Herkku-puhelin
Luomutyttö 2
frozen

Pian Marian nopean lähdön jälkeen katsoin muuten vaan lompakkooni ja huomasin, että siellä olleet pari sataa euroa olivat kadonneet. Vaihtoehdot olivat vähissä. Olin selannut lompakkoani hieman ennen Marian tuloa. Lisäksi en ollut jättänyt lompakkoa tv-pöydälle vaan tuolille. Hieman epäilin, että olisiko Maria nyt kuitenkaan. Hän oli kuitenkin niin kiltti. Mietin mitä asialle tehdä.

Miettimiseni vei aikaa ja olimme jo muuttaneet takaisin kaupunkiin. Mariasta ei ollut kuulunut mitään, enkä minäkään ollut pitänyt yhteyttä. Eräänä iltana päätin kuitenkin soittaa hänelle. Hän vastasi varovasti puhelimeen ja tinkasin heti, että miksi veit rahat. – Sori, mut tarttin niitä pakosta… plaa plaa, mut mää maksan kyllä joskus… Maria selitti itkuiseksi käyneellä äänellään. – Tämä ei jää tähän, sanoin vakavana ja suljin puhelimen.

Olin pornosivuilla pyöriessäni kiinnostunut sitomisesta yms. Ajattelin mielessäni Marialle vastaavaa ”kohtaloa”. Sain mahtavan idean, johon en kyllä käytännössä uskonut. Mutta päätin yrittää. Etsintöjen jälkeen löysin chatista miehen joka oli alan ”harrastaja”. Ehdotin hänelle diiliä. Hän asui vielä onnekseni samassa kaupungissa, jossa Maria kävi lukiota. Hän antaisi Marialle pienen rangaistuksen, kuvaisi tämän ja lähettäisi videon minulle. Sovimme muutamista yksityiskohdista mm. Maria ei saa tietää, että häntä kuvataan, hänen vartaloonsa ei saa jäädä jälkiä ”käsittelystä” jne. Lisäksi lähetin miehelle joka esiintyi nimellä Kari, kuvan Mariasta ja taustatietoja hänestä.

Lähetin tekstarin Marille. Ole ylihuomenna erään rakennuksen takapihalla klo silloin ja silloin. ”Tai vanhempasi saavat tietää”. Kaikki oli valmista. Muutaman päivän kuluttua tapasin Karin chatissa ja hän sanoi homman olevan suoritettu. Filmi tulisi minulle näinä päivinä. Kari kirjoitti vielä lopuksi, että miksi tuollaiset joka teinihuoran unelmatissit ovat tuollaisella ujolla maalaistytöllä. Niinpä, vastasin.

Tultuani koulusta huomasin, että pöydällä oli paketti. – Se näyttää olevan sinulle, varmaan joku video, äitini sanoi. – Joo, tilasin yhden leffan, vastasin. Iltapäivän tunnit tuntuivat ikuisuuksilta. Tiesin, että illalla äiti ja isä menevät harrastuksiinsa ja saan rauhassa katsoa videon.

Lopulta ulko-ovi kolahti ja olin yksin. Työnsin kasetin heti nauhuriin ja asetuin sohvalle. Mukana olleessa lapussa sanotaan, että kamerasta oli mikki paskana joten valitettavasti ääntä ei ole. Vatsanpohjaani kutitti painaessani play-namiskaa. Video alkoi. Kuva tulee ulkoa. Kuvassa Maria seisoo sopimallamme paikalla ja potkii kiviä hermostuneesti. Kuvaaminen tapahtuu noin sadan metrin päästä. Pian Marian viereen kurvaa tumma paku. Pakusta hyppää mies, noin nelikymppinen kalju ja pitkäpartainen. Ilmeisesti Kari. Kari puhuu pitkään Marian kanssa, kunnes Maria nousee pakun takaosaan ja paku kurvaa pois.

Kuva siirtyy sisätiloihin, jossa kuvaaja on piiloutunut komeroon. Maria tulee huoneeseen Karin kanssa. Kari asettaa ottaa nahkaisen hupun ja vetää sen Marian päähän, joka näyttää pelokkaalta. Kari kiristää hupun täysin kasvojen myötäiseksi. Kuvaaja siirtyy lähemmäs tapahtumia. Kari riisuu Marian alastomaksi ja puristelee tämän tissejä takaapäin. Kuva katkeaa ja alkaa uudestaan. Kuvaaja on suuressa huuruisessa kylmiössä, jonka ovesta Maria astuu sisään Karin kanssa. Marialla on pääsään tuo nahkahuppu ja hänen kätensä on selän takana käsiraudoissa. Maria asetetaan selälleen varmasti kylmälle rautapöydälle. Käsiraudat avataan ja kädet sidotaan kiinni pöytään, kuten myös jalat. Lisäksi jalat sidotaan vielä tiukasti yhteen reisistä joten jalkoja ei voi avata eikä nostaa.

Kari ottaa esiin muoviämpärin, jossa on jääpaloja. Hän kauhoo jääpaloja Marian vatsalle ja rintojen väliin ja lisäksi häpykummulle. Kari ottaa yksittäisen jääpalan ja kuljettelee sitä Marian nänneillä. Maria nytkähtelee aina välillä tiukoissa köysissä. Kuva katkeaa.

Seuraava otos ei tule enää kylmiöstä. Maria on ripustettu katosta pää alaspäin jalat levällään. Kamera kuvaa läheltä Marian karvaista pillua. Kari laittaa nänneihin pyykkipojat. Sitten hän sormeilee Marian pillua ja työntää sormensa myös peppureikään, josta sormi tulee paskaisena ulos. Sitten paikalle tuodaan musta dildo, johon menee ohut letku. Kari painaa helposti dildon pilluun. Yllättäen dildo alkoi paisua ja paisua. Se repi Marian pillua isommaksi ja isommaksi, kunnes paisuminen väheni. Dildo olikin jo sen kokoinen, että oikein häjyä teki. Kamera kuvasi ilmeisesti kärsivää Mariaa vielä pari minuuttia, kunnes kuva katkesi.

Nyt Maria oli sidottu selälleen pöydälle, jalat levällään ja koukussa. Kädet oli nostettu kohti kattoa. Nyt Kari otti esiin kirkkaan läpinäkyvän muovi- tai lasilevyn. Kooltaan noin 80x30 cm. Levyn päissä oli lenkit. Kari asetti levyn Marian rintojen päälle. Sitten hän viritteli hihnan levyn päätykoukkuihin ja hihna vedettiin pöydän alle, jossa oli lattiassa koukku ja siinä kiristin. Kari alkoi kiristää hihnaa ja näin levy painui alaspäin ja painoi Marian tissejä vasten vartaloa. Kamera kuvasi tissejä levyn läpi. Kun levy oli jo lähes muussa vartalossa kiinni, kiristäminen lopetettiin. Jälleen kamera kuvasi muutaman minuutin, kunnes levy poistettiin.

Tilanne jatkui, kun kamera näytti taustalle sytytettyjä kynttilöitä. Ei siis ollut epäilystä, mitä tulisi tapahtumaan seuraavaksi. Kari otti yhden kynttilän ja toi sen Marian yläpuolelle. Maria ei tietenkään ollut tietoinen tapahtumasta ja steariinin räiskähtäessä hänen vatsalleen hän hyppäsi pöydällä ilmaan. Sitten Kari tipautti reilut pisarat karvaisiin kainalokuoppiin ja kaulalle. Sitten tarkka tähtäys ja pieni pisara suoraan nännin kärkeen. Sitten steariini jo tulvi Marian rinnoilla. Rintojen saatua punaisen kuorrutuksen Kari valutti ohutta noroa Marian vatsalle ja siitä reittä pitkin karvaisille säärille aina varpaisiin saakka. Sitten reisien sisäpinnoille ja siitä tuuhealle häpykummulle. Ja kuin finaalina steariini valui pitkin pillua. Kari kaatoi lisää ja lisää, kunnes kuva katkesi.

Kuvan palattua Maria seisoi lattialla kädet köytettynä kohti kattoa. Kari seisoi vieressä kynttilän kanssa ja kaatoi siitä reilusti Marian selkään. Seuraavan kynttilän hän tyhjensi peppuvakoon. Ja kolmannen pakaroille. Kamera kiersi ympäri sini-puna kuorrutteista Mariaa. Sitten kuva katkesi.

Seuraavassa otoksessa steariininen Maria makaa pakun takaosassa selällään jalat köytettyinä tiukasti koukkuun. Ovet lyödään kiinni ja paku lähtee liikkeelle. Tämän jälkeen tv-ruutu täyttyy lumisateesta. Huomaan, että olen lauennut boxereihini. Olipahan esitys.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute