Herkku-puhelin
Ottoveli
Hanttapuli

Isäni meni äitini kuoltua uusiin naimisiin naapurin leskirouvan kanssa. Rouva oli noin nelikymppinen, ja hänellä oli kaksi tytärtä, Silja ja Raija. Käytännön syistä me "lapset" asuimme toisessa talossa ja vanhemmat asuivat toisessa. Vain ruokailut tapahtuivat samassa pöydässä. Minulla oli ollut joskus jotain pientä säpinää vanhemman tyttären, Raijan kanssa, ja tuntui ettei se ollut vieläkään ihan ohi.

Televisiota katsoessamme tyttö halusi minun hierovan hänen hartioitaan, ja tuli istumaan eteeni lattialle, jalkojeni väliin. Hieroin hänen olkapäitään ja niskaansa. Tyttö taivutti nautinnollisesti päänsä taaksepäin, vasten heräilevää kaluani. Minulla oli verkkarit jalassa, ja tytön takaraivon kosketus sai etumukseni pullistumaan. Tuntui kuin pakahtuisin himosta. Toinen siskoista luki viereisellä nojatuolilla jotain kirjaa.

Yhtäkkiä huomasin hänen katsovan minua, pullottavaa etumustani. Hän piti ilmeensä kurissa, sanoi vain että halusi myös tulla hierottavaksi. Tehdään niin että yksi asettuu hierottavaksi ja sitten kaksi antaa hänelle oikein kunnon hieronnan, jooko? hän ehdotti. Tyttö haki komerosta vanhan viltin ja pani kaksi pirttikaluston penkkiä vierekkäin, ja viltin niiden päälle. "Tässä on hyvä hierontapöytä, kuka saa ensimmäisen kierroksen?" Vedimme pitkää tikkua, ja minä voitin.

"Asetu siihen vatsallesi", tyttö komensi. Ota noi verkkarit ja T-paita pois, hän määräsi, ja asetuin pikkuhousuisillani penkille makaamaan. Tytöt tulivat kummallekin puolelleni. Jostakin ilmestyi käsivoidepullo, josta he kaatoivat selkääni, ja alkoivat hieroa. Se tuntui taivaalliselta. Kun selkäni oli käsitelty, oli jalkojeni vuoro. Pehmeät kädet liukuivat pitkin reisiäni, ja olin onneni kukkuloilla. Onneksi seisokki kullissani oli mennyt ohi. Nyt on selkäpuoli käsitelty, käänny toisin päin, kuulin hiljaisen komennon. Tottelin raukeana.

"Aloitamme käsistä ja hartioista", nuorempi määräsi. Sitten oli rintakehäni vuoro. "Sun nännit on aika herkät", nuorempi totesi, kun ne kovettuivat hänen kosketuksestaan. "Ole ihan rentona, mikään paikka ei saa olla jäykkänä", hän määräsi. Samalla hänen kätensä vierivät yhä alemmas vatsallani. Vanhempi siskoista alkoi jo hieroa reisiäni. Vapisin, ja tunsin miten kaluni alkoi taas jäykistyä. "Sä olet ihan kuuma", vanhempi kuiskasi, kun hänen kätensä liukui reisieni välissä. "Nuo housut pitää ottaa pois...", hän veti pikkuhousuni nopeasti alas. Kaluni taipui reisieni väliin ja lätsähti sitten vasten napaani. "Tuo vaatii vielä pehmittämistä", nuorempi sisko totesi, ja valutti käsivoidetta kovana jököttävälle penikselleni.

Suljin silmäni kun tunsin heidän käsiensä alkavan ihanan hieronnan. He liu'uttivat käsiään penikseni vartta terskasta alaspäin, hieroivat rasvaa terskaani ja antoivat nyrkkinsä liukua vartta myöten alas. En kestänyt kauankaan, kun laukesin. He saivat päälleen melkoisen satsin, kun huohottaen elimistöni pumppasi siemennestettä ulos. Vanhempi lisäsi käsivoidetta kämmenelleen ja alkoi hieroa terskaani. Voihkin ja kiemurtelin. "Pidä hänet aloillaan", hän komensi siskoaan, ja tämä asettui istumaan vatsalleni. "Hae jostain narua tai jotain", vanhempi sanoi kulliani puristaen. Pian oli käteni sidottu penkin alla toisiinsa, ja sitten oli jalkojeni vuoro.

En vastustellut, kun reiteni levitettiin ja nilkkani sidottiin kylpytakin vyöllä penkkien alle. Kullini oli edelleen paisunut, muttei enää kivikova. "Saat vielä hieman pehmitystä", nuorempi tyttö, Silja sanoi. Hän veti esinahkani aivan alas, ja katseli, kun terska alkoi sykkien paisua. Käsi puristi tiukasti kullini tyvestä, ja piti esinahkaa alhaalla. Toinen käsi liukui pitkin terskaa, ja hetkessä erektioni oli taas kivikova. Hänen siskonsa tarttui kulliini ja taivutti sen hitaasti reisieni väliin. Tuntui kuin kaluni pamahtaisi halki! "Huh, taidat pitää tästä", hän totesi ja alkoi hieroa terskaani kädellään, kullini taivutettuna reisieni väliin. Silja puristeli nyt nännejäni, ja se aiheutti heti aivan mielettömän orgasmin. Raija jatkoi terskani hankaamista, hän ei ehkä huomannut että laukesin.

Voihkin kiimaisesta tuskasta, kulliani poltti. Silja hymyili ja katseli kasvojani. Huohotin kivunsekaisesta nautinnosta. "Sä olet vieläkin kauhean jännittynyt", hän sanoi nipistellessään nännejäni. "Sun pitää koettaa laueta, hän kuiskasi, mä autan sua", hän supatti. Hän riisui housunsa ja tuli hajareisin kasvojeni ylle. Karvattomaksi ajeltu uskomattoman kaunis pillu avautui kosteana muutaman sentin päässä nenästäni. Raija ahersi kullini kimpussa, ja tunsin miten erektio teki taas tuloaan. Silja heitti paitansakin pois ja laskeutui nelinkontin päälleni. Katselin hänen taivaallisen kaunista takamustaan, ja kullini paisui suonet pullistellen.

En nähnyt mitä Raija puuhasi, mutta tunsin miten Silja alkoi taivuttaa kaluani taas alaspäin. "Onpas se jäykkä vieläkin", hän sanoi ja alkoi terhakkaasti hieroa sitä. Siljan kuumankostea pillu häälyi aivan suuni edessä, ja vastustamattomasti minun oli pakko alkaa nuolla sitä. Tunsin suussani hänen raikkaankirpeän makunsa, ja tyttö painautui tiiviimmin suutani vasten. Koetin nuolla häntä kielelläni, ja sainkin tytön innostumaan. Äkkiä hän kääntyi ja ohjasi terskani pilluaan vasten. Hän ei kuitenkaan antanut sen mennä sisään, vaan hieroi kullini päällä pilluaan. Tunsin miten Raija tarttui kulliini ja alkoi nopeasti hangata siskonsa vittua penikseni kärjellä. Näin Siljan kasvojen hiljalleen punehtuvan, ja hänen hengityksensä alkoi huohottaa.

Raija lipoi siittimeni kärjellä siskonsa häpyhuulia ja kovana napukkana tuntuvaa klitorista, ja Siljan hengitys oli yhä kiivaampaa. Yhtäkkiä tyttö painautui syvemmälle, ja kullini puolittain työntyi sisään tytön tiukkaan vaginaan. Raija vetäisi sen kuitenkin nopeasti ulos ja jatkoi klitoriksen kiihottamista. Minä olin taas laukeamaisillani, enkä pystynyt sitä estämään. Kun Silja aisti minun tuskaisan huohotukseni ja voihkeeni, hänkin laukesi. Hän lysähti puuskuttaen päälleni, ja hänen silmistään tippui kyyneleitä.

Raija jatkoi edelleen hänen pillunsa kiihottamista, mutta kullini alkoi pehmetä hänen otteessaan. Silja nousi päältäni, ja suuteli minua ensi kertaa. "Tule imemään tätä", Raija komensi siskoaan, ja Silja totteli. Aristava terskani upposi tytön huulien väliin, ja taitavat kädet alkoivat puristaa kullini tyveä. Raija oli riisuutunut alastomaksi. Hän odotti että Silja saisi kullini terästäytymään. Silja imi voimallisesti, ja hänen sormensa pumppasivat ihmeellisesti kaluni tyvessä painetta lisää. Muutamassa minuutissa hän sai sen taas jäykistymään.

Raija asettui reisieni väliin selälleen, ja käski Siljan alkaa hommiin. Luulin nahan lähtevän terskastani, kun Silja liu'utti sitä ylös alas Raijan häpyhuulten välissä. Silja näytti tietävän mitä teki, sillä melko pian Raija huohotti orgastisesti. Tunsin suurta helpotusta kun Silja lopetti karvaisen ja karhean pilluvaon kyntämisen kovia kokeneella terskallani. Mutta nyt minulla taas seisoi kuin viimeistä päivää! Raija alkoi nyt imeä, ja Silja tuli suutelemaan minua.

Siljan sormet leikittelivät jälleen nänneilläni, ja tunsin Raijan sormien kaivautuvan pakaroitteni väliin. Koetin puristaa pakarani yhteen, mutta liukas tytön sormi työntyi aivan peräaukkoni suulle. Sormi liukui ympäriinsä kuin etsien, ja sai minussa aikaan aivan hirvittävän kiihottumisen. Kaluni sykki Raijan suussa, ja tyttö vetäisi sen ulos. Hän piti esinahkaa taakse vedettynä ja antoi spermani valua, sitten hän hieroi terskaani kädessään, ja antoi penikseni kutistua ja pehmetä. Pelkäsin että kohta kulliani alettaisiin taas "hieroa", mutta tytöt avasivat solmut ja päästivät käteni ja jalkani vapaiksi.

"Mennään sänkyyn, polviani särkee tämä kova lattia", Raija ehdotti ja tarttui tiukalla otteella velttona riippuvaan, turvonneeseen penikseeni. Silja työnsi minua selästä, ja rojahdimme Raijan parisänkyyn kolmistaan. "Minä haluan vielä koettaa saanko sulle orkut", Silja sanoi päättäväisesti ja alkoi imeä nänniäni, sormet haaravälissäni. "Mä ainakin saan sinut laukeamaan", väitti Raija ja painautui minua vasten. Tyttöjen kädet ahkeroivat kaluni kimpussa, ja saivat kuin saivatkin sen taas erektioon. Mutta heti kun Silja lopetti imemisen, se alkoi pehmetä. "Pitäisikö jo nukkua?" ehdotin, mutta tytöt vaativat että minun pitää saada vielä yksi orgasmi.

"Minä lypsän sinut ihan kuiviin nyt, se on päätetty", Raija nauroi ja nousi jalkojeni väliin. Silja tuli pääni päälle hajareisin ja antoi minun nuoleskella pilluaan. Voimatta mitenkään estää, tunsin erektion taas tulevan. Raijan sormet vetelivät kulliani erittäin lujaa, väliin työntäen esinahan aivan alas, väliin kiskoen tiukasti tyvestä terskaan päin. Hän taivutteli puolijäykkää penistäni kaksinkerroin, kiskoi, nipisteli ja jopa läimäytteli, kunnes se alkoi särkevänä vihdoin jäykkeni. Hän runkkasi minua kaksin käsin, ja tiesin orgasmin tulevan. Raijakin tunsi lähestyvät sykähdykset ja kiihdytti tahtia. Kun sitten siemensyöksy tuli, hän puristi kaikin voimin kulliani, ja kiskoi sitä kuin köyttä, alas reisieni väliin. Tunsin jonkin rusahtavan ja kulliani vihlaisi kipeästi. Raija naurahti kun voihkaisin sätkien, ja päästi irti kalustani. Penikseni oli jollakin lailla revähtänyt kiinnikkeistään, se roikkui turvonneena ja paljon entistä pidempänä melkein puoleenväliin reittäni.

"Minun vuoroni", sanoi Silja. Vaivuin jonkinlaiseen koomaan, puolittaiseen uneen, mutta tunsin miten tyttö ponnisteli, ja sai kuin saikin vielä voipuneen siittimeni jäykistymään. "Ooh, se on pikkasen iso", oli viimeinen mitä muistan hänen sanoneen. Nukuin varmaan puoleenpäivään, ennen kuin seuraavan kerran heräsin... minut oli taas sidottu. Mutta se on jo toinen tarina.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute