Herkku-puhelin
Sairaalamaksun kuittaus
ANdrea

Herään jyskyttävään päänsärkyyn ja katselen ympärilleni. Valkoisia seiniä. Muisti alkaa palailla pätkittäin ja tajuan olevani sairaalassa. Ilta taisi todellakin päätyä railakkaaseen menoon. Muistan miten päädyimme kavereiden kanssa joihinkin juhliin ja muistan miten tanssimme päät pyörryksiin. Niin pyörryksiin, että taisin kaatua. Hämäriä ja viinanhuuruisia pätkiä siitä, miten kaaduin jonkun muun kanssa tanssin tiimellyksessä ja löin pääni. Ambulanssi. Ensiapu. Sitten ei mitään.

Suljen silmäni ja koitan nukahtaa uudestaan. Havahdun hoitajan hääriessä vasemmalla puolellani. Saan kuulla taas totuuden sekoiluistani. Aivotärähdys, ei sen vakavampaa, mutta haluavat tarkkailla minua vielä pari päivää. Sen sijaan kädelleni kävi huonommin. Useampi murtuma, jotka vaativat leikkauksen ja mahdollisesti vielä lisäoperaatioita, jotta kädestä tulisi toimintakykyinen.

Tajuan, että tämän pitäisi loppua. Olen pian kolmekymppinen ja vaikka elämäni on kondiksessa pääosin, olen sietämättömän holtiton aivan liian usein. Viinaa, toisinaan huumeita, lukuisia miehiä. Toisaalta myös kohtuullisen hyvä työ ja oma asunto. Valitettavasti elämäntapani vaatii myös joskus enemmän rahaa kuin tienaan, joten olen silloin tällöin myös päätynyt myymään itseäni. Aluksi hävetti. Nykyään ei enää. Ei se järvi soutamalla kulu ja olen voinut valita asiakkaitani, joten en ole joutunut vastenmielisiin tilanteisiin. On sitä huonompiakin tapoja ansaita.

Toinen hoitaja tulee kyselemään vakuutuksestani. Häpeäkseni joudun myöntämään ettei minulla ole sellaista. Julkinen terveydenhoito on ollut vuosia alamäessä ja nyt 2020-luvulla siitä ei ole paljoa jäljellä. Olen laskenut tässäkin onneni varaan, enkä ole vakuutuksia hankkinut. Minulle kerrotaan mahdollisuudesta jäädä tähän yksityissairaalaan jos suostun opetus- tai testipotilaaksi, tai voisin saada siirron julkiseen sairaalaan. Haluan jäädä, koska hoito on ollut hyvää ja pääsisin uuteen käsileikkaukseen nopeasti, mikäli sitä tarvittaisiin.

Oikeastaan nautin sairaalassa olosta. Hyvää ruokaa, lepoa, lehtiä, kirjoja ja televisio, oma huone. Silloin tällöin joku lääkäri käy kandien kanssa harjoittelemassa milloin mitäkin. Sydänäänten kuuntelua, korvien tutkimista ja nivelten kääntelyä. Myös paketissa olevaa kättäni tutkaillaan ja röntgenkuvia katsellaan.

Olen ollut monta viikkoa ilman seksiä ja ovulaatio lähestyy. Olo alkaa olla sen mukainen. Päätän kiusata seuraavaa tutkimaan tulevaa porukkaa ja riisun rintaliivit pois. Reilun tunnin päästä tulee lääkäri ja neljä opiskelijaa, jotka haluavat kuunnella sydäntäni ja keuhkojani. Riisun sairaalapaidan, jonka alla ei ole mitään. Tuijotusta. Tiedän, että minulla on varsin hyvä kroppa ja erityisesti pidän tisseistäni. Ne ovat sopivan isot ja kiinteät, pyöreät pallot, joissa on terhakkaat nännit. Nautin häpeilemättä katseista. Lääkäri tuijottaa avoimesti ja tulee eteeni istumaan. Hän kertaa nopeasti seurueelleen ohjeet ja vetäytyy sitten sivuun, jotta tulevat lääkärit voivat tutkia minua. Kiihotun siitä tunteesta, kun tiedän kaikkien huoneessa olevien miesten haluavan hyväillä rintojani. Ehkä naistenkin, sillä myös opiskelijatytöt tuijottavat häpeämättömästi.

Kun kaikki ovat tutkineet minua ja olen riittävän monta kertaa hengittänyt syvään - huokaillen avonaisten huulieni välistä - he poistuvat. Minua panettaa. Olisin voinut tehdä mitä vain, etenkin lääkärin kanssa. Hän oli synkällä tavalla komea ja tuijotti minua häpeilemättä. Hmmm.

Myöhään seuraavana päivänä hoitaja tulee kertomaan, että minua kaivataan tutkimuspotilaaksi uuden ultraäänilaitteen testaukseen ja pyytää seuraamaan itseään. Minut viedään eri kerrokseen, pieneen aulaan ja pyydetään odottamaan. Istun hymyillen penkille. Oikeastaan on mielenkiintoista maksaa hoidosta näin, on ollut mielenkiintoista olla kokeilujen ja harjoittelun kohteena. Alan kiinnostua aiheesta, ehkä minunkin pitäisi hylätä nykyinen työni ja hankkia koulutus, mennä lääkikseen?

Toinen hoitaja kutsuu minut huoneeseen. Hän selittää, että lääkärien pitää tehdä testejä uudella ultraäänilaitteella ja hän aikoo valmistella minut tutkimukseen. Näen jo itseni makaamassa litteä vatsani paljaana tutkimuspöydällä ja harmittelen, etten ottanut lehteä mukaani. Olisin varmaan voinut samalla lukea.

"Ota housut pois ja käy tuohon pöydälle". Hoitaja herättää minut todellisuuteen. Housut pois? Näin gynekologin tutkimuspöydän jalkatelineineen ja nielaisen. Hetkinen, mitä tämä on? Hoitaja ei huomaa tyrmistymistäni, vaan jatkaa selittämistä siitä, miten laitevalmistaja on testivaiheen vaginaalisen tutkimisen osioon suositellut karvojen ajelua ja mahtaako se olla tarpeen, mutta tehdään nyt, kun lääkäri niin ohjeisti ja kyllähän nuo takaisin kasvavat. Ei helvetti. Vaginaalisen tutkimisen? Luulin, että ultraäänellä tutkitaan raskaana olevien naisten vatsaa tai sairaiden ihmisten sisuskaluja! En tajunnut, että jopa pimppini joutuu tutkittavaksi.

Huokaisen mielessäni ja alan riisua housuja. Samapa tuo, mitä tekevät. Johan sitä lettua on tullut leviteltyä niin monen edessä, että tuskin tämä maailmaa enää kaataa. Käyn makaamaan pöydälle ja nostan jalat telineisiin. Hoitaja pälättää jotain omia juttujaan, varmaan rentouttaakseen minua, ja alkaa levittää saippuavaahtoa haaroväliini. Tottuneesti hän höylää tuheroani paljaaksi ja siistii myös peräaukkoni ympärystän. Tutkimusvalo on niin voimakas, että tunnen sen lämmön pimpilläni ja lampun kehys on heijastavaa materiaalia, joten näen hiukan vääristyneen kuvan värkistäni, jota ajellaan paljaaksi. Kaikkea sitä kokee, kun riittävän vanhaksi elää.

Lopulta saan nousta ylös ja hoitaja kehottaa minua odottamaan poistuessaan itse huoneesta. En tiedä pitäisikö minun pukea housut takaisin. Seison alapää paljaana ja katson vieressäni olevalla penkillä lojuvaa housumyttyä. Seinällä on peili, josta näen itseni. Varsin kauniin ruskeahiuksisen naisen, jonka paidan helma ei yllä peittämään posliiniksi ajeltua pillua. En ole posliininaisia, ehkä siitä syystä etten omaa toosaani pidä kovin kauniina. Sisemmät häpyhuulet kurkistelivat ulompien välistä ja näkyvät nyt erityisen hyvin, kun kaikki karvat on poissa. Olo on erityisen alaston.

Huoneeseen astuu lääkäri, joka tervehtii minua lyhyesti. Hän on se sama, komea, jonka tapasin eilen. Hoitajaa ei näy missään ja lääkäri istahtaa tietokoneen ääreen. Seison paikallani osaamatta tehdä mitään. Lääkäri alkaa puhua monotonisella äänellä laitteesta, tutkimuksista ja kalibroinnista termein, jotka pudottavat minut pian kärryltä. Hän kääntyy ja katsoo minua hymyillen vinosti. "Onko selvä?", hän kysyy. Osaan vain nyökätä ja minulle herää epäilys, että hän on valinnut minut tarkoituksella. Haluaako hän vain käyttää ja näyttää valtaansa, vai jopa panna minua? Päätän olla näyttämättä minkäänlaista häpeää, epävarmuutta tai heikkoutta. Minuahan ei saa kukaan nolostumaan.

"Teen ensin gynekologisen tutkimuksen. Aloitetaan rinnoista, istutko tuohon ja avaatko paitaasi?", hän sanoo ja tulee lähemmäksi. Avaan paidan edessä olevia nappeja hitaasti ja olen kiusallisen tietoinen paljaasta alapäästäni. Avaan paidan liki alas asti, otan kädet pois hihoista ja annan paidan valahtaa alas ympäröimään alastonta alavartaloani. Lääkäri alkaa tutkia. Hän painelee, puristelee ja leipoo rintojani ikuisuudelta kestävän ajan. Kun hän ottaa kiinni kovettuneista nänneistäni ja pyörittelee niitä hitaasti, kiihko iskee lävitseni. Tuntuu enemmän esileikiltä kuin tutkimukselta.

Saan pukea paitani takaisin. Tärisevin käsin jätän pari ylimmäistä nappia auki. Lääkäri pyytää minua asettumaan tutkimuspöydälle. Käyn selälleni ja asetan kantapääni telineisiin. Tuijotan kattoon. Hän siirtää telineitä vielä hieman etäämmälle toisistaan ja lähemmäs takapuoltani. Polveni ovat koukussa ja jalat levällään. Olen kiihottunut. Hän tekee sisätutkimuksen nopeasti ja pilluni litisee äänekkäästi hänen työntäessään instrumentteja tai sormiaan sisään tai ulos tai liikuttaessaan niitä.

"Sulla iho vähän punoittaa näistä ajelluista kohdista, laitan tällaista rasvaa ettei tuu mitään tulehdusta". Ynähdän vastaukseksi. Hän ottaa käteensä jotain voidetta ja alkaa liki hellästi hieroa sitä hävylleni. Hän tuijottaa jalkoväliäni pää kallellaan ja hieroo häpyhuuliani, välilihaa ja peräaukon ympärystä hitaasti. Tekisi mieli vaikeroida. Tutkimuspöydän pääpuoli on hieman kohollaan, joten näen hyvin miten hänen kätensä työskentelee levitettyjen jalkojeni välissä. Hän ottaa toisen tuubin ja sanoo laittavansa liukuvoidetta, jotta anturi ei satu. Ilmeisesti saan pilluuni jotain, ajatus tuntuu ihanalta.

Hän puristaa toisesta tuubista jotain kädelleen ja alkaa levittää sitä koko pilluni alueelle. Voide tuntuu kuumottavalta ja tajuan hänen laittaneen jotain stimulanttia. Liukuvoidetta tuskin enää tarvitaan. Hän hieroo ja hyväilee voidetta häpyhuulilleni. Hänen kätensä lipuu kuin vahingossa klitorikseni yli ja olen lähellä voihkaista ääneen, niin hyvältä se tuntuu. Hetken päästä hän koskee klittaani uudestaan. Ja taas. Tunnen sormien uppoavan syvälle sisääni ja liikkuvan pimpissäni. Hän vetää sormensa pois ja käy vielä hieraisemassa herkkunappulaani. Hengitän syvään.

Lääkäri hakee huoneen toiselta laidalta pienen pyörillä kulkevan pöydän, jolla on jokin laitteisto. Huomaan myös pystyssä sojottavan dildomaisen anturin. Hän istuu tuolille haaroväliini ja sanoo "No niin, kokeillaanpa ensimmäisellä mittauspäällä". Hän pujottaa dildon päälle kortsun, levittää huuliani toisella kädellä ja työntää anturin sisääni. Laite hurisee ja monitorilla näkyy epämääräisiä kuvia. Lääkäri selostaa minulle mitä tapahtuu ja näkyy, mutta en pysty keskittymään. Kuulen vain pilluni litinän oman hengitykseni.

"Vaihdetaanpa seuraava". Kuuluu maiskahtava ääni, kun hän vetää anturin ulos. Lääkäri vaihtaa uuden pään ultraäänilaitteeseen ja alkaa työntää sitä pilluuni. Tämä tuntuu hiukan isommalta. Mukavan isolta. Hän työntelee laitetta sisääni varovasti ja tunnen kun se koskee kohdunkaulaani. Hän katselee kuvaa kulmat kurtussa, mutta myös pilluani aina kun vain liikuttaa anturia sisään tai ulos. Näen hänen nielaisevan. Alkaako lääkärin pokka pettää?

"Ja kokeillaan vielä tätä viimeistä, tämä onkin isoin. Mitä isompi anturi, sitä paremman näkyy, joten tämä onkin mielenkiintoisin". Näen anturin, joka on tosiaan erittäin muhkea. MIetin onko tuo tosiaan lääketieteellinen instrumentti, vai onko lääkäri hankkinut dildon vain tunkeakseen sitä potilaisiinsa. Epäilen ääneen, ettei laite mahdu minuun. "Kokeillaan, lupaan olla hellä", lääkäri sanoo.

Hän liikuttaa tylppää päätä vaollani ja alkaa työntää sitä hitaasti sisään. Tunnen lihaksieni jännittyvän eikä vehje uppoa minuun. "Levitä jalkojasi vielä lisää", lääkäri sanoo. Pilluni on aivan levällään, mutta dildo ei tunnu mahtuvan. Hän ottaa vehkeen pois ja työntää sormensa tilalle, aivan kuin kokeillen jotain. "Hmm... joo... tässä asennossa ei taida mahtua, niin mitä jos käyt kontallesi?" Hämmästyn sanoja, mutta olen todella kiihottunut ja haluan patukan sisääni, joten nousen tutkimuspöydälle polvilleni. Levitän jalkojani, nostan persettäni pystyyn ja tarjoan pilluani lääkärille. Hän työntää tuon paksun tekokyrpänsä pilluuni sentti kerrallaan ja se tosiaan mahtuu näin. Toimenpide ei enää tunnu tutkimukselta, vaan hän panee minua dildollaan hitaasti, sisään ja ulos, pilluni litisee ja supistelee jäykän varren ympärillä. Suustani karkaa pieniä ynähdyksiä. Tuntuu todella hyvältä. Lääkäri ottaa patukan pois sisältäni kokonaan ja työntää taas sisään, uudestaan ja uudestaan.

"No nyt sinne taitaa mahtua isompikin tavara. Kokeillaan vielä etukautta. Käytkö selällesi?". Asetun uudestaan tutkimuspöydälle selälleni ja levitän haarani, mutta se ei riitä lääkärilleni. "Pitää varmaan levittää jalkoja enemmän, ota polvitaipeista kiinni ja pidä jalkoja ylhäällä ja sivuilla". Otan polvistani kiinni ja vedän jalat ylös ja aivan auki. Kantapääni hipovat pakaroitani ja näen karvattoman häpykumpuni pullottavan reisieni välissä. Asento on niin irstas, että minua varmaan hävettäisi, jos en olisi näin kiihottunut. Suljen silmäni.

"No niin", hän sanoo. Tunnen taas patukan pään huulieni välissä. Se tuntuu lämpimämmältä kuin äsken. Lääkäri tarttuu häpyhuuliini ja levittää niitä vielä lisää. Kahdella kädellä. Ymmärrys iskee kuin shokki. Avaan silmät ja katson. Hän on laskenut housunsa nilkkoihin ja on työntämässä omaa kaluaan minuun. Voi luoja. Hän tuijottaa pilluuni ja työntyy hitaasti sisääni ja katsoo sitten minua. Näen kiihkon hänen silmissään ja en voi olla vaikeroimatta ääneen, niin hyvältä tämä tuntuu.

Hän alkaa panna minua hitaasti. Näen miten hänen alavatsansa lihakset liikkuvat työntöjen tahtiin. Hän ottaa reisistäni kiinni ja nauttii tiukasta lihastani. Tunnen ison kyrvän soutavan sisälläni. Hän riuhtaisee paitani auki ja alkaa hyväillä rintojani, kumartuu imemään kovia nännejäni ja pyörittelee niitä sormiensa välissä niin kovaa, etten tiedä tunneko kipua vai nautintoa.

Tunnen olevani valuvan märkä ja tiedän etten kestä pitkään. Lääkärini ei myöskään näytä siltä, että voisi jatkaa ikuisesti. Hän puristelee toisella kädellä nännejäni ja siirtää toisen klitorikselleni ja alkaa kiihdyttää panemisen tahtia. En voi enää pidätellä, vaan orgasmi lyö aaltoina ylitseni ja tunnen hänen laukeavan sisääni heti minun jälkeeni.

Kun hengityksemme on tasaantunut, hän vetää puolijäykän elimensä minusta, kiittää tutkimukseen osallistumisesta ja sanoo, että jatkamme huomenna. Maltan tuskin odottaa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute