Herkku-puhelin
Älä tee minulle pahaa
Little moonlight

Masentava koulupäivä päättyi ja kävelin alakuloisena kotiin. Muutama sata metriä ennen ovea aloin itkeä. Minulla oli niin surkea olo. Kävelin ovelle ja toivoin ettei kukaan tulisi rappukäytävässä vastaan. Soitin ovikelloa ja tulit avaamaan ensin kauniin suloisesti hymyillen, mutta kun näit kyyneleeni ilmeesi muuttui huolestuneeksi. Kaappasit minut kainaaloosi ja kysyit "Mikä on? Kerro." "Ei mikään", sanoin hiljaa lattiaan katsoen. Nostit kätesi kasvoilleni ja kohotit niin että näit silmäni. "Tekikö joku sinulle jotain?" sanoit entistä huolestuneempana. "Ei tehnyt, minulla on vain vähän surullinen olo". Pyyhkäisit sormellasi kyyneleitäni ja painoit huulesi omilleni. Suutelit minua hellästi. Kuiskasit korvaani "Rakastan sinua kulta".

Olin tavannut sinut kaksi viikkoa sitten. Ihastunut ja rakastunut. Olit sanonut minun olevan todella kaunis. Lopulta suutelimme ja veit minut kotiisi. Juuri tähän samaan asuntoon jossa nyt olimme. Kaadoit minulle lasillisen mietoa viiniä tokaisten jotain iästäni. Juttelimme niitä näitä ja kun viinilasit olivat täyttyneet jo toistamiseen aloit kysellä minulta seksistä. Ujona tyttönä punastuin heti. Sitten kysyit haluaisinko alkaa seurustelemaan. En voinut uskoa tämän olevan totta. Koskaan en olisi voinut edes kuvitella kenenkään haluavan seurustella minun kanssani. Suostuin hieman arkaillen. Tulit lähemmäksi, katsoit minua silmiin ja sanoit "Mutta on yksi pieni asia joka sinun tulisi tietää". "Mikä?" kysyin epäröivästi. "Sinun pitää totella kaikkea mitä sanon" En hetkeen tiennyt mistään mitään. "Eli tulen tekemään kanssasi asioita joista et välttämättä pidä, mutta jos olet kuuliainen tyttö, tottelet minua" Mies sanoi jotenkin tunteeton sävy äänessään. "Ja saat asua luonani niin paljon kuin haluat" Mietin hetken ja suostuin. Mies suuteli minua ja nipisti hymyillen rintaani. Minua alkoi pelottaa. Nukahdimme vierekkäin eikä hän enää maininnut asiasta myöhemmin mitään.

Nyt otit minut syliisi ja kannoit kylpyhuoneeseen. Huuhtelit hellästi viileällä vedellä loput kyyneleeni pois, kuivasit kasvoni pehmeällä pyyhkeellä ja painoit minut itseäsi vasten. "Onko jo parempi olla?" kysyit lempeästi. "On, kiitos kun olet noin kiltti" vastasin. Menimme olohuoneeseen sohvalle. Käperryin kainaloosi. "Muistathan mistä me silloin puhuimme?" "Muistan" vastasin pelokkaasti. Kiedoit kätesi ympärilleni tiukemmin ja sanoit rauhallisella äänellä "Älä pelkää. Neitsyyden vien sinulta aivan kuten itse haluat, koska se on kuitenkin niin henkilökohtainen asia ja haluan ettet joudu katumaan, lupaan olla halutessasi hellä. Mutta sitä seuraavat kerrat määrään minä ellen toisin päätä. Onko selvä?" Olisin halunnut juosta karkuun, huutaa tai mitä tahansa että pääsisin pois tästä tilanteesta. Kuuliaisena tyttönä, kuten olin luvannut, pysyin kuitenkin paikallani ja nyökkäsin. "Haluaisin kovasti sinua" sanoit. "Olisitko jo valmis kultaseni?" Yritin niellä pelkoni ja vastasin tahtomattani myöntävästi. "Ole vain rohkea ja rentoudu. Ja sanothan mitä haluat ja mitä et halua. Sillä en tänään halua tuottaa sinulle ikäviä muistoja tai kipua." Pelkäsin ja vapisin. Ajattelin että ehkä olisi parempi kertoa nyt mitä halusin. "Voisitko olla minulle hellä ja rakastava?" kysyin. "Tietenkin kultapieni" sanoit ja hymyilit omalla hellällä ja suloisella tavallasi. Riisuimme hitaasti toisemme. Hyväilit kokematonta vartaloani kaikkialta, kuitenkin jätit herkät alueeni rauhaan. Suutelit vatsaani ja hivuttauduit ylemmäs. Tunsin hellän suukon rinnallani. Suutelit ja imit nännejäni. Tunsin kätesi häpykummullani ja ei aikaakaan kun ujutit sormesi klitorikselleni. Pyöritit sormeasi taitavasti. Suustani pääsi pieni inahdus. Pian tunsin sormesi reiälläni. Aloit hitaasti painamaan sitä sisään kokemattomaan tiukkaan pilluuni. Minuun sattui ja kirkaisin värähtäen. Siirryit suutelemaan huuliani ja tukahdutit huutoni. Liikuttelit hitaasti edestakaisin sormeasi ja se alkoi tuntua hyvältä. Tunsin kun toinenkin sormi alkoi painautumaan sisälleni. Nyt minuun sattui enemmän ja rimpuilin allasi. Olit hetken päälläni koko painollasi ja estit liikkeeni. "Taidat olla jo mukavan kostea". Nousit päälleni ja sanoit "Rauhoituhan kultaseni...tämä tekee ehkä vähän kipeää mutta yritä olla aivan rentona". Tunsin suuren kyrpäsi pilluni suulla ja laitoin silmät kiinni. Työnnyit hitaasti sisääni. Huusin ja itkin. Minuun sattui kamalasti. Silitit hiuksiani ja sait minut vähän rauhoittumaan. Aloitit hyvin hellät ja hitaat työnnöt. Suutelit minua samalla. Kipu väheni hetki hetkeltä mutta tuntui silti vielä pahalta. Lopulta pääsin rytmiin mukaan ja kipu unohtui. Hyväilit klitoristani. Pian tunsin lämpimän, väreilevän aallon kulkevan lävitseni. Unohdin hetkeksi kaiken muun. Tunsin vain sinut, itseni ja tämän upean tunteen. Otteesi kovenivat ja hengityksesi oli kiihtynyt ja katkonainen. Ärähdit pelottavasti ja tunsin kun jotain kosteaa alkoi valua pillustani. Vetäydyit pois minusta ja tulit viereeni. Silitit poskeani, kiitit ja suutelit. Nukahdin onnellisena kainaloosi. Aamulla heräsin linnun lauluun. Avasin silmäni ja tunsin jotain kovaa ranteillani ja nilkoillani. Minut oli kahlittu sänkyyn. Sinä istuit vierelläni suuri dildo kädessäsi, nauroit ja sanoit ilkeästi "Toivottavasti nukuit hyvin, sillä tästä tulee rankka päivä" Varmistit vielä että olin kunnolla kiinni ja annoit paljaalle vatsalleni suudelman. "No niin aloitetaanpa".

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute