Herkku-puhelin
Lohtuseksiä
Mikko

Ilta baarissa oli kulunut melko normaaliin tapaan, minä istuin vaimon Annan ja parin entisen pelikaverin kanssa ja pelasimme Trivialia lähes valomerkkiin saakka. Muutama muu mukana ollut pariskunta oli jo lähtenyt koteihinsa ja mekin Annen kanssa aloimme miettiä taksijonoon siirtymistä. Timpa, joka oli muuttanut erilleen kihlatustaan Maijasta, asui samassa suunnassa ja ehdotti yhteistä kyytiä.

Taksijonossa Timpa alkoi vuodattaa yksinäisyyttään ja murhettaan Annalle. Maija - Timon ex-kihlattu - oli täysin yllättäen muutama viikko sitten ilmoittanut Timpalle suhteen olevan lopussa ja että hänellä on jo toinen mies. Timpa oli ollut muutostaan saakka hiljainen ja iloton ja nyt mies tuntui olevan itkun partaalla. Ehdotinkin Timpalle, että tulee meille jatkoille, teemme yöpalaa ja voimme jutella ja ottaa vielä vaikka parit yömyssyt. Taksi kurvaili lähiöön, jossa Annan kanssa asuimme, ja sisälle päästyämme istuimme Timpan kanssa parvekkeelle savukkeet käsissä ja olutpullot pöydällä. Anna laitteli keittiössä jotain suolaista syötävää. Timpa kertoi eronsa satuttaneen todella lujaa ja että vaikka oli pari kertaa tapaillut joitain naisia, ei oikein kiinnostanut ja Timpan sanojen mukaan "pelitkään ei oikein toimi".

Jatkoimme juttelua sisällä Annan kutsuttua meitä yöpalalle ja kysyin sitten Timpalta mitä tarkoitti sanomalla "pelit ei oikein toimi". "No ei seiso, Perkele!" sanoi Timpa ja selitti, että oli vienyt pariinkin otteeseen jonkun naisen asunnolleen eron jälkeen mutta homma ei ollut onnistunut. "Nyt en helvetti kehtaa enää edes kenenkään kanssa yrittää", yskähti Timpa. Anna lohdutteli Timpaa ja sanoi, että jokaiselle sattuu joskus niin jne.

Jonkun ajan kuluttua keräilin astioita pöydästä ja Anna meni Timpan kanssa petaamaan Timpalle petin olohuoneen sohvalle ja sen jälkeen tupakalle parvekkeelle. Kun sain astiat laitettua lähdin olutpullon kanssa itsekin kohti parveketta ja näin miten Anna halasi Timpaa ja Timpan käsi oli Annan takamuksella. En kiinnittänyt siihen suurempaa huomiota, oltiin näissä porukoissa halailtu ennenkin ja mitään sen kummempaa en tuossa huomannut. Anna tuli minua parvekkeen ovella vastaan ja sanoi menevänsä jo sänkyyn. Join olueni ja polttelin savukkeen Timpan höpistessä murheitaan. Sitten päätimme siirtyä sisälle ja nukkumaan. Timpa jäi olohuoneeseen ja minä siirryin makuuhuoneeseen.

Riisuuduttuani sujahdin Annan viereen peiton alle ja olin vähän hämmentynyt kun huomasin Annan laittaneen yöksi seksikkään pikkuyöpaitulin, pitsipöksyt ja stayupit. "Ei me nyt Anna voida, Timpalla kun on ne murheet ja..." aloitin vaikka kaluni olikin jo täydessä seisokissa. Musta nylon Annan valkeaa ihoa vasten oli valtavan kiihottavaa. Anna laittoi sormen suulleni ja pitäen kättään kaluni päällä kuiskasi sitten: "Mitäs jos menisinkin vähän lohduttamaan Timpaa?" Olin hetken hämmästyneenä hiljaa ja sitten omaksikin yllätyksekseni tokaisin: "Mene". Anna suuteli minua ja teki pari runkkausliikettä kalulleni. "Pidän sitten sinua oikein hyvänä kun tulen takaisin."

Anna nousi sängystä ja käveli hiljaa olohuoneeseen. Hän jätti molempien huoneiden ovet perässään auki ja hetken päästä kuulin kuiskuttelua ja supinaa. Sen jälkeen kuului vain peiton kahinaa ja uteliasuuteni kasvoi yhtäaikaa kiihottumiseni kanssa. Minun oli pakko nousta ja hiipiä olohuoneen ovelle kurkistelemaan.

Näin ulkoa tulevien valojen himmeässä valossa miten Anna makasi Timpan vieressä ja oikea käsi liikkui rytmikkäästi Timpan peiton alla. Minun vaimosi runkkasi hyvää ystävääni meidän kotisohvallamme. Timpan kösi oli Annan pitsipöksyjen peittämän pakaran päällä ja sitten kuulin Timpan murahtavan " Ei se saatana toimi" Anna jatkoi kädenliikettään ja pyörähti sitten asentoon, jossa pisipöksyt olivat vain muutaman sentin päässä Timpan kasvoista ja Anna vei Timpan vielä velton kalun huuliensa väliin. Olin yhtäaikaa järkyttynyt ja kiihottunut. Anna ei ollut koskaan erityisesti pitänyt suihinottamisesta ja minäkin sain sitä herkkua vain harvoin. Nyt Anna liikutti suutaan Timpan kalulla ja kuulin Timpan voihkaisevan. Kalu alkoi selvästi kovettua ja paisua Annan suussa. Sitten Timpa otti Annaa kiinni pakaroista, siirsi toisella kädellään pitsipöksyjä sivuun ja alkoi liuuttaa kieltään Annan jalkojen välissä. Katselin hämyisessä valossa täydellistä kuusysiä ja kuulin, miten molemmat osapuolet ynähtelivät kiihotuksesta. Anna antoi Timpan kalun liukua ulos suustaan ja tempaisi pikku yöpaitansa pois. Timpa jatkoi samalla nuolemistaan ja Anna keinui silmät kiinni rinnat heiluen Timpan kasvojen päällä samalla runkaten Timpan nyt komeasti seisovaa kalua hitaasti ja hellästi. Sitten Anna nousi Timpan päältä, tempaisi pöksyt jalastaan ja viskasi ne oven suuntaan. katseemme kohtasivat hetkeksi. Anna laskeutui uudelleen Timpan päälle, mutta nyt niin, että Timpan kalu liukui Annan sisään samalla kun Anna alkoi suudella Timpan huulia. Timpan kädet puristelivat vuoroon Annan rintoja, vuoroon pakaroita ja välillä ne liikkuivat edestakaisin stayuppien verhoamilla reisillä. Anna ratsasti hitaasti Timpan päällä kunnes Timpa alkoi kuiskailla tulevansa pian. Oma kaluni seisoi kivikovana ja nappasin lattialta Annan likomärät pöksyt painaen ne kasvoilleni samalla kun toisella kädelä runkkailin hitaasti kaluani. Kun Timpa alkoi vaimeasti karjahdella saadessaan orgasmin olin melkein purkautua olohuoneen lattialle, mutta sain hillittyä tulemistani. Hiivin takaisin makuuhuoneeseen Annan pöksyt edelleen kourassani.

Kuuntelin, kun Anna käveli kylpyhuoneeseen ja alkoi kuulua pesemisen ääniä. Pian Anna sujahtikin viereeni sänkyyn ja laittoi kätensä välittömästi kalulleni. Muutaman varovaisen liikkeen jälkeen Anna liikahti, otti kaluni suuhun ja vain muutaman imaisun jälkeen annoin koko lastini syöksähtää Annan suuhun. Anna nieleskeli hetken, nuoli kaluni puhtaaksi ja kuiskasi sitten korvaani: "Hyvää yötä, rakas".

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute