Herkku-puhelin
"Armejan harmaata" ja kiimaa osa 1
Seisokki

“Armeijan harmaata” ja kiimaa! Osa 1.

Olimme vaimoni Merjan kanssa vuokrannut mökin erään varuskunta paikkakunnan läheisyydestä. Menomatkalla mökille päätimme poiketa abc:llä kahvilla. Sisään astuessamme huomasimme, ettei asiakkaita ollut ruuhkaksi asti. Ihmisiä istui siellä täällä ja suuntasimme kohden kassaa kahvikupposet ja pientäipurtavaa tarjottimilla.
Vaimollani on melko kookas peffa ja hänellä oli korkokengät jalassaan, noiden ansiosta Merjan peffan korostuikin entisestään. Yllään vaimollani on polvien yläpuolelle ulottuva mustahame sekä mustapystyraidalliset stey up sukat, ylävartaloa verhosi valkoinen napitettava silkkipusero. Merja tykkää pukeutua välillä niin, ettei rintaliivejä eikä pikkareita ole ollenkaan päällysvaatteiden alla ja tälläkin kertaa ne olivat poissa.

Merjalla on isohkon peffan lisäksi vartaloon nähden ihan mukavan kokoiset ja kiinteät rinnat, joissa on isot nänninpihat sekä nipukat. Nännien erottuessa nytkin selvänä kohoutumana sopusuhtaisista rinnoista.
Huomasin tiskillä vieressämme olevan miehen katseen nauliutuneen juuri noihin vaimoni rintoihin, mitä mahtoikaan mies ajatella? Merja huomasi myös miehen tuijotuksen ja värisytti rintojaan ikäänkuin härnätäkseen tuota miestä. Vaimoni nauttii suunnattomasti kun saa katsehuomiota vierailta miehiltä, myös itse kiihotun vieraiden miesten katseista vaimoani kohtaan.

Maksettuamme ostoksemme siirryimme kohden valitsemaamme pöytää. Tuon pöydän läheisyydessä istui neljä varusmiestä, me istuimme korkea selkänojallisiin tuoleihin siten, että yksi pöytä jäi noiden sotaurhojen ja meidän väliin, rintamasuuntamme ollen sotaurhoja päin.
Kävi myös niin, että nuo nuoret sotaurhot antoivat katseittensa seurata vaimoni keinahtelevaa liikkumista, jonka Merja myös huomio. Erottuivathan nännit silkkipuseron alta silmiin pistävinä ja lantion seutu tyköistuvasta peffaa korostavasta hameesta selvästi. Pienehkö puna herahti Merjan kasvoille, en tiedä johtuiko se lievästä kiihottumisesta vai nolostumisesta, veikkaan ensimmäistä.

Siinä istuessamme vaimoni tarkkaili vaivihkaa sotaurhoja joista kaksi istui meihin päin ja kaksi selin. Huomasin noiden kahden sotaurhon katselevan Merjaa, sillä silmällä, nussisin. Myös vaimoni laittoi tuon merkille ja asettikin jalkansa ristiin antaen hameenhelman kohota mahdollisimman korkealle paljastaen jalkojaan jopa luvattoman paljon. Nyt myös selin istuvat sotaurhot käänsivät päätään meidän suuntaan. Sotaurhojen pöydässä kuulostikin alkavan melkoinen puheensorina, arvatenkin mistä he puhuivat, varmaan näkemästään. Merja vapautti jalkansa ristiasennosta ja avasi puserostaan yhden napin jo parin muun avatun napin lisäksi, tuolloin ah´h niin ihanista rinnoista näkyi jo hyvin suuri alue. Vaimoni pudotti tahallaan lusikan lattialle ja kumartuen sitä noukkimaa ärsyttävän hitaasti hymynkare huulillaan, tietäen ainakin noiden kahden meihin päin kasvoillaan istuvan sotaurhon katsovan nyt avautuvaa näkymää.
Oli poikien ilmeet kuin olisivat nähneet aaveen, hieman häkeltyneet mutta silmissä loisti kiimaisten nuortenmiesten uteliaisuus. Eikä aikaakaan kun kaikkien neljän sotaurhon naamat olivat meihin päin suuntautuneena. Huomasin Merjan nauttivan tilanteesta ja tiesin nännien aloittaneen kiihottumisesta johtuvan turpoamisen. Lusikka nousi hyvin, hyvin hitaasta tarjoten mahdollisimman pitkän herkkuhetken sotaurhojen suuntaan.

Nuoret miehet uppoutuivat jälleen omaan keskusteluunsa, mutta Merjapa oli päättänyt uudesta yllätyksestä. Hän nosti hamettaan pitkälle reisiin siten, että hameesta tuli vesirajaan ulottuvan minihameen oloinen. Ja sotaurhojen pöydässä tapahtui taas, kaikkien neljän päät kääntyivät jälleen meidän suuntaan, jopa pienoista vihellystäkin kuului. Tiesin katseiden kohteen tietäen myös sen, että se kohde vaimoni vittu on jo tuossa vaiheessa kostunut melkoisesti. Oma kullinikin alkoi herätä “henkiin” katsellessa ympärillä tapahtuvaa näytelmää. Myös Merjan tietäessä tämän, Hän aloitti kätensä hivuttamisen jalkoväliäni kohden.
Käsi viipyi siinä hetken, tuntien erektioni alkaneen, oihh tuota tilannetta.
Siirsin toisen käteni sormet vaimoni jalkoväliin ja kuin sotaurhojen härniksi sormetin Merjaa tovin aikaa. Hänen silmiin syttyi lasimainen kiihottunut katse joka suuntautui noiden sotaurhojen suuntaan. Mitähän vaimoni ajatuksissa pyörikään, sen tulin tietämään hyvin pian.

Merja nousi pöydästä ja sanoi käväisevän veskissä, keinuvin lantein Hän asteli sotaurhojen pöydän vierestä tuntien polttavat katseet vartalossaan. Tuotapikaa kaksi nuorta miestä läksikin seuraamaan kuin vanavedessä vaimoani, silmät nauliintuneena edessä keinuviin lanteisiin.

MERJAN KERTOMAA:
Kuljin kohden veskiä ja päästyäni sen läheisyyteen huomasin naisten ja miesten veskien välissä syvennyksessä olevan kokovartalopeilin. Menin peilin eteen katsomaan miltä olemukseni näyttää, näytin kiimaiselta nartulta. Tuolloin huomasin peilissä myös kaksi perääni lähtenyttä sotaurhoa.
He tulivat aivan iholle ja heti toinen tarrasi kiinni takaapäin rinnoistani toinen laittoi kätensä lanteilleni ja peffalleni. Suustani pääsi kun varkain huokaus ooh…Mitä, mitä ihmettä ei saa, oohh…nuorten miesten kädet puristelivat vartaloani innolla. Tunsin kuinka rintani ja peffani värähtelivät jo muutenkin kuin noiden miesten hyväilystä johtuen…Tiesin sen olevan kiihottumisestani johtuva vartaloni reaktio, nännini jöpöttivät juhlakunnossa kuin pyrkien puhkaisemaan silkkipuseron kankaan. Toinen sotaurho (Jere) työnsi kätensä puseroni sisään aloittaen vimmatun puristelun rinnoillani ja toinen (Mike) nosti hameeni vyötäisille työntäen samalla sormensa nyt jo märkyyttä tihkuvaan vittuuni.
Älkää, älkää tässä sain soperreltua, mutta sanani kaikui kuuroille korville. Jere sanoi, kiimanarttu härnäsit meitä ja nyt saat mitä tilasit, aloittaen samalla himokkaan suudelman johon itsekin vastasin antaumuksella.

Miken sormet vatkasivat vitussani taitavasti ja lantioni myötäili noita sormia…Oiiih…oiih…vooiihh…tuntuu hyvältä, tekee hyvää, älkää ei tässä lopettakaa, minä ohhh…uuuuhhh…minuta tulee, tulee nyyyyyt laukean, iiiihaaanaaa huusin varovaisella äänellä. Pian tunsin kuinka orgasmin tuottama mielihyvä valtaa vartaloni joka sopukan, värisin ja tärisin kuin horkkatautinen.
Sotaurhot päästivät otteensa minusta ja sanoivat haluavansa nussia minua, kaikki neljä. Kerroin heille olevamme matkalla mökille, tuletteko selänpesuun, minun selän pesuun, ehdolla jos mieheni suostuu siihen?
Totta kai, tietenkin, kyllä tuollaisen kiimanartun pitää saada kunnolla nuorta kullia sisäänsä, totesi Jore.

Merja istuutui pöytäämme posket punaisina ja kasvoillaan sellainen ilme kuin Hänellä on orgasmin saamisen jälkeen. Kysyinkin mitä oli tapahtunut ja vaimoni kertoi em. tapahtuman. Kysyen, voisiko nuo sotaurhot tulla mukaamme mökille, kiihottaa vieläkin niin valtavasti, saavathan olen niin kiimassa, sormeni kokeilivat litimärkää vittua, täytyyhän tämä jotenkin hoitaa, sanoin.

Annoin luvan ehdolla, jos saan katsella teidän touhuja, niin silloin kyllä…Ihanaa rakas, ihanaa vaimoni suorastaan huudahti!
Sotaurhotkin palasivat pöytäänsä luoden meille kysyvät ilmeet, jatkuisiko näytelmä? Puheen sorina heidän pöydässään kävi hyvin vilkkaana, mikähän mahtoikaan olla aiheena, kiimainen vaimoniko, nuorta kullia janoava kiimanarttu?

Tuli aika jatkaa matkaa, niinpä nousimme pöydästä Merja jättäytyi hieman taakseni ja ohittaessa sotaurhojen pöydän sanoi heille
“les´gow mennään nyt, kiimanarttu haluu teitä”.
Neljä nuorta miestä seurasi Merjan takana katsellen lanteiden houkuttavasti kutsuvaa keinuntaa ja ison peffan värähtelyä.

Menimme katumaasturiimme minne kaikki kuusi mahduimme melko mukavasti, ainakin etupenkkiläisten osalta, minä ja Mara. Takapenkille astelivat vaimoni Jere, Jore ja Mike, Merjan asettuessa keskelle Joren syliin. Matkamme alkoi niitä näitä rupatellessa, joskin vaimoni oli hiukan normaalia hiljaisempi. Ehdin jo miettiä alkoiko Häntä kaduttaa jo koko asia. Vilkaistuani taustapeiliin huomasin, ettei niin olisikaan, vaan jutustelujemme lomassa Merja sai suudelmia kaulaan, huulille ja puserosta näkyvälle paljaalle rintamukselle. Ilmekin vaimollani oli nautinnollinen, posketkin hehkuivat aivan punaisina.

Pian takapenkiltä alkoikin kuulua Merjan niin tuttua voihkintaa ja tiesin sen johtuvan siitä, että jopa kolmen nuoren miehen kädet hyväilivät vaimoni vartaloa. Voihke muuttui kovemmaksi ja tiesin siitä vaimoni saavan pian orgasmin, oih,..oihhh…aaahhh…just noin, kaivakaa vittuani imekää rintojani, näykkikää nänniäni, nuo sanat erottuivat myös selvästi.
Uuuuhhh…uuuhhh…nyt…nyt…minä saan taas…
ooohhh…iiiihhhaaanaa, ääni oli jo voimistunut huudoksi, tiesin vaimoni vitun supistelevan voimakkaasti ja vartalon värähtelevän holtittomasti saamastaan käsittelystä. Etupenkin Mara katsoi taakse ja runkkasi housunpäältä omaa kulliaan, minun läsnäoloni ei häirinnyt ollenkaan tuota touhua. Oma kullinikin seisoi jo ihan kivikovana korvieni kuulemasta ja taustapeiliin vilkuilusta johtuen.

Noin 30km ajettuamme tulimme suurehkon jopa huvilamaisen näköisen mökin pihaan, oli grillikatos, rannalla näkyi rantasauna ja laituriin kiinnitettynä soutuvene.
Mökkiin astuessamme huomasimme sen olevan niin ulkoisilta puitteiltaan kuin sisältäkin luksusta, sellaisenhan olimme esitteen mukaan tilannet, emmekä pettyneet.

Sotaurhot riisuivat enimmät päällysvaatteet pois, jäljelle jäi vain maastokuvioiset hihattomat inttipaidat ja kalsarit.
Kalsareiden etumukset näyttivät pömpöttävän jokaisella nuorukaisella.
Vaimoni ei tehnyt vielä asustemuutoksia ja itselläni oli ylläni teepaita ja shortsit. Merjan kasvoista loisti vieläkin autossa saamansa käsittelyn johdosta autuaallinen tyytyväisyys, niin kuin rajun orgasmin saatuaan kuuluukin näkyä.

Menimme vapaa-ajanviettotilaan istumaan, L:än muotoiselle sohvalle asettuivat vaimoni ja hänen molemmille puolilleen Jore ja Mara, Maran kullin seisokki erottui selvänä kohoumana housuista. Minä, Jere ja Mike istuimme 3:n istuttavaan sohvaan, joka oli L-sohvan vastapäätä.
Istuin keskellä sotaurhot molemmilla puolillani, kuin vartioiden minua.
Nousin ylös ja astelin takan eteen ja viritin sinne valkean, hain myös valkoviiniä, olutta sekä siidereitä sohvien välissä olevalle pöydälle.

Vaimoni kasvoilla oli kysyvä ilme, mitäs nyt, mitä nyt tapahtuu. Pian nuoret miehet alkoivat kilvan kehua Merjan ulkonäköä ja Hänen vartalon kurveja…Olet helvetin hyvän näköinen nainen sanoi Jore…Syötävän hyvä jatkoi Mara…Onnenpekka olet, nuo sanat oli suunnattu minulle.
Oletteko ollut kauan kiinni ja ilman lomia, kysäisin? Vastaus tuli kuin yhdestä suusta, tarpeeksi kauan ja ilman tyttöystäviä, saatikka sitten tuollaista kiimanarttua, kuin vaimosi on.

Nyt vaimoni vieressä istuvat nuoret miehet aloittivat Hänen suukottelemisen ja vartalon hyväilyn. Silkkipaidan napit revittiin niin, että vain rutina kuului, napit lensivät pitkin lattiaa. Merja nosti peffaansa ja hame kiskottiin pois. Niskaa, suuta, rintoja suudeltiin nuortenmiesten innokkuudella. Nuo nännit, jos yleensä oli mahdollista suurenivat ja kovettuivat entisestään.

Mara (Huom. Maran sanonta, syötävän hyvä) alkoi hivuttamaan päätään kohden Merjan jalkoväliä, kun vittu oli saavutettu, kuului ohohh…Tämähän on niin märkä, että tällä juottaisi koko komppanian. Maran huulet ja kieli toimivat oikeaoppisesti, minkä kuuli ja huomasi Merjan reaktiosta. Voihke, aiiihh…oihhh…ooohh…kuului selvästi ja lantio myötäili Maran pään liikkeitä. Ylävartalosta taasen piti huolta Jore, suukotellen vuoron perään molempia rintoja ja niiden nännejä, sekä niitä kevyesti näykkien.
Minun oli pakko todeta, näyttää pojat osaavan tehtävänsä, opetetaanko tuollaista nykypäivän armeijassa?

Merja kaivoi sotaurhojen kullit esiin ja aloitti niiden hitaan runkkaamisen, vilkaisten välillä meidän toisten suuntaan. Hetinmiten nuo kaksi kullia olikin juhlakunnoissa sojottaen kattoa kohden.
Minun oli pakko laskea shortsit ja kalsarit nilkkoihin ja aloittaa itseni hyväilyn, myös vieressä istuvat “vartijani” olivat työntäneet kätensä housuihin ja kiivas käsien liikehdintä ei jättänyt mitään arvailujen varaan. Jerellä olikin selvästi porukan suurin ja paksuin kulli, sen pää ulottui reilusti yli kalsareiden kuminauhan, jopa napaan saakka.

Merjan vieressä olevat sotaurhot alkoivat osoittaa laukeamisen merkkejä, kun vaimoni vuoronperään otti kullit suuhunsa ja imutti niitä posket lommollaan, jatkaen samalla runkkaamista.
Mara huohotti kiivaasti kullin ollessa vaimoni suussa ja spermalasti ryöppysi syvälle Merjan kurkuun…Oihhh, vaimoni sanoi kullin liuttua pois suustaan. Tuosta äskeisestä kiihottuneena Joren valtavan suuri spermalasti ryöppysi kohti Merjan rintoja…Aaahhh…noin paljon spermaa, ihanaa, kuului vaimoni suusta .
“Vartiani” sanoivat, nyt sinä menet ja suutelet Hänen spermaista suutaan ja nuolet spermaisia rintoja, tein työtä käskettyäni. Merja vartalo alkoi värähdellä, kertoen minulle orgasmin olevan lähellä, niinpä lopetin nuolemisen. Tuolloin vaimoni syöksähti kohti Jereä ja porukan suurinta kullia, istuutui Hänen syliinsä. Suuri kulli upposi tiukkaan vittuun vaivattomasti, olihan vittu märkyyttä tihkuva.

Vaimoni kasvot olivat L-sohvan suuntaan ja silmistä loisti suunnaton kiima. Lanteet ja iso peffa aloittivat kiihkeän ratsastuksen Jeren isolla kullilla…Uuuuhhh…uuuhhh, ihanan iso kulli, kiimanarttu saa nyt isoa kullia, katso rakas miten minua nussitaan ja miten nautinkaan siitä, katso.
Heidän vieressä itseään runkannut Mike laukesi murahdellen ja inisten, spermat lensivät ilmaan pitkässä kaaressa.
Myös tuo ratsastava pari alkoi lähestyä kliimaksia ja Merja huusi suoraa huutoa saatuaan ison lastin spermaa vittuunsa.
Minullekin tuo näytelmä oli liikaa, nousin ylös ja suuntasin kulliani runkaten kohden vaimoani, tarkoituksena laittaa se Hänen suuhunsa.
Mutta enhän minä kiihkossani suuhun asti sitä ennättänyt laittaa, vaan spermani lensivät vaimoni kasvoille.

Nyt olikin sotaurhojen aika nuolla vaimoni kasvot puhtaaksi spermoistani. Vaimoni kasvot loisti onnesta tuosta nuolemis tapahtumasta ja lopuksi Hän antoi pitkät kielisuudelmat kaikille neljälle nuorukaiselle.

Hetken aikaa vedimme kaikki henkeä, entäs nyt sanoi joku sotaurhoista.
Merja sanoi minulle, menepä laittamaan rantasauna lämpiämään, katsotaan sitten kuinka noilta sotaurhoilta selkäni pesu onnistuu?

Palautetta saa ja pyydänkin laittamaan!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute