Herkku-puhelin
Kun kissa on poissa kotoa...
Kristiina*

Olen Kristiina, 21 vuotta. Tarinani on tosi, ja se tapahtui 3 vuotta sitten. Asuin silloin vielä kotona äitini (48 vuotta) ja isäpuoleni (45 vuotta) kanssa.

Äidillä oli tapana käydä kerran kuussa risteilyllä ja muissa juhlissa ystäviensä kanssa. Usein reissu kesti myös yön yli, niin että talossa ei ollut muita kuin minä ja isäpuoleni (Markku). Olin tuolloin 19-vuotias, pitkäaikainen seurustelusuhteeni oli päättynyt joitakin viikkoja sitten. Äiti oli taas jollain reissullansa, ja minä kahdestaan Markun kanssa kotona, niin kuin usein ennenkin. Markku ja minä menimme saunaan, niin kuin lauantai-iltoihimme kuului. Siellä sitten tuli keskustelua seksistä ja Markku myönsi ettei heidän seksielämänsä äitini kanssa oikein hyvin sujunut. Hän tiesi myös oikein hyvin, etten seurustelusuhteeni päätyttyä ollut saanut munaa. Päätin lähteä jo pois saunasta, painuin suihkuun ja aloin pesemään itseäni. Markku tuli pian perässä ja lupasi pestä selkäni. Hän otti sienen ja saippuoi selkäni, mutta pian huomasin hänen käsiänsä hierovan paljon muutakin kuin selkää. Hän hyväili kauniita, hieman pystyjä C-kupin rintojani. Se tuntui hyvältä enkä halunnut hänen lopettavan, tajusin kuitenkin tämän olevan väärin ja huuhtelin itseni pikaisesti ja lähdin posket punaisina saunasta pois.

Olin miettinyt äskeistä koko illan, enkä voinut sille mitään että ajatus kiihotti minua suuresti. Olin mennyt jo sänkyyni, riisunut vaatteeni. En kuitenkaan saanut unta, sillä tuo ajatus kiusasi minua koko ajan. Kuulin Markun sammuttavan valot. Hän ei kuitenkaan mennyt makuuhuoneeseensa vaan jäi katselemaan minua oven raosta. Pian hän kuitenkin meni omaan sänkyynsä. En saanut ajatusta mielestäni, niinpä lähdin Markun luokse pelkät pikkuhousut ylläni.

Menin makuuhuoneeseen ja huomasin ettei Markku nukkunut. Kävin hänen viereensä makaamaan, ja käteni lähtivät laskeutumaan hänen rintansa päältä alaspäin, kohti hänen 17 senttistä melaansa. Hän nukkui tietysti alasti, aina valmiina tällaisiin tilanteisiin. Markku oli selvästikin yllättynyt aloitteestani, ja katsoi minua kysyvänä. Suutelin häntä ahnaasti ja hän vastasi suudelmaani kiimaisesti. Hyväilin hänen kaluansa hellästi. Eikä aikaakaan, kun se oli kovettunut.

Markun kädet olivat tällä välin hyväilleet rintojani, nyt hän alkoi imemään ja nuolemaan kovettuneita nännejäni. "Tiesitkös että rintasi ovat kauneimmat mitä olen koskaan nähnyt?", hän sanoi ja minä punastelin. Hän puristeli pystyjä nuoren naisen rintoja ja myhäili tyytyväisenä. Hän riisui päältäni pikkuhousuni. Hän nuuhkaisi niitä ja levitti sitten jalkani ja painoi päänsä jalkoväliini.

"Mmmh" tuntui niin hyvältä, kun Markku hyväili klitorista ja häpyhuulia kielellään. Hän oli niin taitava, paljon parempi kuin kukaan poikaystävistäni. Ei kestänyt kauaakaan, kun aloin tärisemään ja sain orgasmini. Markku hymyili ja suukotti pilluani. Minä murisin häntä tulemaan sisääni, eikä hänkään jaksanut enää leikkiä, vaan asetti minut sopivaan asentoon sängylle lähetyssaarnaajaa varten, ja työntyi hitaasti sentti sentiltä sisään tiukkaan pilluuni. Sitten hän alkoi työntelemään sisääni innokkaasti, kuin ei olisi pariin vuoteen naista saanut. Huokailin hyvänolon tunteesta, olin seksissä mukana 99 prosenttisesti. Se yksi prosentti ei voinut muuta kuin nautiskella.

Tätä asentoa jaksoimme hetken aikaa, kunnes Markku vetäytyi sisältäni ja käänsi minut nelinkontin. Pidin itsekin tästä asennosta eniten. Pyllistin Markulle, ja tämä työnsi kalunsa nopeasti pohjaan saakka. Se tuntui niin hyvältä että meinasin kuolla siihen paikkaan. Purin lakanaa, etten vielä tulisi. Markku aloitti työnnöt ja hänen täynnä olevat pallinsa osuivat jalkojani vasten. Markku tiesi tarkkaan mikä tuntui minusta hyvältä, työnsi pohjaan ja välillä vain terska oli sisällä. Hänen kullinsa tuntui vain suurenevan sisälläni, tunsin jo sen sykkeen. Siinä sivussa hän puristeli ja hyväili rintojani. Minä voihkin jo äänekkäästi, mikä vain kiihotti Markkua lisää.

Minä sain pian toisen orgasmini ja pilluni supisteli voimakkaasti. Markulle tämä oli liikaa ja hän antoi itsensä laueta sisääni. Ja sitä tulikin valtavasti! Hän jatkoi työntöjä kunnes sykähdykset loppuivat, mutta jätti kullinsa sisälleni. Siellä se sitten kutistui pikkuhiljaa ja vasta sitten hän vetäytyi minusta. Huohotimme molemmat sängyllä sylikkäin hetken aikaa tyytyväisinä aktiimme.

Hetken hengähdystauon jälkeen imin Markulle uuden seisokin, ja jatkoimme ratsastuksella. Kokeilimme myös monia muita asentoja, joista minulla ei ollut ollut tietoakaan ennen Markkua. Jatkoimme rakastelua vielä monta tuntia, ja vasta aamuyön pikkutunteina nukahdimme toistemme syliin.

Yhteisen yömme jälkeen, aloimme salaa järjestää toisillemme yhteisiä hetkiä. Pieni suihinotto töiden jälkeen, pimpsan pesua yöllä, aamuisia herätyksiä, akti silloin tällöin.

Nykyään asun jo omassa kodissani. Markku turvautuu minuun yhä n. kerran kuukaudessa, vaikka minä seurustelenkin nykyään. Se on pientä vaihtelua meille molemmille. Käyn myös saunomassa kotona aina välillä. ;)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute