Herkku-puhelin
Eka kerta
Benjamin

Olimme kaverini kanssa työkeikalla Joensuussa. Olimme olleet jo kaksi viikkoa reissussa ja tänään meidän piti päästä pois työmaalta kotiin. Ehdin jo kuvitella, kuinka kotiin päästyäni veisin vaimoni saunaan, pesisin hänet kunnolla ja sen jälkeen kantaisin hänet sänkyyn puhtaana naimaan. Ensin kielellä hieman häpyhuulia ja peppua, sitten kunnon nussimista eestä ja takaa.

Emmepäs päässetkään lähtemään kotiin. Työmaa ei ollutkaan täysin valmis, joten jouduimme vielä jäämään ainakin pariksi yöksi paikkakunnalle. Meitä vitutti melko paljon, joten töistä palattuamme kävimme ostamassa reilusti olutta ennen kuin menimme varaamaan huonetta hotellista. Hotellissa ei ollut kuin yksi huone vapaana, joten jouduimme ottamaan yhteisen huoneen. Olkoon menneeksi, ajattelin, kyllä sitä yhden yön pystyy huoneen jakamaan miehen kanssa.

Menimme saman tien saunaan pesemään päivän pölyt pois iholta. Kaverini Niko oli parikymppinen turkulaiskundi, jonka kanssa olin ensi kertaa samalla työmaalla. Saunassa juttelimme niitä näitä ja sovittiin kaupungille menosta illalla.

Takaisin huoneeseen päästyämme pistin pornokanavan pyörimään ja menin sängylleni katsomaan. Minulla oli ainoastaan kylpytakki päällä, alusvaatteita en ollut viitsinyt vielä laittaa päälle. Niko teki samoin, rupesi sängyllään maaten tuijottamaan kanssani pornoa. Minulla alkoi seisomaan, joten jouduin nostamaan jalan koukkuun ettei Niko olisi nähnyt seisokkiani. Hän kuitenkin huomasi sen, ja pyysi minua näyttämään kullia hänelle. En varmasti, mä en oo mikään homo! En minäkään, mutta näytä silti, Niko sanoi. En ollut koskaan edes ajatellut seksiä miesten kesken, ja nyt pitäisi näyttää vielä kullia työkaverilleni.

Jonkin ajan kuluttua, ehkä kaljan lisääntyvästä vaikutuksesta johtuen, suostuin häneen pyyntöönsä. Heitin kylpytakin lattialle ja esittelin hänelle pystyssä sykkivää kaluani. Se on n. 15 senttiä pitkä ja 3 paksu. Niko heitti myös kylpytakin pois ja näytti oman kullinsa. Se oli hieman pidempi kuin mulla, ehkä vähän paksumpi. Saanko koskettaa sitä, kysyin ääni kiihkosta vapisten? Nyt se on menoa, ajattelin. Niko tuli viereeni sängylleni makaamaan selälleen kulli kovana.

Otin kullin käteen ja aloin runkkamaan häntä. Toisella kädellä puristelin kiveksiä. Tuntui todella kiihottavalta kosketella toisen miehen kullia. Oma kullini oli lähes laukeamispisteessä tästä kiihkosta, kiima tippa ilmestyi jo sen päähän. Käännyin toisin päin, että Niko pääsi minun kulliini käsiksi. Hän alkoi tekemään minulle samoin, mutta pyysin häntä lopettamaan, sillä en halunnut vielä laueta. Halusin nyt maistaa munaa! Niko nousi päälleni kuusysiin ja ensi kertaa minulla oli kulli suussa! Samalla Niko otti kullini suuhunsa ja saman tien multa tuli. Spermaa lensi Nikon naamalle ja loput mahalleni. Myös Niko oli kiihottunut, sillä hän alkoi äännellä jo. Kiihdytin tahtia, ja lopulta Nikolta tuli. Pari tippaa tuli suuhunikin, joten ensi kertaa maistoin spermaa.

Sauna ja kalja, samoin rankka työpäivä, olivat tehneet tehtävänsä, joten rupesimme spermat pyyhittyämme lepäämään. Nukahdin saman tien. Jonkin ajan kuluttua heräsin siihen, kun tunsin jotain pakaroitani vasten. Niko oli tullut taakseni nukkuessani kyljelläni, ja nyt hänellä taisi olla peppu mielessä. Hän levitti pakaroitani ja asetti kullin pään peppureikääni vasten. Samalla hän alkoi hieroa kädellään kulliani, joka alkoi seisomaan. Taidat haluta kullia, Niko sanoi. Kokeillaan, vastasin, mutta pitää jotain liukastetta laittaa. Niko otti laukustaan jonkun rasvapurkin, ja alkoi rasvaamaan kulliaan. Menin kontilleni sängylle perse pystyssä, jotta Niko pääsi rasvaamaan myös sen. Tuntui todella kiihottavalta, kun hän rasvasi peppureikääni.

Reiän rasvattuaan hän asettui taakseni ja asetti kullinsa peräaukolleni. Ensin hän piti sitä reiällä vähän aikaa ja rupesi sitten työntämään sitä sisälle. Alkuun sattui jonkin verran, mutta pian kipu helpotti ja hän pääsi syvemmälle sisääni. Ihanaa, ajattelin, kyrpää sisälläni! Niko alkoi työntelemään eestaas hitaaseen tahtiin, hyvin pitkiä työntöjä. Tuntui kuin kulli olisi tullut ulos kokonaan, ennen kuin hän alkoi työntää sitä taas sisään. Hän painoi aina pohjaan asti jokaisella työnnöllä. Vaihdetaan asentoa, Niko ehdotti. Menin sängylle makaamaan selälleni jalat levällään. Nostin persettä ylöspäin, jotta hänen olisi helpompi päästä sisälle. Niko tuli päälleni makaamaan, minä ohjasin hänen kullinsa peppureiälleni. Jälleen hän rupesi työntämään hitaaseen tahtiin pitkiä vetoja. Nyt hän rupesi kiihdyttämään tahtia ja koko ajan nopeammin hän painoi kulliansa perseeseeni. Lopulta hän alkoi ähkyä niin, että tiesin hänen tulevan. Hän laski spermansa syvälle suoleeni kalu sykkien.

Noustuaan päältäni sanoin nyt olevan minun vuoro. Käskin hänet kontilleen sängylle. Menin hänen taakse ja rupesin nuolemaan hänen peppureikäänsä. Työnsin kieltä sisälle ja pyörittelin kieleltäni ympäri hänen pyllyvakoaan. Otin rasvapurkin pöydältä ja rasvasin hänen peppureikänsä. Painoin kullini hänen peppureiälleen ja aloin painaa sitä vähitellen sisälle. Reikä antoi helposti periksi ja vihdoin kullini oli hänen sisällään. Tein samanlaisia työntöjä kuin hän oli tehnyt minun peppuni kimpussa. Tuntui todella kiihottavalta panna miestä peppuun. Kiihotukseni nousi niin, että tunsin lastin olevan tulossa. Kiihdytin orgasmiin ja laskin spermat hänen suoleensa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute