Herkku-puhelin
Ex-open pimppiä
masa

Jo ala- asteella olin ihastunut opettajaamme Anneen. Hän oli n. 40v, vaalea sinkku, todella pyöreät muodot ja tiukka tyyli. Vartalokin oli hyvässä kunnossa. Usein koulun jälkeen runkkasin Anne mielessäni.

Kului yli kymmenen vuotta ja Anne säilyi mielessäni ja runkkauksissani. Tiesin missä hän asui ja ajoinkin usein ohitse toivoen näkeväni seksikkään opettajani.

Sitten eräänä lauantai-iltana keräsin rohkeuteni ja soitin Annelle ja kyselin kuulumisia. Hän muisti minut ja pyysi joskus käymään. Seuraavana viikonloppuna soitinkin heti ja pian ajelinkin kohti Annen asuntoa kulli jo hiukan kovana.

Hän oli jo yli 50v ja minä 19. Tästä huolimatta olin todella kuumana häneen ja unelmoin vaan pääsemistä kypsän pillun kimppuun.

Saavuin talolle ja soitin ovikelloa. Anne tulikin avaamaan heti. Hän oli pukeutunut vaaleaan, tiukkaan neuleeseen josta tummat rintsikat paistoivat hiukan läpi. Tutun tiukat farkut jalassaan hän johdatti minut sisään ja kahvipöytään.

Juttelimme niitä näitä ja vaihdoimme kuulumisia. Tuijottelin Annen mahtavia rintoja jotka pullottivat pörröisestä neuleesta ja kulli alkoi taas kovettua. Päätin poistua vessaa ja runkata liiat paineet pois. Vessassa olikin pyykkisanko ja Annen pikkupöksyjä päällimmäisenä. Pikkareita nuuhkien vetelin käteen ja muutamalla vedolla ruiskin jo pöntön reunat...

Palasin olohuoneeseen ja jatkoimme juttelua. Anne kyseli naisasioistani ja kertoilin niitä näitä. Olin hiukan jo kokenutkin mutta Anne kyselyt kiihottivat taas.

Yhtäkkiä Anne kysyi: Miksi sinä oikeesti mua tulit tapaamaan? Kyllä sulla joku syykin pitää olla.

Nieleskelin hetken ja sanoin: Totta puhuen olen ollut suhun aina vähän ihastunut ja halusin vaan nähdä… Menin punaiseksi ja ajattelin jo poistumistakin…

- Minulla onkin aika yksinäistä... miehiä ei paljon kiinnosta tämmöinen vanha akka, Anne sanoi ja katsoi silmiini.

- Kyllä varmasti kiinnostaa, sanoin heti ja kun katseemme kohtasivat taisi Annekin tajuta miksi olin tullut...

- Jaa , vai että kiinnostaa, taitaa suakin vähän kiinnostaa, vai...

- Kyllä, joo, vastasin varovasti

- No, tule tänne niin saat tutkia...

Menin Annen viereen ja Anne asetti käteni toiselle, pehmeälle rinnalleen ja painoi huulensa suulleni.

Vastasin suudelmaan ja samalla hieroin ihanaa, mahtavan kokoista tissiä...

- Ihanaa... jatka... kovempaa vain, Anne sanoi ja aloin kouria tissejä molemmilla käsillä.

Anne otti neuleen pois ja ihanat lollot pullahtivat esiin. Avasin rintaliivit ja muhkeat rinnat putosivat käsiini... Imin nuolin, näykin ja kuolasin rintoja... Anne inisi hiljaa ja alkoi kopeloida housujeni etumusta...

- Ota se esiin... haluan nähdä sun nuoren kullin... en ole saanut kunnolla kyrpää pariin vuoteen.

Avasin huosut ja alushousut heitin myös pois. Nousin seisomaan ja kullini jökötti kovana Annen silmien edessä.

- Mahtava kalu... melkein parikytsenttiä, Anne sanoi ja alkoi varovasti vedellä esinahkaa...

- Ota suuhun se, sanoin

- Ei, runkataan vaan vähän ja sitten painat sen tuonne pilluun, Anne sanoi ja nousi alushousuistaan.

Hän asettui selälleen sohvalle ja levitti hiukan jalkojaan. Ihana, kosteana kiiltelevä, punahuulinen pillu erottui pienen vaalea karvan takaa. Halusi runnoa kullini heti pillun pohjalle asti.

Asetuin kuitenkin polvilleni ja hieroin sormella tuota valuvaa vittua.

- Pistä sisään se... laita kunnolla, Anne vikisi mutta jatkoin sormetusta. Painoin pääni Annen pillulle ja varovasti lipaisin pillun huuli. Anne vavahti ja kysyi mitä teen.

- Nuolen hiukan opettajan vittua, se tekee hyvää.

- Sitä ei ole koskaan nuoltu. Anna mennä... Anne sanoi ja levitti lisää jalkojaan...

Nuolin pitkiä vetoja ylös, alas ja Annen vako tuli entistä märemmäksi...

Lopulta en enää kestänyt vaan nousi ylös ja ilmoitin Annelle

- Nyt opettaja saa kunnolla munaaa...

Anne hieraisi pilluaan ja asetti kivikovan kaluni pillunhuulille.

Varovasti painoin sen koko mitalta sisään ja se upposi mahtavasti litisevään viiskymppiseen pilluun Annen haukkoessa henkeään. Vedin kalun lähes ulos ja painoin taas pohjaan hiukan rajummin...

- Miltäs tuntuu, kysyin ja aloin pumpata yhä kovempaa...

Anne huohotti, inisi ja levitteli jalkojaan

- Oi, ihanaa, joo, paina, hän vinkui ja kovensin lisää tahtia.

Pyörittelin hölskyviä lolloja ja puristelin nännejä samalla runnoen yhä kovempaa tahtia litisevää ja valuvaa vittua.

- Mahtava pillu... saatana hyvä, kiroilin ja runnoin yhä kovempaa hyllyvien reisien väliin kulliani. Anne levitti jalkojaan koko ajan ja alkoi hytkyä ja vaikeroida...

- Aah, joo, pane kovaa, kovaa, anna kyrpää, Anne vikisi ja pumppasin jo raivokkaasti. Vatsamme litisivät kiimanesteistä ja kullini kävi rusottavilla pillunhuulilla asti mistä runnoin sen yhä kovemmin pillun pohjaan...

- Oooo, iiiaaah... nyt… lisää, Anne huusi suoraa huutoa ja pumppasin pitäen samalla hartioista Annea kiinni... Anne vapisi orgasmin kourissa ja runnoin menemään kuola suupielistä valuen. Aloin olla lähellä orkkua myös. Anne pillu tuli entistä liukkaammaksi ja kullini oli valmis ruiskuttamaan spermat sisään...

- Nyt tulee… murisin ja päästin lastin pillun perukoille... Monen sykäyksen jälkeen spermat olivat syvällä open sisällä.

- Ihanaa... en ole koskaan saanut tuollaista kyytiä... raju tahti ja täytit koko pillun, Anne sanoi kun vedin kullini spermaa valuvasta ja litisevästä vitusta.

- Samat sanat, olet kyllä melkoinen seksipeto... sanoin ja nipistelin vielä hikisiä, kovia nännejä...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute