Herkku-puhelin
Kassatytön kidutus
Ali

Työskentelin vartijana eräässä länsirannikon kaupungin marketissa. Minulla oli tapana aina heittä ns. kaksimielisiä vitsejä kassatytöille ja muulle henkilökunnalle ja yleensä tytöt hihittelivät jutuilleni punastellen, vain muutama näki vaivaa asioista.

Eräänä iltana Tanja niminen tyttö pyysi apuani pakastimen kantamisessa asuntoonsa. Hän oli ostanut sen kodinkoneliikkeestä, jonka myyjät olivat kantaneet sen hänen isältään lainaamaansa pakettiautoon. Hän kuitenkaan ei ollut saanut ketään kantamaan sitä kanssaan asuntoonsa. No, minä sitten lupauduin työvuoron jälkeen auttamaan häntä.

Menin siis töiden jälkeen suoraan hänen asunnolleen, jonka pihassa hän jo odotti. Auto oli peruutettu mahdollisimman lähelle ovea ja katsoinkin, ettei operaatio olisi ollut kovin vaikea. Ennen kuin aloimme nostaa kaappia, hän pyysi minua riisumaan varustevyöni, ettei se olisi tiellä. Riisuin vyöni olohuoneen sohvalle.

Saimme kannettua pakastimen paikoilleen alta aikayksikön ja Tanja kysyi, että ottaisinko oluen hänen seurakseen. En ole aikaisemminkaan olueen sylkenyt ja varsinkaan tuollaisen pommin tarjoamana.

Joimme oluet ja Tanja kysyi äkkiä, että haluanko kokeilla "yhtä juttua".

Lupasin tietenkin ajattelematta enempiä.

Hän kertoi jo pitkään haaveilleensa, etä saisi kokeilla, miten joku laitetaan käsirautoihin. Huomasin tässä vaiheessa, että hän oli ottanut raudat vyöstäni. Oluen aiheuttaman mielentilan vuoksi lupasin oitis, jolloin hän vei minut saunakamarissa olevan sängyn päälle makaamaan. Koska olimme jo matkalla saunomaan, minulla oli enää lyhyet kalsarit jalassa. Hän laittoi raudat ranteisiini siten, että käteni olivat sängyn tolppien takana.

Hän katsoi minua viekoittelevasti ja sanoi, että siinähän olet poika.

Hän veti kalsarini alas ja tuolloin jo mittoihinsa venynyt systeemi ponnahti esiin. Hän otti jostain narua ja sitoi myös jalkani sängyn toiseen päähän.

Hän suuteli vatsaani ja sisäreisiäni ja imaisi nopeasti kaluani.

Sitten hän sitoi silmäni huivilla, laittoi korviini tulpat ja vielä niiden päälle kuulosuojaimet. En siis nähnyt enkä kuullut mitään.

Hän ilmeisesti poistui paikalta ja jäin kiimaisen ja sidottuna odottamaan mitä tapahtuisi..... Odotin monta tuntia ja raajani alkoivat puutua..

Tarina jatkuu.....

Kommentoi tarinaa

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute