Herkku-puhelin
Naisen kanssa
Angel

Minun on jo pidemmän aikaa tehnyt mieli kokeilla seksiä toisen naisen kanssa. Rakastan miestäni suuresti, mutta jossain sisimmässä on kytenyt ajatus seksistä naisen kanssa. Mieheni on joskus kysynyt minulta, että haluaisinko toisen naisen koskettelevan itseäni ja tekevän minulle hyvää. Olen vastannut, että olisihan se kenties kiva kokeilla. Sittenhän se vasta tietäisi pitäisikö siitä vai ei.

On joulukuinen perjantai-ilta ja valmistaudun työpaikan pikkujouluihin. Olen hyvällä tuulella, ja yleensä, kun valmistaudun juhliin, tunnen oloni seksikkääksi. Niin on myös tänään.

Nautin valkoviiniä samalla kun meikkaan ja pukeudun. Pujotan jalkaani viininpunaiset boxeristringit. Käännähdän peilin edessä ja olen tyytyväinen näkemääni, ja ohimennen hipaisen käsilläni vielä paljaita rintojani. Se saa minut värähtämään. Laitan alushousuihin sopivat push up - liivit ylleni ja asettelen rintani niin, että ne pääsevät oikeuksiinsa. Sitten onkin vuorossa stay up -sukat, mustat sellaiset. Niitä laittaessani ylleni saapuu mieheni töistä ja hän huokaa eteisessä kohtaamalleen näylle.

Kiiruhdan antamaan suukon miehelleni ja samalla pyörähdän hyväksyntää kysyen hänen edessään. Pieni läpsäys pyöreälle pepulleni on varma merkki mieheni tyytyväisyydestä. Kiedon palkkioksi kädet hänen kaulaansa ja annan pitkän suudelman. Mieheni vetää minut aivan kiinni itseensä ja silloin tunnen kuinka jotain pullottaa hänen housuissaan. Kysyn kaipaisiko joku hieman huomiota ennen kuin pukeudun loppuun? Hän vastaa, että saattaisi jollekin huomio kelvatakin. Talutan mieheni sänkyyn pitkälleen ja avaan hänen housunsa ja kaivan jäykähkön kalun esille ja nuolaisen touhutipan kielelläni. Mieheni huokaisee syvään. ”Lisää, rakas” hän kuiskaa. Hitaasti liu’utan kovenevaa kalua syvemmälle suuhuni ja aloitan nautinnollisen imemisen. Pyörittelen kielelläni terskan alapinnalta, tiedän mieheni pitävän siitä suuresti. Toiselle kädellä hieron hellästi täysiä pusseja.

Kauankaan en saa rauhassa nautiskelle lemmenkalustani, kun mieheni kiepauttaa minut allensa ja vetäisee stringini alas aloittaen minun nuolemiseni. Huokaisen nautinnollisesti, kun hänen kielensä saavuttaa klitorikseni ja aloittaa sen nuolemisen ja imemisen. Työntelen lantiota kiimoissani kohti hänen kasvojaan, hän työntää sormensa sisälle jo aikakin kosteaan ja kuumaan pilluuni. Värähdän nautinnosta. Pian mieheni nopeuttaa sormilla rakastelemistani ja imee voimakkaasti klitoristani. Tahtomattani alan huohottamaan ja voihkimaan ja tiedät minun olevan lähellä huippuani. Kiihdytät vieläkin tahtiasi ja yrität pitää minua aloillani, sen verran kiimaiseksi olet minut jälleen saanut. Vielä viimeiset imut ja nuolaisut ja huudan ja tärisen ihanan orgasmin vallassa.
Toivuttuani orgasmistani nouset eteeni ja tuot vielä kovan kalusi kasvojeni eteen. Imaisen sen suuhuni ja otan kalun aivan pohjaan saakka. Hetken päästä et malta enää viipyä suussani vaan pyydät minut kontalleen, haluat seivästää minut kovalla kalullasi takaa päin. Asettaudun herkulliseen asentoon, pylly pystyssä, hitaasti sitä edessäsi pyöritellen, miestäni kiusaten. Muutaman sekunnin katsot ja nautit näkemästäsi, sitten otat lantiostani kiinni ja työnnyt kerralla aivan pilluni pohjille saakka ja molemmat ääntelemme hekumoissamme. Aloitat rytmikkään työntymisen minuun ja pyydän sinua olemaan hieman rajumpi. Voimistat työntöjäsi ja saat minut voihkimaan, kun kalusi hakkaa aivan kohdunseinään saakka. Nopeutat tahtiasi ja sanot, ettet pysty enää kauan jatkamaan. Pyöritän peppuani tahdissa ja vastaan työntöihisi ja se saa sinut aivan hulluksi etkä kestä enää. Survaiset kalusi pohjaan ja samalla tunnen kuinka kuumat spermasi ruiskuavat sisääni, pumppaat niitä sinne oikein kunnolla.

Lopulta lysähdämme molemmat sängylle pitkäksemme. Kiität hyvästä panosta.

Pian minun on vetäydyttävä sinusta, jotta ehdin siistiytyä ja pukeutua pikkujoulujani varten. Käyn pesaisemassa kiimaisen, spermaisen pilluni ja laitan stringit takaisin jalkaan. Sitten laskeutuvat mustat sifonki housut, jotka korostavat todella kiihottavasti takapuoltani, ja myötäilevä, joulunpunainen, hieman avonainen pusero. Ja lopuksi korkokengät vielä jalkaan. Lähtiessäni ja suukon sinulle antaessani toivotat minulle hauskaa iltaa.

Pikkujoulut pidetään ravintolassa, ja aloitamme ruokailulla. Tunnelma on todella mukava ja rentoutunut. Ruoan jälkeen siirrymme pienellä porukalla alakertaan yökerhon puolelle tanssimaan, koska yläkerran humppamusiikki ei nyt jaksa kiinnostaa. Paikalla onkin hyvin porukkaa, johtuen varmaankin pikkujouluista.

Tanssiessani DJ:n soittamaa latinopotpuria, tunnen kuinka joku alkaa hivelöidä minua takapuolesta. Muutaman kerran yritän työntää käsiä pois, mutta ei tunnu menevän viesti perille. Vilkaisen olkapääni yli, ja huomaan siellä olevan liki viisikymppisen, ei todellakaan seksikkään, miehen. Siirryn pikaisesti kauemmaksi ja mies siirtyy välittömästi uuden kohteen kimppuun. Onpa tainnut mies nauttia jo joulujuomia liiaksikin.

Mies alkoi jonkun brunetin takapuolta hivellä, kun kadotti omani. Eipä tamäkään nainen tuntunut olevan kovinkaan mielissään miehen tekemisistä, mutta mies ei millään tuntunut antavan periksi. Hetken mielijohteesta menin brunetin ja miehen luo ja huikkasin miehelle: ”Josko ottaisit sormesi irti tyttöystävästäni tai ei hyvää seuraa.” Samalla siirryin tanssimaan aivan kiinni brunettiin ja mies jäi suu auki katsomaan erittäin läheistä tanssimistamme ja lopulta poistui paikalta.

Vetäydyin vähän kauemmaksi ja brunetti kiitti minua, kun pelastin hänet siltä ällöttävältä mieheltä. Vastasin, että eipä kestä ja esittelin itseni. Hän esitteli itsensä Tiinaksi. Nauroimme yhdessä koko tilanteelle. Siirryimme pöytään välillä istumaan ja nauttimaan juomistamme. Juttelimme kaikennäköistä ja hänkin sanoi olevansa pikkujouluissa.

Jossain välissä Tiina heitti, että ei se muuten tuntunut yhtään hassummalta tanssia naisen kanssa aivan liki. Punastuin hieman ja sanoin, että ei tuntunut lainkaan pahalta. Tiina sanoi, että hänkin on naimisissa, mutta miettinyt joskus miltä tuntuisi olla naisen kanssa. Myönsin myös itse niin ajatelleeni. Hetken hiljaisuuden jälkeen Tiina ehdotti, josko kävisimme juomassa jotain hänen hotellihuoneessaan, jonka oli varannut, kun hänellä oli kotimatkaa liki 50 kilometriä, ei olisi ollut mitään järkeä lähteä sitä taksilla ajelemaan. Sanoin, että käydään vaan.

Hiljaisuuden vallitessa menimme hissillä ylös ja siirryimme Tiinan huoneeseen. Hän otti jääkaapista kylmät siiderit ja ojensi toisen minulle ja istuutui viereeni sohvalle. Hän kysyi mitä mieltä olisin siitä jos hän suutelisi ja koskettelisi minua hieman. Vastasin, että en laittaisi vastaan. Laitoimme siiderit pois ja Tiina otti hellästi leuastani kiinni ja antoi suukon. Se sai aikaan pienen värähdyksen. Sen rohkaisemana tartuin Tiinaa niskasta ja suutelin takaisin hieman rohkeammin. Oli kuin kipinät olisivat lentäneet välillämme.

Hivutin varovasti käteni Tiinan paidan alle ja rinnalle. Tunsin pitsin kädessäni ja täyteläisen, pyöreän rinnan. Myös Tiina matki tekemääni, ja kun hänen kätensä osui rinnalleni, huokaisin hiljaa. Hän kysyi tuntuuko hyvälle, ja vastaukseksi kykenin vain nyökkäämään, olin aivan sanaton.

Nostin Tiinan puseron reunan kokonaan ylös ja hivutin sen lopulta kokonaan pois. Alta paljastui mustat pitsiset liivit ja niiden sisällä sopivan runsaat rinnat. Varovasti suutelin hivenen pursuavia rintoja samalla avaten liivejä. Hitaasti tipautin ne alas ja ihailin näkemääni. Otin toisen rinnan varovasti käteeni ja imaisin suuhuni jo napittavan nännin. Tiina voihkaisi nautinnosta, luulisin. Vetäydyin hieman ja Tiina sanoi, että ei saa lopettaa. Näin ollen otin myös toisen rinnan ja suutelin senkin nänniä hieman rohkeammin saaden uuden voihkaisun palkinnoksi.

Pyörittelin rintoja hetken käsissäni ja sitten Tiina sanoi haluavansa nähdä omat rintani. Hän hivutti puseroni pois päältäni ja hieroi ensin rintojani liivien päältä. Voi kuinka hyvältä se tuntuikaan. Sitten hän avasi liivini ja heitti ne lattialle ja tarttui molempiin rintoihini suudellen niitä kiihkeästi. Huokailin yhä voimakkaammin ja tunsin kostuvani.

Nousimme molemmat seisomaan ja kiihkeästi aloimme riisua toisiltamme housuja ja sukkia. Pian seisoimme kasvotusten vain pikkuhousut jalassa. Tiina tarttui minusta kiinni ja työnsi minut takanani olevalle vuoteelle selälleen ja tuli itse päälleni. Suutelimme kiihkeästi ja kätemme vaeltelivat toistemme vartaloilla tutkien joka sopukan. Tiina taisi olla se, joka ensimmäisenä rohkaistui viemään kätensä jalkoväliini. Oli kuin pieni sähköisku olisi kulkenut lävitseni. ”hmm…täällähän on jotain kosteaa” sanoi Tiina hieroen hellästi häpyhuuliani pikkareitten päältä. Siirsin oman käteni hänen jalkoväliinsä ja sanoin, että niin on muuten täälläkin.

Samalla nostin hieman lantiotani merkiksi, että Tiina voisi ottaa pikkarini pois. Päästyäni omistani eroon, poistin myös Tiinan housut ja kiepautin hänet vuorostaan alleni. Hetken suudeltuani aloin hitaasti siirtyä Tiinaa suudellen alaspäin. Ensin suukotin napittavia nännejä, sitten vatsaa, napaa. Lopulta levitin hieman reisiä ja suutelin niiden sisäpintaa. Tuntuivatpa ne pehmeiltä. Lopulta annoin hellän suudelman turvonneille ja kostuneille häpyhuulille.

Varovasti levitin sormillani ihania huuliani ja nuolaisin Tiinan kosteutta kielelläni. Hän voihkaisi ääneen ja pyysi jatkamaan. Etsin kielelläni klitoriksen ja aloin hellästi nuolemaan sitä, pyörittelemään kielelläni. Tiinan huokailuista ja ääntelyistä päätellen se tuntui hyvältä. Rohkenin samalla siirtämään toisen käteni hieman alemmas ja työnsin varovasti yhden sormen sisälle ja liikutin sitä siellä edestakaisin. Tiina pyysi minua laittamaan toisenkin sormen. Tein mitä käskettiin ja hän työnsi lantiotaan voimakkaasti kohti sormiani. Tuntui todella kiihottavalle naida sormillaan toista naista ja nuolla häntä samalla.

Kiihdytin sormieni ja kieleni tahtia, välillä klitorista voimakkaasti imien. Itse pidin siitä ja huomasin myös Tiinan tykkäävän, koska hän alkoi voihkia nautinnosta ja sanoi tulevansa kohta. Jatkoin kiihdyksissäni sormeiluani ja nuolemistani kunnes Tiina kohotti lantiotaan voimakkaasti ja alkoi täristä ja huutaa orgasmin tullessa. Hän valui aivan märkänä ja nuolin hänen kosteuttaan itsekin jo aivan kiimaisena. Jalkovälissäni kihelmöi valtavasti ja halusin itsekin päästä osalliseksi nautinnosta.

Toivuttuaan Tiina kiitti ihanasta orgasmista. Siirryin hänen viereensä makaamaan ja suutelimme. ”Maistunpa minä hyvälle”, Tiina sanoi suudeltuamme. Naurahdin ja vastasin, että niin maistutkin. En nyt yhtään ihmettele, miksi mieheni on niin innokas nuolemaan pilluani. Tiina kiepahti päälleni ja laittoi jalkansa limittäin omieni kanssa, niin että pillumme hinkkasivat toisiaan. Se tuntui todella mahtavalle, kun hänen kuuma, kostea pillunsa ja häpyhuulensa koskettivat omiani. Huokailimme molemmat nautinnosta.

”Nyt on sinun vuorosi saada ensimmäinen naisen tekemä orgasmi” Tiina sanoi ja siirtyi jalkoväliini. Hän aloitti suutelemalla vatsaani ja reisiäni, kiduttavan hitaasti. Pyöritin lantiotani kohti hänen suutaan anoen häntä jo nuolemaan. Lopulta hän upotti ihanan kielensä kuumaan ja kosteaan pilluuni. Suorastaan kiljahdin saamastani värähdyksestä. Vähitellen kieli lipui kohti klitorista, joka odotti jo malttamattomana kosketusta. Voi kuinka ihanasti Tiina imikään klitoristani, se sai minut voihkimaan ääneen. Otin käsilläni kiinni hänen päästään ja painoin sitä voimakkaammin kohti pilluani, samalla pyöritin lantiotani hänen ihanan kielensä tahdissa.

Olin todella kiihkoissani ja anelin Tiinaa työntämään sormensa kuumaan pilluuni, se kaipasi jotain täytettä. Hän työnsi kaksi sormeaan sisääni ja alkoi liikutella niitä edestakaisin välillä hieroen sisältä sormillaan. Kiemurtelin nautinnossani ja alkoi tuntua siltä, että kohta en enää kestäisi Tiinan nuolemista ja sormilla naimista. Kerroin sen myös Tiinalle. Tämän kuultuaan hän vain kiihdytti tahtiaan, ja kun sanoin, että nyt minulta tulee, hän siirtyi nopeasti päälleni niin, että klitoriksemme ja häpyhuulemme hinkkasivat toisiaan ja alkoi pyörittää villisti lantiotaan omaani vasten. Yhdyin hänen liikkeeseensä ja ei aikaakaan kun tunsin orgasmin värisyttävän koko vartaloani mitä ihanimmalla tavalla ja huusin suoraa huutoa nautinnosta. Ja Tiina yhtyi voihkintaani, hän sai yhtä aikaa kanssani. Jalkovälimme aivan lainehti kiimanesteistämme ja huokailimme viimeisten väristysten kourissa, kunnes lysähdimme vierekkäin vuoteelle.

En ollut osannut kuvitellakaan kuinka ihanaa voisi olla toisen naisen rakasteleminen ja nuoleminen. Sen parempaa se ei ollut kuin miehenikään kanssa, mutta ah niin ihanan erilaista kuitenkin.

Hieman rauhoituttuamme päätimme käväistä suihkussa siistiytymässä, jotta pystyisimme menemään takaisin alakertaan jatkamaan pikkujoulujen viettoa. Molempien työkaverit varmaan jo ihmettelivät missä olimme. Päätimme yhdessä selittää, jos joku kysyisi, että olimme vanhat koulukaverit, emmekä olleet vuosiin tavanneet, joten olimme juuttuneet suustamme kiinni, kirjaimellisesti.

Loppu ilta sujui kepeästi juhlien ja tanssien ja viimein oli myös kotiinlähdön aika. Pikaisesti vaihdoimme Tiinan kanssa puhelinnumeroita siltä varalta, jos joskus tarjoutuisi mahdollisuus ottaa hekumahetki uusiksi.

Kömmittyäni mieheni viereen painauduin häneen onnellisena kiinni, hieman oli huono omatunto. Annoin hellän suukon miehelleni ja hän havahtui sen verran että suikkasi suukon takaisinkin. Hänen kätensä valui lantiolta jalkoväliini ja värähdin. Mieheni säpsähti, että missäs sitä rouva oikein ollut kun jalkoväli märkänä ja turvoksissa. Hetken hänen tivattuaan tunnustin, että olin rakastellut toisen naisen kanssa. Mieheni ei ollut uskoa korviaan, vaan vaati selittämään koko tilanteen. Kerrottuani huomasin mieheni jalkovälissä kovana seisovan kalun. Hän oli ilmeisesti pitänyt kuulemastaan. Ja kovan kalun otettuani käteeni tiesin joutuvani ”maksamaan” tekosestani lopun yön aikana. Mutta olin valmis maksamaan ja nauttimaan mieheni kanssa. Kuinka rakastankaan häntä!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute