Herkku-puhelin
Virtsarakon tähystys
Potilas

En ole koskaan innostunut lääkäri tai hoitajafantasioista, mutta seuraava kokemukseni täytyy jakaa.

Olin saanut jonkun aikaa lääkitystä yliaktiiviseen rakkoon, joka aiheuttaa kiusallisen tiheän wc:ssä käymistarpeen, mutta lääkkeet eivät oikein tehonneet ja urologini halusi tehdä minulle virtsarakon tähystyksen. Menin sovittuna aikana Tampereella yksityiselle lääkäriasemalle sen tähystysyksikköön ja ilmoittauduttuani hoitaja kutsui minua muutaman minuutin kuluttua.

Hoitaja johdatti minut tutkimushuoneen eteiseen missä oli wc ja vaatenaulakko pyytäen minua tyhjentämään rakkoni, riisuuntumaan ja pukemaan päälleni tuolilla ollut takaa auki oleva sairaalakaapu. Tein työtä käskettyä ja avasin oven tutkimushuoneeseen. Hoitaja oli nuorehko, ja jutteli minulle niitä näitä pyrkien varmaan rauhoittamaan minua aistien hermostuneisuuteni. Huoneen keskellä oli tutkimuspöytä ja sen ympärillä tarvike ja laitepöytiä. Hoitaja pyysi minua asettumaan makuulle tutkimuspöydälle ja yllätyksekseni käänsi pöydän alta esiin jalkatuet joihin pyysi minua nostamaan jalkani, olin siis selälläni jalkojen ollessa ylhäällä äärimmilleen levitettynä. Hoitaja nosti kaavun helman vatsalleni ja asetteli alapäähäni liinan minkä keskellä oli aukko mistä hoitaja pujotti penikseni läpi. Tilanne oli vähintäänkin kiusallinen ja nolostuttava.
Hoitaja tarttui penikseeni veti esinahan taakse ja pyyhki peniksen pään Betadinella ja otti sivupöydältä suurehkon muoviruiskun ja työnsi sen suukappaleen virtsaputkeen ruiskuttaen hitaasti puudutusgeeliä virtsaputkeen. Geeli tuntui kylmältä, mutta toimenpide ei aiheuttanut kipua. Hoitaja laittoi peniksen päähän eräänlaisen klipsin estääkseen geelin valumisen ulos ja totesi että odotellaan hetki puudutuksen vaikutuksen alkamista ja lääkärin tuloa.

Noin 10-15 minuutin kuluttua toimenpidehuoneen ovesta astui sisään minulle jo entuudesta tuttu naispuolinen urologi. Lääkäri varmisti hoitajalta että kaikki esitoimenpiteet on hoidettu ja kertoi minulle lyhyesti tutkimuksen kulusta ja että tähystys suoritetaan taipuisalla tähystimellä, jolla saadaan videokuvaan ja tarvittaessa otettua mm. koepala. Lääkäri istui jalkojeni väliin ja hoitaja antoi hänellä tähystimen, jonka pintaan oli myös sivelty puudutusgeeliä.
Lääkäri tarttui penikseeni venytti sen suoraksi ja työnsi tähystimen virtsaputkeen ja pikku hiljaa virtsarakkoon asti. Toimenpide ei varsinaisesti aiheuttanut kipua, mutta tuntui todella epämiellyttävältä. Noin 15 min kuluttua lääkäri oli tehnyt kaikki haluamansa, veti tähystimen ulos ja luulin että kaikki tuli valmiiksi. Lääkäri kuitenkin totesi, että haluaa vielä samalla kertaa tunnustella eturauhaseni ja ultraäänellä arvioida sen kokoa ja rakennetta. Lääkäri totesi vielä, että tutkimus tehdään yleensä kylkiasennossa, mutta tämäkin asento kelpaa.

Hoitaja poisti liinan alapäästäni ja lääkäri pyysi minua liukumaan pöydän reunalle, jotta peräaukko tulee paremmin esiin. Tämän jälkeen lääkäri voiteli hansikoidun etusormensa vaseliinillä ja työnsi sormensa peräaukkooni. En tiedä johtuiko se paljastavasta asennostani, lääkärin ja hoitajan katseesta alapäässäni, mutta huomasin että eturauhasen tunnustelu sai aikaan nopean ja täyden erektion. Ennen kuin ehdin pahoitella asiaa lääkäri totesi, ettei kannata nolostua vaan erektio on tällaisessa tilanteessa yleinen. Vedettyä sormensa pois peräaukostani lääkäri otti sivupöydältä pitkulaisen ultraäänianturin, jonka päälle hoitaja oli vetänyt kondomin ja voidellut sen vaseliinillä. Lääkäri työnsi anturin peräaukkooni ja vaikka toimenpide jopa sattui ei sillä ollut erektiooni vaikutusta.

Lääkäri veti lopulta anturin peräsuolestani ja pyysi minua varaamaan puhelinajan ja että hoitaja siistii alapääni. Lääkärin poistuttua hoitaja tarttui pesulappuun ja pyyhki ensin peräaukkoni ympäriltä vaseliinin ja vaihdettuaan pesulappua veti pyyhki pari kertaa penikseni tyvestä sen päähän. Hoitaja tarttui sitten penikseeni veti esinahan taakse pyyhkiäkseen sen alta puudutusgeelin jäänteet. Uskomatonta, mutta totta liike sai minut samantien laukeamaan hoitajan pitelemään pesulappuun. Hoitaja säikähti ja astui askeleen taakse minkä seurauksena viimeiset siemennesteet lensivät hänen paidalleen. Hetken syvän hiljaisuuden jälkeen hoitaja otti uuden pesulapun ja pyyhki peniksestäni siemennesteet ja totesi virnistäen, että tässähän oli varsinainen ”Happy end”. Sain luvan nousta ja mennä pukeutumaan ja päästyäni takaisin käytävälle en olisi enää halunnut nähdä hoitajaa, mutta hän vilkutti minulle iloisesti vastaanottotiskin takaa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute