Herkku-puhelin
Kateus
Neitonen vaan

Makaan sängyssä, en saa unta. Mietin vain mitä tapahtui.

Pikkusiskoni seurustelee minua vuoden vanhemman miehen kanssa. Kateellisena sisarelleni, yksin kun olen, katselen heitä ja kuvittelen joskus vielä erottavani heidät ainakin hetkeksi. Sitten se tapahtui.

Sisareni poikaystävä jäi eräänä päivänä yöksi meille. Molemmat nukkuivat samassa sängyssä, omani yläpuolella, joten saatoin vain kuvitella mitä he puuhasivat yläpuolellani. Muutaman epämääräisen äänen jälkeen oli aivan hiljaista.

Suljin silmäni ja yritin saada unta. Se ei kuitenkaan onnistunut, koska tajusin kiihottuneeni ajatuksistani. Käteni eksyivät yöpaitani alle hyväilemään rintojani ja jalkoväliäni, joka kostui kostumistaan. Lopulta hyväilin itseäni kohti orgasmia.

Vasta jonkin ajan kuluttua tajusin, että pilluni litisi erittäin kuuluvasti. Ajattelin siskoni ja tämän poikaystävän nukkuvan jo täyttä häkää ja jatkoin tyydyttämistäni. Hengitin raskaasti ja kiivaasti, välistä voihkaisin vaikka yritin olla mahdollisimman hiljaa. Kiinnijäämisen pelko kiihotti minua entistä enemmän.

Tyydyttäessäni itseäni olin sulkenut silmäni enkä keskittymiseltäni kuullutkaan muuta kuin oman hengitykseni. Säikähdin tuntiessani jonkun koskettavan paljasta rintaani. Avasin silmäni ja näin sisareni poikaystävän puristelevan kiinteää tissiäni.

-Sori, ei ollu tarkotus keskeyttää, hän sanoi ja päästi rinnastani irti. Nousin ylös ja painoin pojan kädet rintojani vasten. Tämä katsoi minua hymyillen ja jatkoi rintojeni hyväilyä. Samalla riisuin hänen boxerinsa ja tartuin jo kovaan kaluun. Se tuntui ihanalta käsissäni, sykähteli ja huojui. Runkkasin kovaa kyrpää hitaasti samalla puristellen sitä. Sisareni poikaystävä, Timo, huokaili ja liikutti itseään kättäni vasten. Hän päästi rinnoistani irti, minä painuin polvilleni Timon eteen ja otin sen ihanan kyrvän suuhuni. Imin ja nuolin sitä Timon voihkiessa ja silittäessä hiuksiani. Puristelin palleja, imin ja nuolin terskaa ja runkkasin kullin vartta puristellen sitä. Timo huohotti ja kyrpä sykki suussani.

-Sun systeris ei ees suostunu koskettaan sitä... uuuh... sä oot varmaan aikasemminki lutkuttanu kullia... aah! Tosi upeeta! Timo huohotti ja otti päästäni kiinni. Kyrpä upposi niin syvälle suuhuni kuin mahdollista ja imin sitä niin kovaa kuin jaksoin. Lopulta Timo laukesi kurkkuuni. Nielin koko kuuman lastin. Timo tärisi ja huohotti, kunnes valahti polvilleen maahan viereeni.

-Toi oli tosi upeeta, Timo sanoi ja silitti poskeani. Pyyhin spermaiset suupieleni ja sain lopulta sanottua:

-Sun vuoros.

Timo painoi minut selälleni lattialle. Levitin jalkani ja Timo polvistui jalkojeni väliin. Hänen kätensä juoksivat ympäri vartaloani, pysähtyen hieromaan rintojani ja nipistelemään kovettuneita nännejäni. Timon viedessä käsiään jalkojeni väliin hän kumartui ylleni, suuteli huuliani ja siirtyi imeskelemään nännejäni. Voihkin ja huokailin ääneen, kuulin kuinka pilluni litisi Timon sormien hieroessa klitoristani ja märkää vakoani. Kohta muutama sormi eksyi syvälle sisääni, tärisin kauttaaltani, niin ihanalta se tuntui.

-Onks kukaa viel päässy panemaa tätä ihanan tiukkaa vittua? Timo kysyi hetken päästä. Kieltävän vastauksen saatuaan Timo levitti jalkojani niin paljon kuin vain pystyi ja painoi päänsä haaroihini. Kuuma kieli lipoi turvonnutta, märkää klitoristani sormien vielä naidessa neitsyttä vakoani. Huokailin ja voihkin ääneen, vedin Timon päätä syvemmälle haaroihini ja nostelin lanteitani häntä kohti.

-Jumaliste sä maistut hyvälle, Timo sanoi ja nousi päälleni. Hänen kyrpänsä seisoi taas, sykki painuessaan häpyhuulieni väliin. Timo hankasi kaluaan pilluani vasten ja huokaili hiljaa. Sen varsi hankasi klitoristani ja sai minut voihkimaan koko ajan kovempaan ääneen.

-Tuu mun sisään, sain lopulta voihkaistua. Timo hymyili ja tarttui käteeni vieden sen kyrvälleen.

-Ohjaa se oikeesee kohtaa, hän pyysi. Levitin jalkojani, nostin lantiotani ja vein kädessäni sykkivän, kuuman kullin vitulleni. Terska painui häpyhuulieni väliin ja löysi paikkansa. Timo painoi kyrpäänsä milli milliltä syvemmälle pilluuni kunnes se oli aivan pohjassa. Tärisimme molemmat, niin ihanalta se tuntui.

-Nussi mua, pyysin ja Timo alkoi hitaasti naida tiukkaa kuumaa litisevän märkää pilluani. Kyrpä sykki ja hieroi pillun seinämiä, kirnusi nesteitäni saaden reitemme liukumaan Timon nussiessa minua.

-Vittu sulla on ihana pillu, Timo ähkäisi ja nosti jalkani olkapäilleen. Kyrpä upposi syvälle ja voimalla. Voihkimme molemmat ääneen, emme enää muistaneet sisareni nukkuvan melkein vieressä. Timo tuijotti rintojani, puristeli niitä vapaalla kädellään ja katsoi silmiini.

Timo nousi ja käski minun käydä kontilleni lattialle. Peppu pystyssä tarjosin itseäni takaapäin. Timo tarttui reisiini, veti niitä erilleen ja levitti häpyhuuliani takaapäin. Tunsin kuuman kielen vaollani, hän nuoli ja nussi minua kielellään hetken. Sitten tunsin kuinka suuri, sykkivä kyrpä levitti häpyhuuliani ja liukui syvälle tiukkaan vittuuni. Litinä kiihotti meitä kumpaakin ja Timo tarttui lanteisiini. Kyrpä upposi voimalla aina pohjaan saakka. Voihkimme molemmat, litimärän pilluni lotina kuului ääniemme alta. Tunsin miten pilluni valui nesteitäni reisiäni pitkin.

-Nouse, Timo käski, veti kyrpänsä sisältäni ja painoi minut seinää vasten. Hän nosti minut syliinsä, piti jaloistani kiinni ja työntyi taas syvälle märkään vittuuni. Lantioni hakkasi seinää Timon nussiessa pilluani. Kieli lipoi nännejäni huulien välillä nipistellessä ja suukotellessa niitä. Hän päästi minut alas ja painoi selälleni lattialle. Timo nosti jalkani ylös ja survaisi sykkivän kyrpänsä syvälle pilluuni.

-Mä saan ihan just, hän huusi ja painoi lantionsa omaani vasten. Kyrpä liikkui pillussani nopeaan tahtiin hangaten välillä klitoristani. Voihkin ja tärisin, vedin Timoa syvemmälle.

-Mä tuun! Timo huusi.

-Tuu mun sisälle, mäki tuun ihan just, huusin takaisin. Timo nussi tiukkaa vakoani sykkivällä, suurella kovalla kyrvällään.

Timon kyrpä sykki syvällä pillussani, joka sykki ja puristeli kyrpää. Laukesimme yhtäaikaa valtavaan, ihanaan orgasmiin. Sykkivä pilluni lypsi Timon kuuman lastin syvälle sisääni. Timo jäi raukeana makaamaan hetkeksi päälleni, suuteli poskeani ja silitti hiuksiani.

-Vittu sä oot ihana, hän huohotti korvaani. Hellän hitaasti hän vetäytyi pillustani ja kipitti vessaan. Itse kömmin sänkyyni ja raukeana makasin peiton alla. Kohta Timo tuli takaisin, suuteli huuliani ja toivotti hyvää yötä.

-Toivottavasti tää ei ollu viimeinen kerta, hän kuiskasi, iski silmää ja kömpi sisareni viereen, joka ei ihmeeksemme herännyt session aikana. Itse nukahdin nopeasti ja näin unta sisareni poikaystävästä.

Aamulla heräsin viimeisenä. Muut odottivat minua aamupalalle. Istuin Timoa vastapäätä ja katselimme toisiamme välillä. Sisareni ei epäillyt mitään. Mennessäni pukemaan Timo ilmestyi huoneeseen ja sulki oven perässään.

Mitä sitten tapahtui? Se on toinen juttu ja kerrotaan joskus toiste.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute