Herkku-puhelin
Vuokranperintää
Vuokraemäntä

Oli taas aika mennä perimään toisessa asunnossani vuokralla asuvien nuorten miesten vuokra. Olimme sopineet, että maksu tapahtuisi käteisenä. Niinpä soitin sovittuna aikana ovikelloa ja varsin pian toinen poika Mikael tulikin avaamaan oven. Mikael kutsui minut sisään ja siirryimme olohuoneeseen missä Karikin istuskeli. TV oli auki, enkä ensin tajunnut mitä sieltä tuli. Kun tajusin, poskeni lehahtivat punaisiksi ja vakoni alkoi kostua. Pojat katsoivat filmiä, missä kumpikin nai yhdessä ja erikseen rehevää ikäistäni, siis heitä parikymmentä vuotta vanhempaa naista.

Pojat siirtyivät istumaan siten, että jäin sohvalle heidän keskelleen. Herrasmiehinä he tarjosivat minulle konjakkia ja pari tuplaa rentoutti ja teki oloni entistä halukkaammaksi. Äkkiä tajusin miten käsi vaelteli voitonvarmana reisieni välissä ja toinen käsi avasi puseroni nappeja, eipä aikaakaan kun puseroni oli poissa ja seuraavaksi lensivät liivit. Nähtyään runsauteni ei poikia pidätellyt mikään. Mikael ja Kari heittivät farkkunsa pois ja näin heidät kullit pystyssä. En vieläkään tajua miten siirryimme toiseen, kirkkaasti valaistuun huoneeseen, jossa kaikki verhot olivat kiinni. Minut asetettiin selälleni mustalle sametille ja samassa tunsin miten sisääni tunkeutui ihana, paksu, pitkä ja ennen kaikkea kova kalu. Yhdellä työnnöllä perille asti. Karihan se oli. Toinnuin siitä mielettömästä tunteesta kun minua alettiin naida ilman mitään mutkia.

Mikael katsoi hetken sivusta ja antoi Karille kädellään merkin. Tunsin miten Kari vetäytyi minusta naurahtaen ja minut käännettiin kontilleni sängylle. Samassa Kari tuli uudelleen sisääni ja aloitti varsinaisen rynkytyksen, hän takoi kuin konevasara. Äkkiä tunsin miten nänneihini käytiin kiinni, Mikael imi ja näykki niin että tuntui tuherossa asti. Sain ensimmäisen orkkuni sinä iltana, mutta Kari jatkoi vain survomistaan.

Mikael puolestaan ohjasi kalunsa huulilleni ja suuhuni. Nyt minua yli nelikymppistä naista naitiin kahteen aukkoon ja sain oikean ketjuorkun. Samassa tunsin miten Kari tuli. Hän murisi ja puristeli takamustani antaessaan valtaisan spermamäärän tulla sisääni. Nähtyään miten Kari tuli, vaihtoi Mikael paikkaa ja tunki suussani vielä lisää paisuneen kalunsa sisääni. Hän ei tuntenut mitään armoa kohtaani vaan runnoi täysillä kunnes tyhjensi lastinsa sisääni. Vetäydyimme hetkeksi toisistamme eroon ja silloin tajusin että pojilla oli useita kameroita kuvaamassa vuodetta ja mustaa vastenhan näkyy kaikki toiminta oikein mukavasti. Taas tunsin suun rinnallani ja pian olivat kumpikin rinta kovassa ihanassa imutuksessa. Kun Mikael hetkeksi irrotti suunsa näin, että hänen kalunsa oli taas valmis.

Nyt minut siirrettiin vanhasta gynekologin tutkimuspöydästä rakenneltuun parannettuun versioon. Jalkani aselteltiin mukavasti auki ja sidottiin tukiin pehmeillä hihnoilla. Samoin käteni sidottiin kiinni. Kun kaikki oli valmista, tuli komerosta piilossa ollut jättikullinen musta mies muitta mutkitta sisääni. Sain taas orkun jo muutaman työnnön jälkeen ja pojat runkkasivat katsellessaan minua seisten takovaa miestä. Mietin kuinka syvällä sisälläni hänen patukkansa olikaan kun sain kasvoilleni poikien mällit. Mies oli liki kaksimetrinen ja hänen kestokykynsä uskomaton.

Rynkytettyään tosi kauan hän ulvoi kuin susi ja antoi lastin tulla, mutta ei vetäytynytkään sisältäni vaan muutaman minuutin kuluttua hän oli uudelleen valmis. Sinä iltana ja yönä kadotin ajantajun täysin. En tiedä montako kertaa minua naitiin, milloin suuhun, milloin tissien väliin ja milloin pilluun. Aamu oli jo valoisa kun poistuin asunnosta, vuokrarahat laukussa ja rinnat runneltuina. Siitä filmistä tuli mainio, katsoin sen poikien kanssa kun menin hakemaan seuraavaa vuokraa, ekstran kera tietysti...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute