Herkku-puhelin
Joulukuusia
Mika

Olen useana vuonna tehnyt kuusikauppaa ja minulle on muodostunut vakiasiakaskunta. Useita jo lapsuudestani tuntemia henkilöitä. Asiakkaina on vanhoja kavereita ja kavereiden vanhempia. Olen lapsuudessa hyvä ystävä kahden siskon kanssa. Molemmat ovat muuttaneet jo muuaalle mutta heidän äitinsä on vaki asiakkaani. Hän tulee lenkillään aina katsomaan oman joulupuunsa. Näin kävi taas tänäkin vuonna.

Nuoruudessani kun seksuaalisuuteni alkoi heräämään katselin kyseisten siskojen ja heidän äitinsä pyykkejä vintin naruilla. Joskus kokeilin narula olleita sukkahousuja yms. Ihmettelen näin jälkeempäin että en jäänyt kiinni tai ainakaan siskojen äiti ei asiasta mitään sanonut vaikka hyvin voi arvata koska olin silloin ainoa talossa asuva puperteettia lähestyvä nuorukainen. Minun ja nuoremman siskon varmaan odotettiin moleien vanhempien toimesta joskus seurustelevan. Homma oli tuolloin kuitenkin vainkaveripohjalla.

Siskosten äiti sanotaan Jaana tuli tänäkin vuonna kuusta hakemaan. Lupasin toimittaa kuusen hänele kotiin että ei tarvitsisi kantaa kuusta kotiin. Jaana kyseli koska puuta tuon ja kerroin suurinpiirteisen ajan. Vein kuusen Jaanalle ja Jaana sanoi että koska kuusi on lumeton voisinko tuodan sen heti sisään vaikka aattoon on vielä aikaa. Jaana ja hänen miehensä ovat eronneet ja Jaana asuu nyt yksin, ihan viehättävässä rivitalokaksiossa. Pakko myöntää että Jaana on vajaa 70-kymppiseksi hyvin säilynyt ja hänen hymynsä edessä olen sulaa vahaa. Muistan hyvin nuoruudestani kun en oikeasti vielä ymmärtänyt seksuaalisuuden päälle vielä mitään Jaanan kerran heille mennessään istuvan puhelinpöydälä ja vetävän sukkahousuja jalkaansa. Sen olen usein nettipornoa katsellessani muistanut, jo silloin kai olin tietämättäni nylon fetissi. Ja myöhemmin toki hänen tyttärien sukiksia kokeilin.

Soitin Jaanan ovikelloa ja Jaana pyysi minut sisään laittamaan samalla kuusen jalkaan. Sain kuusen jalkaan ja samalla pidempäänä kiinnitin tähden. Jaana hyyili kiitollisena ja sanoi juuri keittäneensä kahvia ja tarjosi myös minulle. Valitin paksua vaatetustani johon Jaana sanoi että vähennä päällysvaatteitasi että hän on minut ennenkin vähissä pukeissa nähnyt. Riisuin ulokatakin ja lämpöhousut joten olin vartalonmyötäisissä alushousuissa ja t-paidassa. Jaana katsoi minua pitkään ja punastui, jonka ajattelin vain tulevan hyvästä mielestä että hänoli saanut kuusen kotiin niin pienellä vaivalla. Autoin vielä kuuseen kynttilät jolloin tapattomasti kosketimme toisiamme. En työn touhussa huomannut kuinka etumukseni alkoi turvota. Kun kuusen kynttilät syttyivät Jaana kysyi kuinka hän voi kiittää minua. Jaana katseli edessäni kuusta jossa paloivat kynttilät. Seisoin Jaanan takana ja hän astui taaksepäin ja hänen osuessaan minuun tunsin kuinka hänen selkänsä osui seisokkiini. Jaana painautui minua vasten ja nostin häteni hänen lantioilleen. Jaana kääntyi ja painoi suukon suulleni ja minä annoin käsieni kulkea pitkin Jaanan vielä niin hyväntuntuista lämpöistä ja kiinteää vartaloa pitkin. Suutelimme ja Jaana kiipesi syleilyyni. Sanomatta mitään Jaana ohjasi minut sängylleen riuhtoen riisui itseään ja minua. Jaana avasi minulle sylinsä ja tuo tyttö ei vielä kaivannut mitään liukasteita.

Jaana kertoi kun raukeina olimme sylityksin että hän oli katsellut minua siten jo useana jpouluna mutta ei vain tiennyt miten tehä aloitetta. Vaikka nytkyisin seksi ja sitä puhuminen on avoimempaa niin hän kuitenkin on saanut varautuneemman kasvatuksen. Sovimme että käyn nyt jolun pyhinä silloin kun hän on yksin katsastamassa kuusen jalan veden.

Mika

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute