Herkku-puhelin
Baari-ilta
vami

Istuin paikallisessa, juomassa kokista kun baarimikko Helga kääntyi puoleeni ja kysyi voisinko auttaa häntä kun hän pääsee töistä, puolen tunnin päästä. Hetken mietittyäni kysyin että kauanko menee ja jos en kerkeä bussiin niin saanko kyydin tai jotain. Hän mumisi vastaukseksi että joo mutta voisin jäädä yöksikin.

Tiesin että Helga oli joskus ollut naistenkin kanssa ja hän tiesi että minä etsin juuri uutta naista rinnalleni. Pääsimme vihdoin lähtemään ja minä ajattelin että mitä sillä mahtaa olla että mun apua tarvittaisiin. Pääsimme vihdoin heille rappukäytävään ja hissiin. Hississä alkoi tapahtua. Hän koski minun rintojani ensin vahingossa ja sitten varoen uudelleen, samalla katsoen kysyvästi. Taisin jo arvata että mikä se asia oli jossa minun apuani tarvittiin.

Menin hieman lähemmäs Helgaa ja varoen suutelin häntä juuri ennen kuin hissi pysähtyi. Hissi pysähtyi neljänteen kerrokseen ja astuimme ulos, ovi oli auki nopeasti ja tuskin pääsin sisälle kun Helga jo suuteli minua himoissaan. Olin hieman yllättynyt ja himokkaana suutelin takaisin.

Helga rupesi kiskomaan vaatteita päältäni pois kun yritin itse sitä samaa hän kielsi ja komensi minut alasti menemään olohuoneeseen ja istumaan siihen sohvalle. Tietenkin tottelin ja odotin että Helga pian saapuisi, ihmetyksekseni huomasin että asunnossa ei ollut telkkaria tai cd-soitinta...

Huomasin pian olevani pimeässä, Helga oli sammuttanut valot ja käveli luokseni. Tunsin hänet ihoani vasten ja kuinka kostea olinkaan. Tartuin Helgaan jämäkästi mutta silti hellästi. Nostin kevyen naisen syliini ja siirsin hänet sohvalle nousten itse hänen syliinsä. Suutelimme ja koskettelimme toisiamme...

Vihdoin tunsin kuinka Helgan sormet lähtivät tutkimus matkalle rehevään kroppaani, ensin rinnoilleni ja sieltä alaspäin... Tutkimusmatka sai minut niin kiihottumaan että ehdotin 69 asentoa ja se sopii hänelle, käännyin niin että olin hänen päällään ja hiljalleen aloin nuolemaan häntä, kiusaamaan kielelläni.

Ei mennyt kauaa kun tunsin Helgan kielen lisäksi jotain kovaa pillussani, ensin vain yksi sormi, sitten toinen ja lopulta avauduin niin paljon että hänen koko kätensä oli rannetta pitkin sisälläni. Kiihotuin aivan hirveästi ja huohotin ja voihkin ja lopulta huusin olin jo niin lähellä orgasmia ja loppu hurmiota että myös minun oli pakko kiihdyttää tahtia kunnes Helga oli samassa kunnossa... Tunsin kuin hänen kiinteä vartalonsa tukeutui minuun kiinni ja hetken päästä hän alkoi täristä...

Laukesimme saman aikaan, ja hiljaa imin kaiken mahlan hänestä mitä hän vain antoi kunnes hän oli saanut minut myös tyydytettyä kaikin tavoin... Menin hänen kainaloonsa supisin jotain kiitoksen tapaista hänelle ja hän minulle, hetken siitin hänen hiuksiaan ja nukahdin siihen... Aamulla tunsin kuinka joku liikahti vieressäni ja kuinka hänen kosketuksensa olikaan kostea ja lämmin, se tuoksui aivan naiselle... kesti hetken ennen kuin muistin missä olin, hän oli unelmieni nainen... ja kaikki palautui mieleeni... hellästi hyväillen hän taas kuljetti kättään minun vartalollani...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute