Herkku-puhelin
Sonja ja Herra: Ensimmäinen kohtaaminen
Sonja

Seuraava tarina on todella tapahtunut...

Lakatessani kynsiäni lumen valkoisiksi en voi olla miettimättä, että saattoi olla typerää sopia ensimmäinen tapaaminen miehen kotiin. Olimme kyllä jutelleet netissä etukäteen, mutta eihän ihmisistä ikinä tiedä. Varsinkin ihmiset, jotka avoimesti ilmoittavat olevansa dominoivia ja pitävänsä naisten alistamisesta. Olimme jutelleet netissä kohta kuukauden päivät netissä ja fantasiat ja halut tuntuvat osuvan kohdilleen. Hän tykkää alistaa ja minä alistua. Mitä muuta sitten tiedän tulevasta treffikumppanista? Hän on minua reilusti vanhempi 51-vuotias mies, joka on vasta eronnut. Hänellä on kaksi lähes aikuista lasta, jotka asuvat puolet ajasta äidin luona. Työtä en ihan ymmärtänyt, mutta ilmeisesti jotain kerrostalojen suunnitteluun tai rakentamiseen se muistaakseni liittyi. Suurimpia fetissejä tuntio on kontrolli, käskyttäminen, nöyryyttäminen, piiskat ja kovakouraisuus seksin aikana. Omani ovat aikalailla samat, vaikka tietenkin enemmän vastaanottavana puolena.

Samalla kun tilaan Uberin, en voi olla miettimättä, että tämä voi mennä isosti pieleen...

Uberin saapuessa vilkaisen itseäni vielä kerran peilistä. Pakko myöntää, että laitettuna näytän aika hemmetin hyvältä. Iältäni olen 25v, olen 155cm pitkä ja painan n. 45kg. Olen hyvin aika laiha ja joidenkin mielestä vähän liiankin laiha. Rintani ovat erittäin pienet AA, mutta puutteeni rinnoissa korvaan pyöreällä pienellä pepulla, josta yleensä saan positiivista palautetta. Olen pukeutunut harmaaseen neulemekkoon, joka on päällisinpuolin hyvin säädyllinen mutta korostaa mukavasti peppuani. Asuni viimeistelee on Vince Camuton korolliset avokkaat, jotka samalla nostavat pituuttani 10cm korotuksen ansiosta. Ei hitto, nyt pitää juosta alas, sillä Uber-kuski soitti jo vihaisena.

Matkani Helsingin Kalliosta meni näppärästi Vantaalle. Postuessani tautosta huomaan olevani keskelle tyypillistä omakotitalo-aluetta, jossa kaikki talot näyttävät tismalleen samalta. Onneksi nyt on myöhäinen sunnuntai-ilta, joten ulkona ei näy ketään. Lähestyn perhoset vatsassa taloa, jonka tiedän olevan treffikumppanini. Soitan ovikelloa tärisevin käsin…

Miehen avattua oven tunnistan hänet välittömästi kuvista. Livenä hän näyttää hieman vanhemmalta kuin osasin odottaa, mutta se ei haittaa. Mies on mielestäni komea, vaikka vyön ympärille onkin kertynyt hieman ylimääräistä rasvaa. Minua ei ole ikinä haitannut pieni lihavuus ja itseasiassa vähän pyöreämmän miehen sylissä tuntuu erittäin turvalliselta. Mies on pukeutunut erittäin asiallisesti. Päällä hänellä on farkut ja kauluspaita on siististi laitettuna housujen sisään. Parransänki on on ehkä minun makuuni hieman ylipitkä.

“Tervetuloa Sonja! Hienoa, että pääsit tulemaan, vaikka ehdin jo hieman epäillä, että saankohan juoda yksin juuri avaamani Pinot Noirin.”

-”Eihän toki. Niin kauan ollaan jo netissä ehditty juttelemaan, että pitäähän sitä tulla ainakin katsomaan ”

Minut ohjataan sisälle ja takkini otetaan herrasmiesmäisesti. Olen heti vaikuttunut eleestä, sillä nuoremmat miehet eivät ikinä osaa käyttäytyä herrasmiesmäisesti. Jännitykseni hieman laukeaa, kun pääsen käsiksi viiniin ja annat minulle kierrosta talossa. Juttua tuntuu riittävän, kun siirrymme kierroksen jälkeen sohvalle istumaan. Meillä on yllättävän paljon yhteistä, vaikka meillä on suuri ikäero. Molemmat pitää Woody Allenin elokuvista, hyvästä ruoasta ja viinistä. Juttua riittää, eikä kiusallisesta hiljaisesta hetkestä ole tietoakaan.

“Noniin Sonja! Pitäisikö meidän mennä ihan asiaan. Eli olemme jo jonkin verran puhuneet verkossa fetisseistä ja haluista, mutta meidän tulisi varmasti käydä läpi näitä asioita myös kasvotusten. Kysyn nyt sinulta sarjan kysymyksiä joihin haluan rehellisen vastauksen. Kysymysten jälkeen sinulla on mahdollisuus lähteä ja no hard feelings tai voit jäädä ja meidän suhde jatkuu kinkymmissä merkeissä…”

Vastaan luonnollisesti myöntävästi, koska keskustelumme aikana kiinnostukseni ja kiihottumisen tasoni on noussut. Tällä hetkellä tässä miehessä minua kiihottaa kaikki: ääni, katse, viisaus ja kyllä… myös se, että hän on minua tuplasti vanhempi kiihottaa myös minua…

“Mitä haluat tältä suhteelta?”
- Haluan saada fyysistä ja henkistä kuritusta turvallisessa ympäristössä. Haluan opastusta. Haluan seksiä.

“Mitä haluat tuntea?”
- Haluan tuntea kipua, nöyryyttä ja häpeää. Haluan olla seksuaalisesti haluttu ja haluan olla kiihottava.

“Mitä ajattelet kun koskettelet itseäsi?”
- Kovakouraista seksiä ja yleensä jotain julkisuuden henkilöä. Esimerkiksi Liam Neesomia, Alexander Stubbia tai joskus jopa Timo Soinia. Kuvittelen yleensä olevan näiden miesten seksiorja.

“Onko sinua sidutto koskaan?”
-Ei

“Millaisesta kivusta pidät?”
- Piiskasta ja sopivissa määrissä panemisen aiheuttamisesta kivusta

“Kuinka kauan haluat, että sessiot kestää?”
- En osaa sanoa. Puolesta tunnista tuntiin

Kysymykset jatkoivat samalla tasolla hetken. Tähän väliin on turha käydä kaikkia läpi, joten hyppään suoraan pariin viimeiseen. Huomattakoon, että tässä vaiheessa alan olemaan jo todella kiihottuneessa tilassa. Nolottaa ajatus, että jos jään “yöksi” ja huomaat kuinka märkä olen jo valmiiksi…

“Missä menevät rajat? Mihin et suostu ikinä ja mitkä ovat ehkä osastoa”
- Tällä hetkellä en halua, että minulle annetaan sähköiskuja ja kakkaleikit on myös nono. Epävarma olen vielä pissaleikeistä, ryhmäleikeistä ja kuristamisista.

“Hienoa ja hyvä tietää. Viimeinen, mutta kaikista tärkein kysymys tulee tässä. Haluatko jäädä kanssani leikkimään? Jos vastaa kyllä, leikki alkaa välittömästi. Turvasana on punainen, jolloin lopetan sen mitä olen tekemässä, jos sanot keltainen, hidastan tahtia ja vaihdan leikin suunnan. Jos suussasi on jotain ja et pysty puhumaan, pudista päätä ja leikki loppuu. Onko tämä selvä?”

Vatsassani ja päässäni pyörii. Vaikka tiedän vastaukseni en saa sitä heti suustani ulos. Pienen hetken jälkeen saan sanottua: “Kyllä”.

“Hienoa! Tästä lähtien kutsut minua herraksi ja katsot maahan kun puhuttelet minua. Minä kutsun sinua sillä nimellä, kun parhaaksi näen. Vartalosi kuuluu nyt minulle. Onko tämä selvä?

-”Kyllä herra”

Näen kuinka miehelle piirtyy ilkikurinen hymy kasvoille. Pienen hetken muistan, että olen tuntemattoman miehen kanssa ties missä. Annoin tälle miehellä myös juuri luvan tehdä minulle mitä hän haluaa.

“Lutkahan oppi tavoille heti. Nyt voidaankin katsoa millainen ääni sinusta todella lähtee…”

----

Tässä oli tämänkertainen pätkä. Laittakaa palautetta jos tykkäsitte, niin kirjoitan mielelläni jatkoa. Haluan vielä toistaa, että tarina on päällisinpuolin totta. Luonnollisesti värittelen sitä vähän matkalla, mutta pääpiirteet pitävät paikkansa.

Pusuja,

Sonja.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute