessä huomasin että nain häntä kuin eläintä. Kuola valui painaessa suuni Tarjan olkapäälle tai poskelle. Kannatellessani toisella kädellä Tarjaa pepusta saatoin viedä sormenpään aina vitulle asti ja tuntea, kuinka se suorastaan vuoti kosteutta. Hetkeni oli koittamassa. Valmistauduin siihen ravistamalla munaani vielä viime hetkellä oikein kunnolla. Ja sitten. Tunsin, kuinka minulta tuli kunnon ampu Tarjan sisään. Läähätin Tarjan olkapäätä vasten. Vedin munani pois, laskin Tarjan alas ja vetäydyin hieman taemmas. Spermaani valui pitkin Tarjan karvoitusta.

Tarja astui ulos kylppäristä ja minä perässä. Otin hänestä kiinni takaapäin suutelin hänen selkää. Samalla hieroin kevyesti rintoja. Puolijäykkä spermainen kaluni lepäsi Tarjan peppuvaossa. Työnsin hiljalleen häntä kohti seinää ja levitin Tarjan pakaroita ja olin valmis työntämään kaluni Tarjan hieman karvaiseen perseeseen. – Hei ehkä on parempi, että lähdet nyt, Tarja sanoi. Irrotin käteni ja peräännyin. – Ehkä tämä oli huono idea, sanoin. Hain kylppäristä uimahousut, laitoin ne jalkaan ja lähdin.

Mietin olinko sittenkin liian innokas, no tehty mikä tehty. Seuraavana päivänä makasin huoneessani kun oveen koputettiin. Oven takana oli huonepalvelun mies, joka antoi minulle lapun. Lapussa luki ”tulethan tunnin päästä viettämään syntymäpäiviäni huone 1248 t: Veera. Asu mahd. rento” Mikähän olisi rento asu? No jalkaan shortsit, mutta mikä paita? Kompromissina todella rento verkkopaita. Koputin huoneen oveen ja Veera tuli avaamaan. Hän oli pukeutunut vihreisiin bikineihin, joiden ansiosta hän ei ujostellut vartaloaan niin kuin yleensä. Yläosa jätti paljon rintoja peittämättä ja alaosakin oli lähellä stringejä. Istui sohvalle ja kysyin missä muut ovat. – Ketkä muut? Tarja lähti jollekin kaupunkikierrokselle ja eikä täällä muitakaan tuttuja ole, Veera sanoi.
Söimme Veeran ostamat leivokset ja tämän jälkeen Veera ponnahti sohvalta ylös. – Hei säähän voisit antaa miehisen miehien mielipiteen, että mitä laitan päälle huomisiin rantabileisiin. Samassa hän oli jo ottanut muovipussin ja painellut vessaan vaihtamaan asua. Pian hän astui ulos päällään äskeisten bikinien yläosan päälle laitettu ohut violetti toppi, sekä lantiolle oli kietaistu samaa väriä oleva vaate, lähinnä hametta muistuttava. – Mitäs sanot? – Hmmm.. Yläosa ihan cool, mut alaosa ei toimi ollenkaan, lausuin. – Aijaa, Veera sanoi ja painui takaisin vessaan.

Seuraavaksi tullessaan yläosa oli sama, mutta nyt alaosana oli minimaalisesti peittävä bikinien alaosa. Se oli punainen ja peitti häpykummusta 2/3. Takaapäin katsottuna näytti, että Veeralla ei olisi mitään päällä langan ohuiden nyörien ansiosta. Punastuin suunnattomasti, mutta Veera oli aivan pokkana. – Joo-o, aika noloa sanoo, mutta noi bikinit loistaa aika rumasti tuon yläosan läpi, änkytin. Veera meni taas vessaan ja palasi ilman bikinejä yläosassa. Nyt ainakin hänen nänninsä näkyi melko selkeästi. – Nyt on tosi hyvä bilevaatetus, sanoin innostuneena. – Ai, kiva, Veera vastasi. Ja aivan pokkana. Hän istui viereen sohvalle ja alkoi haroa pitkiä vaaleita hiuksiaan. Tällöin hänen ”donitsi” tipahti sohvan taakse. Hän kääntyi refleksinomaisesti etsimään sitä, jolloin hän pyllisti minulle. Ja mitä näinkään!! Bikinit olivat rullalla pilluvaossa paljastaen sen karvattomat reunukset. Tohtisinko…???

Vein sormeni bikinien päälle pilluvaon kohteelle. – Hei mitä sää teet.., Veera huusi pinkaisten pystyyn. – Sulla on kaunis pillu, sanoin. – Lopeta toi.. – Näytä se mulle oikein kunnolla, sanoin.

Veera oli hiljaa polvillaan sohvalla selin minuun. Otin häntä hiljaa kiinni yläosasta ja liu’utin sen alas. Veera oli yllättäen aivan hiljaa. Suutelin hänen selkää ja hivuttauduin rinnan korkeudelta etupuolelle ja noille jumalaisille rinnoille. Nännin olivat melko kovat ja niiden koon tunsi helposti huulien välissä. Nousin seisomaan lattialle ja riisuin itseni. Veera tuijotti hetken kaluani ja laski sitten hieman ”pöksyjään”, jolloin näin hänen vähäkarvaisen häpykummun. Siirryin sohvalle Veeran taakse ja painoin hänet yläselästä hiljaa kontalleen, ja vedin narumytyn polviin. Ahh, kuinka mehukkaalta Veeran pikku pillu näyttikään. Työnsin sormeni sen sisään ja Veera voihkaisi todella äänekkäästi. Edessäni avautui myös Veeran tumman punainen ruusunnuppu. Siinä ei näkynyt pienintäkään valon reikää. Ehkä jättäisin sen rauhaan. Kaluni oli siinä kunnossa, että olin valmis työntämään sen Veeran pilluun. Näin takaapäin munaa joutui hieman hivuttamaan sisään, mutta Veera tuntui nauttivan siitä ainakin desibelien määrässä mitattuna.

Aloitin työntämään, jolloin nuo Veeran voihkaisut vain kovenivat. Ja ne kuuluivat varmaan koko hotelliin. Em. seikat vai kohottivat kiimaani ja tunsin, että olin tulossa yllättävän nopeasti. Vedin kaluni pois ja roiskaisin runsaat valkoiset mällini ympäri Veeran pakaroita. Hän tuntui saavan vähintään yhtä ison. Nousin nopeasti seisomaan ja ihastelin Veeran tässä tapauksessa riippuvia rintoja ja vein munani Veeran suulle joka hieman väkinäisesti puhdisti spermaisen ja omasta pillunesteestä märän kullini. Nousimme molemmat seisomaan ja ihastelin spermojani Veeran pakaroilla, puin ja lähdin. Seuraavalla viikolla koulussa Tarja ei ollut huomaavinaan minua, mutta Veera sen sijaan kiitti vielä, että ”pakotin” hänet aina niin ihanaan sessioon.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute