Herkku-puhelin
Millan kanssa mökillä
Cranial

Oli kesäilta ja olin mökillä. Olin ollut yksin mökillä jo aamupäivästä lähtien, kun muut porukat olivat lähteneet pistäytymään kylillä. Pikkuhiljaa mökillä olo oli lisännyt paineita ja seurauksena siitä kaluni oli pystyssä tai puoliseisokissa milloin mistäkin. Porukkani olivat menneet katsomaan kylän kirkkoa ja kauppoja. Tällainen aktiviteetti ei kiinnostanut laisinkaan, joten olin jäänyt mökkiin. Oikeastaan mistään mökistä ei ollut kyse, sillä tämä mökki oli omakotitalo maalaiskaupungissa.

Vilkaisin kelloani ja huomasin että oli aika käydä lämmittämässä sauna. Sujautin ulkokengät jalkaan ja kävelin nurmikon yli pihamme perukoilla sijaitsevalle saunalle. Puita ei ollut tarpeeksi, joten hain niitä vajasta. Pinotessani vajassa puita, kuulin, kuinka joku koputti omakotitalokartanomme ovelle. Korillinen puita kädessäni, astuin vajasta ulos ja tervehdin ovelle koputtanutta. Huomasin sen olevan naapurimme teinityttö, Milla. Milla oli mukava tyttö. Rempseä maalaistyttö oli hieman tukeva, muttei suinkaan lihava. Sopivasti oli mistä pitää kiinni, muttei kuitenkaan löllyvää massaa. Milla oli yllättävän kaupunkilaismainen, eli mistään verkkaritytsystä ei ollut kyse. Posket kuumuudesta hieman punoittaen hän sanoi: "Olettekos jo kotiutunut ihan hyvin? Vanhemmat lähettivät tekemään tuttavuutta. Tiedä häntä mikseivät itse tulleet...".

Laskin korin maahan ja vastasin kotiutuneemme varsin hyvin. Yllätyksenä Millalle tuli, että olimme itse asiassa vain mökkeilemässä. Selitin Millalle, ettei täällä ollut muita kuin minä, koska muut olivat lähteneet kylille. "Lämmittelen tässä saunoja... kiinnostaisiko sinua sanoa meidän porukoiden naisten kanssa kenties myöhemmin illalla?" kysyin. Milla kiitteli tarjouksesta, mutta kieltäytyi. Juuri silloin kännykkäni soi. Kaivoin sen college-housujeni taskusta ja vastasin. Siskoni ilmoitti, että heillä meneekin vielä myöhään iltaan, koska kylillä oli lavatanssit. Naurahdin ja pilkkasin koko lavatanssi-ideaa ja suljin puhelimen.

Kerroin Millalle tilanteen kehityksestä. Avasin etuoven Millalle ja ohjasin hänet keittiöön. Sitten juoksin takaisin ulos ja vein puut saunaan. Saatuani saunan tulille, juoksin takaisin sisään. Milla istui keittiönpöydän ääressä katsellen ympärilleen. Avasin jääkaapin ja kaadoin meille hieman jotain limua jota jääkapista löytyi. "Kiitos" Milla sanoi ja joi kulauksen. Vasta istuuduttuani alas huomasin, kuinka kookkaat Millan rinnat olivat. Olin varma, että Millalla olisi vaikeuksia kurottaa pöydän yli, jos hänen tarvitsisi, rintojen ollessa edessä. En kuitenkaan tuijottanut niitä, vaikka mieli teki. Juttelimme niitä näitä ja siirryimme saunan puolelle lämmittämään sitä. Milla sai pari kertaa opettaa minua miten sitä tulta kannatti pitää yllä. Lämpötilan noustessa, oli Millan pakko ottaa päällispaitansa pois. Alla oli valkoinen t-paita. Nyt rinnat näkyivät vielä paremmin ja osa rintaliivejä helotti paidan läpi.

Jutustelumme edistyi ja huomasimme, että olimme ajatusmaailmallisesti kovin samanlaisella aaltopituudella. Sauna oli lähes lämmin ja meidän oli pakko mennä pihalle vilvoittelemaan. Kummallakin meistä oli pieni hiki pinnassa ja naureskelimme, kuinka olimme jo periaatteessa saunoneet. Sitten kysyin hieman epävarmasti, haluaisiko Milla saunoa kanssani, sillä muu seurue ei saapuisi kun vasta myöhään. Milla empi hetken, mutta vastasi viimein myöntävästi. Kävin hakemassa saunakamppeeni sisältä ja tapasimme uudemman kerran saunan pukuhuoneessa. Kun astuin ovesta sisään, Milla istui pyyhe ympärillään penkillä. Huomasin, että hänen vieressään oli pino, jossa oli pikkuhousut ja rintaliivit päällimmäisenä. Hymyilin ja istahdin alas.

Laitoin hakemani kamppeet lattialle, kun Milla istuutui lähemmäs. "Tiedätkös, kun on kesä ja kaikkee... eiköhän tehtäs jotain villiä ?" En meinannut saada nielaistuksi ja naurahdin. Vastasin suutelemalla Millaa poskelle. Hän vastasi suutelemalla minua huulille. Siinä hetken hyväiltyämme Milla vetäytyi pois ja aloitti pyyhkeensä pois vetämisen. Pyyhkeen sisältä paljastui odotetusti kaksi suurta rintaa. Mahaa rintojen alla oli vain vähän ja Millalla oli vain vähän karvoitusta. Silmäni tapittivat kahta täyteläistä rintaa, jotka roikkuivat hieman ja olivat pyöreät muodoiltaan. Stondikseni tehdessä housuihini teltan, vedin housuni pois ja heitin paitani penkille. Milla tarrautui kaluuni ja veti esinahkaa hieman edes ja takaisin. Asetin käteni hänen toiselle rinnalleen ja suutelin hänen nännejään. Millan kosketus esinahallani oli taivaallista. Tunsin kaluni täyttyvän sellaisiin mittoihin, että pelkäsin sen räjähtävän. Siinä hetken toisiamme kosketeltua päätimme siirtyä saunan puolelle.

Menin lauteille ensin ja Milla tuli perästä. Heitin löylyä Millan istuutuessa aivan viereeni. Suutelin Millaa huulille, mutta hän vetäytyi taas ja laski päänsä haaroihini. Lämpimät huulet suukottelivat terskaani ja otin huokaisten tulikuumista saunan seinistä tukea. En tuntenut polttavaa kuumaa muualla kuin penikseni päässä, jota kaksi täyteläistä huulta hyväilivät. Milla nuolaisi kiimatippani suuhunsa ja kysyi, saisiko hän jatkaa. Vastausta en saanut aikaiseksi, mutta eipä Milla tainnut tosissaan kysyä, kiusoitteli vain. Ihmettelin, kuinka Milla ei juuri runkannut kaluani, niin kuin monet tekevät. Sain kysyttyä oliko Milla tehnyt tätä aikaisemmin ja vastaus oli ei.

Millan kielen leikkiessä terskallani kehotin häntä lopettamaan ettei lopu hupi kesken. Siirryimme asentoon, jossa Milla oli sylissäni naama minuun päin. Millan laskeutuessa alas ohjasin vehkeeni hänen pilluunsa. Ensin meinasi olla liian tiukka, mutta kun hetki jahkailtiin, niin se upposi. Taas tunsin polttelua kalussani. Milla voihkaisi ja suutelin hänen rintojaan. Hitaasti Milla liikkui aiheuttaen kitkaa kalun ja pimpin välille. Käteni oli Millan pakaroilla ja hypytin Millaa varovasti. Tissit heiluivat edessäni ja Milla voihki. Milla käski lopettaa, sillä ei halunnut lasteja sisäänsä. Otin kaluni ulos Millasta ja asetuin lauteille siten, että Milla pääsisi imemään minut orgasmiin. Kyrpäni upposi taas noiden täyteläisten huulien väliin ja tarrasin Millan hiuksista hellästi kiinni. Kun rupesi kuulumaan lutkuttavaa ääntä, en voinut enää pidätellä ja lastini ruiskuivat Millan suuhun. Milla maisteli litkuja hetken, nielaisi ja jatkoi kullini imemistä. Kulli jo hieman veltostuen, päätin palauttaa palveluksen.

Asetin Millan selälleen lauteille, ja raotin hänen haarojaan. Suukottelin hänen pimppiään ja pikkuhiljaa aloitin nuolemisen. Milla hieraisi klitoristaan silloin tällöin, mutta vain kun kieleni ei siellä seikkaillut. Milla voihki lauteilla hieroen tissejään. Tästä vinkkelistä huomasin, että myös Millan peräaukko oli ajeltu. Katsoin pillun yli Millaa, mutten nähnyt edes hänen päätään massiivisten tissien alta. Sormetin Millaa ja huomasin kaluni kovenevan taas. Sovitin terskaani hänen pilluhuulilleen ja työnsin kaluni sisään. Milla huokaisi ja kysyi kykeninkö jatkamaan jo. Vastasin myöntävästi työntäessäni kaluani sisään. Milla voihkaisi hieroen toisella kädellä tissiään ja toisella klitoristaan. Pillun supistelujen perustella päättelin Millan tulleen. Hidastin tahtia, ja pikkuhiljaa vedin kyrpäni ulos. Huomasin sen olevan Millan nesteistä kiiltelevä.

Milla nousi istuma-asentoon ja suutelimme. Milla runkkasi minua ja minä hyväilin hänen tissejään. Millan toinen käsi etsiytyi peräaukolleni ja sormi valahti sisään. Ihmettelin moista, mutta olin taas jo niin kiimassa, etten vastustellut. Tämä tuntui taivaalliselta. Yhtäkkiä tunsin orgasmin kutkuttelevan taas kyrpääni ja huokaisin syvään. Terskani päästä pulppusi pieni suihku spermaa, joka laskeutui Millan tisseille. Milla hymyili ja maistoi sormellaan spermaani. Olin aivan häkellyksissäni. En ymmärtänyt mistään mitään, niin hyvältä tuntui.

Menimme pukuhuoneeseen vilvoittelemaan. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän sanoi "Aikamoiset oli saunomiset." Virne kasvoillaan. Vastasin myöntävästi ja pyyhkäisin spermojani hänen rinnoiltaan. Menimme saunan puolelle ja pesimme toisemme puhtaiksi. Pyyhkäisimme lauteet kanssa, ettei saunaillasta olisi mitään jälkiä. Noin 15 minuutin päästä olimme laittamassa vaatteitamme saunanraikkaina pukukopissa. Katsoin kalu puoliseisokissa kun Milla pakkasi rintansa rintaliiveihinsä. Kehuin hänen ruumiinmuotojaan ja taitojaan saunassa. Milla myönsi katselleensa pornoa ja masturboivansa usein.

Kun Milla oli lähdössä kotiin pihamme portista, vedin hänet takaisin portin sisään ja suutelimme pitkään. Pikkuhiljaa vein Millaa takaisin pihamaalle ja ovemme rappusien eteen. "Mitäs nyt?" hän kysyi hymyillen. Vastasin etten saanut tarpeekseni hänestä. Laskin hänet rappusille makaamaan ja pudotin housuni. Kaluni oli puoli seisokissa. Milla otti minihameensa alta pikkupöksyt pois ja työnnyin häneen jälleen kerran. Housut nilkoissa työntelin kaluani hänen sisäänsä hänen voihkiessa. Sitten tulin ja tällä kertaa sisälle pimppiin. Spermaa ei varmaan juurikaan tullut. Milla oli taas punastunut. Hän sanoi, että saisi e-pillereitä lääkäriltä, vaikka sen jälkeen koko kylä tietäisikin siitä.

Nyt olin viimein valmis hyvästelemään Millan ja päästin hänet portista. Kävelin hymyillen takaisin taloon sisään ja korkkasin kaljapullon auki. "Aika mimmi tuo Milla" ajattelin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute