Herkku-puhelin
Uimahallin siivoojaa
Uimari Naimari

Minulla on usein tapana käydä uimahallilla melko myöhään uimassa ja olen ollut monesti viimeinen lähtijä miesten puolelta. Niin oli silloin eräänkin kerran, kun kävelin hiljakseen suihkuilta pukukopilleni, jo heti suihkuhuoneen ovelta kuulin aivan selkeitä naisen voihkinta ääniä. 'Mitä ihmettä' ajattelin, mutta silloin mulla välähti, että se taitaa olla se uimahallin rehevä siivoojatar, joka pyörii miestenpuolella siivoamassa, monesti ennen uintiajan loppua.

Muistin kerran yllättäneeni hänet tuijottamasta mulkkuani, joka ei satu olemaan pienimmästä päästä. Silloin hän vain virnisti ja iski silmää. Hiivin hiljaa kohti sitä pukukoppi välikköä, josta voihkinta kuului. Silmieni eteen avautui rietas näky, se oli kuin olikin se siivoja, noin viidenkympin kieppeillä oleva melko lihava nainen, hän istui penkillä ja hän oli nostanut hameensa ylös, ja hänellä ei ollut pikkuhousuja jalassaan, vaan ainoastaan punaiset kumisaappaat. Silmät kiinni hän runkkasi itseään rajuin liikkein, sormi pyöri välillä klitoriksen päällä ja välillä sujahti rystysiä myöten turpeaan vittuun.

Mulkkuhan siinä alkoi seisomaan, kun katsoin tuota rietasta runkkausta, runkkailin siinä katsellessani, mutta sitten rohkenin siirtyä hänen eteensä ja yritin sanoa rauhallisella äänellä hänelle "Hei, voisinko minä auttaa". Siivoja säikähti niin, että meinasi pudota penkiltä, mutta heti kun hän selvisi säikähdyksestään hän noteerasi kovana seisovan mulkkuni. "Joo, totta kai tällaista apua tässä tarvitaankin" sanoi hän ja tarrasi molemmin käsin mulkkuni varteen, ohjaten sen suuhunsa.

Se tuntui todella hyvältä, huomasi kyllä heti, ettei tämä täti ole eka kertaa munaa imemässä, pian alkoi tuntuakin että spermat lentää, jos en hidasta. Sanoinkin hänelle että "Haluatkos tätä vittuusi vai annanko tulla suuhun" "Älä vielä laukee, mä haluun tän sisääni kunnolla" sanoi hän ja nousi kääntäen ison perseen eteeni, nojaten päällään pukukopin seinään puolikumarassa hän levitteli molemmin käsin pakaroitaan ja sanoi "Nyt poika pane, ja kunnolla".

Siirryin hänen taakseen hyväillen hän persettään, työnsinpä yhden sormen peppureikäänkin, hän värähti ja työnsi persettään minuun päin. Ohjasin mulkkuni vitunhuulille ja työnnyin sisään, vittu oli erittäin ahnas ja liukas, nussin kuin viimeistä päivää, kiihdytin työntelyn tahtia, halusin roiskia spermat mahdollisimman pian, sen kummemmin välittämät siivojaeukon nautinnosta, mutta kuitenkin hän kerkesi saada kunnon ravistelevan orgasmin, ennen kuin multa tuli.

Ennen kuin laukesin kuulin hänen mutisevan jotain että "Älä laske sisään, saatan tulla paksuksi". En välitänyt hänen kielloistaan vaan tarrasin vieläkin lujempaa hänen lantioistaan, kun spermani alkoi roiskumaan hänen vittunsa perukoille. Kiimastaan huolimatta hän huomasi, että multa tulee ja vielä hänen sisäänsä, hän yritti paeta mulkkuani, mutta se oli jo liian myöhäistä. Viimeistenkin tippojen roiskuttua vittuun vedin veltostuvan mulkkuni ulos ja lähdin kävelemään pukukopilleni.

"Saamarin poika minkä teit" sanoi siivoja, hieman suuttumusta äänessään, samalla hän istahti penkille jalat levällään ja näin kuinka spermani valui ulos vitusta penkille. Nainen pyyhkäisi sormellaan spermaläikkää ja pisti sormen suuhunsa maistellen sitä. "Hmm, hyvää! voisin ottaa joskus sulta suihin" hän sanoi rietas ilme kasvoillaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute